Viime päivinä on käyty kiivasta keskustelua siitä, kuka lopulta maksaa kauppaketjun halpuuttamistempaukset. Kauppa väittää nipistävänsä alen katteistaan, mutta samanaikaisesti sisäänostajat painostavat maakunnissa vihannesviljelijöitä hinnanalennuksiin.
Kauppaketjut syyttelevät toisiaan harhaanjohtavasta markkinoinnista, jossa poukkoilevat lähtöhinnat ja alennusprosentit ovat saaneet Kilpailu- ja kuluttajavirastonkin varpailleen.
Kuluttajaparkakin alkaa olla päästä pyörällä ruokakaupassa riehuvasta hintasodasta.
Usealla suomalaiselle tuottajahintojen karu totuus taisi valjeta vasta siinä vaiheessa, kun viljelijät möivät tempauksessaan ruokaa toreilla tuottajahinnalla. Ällistyksen lisäksi moni ymmärsi, miten heikossa asemassa pienet maatalousyrittäjät ovat arvonmuodostusketjussa.
Kampanja oli hyvä osoitus siitä, että kuluttajien on saatava nykyistä paremmin tietoa, mistä elintarvikkeiden hinta koostuu. Läpinäkyvyyttä tarvitaan alkutuotannon, teollisuuden ja kaupan osuuden ilmoittamiseen.
Tuottajahinnat ovat viime vuosina laskeneet toki muistakin syistä, muun muassa EU:n maitokiintiöiden purun ja maailmanmarkkinoiden kehityksen takia. Silti ei voi vähätellä, etteikö esimerkiksi kaupan omien tuotemerkkien eli niin sanottujen private label -tuotteiden yleistyminen ole osaltaan johtanut hankintahintojen laskuun.
Suuret toimijat pystyvät polkemaan tuottajahintoja alas isojen hankintaerien avulla. Tämä johtaa paitsi tuottajahintojen laskuun myös kuluttajille tarjottavien tuotemerkkien vähentymiseen.
Suomen päivittäistavarakauppaa dominoi kaksi suurta toimijaa, joten kehitys johtaa väkisin epäterveeseen kilpailutilanteeseen. Jos tuotanto myytäisiin useammalle toimijalle, pysyisivät tuottajahinnat paremmin kannattavalla tasolla.
Kuluttajalle kaupan omat merkit markkinoidaan edullisemmalla hinnalla, kuitenkin laadun ja valinnanvaran kustannuksella.
Elintarvikealan terveen kilpailun sekä kuluttajasuojan vuoksi on varmistettava, että tiedot tuotteiden alkutuottajasta ja valmistajasta tulevat selkeästi esille.
Tärkeässä asemassa tuottajahintojen kehityksessä ovat tuottajaosuuskunnat, joiden asemaa tulisi kehittää ja vahvistaa sekä myös lisätä suoramyyntimahdollisuuksia esimerkiksi verkkokaupan kautta.
On koko elintarvikeketjun etu, että kaikille sen toimijoille turvataan oikeudenmukainen osuus lopputuotteen arvosta.
Suomalaisten kuluttajien ostopotentiaalin lisäksi alan vientimahdollisuudet ovat erinomaiset.
Tuotekehitykseen ja tuotemerkkien markkinointiin tarvitaan panostuksia. Myös suomalaisten osaamista myynnin ja markkinoinnin saralla pitää parantaa yhteistyössä yritysten ja oppilaitosten välillä. Suomalainen ruokateollisuus pitää samalla saada näyttävästi esiin valtion vienninedistämistoimissa.
Olisiko MTK:lla tässä mahdollisuus tyrkkiä myös pienempiä tuottajia vienninedistämisen alkuun tuella ja neuvonnalla? Lisääntynyt vienti lisää ruoan kysyntää ja nostaa tuottajahintoja, joten voi sitä edunvalvontaa tehdä myös tuota kautta.
Taloudellisten mahdollisuuksien lisäksi elintarviketuotannossa on kyse aina maamme huoltovarmuudesta. Ilmastonmuutos, talouskriisit ja aseelliset konfliktit voivat hyvinkin nopeasti vähentää merkittävästi ruokatuotantoa maailmanlaajuisesti.
Emme voi tuudittautua sen varaan, että saamme hankittua elintarvikkeita ja energiaa ulkomailta kaikissa tilanteissa. Omaatuntoaan voi toki rauhoitella ostamalla reilun kaupan tuotteita maapallon toiselta puolelta tuotettuna, mutta mitäpä jos varmistaisi oman ja suomalaisen tuottajan huomisen, ja poimisi koriinsa kotimaisia elintarvikkeita.
Kommentoi kirjoitusta