Essayah pyytää Suomelta vetoomusta kuolemaantuomitun sudanilaiskristityn puolesta

Europarlamentaarikko Sari Essayah vetoaa ulkoministeri Erkki Tuomiojaan, että Suomi pikaisesti lähettää kannanoton Sudaniin, jotta 27-vuotiaan Meriam Yehya Ibrahim Ishagin tuomio perutaan.

Viime viikolla sudanilainen tuomioistuin langetti 27-vuotiaalle naiselle kuolemantuomion islaminuskosta luopumisesta sekä 100 raipaniskua aviorikoksesta, koska Ishag ei suostunut kieltämään kristinuskoa ja kääntymään muslimiksi. Ishag on kahdeksannella kuulla raskaana ja vangittuna alle 2-vuotiaan esikoisensa kanssa. Ishagin isä on muslimi ja äiti kristitty, ja Ishag itse kertoo aina olleensa kristitty.

Sudanissa vuodesta 1983 lähtien käytössä olleen Sharia-lain mukaan Ishag on kuitenkin isänsä uskonnon perusteella muslimi, ja islaminuskosta luopuminen on Sudanissa kuolemalla rankaistava teko. Lisäksi, musliminaisen avioituminen toiseen uskontoon kuuluvan miehen kanssa tulkitaan aviorikokseksi, josta rangaistaan raipaniskuilla.

Essayah muistuttaa, että Meriam Yehua Ibrahim Ishagille määrätty tuomio rikkoo räikeästi kansainvälisiä ihmisoikeusstandardeja, joiden mukaan jokaisella on vapaus valita uskontonsa, eikä ketään saa saattaa sellaiselle pakotukselle alttiiksi, joka rajoittaa tätä vapautta.