Läheispäivähömpän sijasta liput salkoon isänpäivänä

– Isän merkitystä ei pidä kaventaa tai tehdä isyydestä tabua läheispäivähömpällä. Isejä on voitava juhlia iloisesti siitäkin huolimatta, että meillä kaikilla ei ole lapsuudessa ollut isää kasvuamme tukemassa, sanoo Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah.

– Isänpäivä on tärkeä perinne, jolla osoitamme, että isyyttä arvostetaan yhteiskunnassamme. Isänpäivä on saatava äitienpäivän kanssa samalle viivalle myös liputuksessa. Ehdotan, että isänpäivä nostetaan äitienpäivän tavoin viralliseksi liputuspäiväksi, Essayah sanoo.

Essayah jättää aiheesta toimenpidealoitteen ensi viikon alussa, kun eduskunta palaa syyslomaltaan. Läheispäivähömpällä Essayah viittaa julkisuudessa käytyyn keskusteluun siitä, voiko esimerkiksi päiväkodeissa enää askarrella isänpäiväkortteja, jos osa lapsista elää ilman arjessa läsnä olevaa isää. Helsinkiläispäiväkoti oli isänpäivän sijaan valmistautunut viettämään ”läheisenpäivää”.

Tällä hetkellä jokavuotisia virallisia liputuspäiviä on kuusi. Lisäksi virallisia liputuspäiviä ovat vaalipäivät sekä päivä, jolloin tasavallan presidentti astuu virkaansa. Äitienpäivä on hyvin ansaitusti yksi jokavuotisista virallisista liputuspäivistä. Isänpäivä sen sijaan on yksi 13:sta ”vakiintuneesta liputuspäivästä”.

–          On tässä selvä symbolinen ero havaittavissa. Suomi on tasa-arvoinen yhteiskunta ja suomalaiset isät kantavat pääsääntöisesti suurta vastuuta lapsista, mihin heitä myös kannustetaan. Arvostus isien kasvatuspanosta kohtaan voitaisiin tuoda esille tasa-arvoisella tavalla toteuttaa liputus isän- ja äitienpäivänä, Essayah ehdottaa.

Suomessa sisäministeriö ohjeistaa liputuskäytännöistä. Viralliset liputuspäivät on määrätty Suomen lipulla liputtamisesta annetussa asetuksessa. Virallisina liputuspäivinä valtion virastot ja laitokset on velvoitettu liputtamaan. Virallinen liputuspäivä on myös vahva ohjeistus yrityksille ja taloyhtiöille, jotka lähes poikkeuksetta liputtavat virallisina liputuspäivinä.