Parlamentin talous- ja raha-asioiden sekä työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnat ovat parin kuukauden ajan valmistelleet tutkimusraporttia ns. troikan roolista ja toimista euroalueen ongelmamaiden osalta. Kuultavana ovat olleet paitsi troikan keskeiset toimijat Euroopan Keskuspankki (EKP), komissio ja Maailman pankki (IMF) myös euroryhmä, ongelmamaiden viranomais- ja etujärjestötahot sekä lukuisa joukko tutkimuslaitoksia ja asiantuntijoita.

Troikan talouskuriin ja säästöihin painottuneet vaatimukset ovat saaneet osakseen ankaraa arvostelua erityisesti ongelmamaissa mutta myös parlamentin vasemmalla laidalla. Sopeuttamispolitiikkaa ja rakenneuudistuksia on syytetty kaikesta mahdollisesta köyhyyden ja kurjuuden luomisesta ikään kuin kriisimaiden aiemmalla holtittomalla velkaantumisella ja huonolla talouspolitiikalla ei olisi mitään tekemistä nykytilanteen kanssa.

Toisaalta itsekin suhtaudun varuksella siihen, että tarvitaan ylipäätään ulkopuolinen taho kertomaan, mitä maassa pitää tehdä. Troikan demokraattinen legitimiteetti onkin kyseenalaistettu, sillä vaikka sopeutusohjelmat ajettiin läpi kansallisissa parlamenteissa, niin valinnan varaa ei juuri ollut. Ja kuitenkin ilman väliintuloa ja rahoitusmarkkinoita rauhoittaneita sopeutusohjelmia näiden maiden taloudet olisivat romahtaneet totaalisesti.

Troikan toiminta on osoittanut, että kriisissä hätäisesti sorvatut sopeutusohjelmat vaatisivat parempaa vaikutusarviota ja ennen kaikkea talouden elpymiseen tähtäävää suunnitelmaa. Julkisten menojen mm. sosiaalietuuksien reippaat leikkaukset rakenteellisten uudistusten viivästyessä johtivat sisäisen kulutuskysynnän nopeaan heikkenemiseen. Pienyritykset, jotka kamppailivat jo ennestään rahoituksen niukkuudesta, ajautuivat vaikeuksiin ja konkursseihin; mm. Portugalissa investoinnit laskivat 45 % ja taloudellinen toimeliaisuus romahti. Toipuminen on ollut hidasta, koska pk-yritysten katoamisen vaikutukset ovat pitkäkestoisia.

Summa summarum voisi kai todeta, että vaikka välittömältä talousromahdukselta vältyttiin, niin lyhyen tähtäyksen toimet ovat syöneet mahdollisuuksia pitkäntähtäyksen toipumiselta. Osa parlamentista haluaa troikasta jopa pysyvän toimielimen EU:hun. Mielestäni siihen suuntaan ei kannata mennä, sillä se antaisi jälleen läpinäkyvyyden puutteelle lisävaltuuksia EU:ssa. Yhtään lisää erilaisia päätöksentekohäkkyröitä ei EU:ssa kaivata; sitäkin kipeämmin kaivataan aitoa kasvua ja elpymistä