Tapani Saarentola: Golf on mainiota terveysliikuntaa

tapanisaarentolaNykyisin talvet Espanjassa asuva ja työskentelevä Tapani Saarentola harrasti nuorena yleisurheilua. Hänen paras saavutuksensa oli 10-ottelun Suomen mestaruus 18-vuotiaiden sarjassa Suomen ennätystuloksella 6848 pistettä. Golfiin hän siirtyi vuonna 1988 ja alkoi opettaa sitä ammatikseen 1990. Tapani on saavuttanut golfissa PGA Finland senioreiden Suomen mestaruuden kahdesti 50-vuotiaiden sarjassa.

Tapani, paljonko keräisit 10-ottelussa pisteitä tänä päivänä?
– No huh huh, ei paljonkaan. Kymmenkunta vuotta sitten kokeiltiin yhden päivän ottelua ja siinä muistaakseni meni hikisesti 3000 pistettä eli vähemmän kuin silloin nuorena.

Toimit tällä hetkellä golfopettajana. Ehditkö harrastamaan muuta urheilua?
– Opettaminen ja valmennus vie ajasta suurimman osan. Onneksi oma tavoite golfissa 55-vuotiaissa senioreissa saa tekemään jonkin verran yleis- ja lihaskuntoharjoittelua. Pelaaminen, padel ja kotona tehtävät lajikuntoilut, siinä se vähä mitä kerkiää.

Mitä liikunta sinulle merkitsee?
– Liikunta on kautta aikain ollut se ”mun juttu”. On tultu aika kauaksi siitä, mistä aloitin pikku poikana. Ensin oli yleisurheilu, lentopallo, sitten tennis ja nyt golf. Koko elämä on jollain lailla liittynyt liikuntaan ja liikuttamiseen.

Kumpi on kovempi – Tiger Woods vai Ashton Eaton?
– Molemmat lajissaan ehdotonta eliittiä, mutta kyllä Tiger on kovempi, koska golfissa on niin paljon enemmän yrittäjiä.

Voittaako Mikko Ilonen tänä vuonna Major-turnauksen?
– Mikko on aloittanut kauden loistavasti ja kaikki on golfissa mahdollista. Hänellä on eväät voittaa mikä tahansa turnaus, se on loppujen lopuksi niin pienestä kiinni.

Monilla on ennakkoluuloja golfia kohtaan (snobilaji, ei vaadi kuntoa jne). Onko golf koko kansan kuntoilulaji?
– Golfilla on sitkeästi väärä imago. Sitä pidetään jossain mielessä herrojen pelinä, ei liikuntana. Pikku hiljaa tämä myytti on murtumassa, ja laji aletaan nähdään erinomaisena liikuntamuotona. Golf on terveysliikuntana mitä mainiointa liikuntaa. Siinä tulee liikuttua maastossa ja ajateltua pelin aikana eri lyöntejä. Se kehittää myös tasapainoa, sosiaalisuutta ja sisältää kilpailullisen ulottuvuuden. 8-10 km päivässä ei ole ihan pikku juttu, varsinkaan mäkisessä maastossa ja monet golfarit pelaavat melkein joka päivä. Jotkut pelaajat kantavat omat varusteensa, jotka saattavat painaa 10-12 kg.

Mitä suosittelet lajista kiinnostuneelle aloittelijalle?
– Golfseurat ja urheiluopistot järjestävät peruskursseja, joiden kautta lajin aloittaminen on helppoa ja mielekästä. Saa heti kuvan koko lajista. Kaikille kentille voi mennä kokeilemaan esimerkiksi kaverin kanssa. Ne eivät ole suljettuja paikkoja, niin kuin itse luulin aikoinaan. Myös joka klubilta löytyy alan ammattilainen, joka opastaa lajin saloihin.

Vinkkisi aloittelevalle kuntoilijalle?
– Kuntoilun aloittaminen on helppoa ja lopettaminen yhtä vaivatonta, jos tekee aloittelijan virheet. Itsekin olen sortunut luulemaan, että tunnin lenkin voi vetää samaa vauhtia kuin 30 vuotta sitten. Paha olo liian rajusta kuntoilusta tappaa kyllä tehokkaasti koko innostuksen eli rauhassa alkuvaiheessa. Joskus kävelykin on riittävän tehokasta ja kaiken a ja o on nousujohteisuus. Koita sitkeästi liikkua noin kymmenen kertaa rauhallisesti totutellen liikuntaan, niin huomaat kohta nauttivasi liikunnan tuomasta hyvän olon tunteesta.

Ei vielä kommentteja

Ei vielä kommentteja, voit jättää viestin alla olevalla lomakkeella.

Kommentoi kirjoitusta

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Time limit is exhausted. Please reload the CAPTCHA.