Maakunta- ja sote-uudistusta on tarkasteltu pitkälti terveydenhuollon näkökulmasta. Toki se sektori valtaosassa kustannusten suhteen onkin, ja esimerkiksi ikäihmisten kohdalla sosiaalipalvelujen ja terveydenhuollon yhteensovittaminen on keskeistä. Lapsille ja nuorille on kuitenkin ratkaisevaa, saadaanko sivistyspalveluiden ja soten yhteistyö toimivaksi.
Maakuntauudistuksessa lasten ja nuorten arjen palvelut jäävät kuntiin. Päiväkodit, koulut, kirjastot, liikuntapaikat ja puistot ovat lasten tärkeimpiä lähipalveluita. Lasten ja nuorten kannalta sote-integraatio ei siis riitä, jos halutaan sopivaa tukea oikeaan aikaan.
Tulevaisuudessa maakunnan vastuulla on koota toimivat palvelukokonaisuudet niin, että esimerkiksi neuvola, kotipalvelu, perhetyö, vanhemmuuden ja parisuhteen tuki, lastensuojelu sekä lasten- ja nuorisopsykiatria toimivat yhdessä lapsi- ja perhelähtöisesti.
Tuen pitää tulla mieluiten kotiin, kouluun ja varhaiskasvatukseen eli lapsen arkiympäristöön.
Perhekeskuksissa tulee olla joustavasti saatavissa perheiden tarpeiden mukaista tukea neuvoloista ja perheneuvonnasta matalan kynnyksen mielenterveys- ja päihdepalveluihin. Perhekeskuksissa tulee yhdistyä maakunnan, kuntien, järjestöjen ja seurakuntien perheiden hyvinvointiin tähtäävää toimintaa.
Tärkeimpiä maakunnan linjauksia lasten ja nuorten palveluiden suhteen on se, ulotetanko asiakassetelit neuvolatoimintaan. Suomessa on neuvolatoiminnan ansiosta maailman terveimmät pikkulapset, ja neuvoloita tullaan edelleen opiskelemaan maailmalta Suomeen.
Raskaana olevista neuvolatoiminta kattaa 99,6 prosenttia ja alle kouluikäisten lasten perheistä lähes saman verran. Asiakassetelin myötä on vaarana, että yksityinen toimija ei ehkä otakaan puheeksi vaikeita asioita, esimerkiksi perheen alkoholinkäyttöä tai väkivaltaepäilyjä, sillä pelätään asiakkaan vaihtavan neuvolaa. Samoin yhteistyö ja tiedonkulku voi vaikeutua ja pirstaloitua, kun toimijoita on useita.
Suomen syntyvyysluvut on niin hälyttävällä tasolla, ettei lapsiperheiden tuessa ja palveluissa ole tinkimisen varaa. Maakuntastrategiaan tulisi kirjata lapsiystävällisyys mittareineen ja lapsivaikutusten arviointi kaikessa päätöksenteossa, jotta ne eivät talouspaineissa unohdu.
Maakunnissa tulisi ottaa käyttöön myös lapsibudjetointi, jolloin lapsi- ja perhepalveluiden kustannuksia tarkastellaan yhtenä kokonaisuutena. Lapsiystävällinen toimintatapa tulisi kirjata myös kaikkiin hankintasopimuksiin.
Valtiovarainministeriö arvioi vuonna 2010, että hedelmällisyysluvun 0,5 kasvu vähentäisi kestävyysvajetta yhdellä prosenttiyksiköllä eli tuolloin kahdella miljardilla eurolla.
Trendi on kuitenkin päinvastainen. Väestörakenteen vinouma pahenee ja sen myötä kestävyysvaje. Taloudellisia panostuksia lapsiperheiden ja nuorten etuuksiin kannattaa katsoa myös tästä näkökulmasta.
Jos voimme lisätä erilaisin toimin nuorten aikuisten halua perheen perustamiseen ja perheiden luottamusta tulevaisuuteen, se panostus kannattaa myös taloudellisessa mielessä. Lapsiperheiden tukeminen on parasta kasvupolitiikkaa.