KD:n puheenjohtaja Sari Essayah vaatii pikaisia toimenpiteitä, joilla vastataan lastensuojelutyön hätätilanteeseen monilla alueilla.
– Voivottelusta on päästävä käytännön ratkaisuihin. Akuuttiin tilanteeseen auttaisi välitön taloudellinen lisäpanostus, joka on maan hallituksen ja kuntien päätäntävallassa. Lastensuojelutyön aliresursointi aiheuttaa useissa kunnissa kohtuuttomia tilanteita. Aivan liian moni lapsi ja nuori sekä heidän perheensä jää ilman tarvittavaa apua ja tukea, totesi Essayah KD:n ”Kestävää lähimmäisyyttä” –tilaisuudessa Nokialla perjantaina.
– Tehostetun ja räätälöidyn täydennyskoulutuksen avulla tulisi saada epäpäteville työntekijöille pätevyyksiä. Niissä kunnissa, joissa on vajetta sosiaalityöntekijöiden määrässä, on voitava nostaa palkkatasoa. Tekijöitä yleensä löytyy, mikäli työstä maksetaan työn vaativuutta vastaava korvaus.
– Kun työtaakka on liian suuri, työntekijät uupuvat ja vaihtuvat usein. Ala ei houkuttele ja joudutaan palkkaamaan epäpäteviä. Suosituksen mukaan yhdellä sosiaalityöntekijällä saisi olla vain 30 lasta vastuullaan, mutta todellisuudessa kyse on kaksinkertaisesta, jopa kolminkertaisesta määrästä.
KD:n ollessa hallituksessa edellisellä kaudella lainsäädäntöön tehtiin parannuksia, mm. viranomaisten välistä tiedonkulkua tehostettiin. Myös sosiaalihuoltolain kokonaisuudistus toteutettiin ja lapsiperheille tuli oikeus saada kotipalvelua, perhetyötä, tukihenkilöitä ja -perheitä sekä vertaisryhmätoimintaa ilman lastensuojelun asiakkuutta.