Essayah puoluevaltuustolle: EU polvistumassa Turkin edessä – Suomen ei tule tukea viisumivapautta

Puolueen puheenjohtaja Sari Essayah kritisoi Riihimäellä hallituksen EU-linjauksia. Hän muistutti, että KD kannattaa sääntöperusteista, markkinakuriin perustuvaa ja hajautettua talous- ja rahaliitto EMU:a vastakohtana keskitetysti ohjatulle ja yhä enemmän yhteisvastuuseen siirtyvälle euroalueelle.
– Hallituksen linja tässä suhteessa jää epäselväksi juuri nyt, kun tarvitaan selkeää kantaa, jonka takana pitää suoraselkäisesti seistä edessä olevissa väännöissä. Federalistit EU:ssa käyttävät jokaista kriisiä mahdollisuutena lisätä liittovaltiokehitystä ja komission valtaa. Talousasioiden lisäksi tämä on nähtävissä pakolaiskriisin hoidossa. Pakkokiintiöt ja rangaistusmaksut ovat vastoin EU:n jäsenmaiden itsemääräämisoikeutta maahanmuuttopolitiikassa.

– Nyt EU on polvistumassa Turkin edessä, joka kiristää etuja ja viisumivapautta kansalaisilleen osana pakolaissopimusta. On kuitenkin selvää, ettei Turkin ihmisoikeusrikkomuksia saada kuriin myöntyväisyyslinjalla. Niinpä eilen Suuressa valiokunnassa esitin, että Suomen ei tule tukea viisumivapautta, koska koko prosessi ei ole edennyt uskottavalla tavalla ja Turkki on tosiasiallisesti kaukana sovittujen 72 ehdon täyttämisestä. Lisäksi sovituista ehdoista viisi on sellaisia, joiden täyttäminen teknisesti ja proseduraalisesti ei ole edes mahdollista aikarajaan eli kesäkuun loppuun mennessä.

– Turkin kohdalla on muistettava, että se on hakijamaa EU:n jäseneksi, jolloin sen viisumivapausprosessi on nähtävä myös osana edistymistä kohti EU:n yhteisiä arvoja demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltioperiaatetta eikä vain pelkästään osana EU:n ja Turkin välistä pakolaissopimusta.

Alkoholilainsäädännön uudistamiseen liittyen Essayah totesi, että KD:sta on hyvää vauhtia tulossa ravintoloitsijoiden paras tuki, sillä hallitus on romuttamassa omat helmikuisen alkoholilain kokonaisuudistuksen linjaukset, joilla kulutusta oli tarkoitus siirtää kotisohvilta ravintoloiden valvotumpaan käyttöön ja samalla edistää alan työllisyyttä ja matkailuelinkeinoa.

Hänen mukaansa hallituksen sisäinen vääntö nelosoluesta ja mahdollisesti viineistäkin ruokakauppoihin sekä alkoholin myyntiajan pidennykset olisivat paitsi raskas kansanterveydellinen virhe, niin syövät myös ravintolaelinkeinoa ja vaarantaisivat Alkon aseman.
– Alkoholilakiuudistus olisi ilman näitä viimeaikaisia vääntöjä varsin maltillinen, jolla ei tosin kulutusta käännettäisi laskuun, joskaan ei myöskään kasvuun. Tässä asiassa toivon ministeri Rehulalle kanttia pysyä alkuperäisissä linjauksissa ilman hoipertelua.

Essayah korosti katsauksessaan, että KD toimii rakentavana oppositiopuolueena.
– Olemme itsekin vitsailleet, että meidät tunnetaan kolmen A:n puolueena; ne A:than ovat aloitteellinen, asiantunteva ja asiallinen! Emme esitä vain kritiikkiä, vaan pyrimme tuomaan vaihtoehtoisen mallin, miten asian voisi mielestämme hoitaa paremmin. Patistamme hallitusta toteuttamaan rakenteellisia uudistuksia juustohöyläleikkausten sijaan, Essayah summasi.