Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah patistaa hallitusta suuntaamaan maatilan investointitukea myös biokaasulaitoksiin. Puheissaan Savo-Karjalan KD-piirien kevätkokouksissa Kaavilla ja Outokummussa hän totesi, että maatalous on niin syvässä ahdingossa, että pienetkin kädenojennukset vaikkapa energiatalouden puolelta olisivat enemmän kuin tarpeen.
– Biokaasun tuotannon lisäämistä vaikeuttavat kuitenkin merkittävästi eräät säännökset. Tällä hetkellä energiantuotantotukea voidaan myöntää maatilan energiantuotannossa tarvittavaan rakentamisinvestointiin vain siltä osin kuin tuotettu energia käytetään maatalouden omassa tuotantotoiminnassa. Tämä on käytännössä johtanut siihen, ettei tukea heru biokaasulaitosten rakentamiseksi, jos sitä tuotettaisiin yli oman tarpeen myyntiin vaikkapa lähialueen kiinteistöjen lämmittämiseksi tai liikennepolttoaineeksi. Tukilogiikka ontuu, sillä ei kai kaikkea navetassa tuotettua maitoakaan tilalla itse kuluteta, Essayah ihmetteli.
– Prosessissa syntyvän mädätteen käyttö on myös tehty lähes mahdottomaksi, vaikka ravinnekierrossa se korvaisi hyvin usein ulkomailta tuotua keinolannoitetta. Biokaasun tuotantoinvestoinnin tuen ehdoksi tulisi asettaa hygienisointivaatimukset, joilla mädätteen ravinteiden hyödyntäminen olisi järkevämpää kuin kärrääminen jäteveden puhdistuslaitokselle, esitti Essayah.
– Biokaasun tuotannon lisääntyminen on erittäin toivottava kehityssuunta huoltovarmuudenkin näkökulmasta. Siinä käytetään kotimaista raaka-ainetta, jota saadaan mm. suojavyöhykenurmesta ja oljesta, jotka muutoin mädäntyvät hyödyntämättöminä. Kotimaisen uusiutuvan energian korvatessa ulkomailta tuotua fossiilista energiaa parannetaan kauppatasetta ja suoriudutaan EU:n edellyttämistä uusiutuvan energian lisäämisen tavoitteista, listasi Essayah biokaasun etuja.
Essayah on jättänyt biokaasun tuotannon ja käytön lisäämiseksi eduskunnassa laki- ja toimenpidealoitteet.