Kansanedustaja Sari Essayah (KD)
Ryhmäpuheenvuoro 17.4.2018
VNS Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2019-2022
Arvoisa puhemies,
Suomen talouden näkymät näyttävät positiivisilta. Talouskasvu jatkuu ennusteiden mukaan tasaisena tulevien vuosien aikana. Tämä mahdollistaa hyvän työllisyyskehityksen ja antaa julkisen talouden rahahanojen vartijoille hieman pelivaraa. Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä pitää hallituksen kehysriihessä tekemiä päätöksiä osittain oikeansuuntaisina ja kannatettavina. Suuressa kuvassa hallituksen päätökset ovat kuitenkin näpertelyä ja vanhojen virheiden paikkaamista.
Talouden suuret kysymykset, kuten sote-uudistuksen vaikutusarviot, sotu-uudistuksen vireille pano ja työmarkkinoiden kokonaisremontti ovat yhä joko täysiä arvoituksia tai sitten ne jätettiin kylmästi seuraaville hallituksille.
Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä kiittää hallitusta siitä, että se on vihdoin herännyt alhaisen syntyvyyden tuomaan uhkaan. Pienet hallituksen tekemät korjaukset lapsiperheiden elämään ovat tervetulleita. Olisimme toivoneet, että hallitus olisi ollut koko kauden hereillä. Sen sijaan hallitus on tällä kaudella tehnyt lukuisia lapsiperheiden toimeentuloon vaikuttavia sosiaalietuuksien leikkauksia ja indeksijäädytyksiä. Myös palvelut ovat heikentyneet mm. ryhmäkokojen kasvun kautta. Lapsivähennyksen poistaminen vaikutti siihen, että ainoana ryhmänä lapsiperheiden verotus kiristyi. Syntyvyys ei lähde nousuun sillä, että ensin leikataan ja heikennetään ihmisten uskoa tulevaisuuteen ja sitten vuosi ennen vaaleja hieman paikkaillaan.
Eduskuntaryhmämme olisi toivonut, että hallitus olisi pistänyt enemmän paukkuja myös takuu- ja kansaneläkkeen varassa elävien toimeentulon parantamiseen. Hallituskaudella tehdyt kansaneläkeindeksin jäädytykset ja leikkaukset sekä palvelumaksujen ja lääkkeiden ja matkojen kela-omavastuuosuuksien korotukset ovat kiristäneet kaikkein heikoimmassa asemassa olevien eläkeläisten taloudellista asemaa. Useampi kuin joka kymmenes yli 65-vuotias, pienituloinen ikääntynyt jättää menemättä lääkäriin rahan takia.
KD eduskuntaryhmä pitää hyvänä sitä, että hallitus pyrkii parantamaan työllisyyttä ja vähentämään työllisyyden esteitä. Tarvitsemme joustavia työmarkkinoita ja uusi yrityksiä, jotka uskaltavat investoida ja erityisesti palkata henkilöstöä. Keinot pitää kuitenkin olla sellaisia, etteivät ne heikennä nuorten ihmisten asemaa tai aiheuta turhaa epävarmuutta. Syntyvyyden kannalta on tärkeää huolehtia nuorten pääsystä niin koulutukseen kuin vaki-työsuhteisiin. Nuorten miesten syrjäytymisen ehkäisyyn tarvitaan lisäpanostuksia erilaisiin opintopolkuihin työelämään koulutusleikkausten sijaan. Ryhmämme olisi toivonut hallitukselta toimia myös paikallisen sopimisen edistämiseksi. Mihin tämä hallituksen alkukauden tavoite on jäänyt matkan varrella?
Viime aikoina olemme saaneet seurata, kuinka hallituspuolueet yksi toisensa jälkeen ovat tulleet kristillisdemokraattien kanssa samoille linjoille sosiaaliturvan uudistamisen suhteen. KD:n Kannustavan perusturvan malli on antanut hyvän pohjan muiden tulla mukaan syyperusteiseen eri etuuksia yhdistelevään yleistuki -uudistukseen. Jos hallituksessa olisitte uskoneet meitä jo 2015, niin tarpeettoman ja kalliin perustulokokeilun rahat olisi voitu suunnata toisin. Kehysriihessä hallitus päätti toteuttaa KD:n pitkäaikaisen tavoitteen vanhempainpäivärahan korottamisesta vähimmäispäivärahan tasolle. Kristillisdemokraattien mielestä vanhemmuutta ja lastenhoitoa tulee tukea siinä missä työtöntäkin.
Arvoisa puhemies,
Kristillisdemokraatit pitävät hallituksen linjauksia osittain oikeansuuntaisina. Odotimme kuitenkin hallitukselta enemmän. Toivoimme kunnollista korjausliikettä lapsiperheiden ja vanhusväestön aseman parantamiseksi. Toivoimme myös uusia rakenteellisia uudistuksia. Saimme vaalibudjetille vaalikehyksen. Kehyspäätöksen, jossa jaetaan pientä hyvää sinne tänne, mutta eniten kustannusvaikutuksiltaan ja laskentamalleiltaan auki olevaan sote –pilotointiin. Seuraavaa hallitusta odottanee siis kallis huomenlahja.