EU-jäsenyyden alusta lähtien suomalaisille on ollut tärkeää säilyttää metsäpolitiikka kansallisessa päätösvallassa. ”Brysseliä” ei ole kaivattu sotkeentumaan kestävään metsäpolitiikkaamme, jossa on ollut tilaa suojelun ja jokamiehen oikeuksien lisäksi metsä- ja biotalouden tarpeille. Pitkin matkaa on ollut pakko huomata, että EU:n ilmasto-, ympäristö- ja energiapolitiikat vaikuttavat yhä vahvemmin metsiemme monimuotoiseen käyttöön. Halusimme tai emme, EU on luikerrellut metsäpolitiikkaan takaoven kautta.

Viime istuntoviikolla Strasbourgissa käsittelimme Suomen kannalta merkittävän direktiivin epäsuoran maankäytön vaikutuksista biopolttoaineiden tuotantoon (ILUC). Parlamentin kannassa pystyttiin puolustamaan kestävän metsätalouden periaatteita ja puun jalostusarvon huomioimista. Bioenergiaa ei pidä jatkossa valmistaa niinkään ruuasta, vaan suunnata panostukset mm. jätteistä ja metsätähteistä ja sivuvirroista valmistettaviin toisen sukupolven biopolttoaineisiin, joissa Suomella on mahdollisuus nousta innovaatiojohtajaksi. Myös raskas ja byrokraattinen kestävyyskriteerien verifiointijärjestelmä torjuttiin.

Erävoitosta huolimatta työn alla on esitys biomassa kestävyyskriteereistä, joka voi huonosti muotoiltuna antaa komission käsiin paljon valtaa metsänkäytöstä. Suomi on suhtautunut kriittisesti sellaisen kestävän käytön sertifiointiin, jossa mennään raaka-aine erien metsätilakohtaiseen raportointiin. Vaikka uutisankkana esiintyneeseen sauna-klapien sääntelyyn asti ei olla menossa, niin tiedossa olisi massiivinen ja kallis byrokratia. Kestävyyttä on meillä perinteisesti tarkasteltu maa- ja aluekohtaisesti, jolloin on pidetty huolta riittävästä suojelupinta-alasta ja arvokkaiden metsätyyppien säilyttämisestä. Myös olemassa olevia todentamisjärjestelmiä olisi voitava hyödyntää. Komissio haluaisi jatkossa ohjailla keinoja, joilla jäsenmaat pyrkivät kansallisiin bioenergiatavoitteisiin. Tähän esitykseen vaikuttaminen ja tarvittavien muutosten aikaansaaminen on suomalaistoimijoille EU:ssa varmaankin loppukauden tärkeimpiä tehtäviä.

Kolmaskin metsätaloutta säätelevä paperi eli EU:n uusi metsästrategia on jo valmiina, mutta ilmeisesti komission politiikkaosastojen väliset näkemyserot ovat jarruttaneet sen julkaisua.

Olin heinäkuussa tilaisuudessa, jossa sitä komission virkamiehen toimesta raotettiin, mutta yksityiskohdat jäivät piiloon. Tuskin kenelläkään on mitään sitä yleistavoitetta vastaan, että kaikkia EU:n alueen metsiä hoidetaan kestävän metsänhoidon periaattein vuoteen 2020 mennessä. Miten sitten ”kestävä metsänhoito” määritellään ja mitä ”periaatteet” käytännössä ovat, aiheuttaakin jo erimielisyyttä paitsi jäsenmaiden myös yksityisten ja julkisten metsänomistajien, ympäristöjärjestöjen, teollisuuden ja tutkijoiden keskuudessa.

Metsäteollisuus on Suomessa kokenut valtavia mullistuksia ja globaali kilpailutilanne on ajanut saneerauksiin ja irtisanomisiin. Kaikesta huolimatta metsät ovat meille edelleenkin ”Pohjolan vihreä kulta” ja biotalouden kautta merkittävä resurssi ehkäpä valmisteina, joita ei ole vielä edes keksitty. Siksi metsäpolitiikan kaitseminen pitää olla EU-politiikkamme prioriteetteja – näissä asioissa ei ole vara ”mennä metsään”!

Kolumni Savon Sanomissa 21.9.2013