Eutanasian laillistamisen puolesta kampanjoidaan monissa Euroopan maissa, myös Suomessa. Samanaikaisesti eutanasian laajentamista ajetaan niissä muutamassa maassa, joissa eutanasia on jo laillistettu. Belgian senaatin valiokunta hyväksyi viime viikolla lakiesityksen, jolla eutanasia halutaan laajentaa lapsiin ja muistisairaisiin potilaisiin.

Maata ovat tosin kuohuttaneet viime aikoina paljastuneet tapaukset, jossa eutanasiaa on käytetty mielenterveysongelmista kärsineen vangin, hyväksikäytetyn anorektikon, epäonnistuneen sukupuolenkorjausleikkauksen läpikäyneen ja sokeutumisvaarassa olleiden kuurojen kaksosten elämän lopettamiseen. Yksikään näistä potilaista ei ollut kuolemansairas, mutta kuolinapu heille kuitenkin myönnettiin.

Eutanasiaan kuolleiden lukumäärä on Hollannissa kasvanut 64 % vuosien 2005 ja 2010 välillä. Vammaisten vastasyntyneiden elämän lopettaminen on vanhempien suostumuksella jo laillista ja parhaillaan hollantilaiset keskustelevat eutanasian laajentamisesta dementiapotilaisiin huolimatta siitä huolesta, miten saada potilaan todellinen suostumus elämän lopettamiseen.

Belgian ja Alankomaiden esimerkit osoittavat kiistattomasti, kuinka nopeasti ja helposti eutanasia laajentuu muihin kuin saattohoitopotilaisiin. Eutanasian laillistamista kampanjoidaan usein ”potilaan itsemääräämisoikeudella” ja korostetaan tiukkoja suojatoimia ja rajauksia lain soveltamisessa. Kuitenkin niissä maissa, joissa laki on, laajennuksia ajetaan juuri haavoittuvimmassa asemassa oleviin ja näin altistetaan heidät mielivaltaiselle päätöksenteolle.

Olin mukana Euroopan Parlamentissa pidetyssä eutanasian vastaisen koalition EPC-Europen tilaisuudessa, jossa koolla oli muuttuneista asenteista ja nykyisestä kehityskulusta huolestuneita vammaisaktiiveja, potilasjärjestöjen edustajia ja pitkäaikaissairaiden omaisia. Viesti oli vahva: fyysisistä tai henkisistä vammoista kärsiville, vanhuksille ja köyhille tulee taata sama suojelu kuin terveille ja hyvätuloisille ihmisille. Eutanasiasta ei saa tulla keino säästää sairaanhoidon kustannuksia.

Sairaanhoidon medikalisoituminen on johtanut siihen, että elintoimintoja voidaan ylläpitää pitkitetysti. Tästä syystä onkin tärkeää arvioida tarkasti, kuinka pitkään taistellaan potilaan parantumisen puolesta ja milloin kuolemansairaan potilaan saattohoidon on syytä alkaa. Saattohoitokotien hyviä hoitokäytäntöjä olisi tärkeä integroida laajemmin yleiseen terveydenhoitojärjestelmään. Keinotekoisesti elämää ei tule pitkittää, mutta ei myöskään sitä lyhentää. Maailman ja Suomen Lääkäriliitot vastustavat yksimielisesti eutanasiaa.

Kuolevan potilaan kokema pelko ja ahdistus eivät välttämättä liity ensisijaisesti kipuun tai kuolemaan, vaan usein myös yksinäisyyteen ja avuttomuuteen. Oikea vastaus saattohoidon puutteisiin ei saa olla ”lupa tappaa” tai avustettu itsemurha, vaan saattohoidon kehittäminen ja sairaanhoidon henkilökunnan kouluttaminen.