Meppiuutiset: Sari Essayah lasketaan suomalaismeppien parhaimmistoon

sariessayah9878_press_crop_pienempi

”Hyvää työtä viiden vuoden ajan”

Sari Essayah on parlamentin suurimman poliittisen puolueen Euroopan kansanpuolueen (EPP) ryhmän jäsen. Puolueeseen kuuluu kristillisdemokraattisia ja keskusta-oikeistolaisia puolueita ympäri Eurooppaa.
– EPP:n periaateohjelma korostaa hyvin kristillisdemokraattisia arvoja, kuten ihmisarvon suojelua. Työn tuloksellisuuden kannalta on ollut hyödyllistä saada suuren ryhmän vaikutusvalta taakseen. Kauppatieteiden maisteri Sari Essayah työskentelee työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnassa sekä talous- ja raha-asioiden valiokunnassa. – Valiokunnat sopivat minulle hyvin. Olin myös eduskunnassa vastaavien valiokuntien jäsen.

Sari Essayah on ollut parlamentin kaikista 766 mepistä kolmanneksi aktiivisin tekemään muutosesityksiä lakiesityksiin, mietintöihin ja lausuntoihin. Monessa niistä hän on vastustanut kehitystä liittovaltion suuntaan, kuten yhteisiä velkakirjoja eli eurobondeja, yhteisvelkaa, työttömyys- tai muun sosiaaliturvan siirtoa EU:n hoidettavaksi ja EU:n budjetin kasvattamista.
– Eurooppalainen yhteistyö ei saa olla pyrkimystä elää toisten kustannuksella, vaan jäsenmaissa on tehtävä rakenteellisia uudistuksia ja vastuullista talouspolitiikkaa, Essayah linjaa.

Meppiuutiset käy läpi Essayah`n toimintaa vaalikauden aikana. Lue enemmän Meppiuutiset 20.3.2014