Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin Unionin tila –puhe oli Suomen ja muiden pienten jäsenmaiden näkökulmasta pettymys. Juncker esitteli oikeastaan kaikki integraatiokehitystä eteenpäin vievät keskeiset ideat, jotka voitaisiin toteuttaa muuttamatta perussopimuksia.

Useat esityksistä vaativat tosin jäsenmaiden yksimielisyyttä ja Suomi voi yksinkin ne torpata – ainakin toistaiseksi. Puheessa nimittäin visioitiin sen tähden yhä useamman asian – veroasioista ulkopolitiikkaan – siirtämistä määräenemmistöpäätöksiin. Määräenemmistö päätökset ovat kylmää kyytiä pienille jäsenmaille. Laskentatapa käytännössä varmistaa neljän suurimman jäsenmaan linjan Unionin linjaksi.

Sisämarkkinoiden kehittämisessä ja turvallisuusyhteistyössä oli toki kannatettavia avauksia. Teollisuuspolitiikan uudistamisessa, innovaatioiden, datatalouden ja puhtaiden ratkaisujen edistämisessä Suomella on annettavaa muillekin. Ääriliikkeiden ja terrorismin torjunnassa tarvitsemme yhteistyötä; EU:n puolustuksellinen lisäarvo tulee puolestaan suunnittelussa ja puolustusvälinehankinnoissa.

Turvapaikkapolitiikassa komissio on jo ajanut turvapaikanhakijoiden automaattisen jakomekanismin hyväksymistä. Tämä romuttaa Dublin-järjestelmän perusperiaatteen ensimmäisen vastaanottavan maan vastuusta, lisää kannusteita ihmissalakuljetukseen ja ihmiskauppaan sekä siirtää toimivallan maahanmuuttopolitiikassa jäsenmailta komissiolle.

Kehitysavun tehostaminen lähtömaihin ja kiintiöpakolaisten auttaminen suoraan pakolaisleireiltä on sen sijaan inhimillistä ja hallittu tapa vastata kriiseihin. Jokaisen YK:n pakolaissopimuksen hyväksyneen maan olisi myös sitouduttava ottamaan oman maan kansalaisensa vastaan. Nyt näistä ns. palautussopimuksista käydään kauppaa niin EU:n kuin kahdenvälisesti jäsenmaiden kanssa.

Junckerille erilaisten yhdessä asetettujen kriteerien noudattaminen ei tuntunut olevan ensisijaista. Hän peräsi pikaisia kompromisseja Bulgarian ja Romanian Schengen-alueeseen saamiseksi, ja euroa nopeutetusti loppujenkin siihen halaavien valuutaksi. Onneksi sentään Turkin jatkuva sotiminen EU:n arvoja ja jäsenyyskriteerejä vastaan on vihdoin valkenemassa sinisilmäisillemikin.

Juncker olisi muuttamassa Euroopan vakausmekanismin Euroopan valuuttarahastoksi. Rahastoon liittyen toteutettaisiin haave eurooppalaisesta valtiovarainministeristä. Euroryhmälle muodostettaisiin oma budjettilinja EU:n budjetin sisälle. Tämä avaisi tien EU:n budjetin kasvattamiseen. Näin kasvaisi Suomen nettomaksuosuus, mikä on meille epäedullinen kehityssuunta.
Yhteisvastuun sementoiminen rahastolla on vaarallinen tie, siksi nykyinenkään vakausmekanismi ei ole perussopimuksissa, vaan valtioiden välisessä erillisessä sopimuksessa. Jäsenmailla on jatkossakin oltava vastuu omasta kehityksestään ja paine tarpeellisten uudistusten tekemiseen, muutoin ulkopuoliseen tukeen turvautuen laiminlyödään rakennemuutokset ja ajaudumme väkisin kasvaviin tulonsiirtoihin unionin sisällä. Rahaliiton tulevaisuudeksi riittäisi, että edes nykyisiä sääntöjä noudatettaisiin, missä näyttää olevan monella jäsenmaalla suurta haastetta.

Demokratia-akselilla Juckerin esitykset eivät vakuuta. Komission puheenjohtaja kannattaa yhteiseurooppalaisia ehdokaslistoja ja yhdistäisi Euroopan neuvoston ja komission puheenjohtajan tehtävät. Yhteiset ehdokaslistat johtaisivat Suomen ja muiden pienten jäsenmaiden meppien määrän vähenemiseen. Myös esitys superjohtajasta vähentäisi demokraattista kontrollia.

Nyt tarvitaan Suomelta jämäköitä kantoja EU-kokouksiin, ns. ”tiekartta” on laadittava sinivalkoisin silmälasein!