Ensi vuoden talousarvioon Kristillisdemokraatit linjasivat kesäkokouksessaan odottavansa hallitukselta panostuksia työllisyyteen, yrittäjyyden tukemiseen, lapsiperheiden ja eläkeläisten tilanteen helpottamiseen sekä sisäisen turvallisuuden vahvistamiseen. Mielestämme talouskasvusta huolimatta valtion talouden tasapainottamisen on syytä olla edelleen budjetin keskiössä.
Hallitus toimi monessa asiassa linjaustemme mukaan, mutta osa panostuksista on aiempien isojen leikkausten takia lähinnä paikkailua.
Budjetin suurin pettymys kohdistuu lapsiperheiden kohteluun. En tiedä miksi, mutta perheministeristä huolimatta asuntovelkaiset lapsiperheet ovat Sipilän hallituksen hampaissa koko ajan. Asuntolainojen korkovähennyksen leikkaaminen, asumistuen muutos, kiinteistöveron nosto ja tuloverotuksen lapsivähennyksen poistuminen ovat tuntuvia heikennyksiä monille lapsiperheille.
Orpo lupasi budjetti-infossa, että ensi vuonna kenenkään verotus ei nouse. Hallitus ei kuitenkaan aio jatkaa verotuksen lapsivähennystä, joten pieni- ja keskituloisten lapsiperheiden verotus kiristyy – siis ainoana väestöryhmänä! Verotuksen lapsivähennys luotiin viime hallituskaudella KD vaatimuksesta. Hallituksen 5 euroa kuussa yksinhuoltajille tarkoittaa nelilapsisessa perheessä 240 euroa vuodessa, kun siltä samalla viedään lapsivähennyksen muodossa 400 euroa. Tappiota siis heillekin, muille pelkkää veronkiristystä. Päivähoitomaksujen alennus on toki hyvä asia, mutta nämä plussat ja miinukset eivät välttämättä osu samaan perheeseen. Jollakin siis kompensoituu, usealla tiedossa pelkkiä veronkorotuksia.
Lapsiperheet ovat kuitenkin tulevaisuuden veronmaksajien ja eläkejärjestelmän ylläpitäjien kasvattajia eli hyvä väestö- ja perhepolitiikka on koko hyvinvointi- ja talouspolitiikan kova ydin. Vain sitä harjoittamalla voimme rohkaista suomalaisia perustamaan perheitä. Odotan, että Orpo lunastaa verolupauksensa myös lapsiperheille ja tuo eduskunnalle esityksen lapsivähennyksen jatkamisesta.
Kommentoi kirjoitusta