Vanhusjärjestöt nostivat viime viikolla esille aiheellisen huolen vanhusten kanssa kotihoidossa työskentelevien taustojen selvittämisestä. Kymmenet tuhannet ikäihmiset ovat säännöllisen kotihoidon piirissä, ja määrä kasvaa koko ajan. Lisääntyvässä määrin on tullut ilmi myös erilaisia väärinkäytöstilanteita vanhustyön parissa.
Vanhuksen omaisuuteen kohdistuvien rikosten ohella on julkisuuteen noussut vakavia terveyttä uhkaavia tapauksia. Useissa tilanteissa vanhuspalveluita tarvitseva henkilö ei välttämättä ole itse kykenevä havaitsemaan häneen kohdistuvaa uhkaa tai tekoa eikä hän pysty terveytensä puitteissa puolustamaan itse itseään. Vanhusjärjestöt toivovat, että kotipalvelussa työskentelevien työntekijöiden rikosrekisterit voitaisiin tarkastaa samaan tapaan kuin opetus- ja kasvatustyössä. Laki on edistänyt rikostaustan säännönmukaista tarkistamista. Toki siinäkin vielä kehittämistä olisi, sillä ehdolliset vankeustuomiot, joita jopa seksuaalirikoksista voidaan usein tuomita, poistuvat rekisteristä viiden vuoden kuluessa.
Nostin vanhustyötä tekevien taustojen selvittämisen esille heti eduskuntakauden alussa kesällä 2015. Tiedustelin silloiselta oikeusministeri Jari Lindströmiltä kirjallisessa kysymyksessä ”aikooko hallitus edistää vanhusten turvallisuutta mahdollistamalla rikosrekisteriotteen vaatimisen vanhustyötä tekevältä?”. Perustelin kysymystä vielä lähestyvän sote-ratkaisun näkymillä eli sillä, että vanhuspalveluita ulkoistetaan kunnissa lisääntyvässä määrin ja että palveluntarjoajien kenttä laajenee jatkuvasti.
Ministeriön vastaus oli monipolvisia selityksiä siitä, kuinka sääntelyn laajentaminen vanhusten hoitotyöhön edellyttäisi ”perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävien ja painavien perusoikeuksien rajoitusperusteiden uudelleen arviointia sekä vanhusten parissa tapahtuvan työn erityispiirteiden huomioon ottamista.” Kaiken jargonin siunatuksi lopuksi sieltä löytyi loppukaneettina: ”Oikeusministeriön käsityksen mukaan sääntelyn muuttamiseen ei kuitenkaan edellä todetun valossa ole tarvetta.”
Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä on ollut voimassa jo lähes 15 vuotta. Alussa sekin herätti närkästynyttä keskustelua siitä, etteikö koulutettuihin ihmisiin alalla luoteta. Sittemmin on ymmärretty, ettei kyse ole kenenkään ammattitaidon kyseenalaistamisesta, vaan turvallisuuden varmistamisesta. Oikeusrekisterikeskukselta tilataan vuosittain n. 60 000 lasten kanssa työskentelevien rikosrekisteritarkastusta, ja ne ovat opetusalalla ja urheiluseuroissa nykyään toiminnan rutiinia.
Viime kädessä kysymys on siis poliittisesta tahdosta. Haluaako hallitus oikeasti ottaa vastuuta haavoittuvassa asemassa olevien vanhusten turvallisuudesta? Vanhustyössä esiintyvät väärinkäytökset on uskallettava ottaa esille, ja tehtävä kaikki mahdollinen niiden ehkäisemiseksi.
Kommentoi kirjoitusta