Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah hämmästelee hallituksen epämääräistä kantaa komission asetukseen kriisitilanteen siirtomekanismista. Komissio esittää Dublin-asetukseen kriisimekanismia, jonka perusteella se voi päättää turvapaikanhakijoiden siirtämisestä EU-jäsenmaasta toiseen sekä siirrettävien ihmisten lukumäärästä. Lisäksi Suomi on edelleen valmis osallistumaan Italian ja Kreikan auttamiseen sisäisten siirtojen kautta yhdessä sovitun taakanjaon mukaisesti.
– Komission esitys on toteutuessaan merkittävä maahanmuuttopolitiikan toimivallan siirto jäsenmailta komissiolle. Hallituksen kannassa viitataan ainoastaan hallitusohjelman kirjaukseen vapaaehtoisuudesta ja todetaan, että valtioneuvosto myöhemmin tarkentaa kantaansa komission esitykseen.
Sari Essayah´n mielestä tämä on riittämätöntä.
– Suomen tulee selkeästi vastustaa komission esitystä. On täysin käsittämätöntä, että Suomi antaisi komissiolle vallan päättää taakanjaosta. Onko niin, että hallitusohjelman kirjauksen täyttääkseen hallitus myöhemmin toteaa, että teemme sen vapaaehtoisesti?
– Sisäministeriön muistiossa kiinnitetään kyllä huomiota esityksen oikeusperustan epäselvyyksiin. Samoin kiinnitetään huomiota ehdotuksen toissijaisuuteen ja suhteellisuuteen. Onkin kummallista, että hallitus ei selkeästi haasta komissiota, totesi Essayah.
– Esitykseen sisältyy lisäksi mahdollisuus, jonka mukaan jäsenmaa voitaisiin komission suostumuksella poikkeuksellisessa tilanteessa joko osittain tai kokonaan vapauttaa vuoden ajaksi velvollisuudestaan osallistua sisäisiin siirtoihin. Jäsenvaltion tulisi tällöin suorittaa EU-budjettiin 0,002 prosentin bruttokansantuotetta vastaava summa. Kyseinen esitys on erittäin merkillinen, koska jäsenmaa maksaisi siitä, että se noudattaa Dublin-säännöstön perusperiaatetta.
Essayah vastusti eduskunnan Suuressa valiokunnassa myös Suomen kantaa suostua Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien kansainvälistä suojelua koskevien väliaikaisten toimenpiteiden käyttöönottamisen laajentamiseen.
– Hätätilamekanismin käyttöön otossa on jo ilmennyt ongelmia. Toisin sanoen juuri mitkään muut maat kuin Suomi ja Ruotsi eivät osallistu tähän taakanjakoon.
– Turvapaikan hakijoiden siirtäminen maasta toiseen on väärä signaali. Kreikkaa ja Italiaa tulee pikemminkin auttaa paikan päällä omien järjestelmiensä kuntoon saattamisessa, Essayah vaati.