Ulkoministeri Timo Soinin aborttikanta ei ole ollut kenellekään politiikkaa seuraavalle yllätys. Katollisena kristittynä hän on vuosien varrella tuonut näkemyksensä esille lukuisissa vaalikoneissa ja toimittajien tiukoissa tenteissä. Nyt hän sitten vakaumuksensa pohjalta blogissaan harmitteli Irlannin aborttia koskeneen kansanäänestyksen tulosta, ja siitäkös kalabaliikki syntyi. Asiaa tuntematon olisi voinut luulla, että Suomen hallituksella oli ollut etukäteen sovittu kanta Irlannin kansanäänestykseen, josta ulkoministeri oli mennyt lipeämään. Missään vaiheessa ulkoministeri Soini ei tainnut kirjoituksessaan myöskään kertoa muutoksista hallituksen kehityspoliittiseen linjaa. Alkoi kuitenkin nettinärkästys, johon osallistuivat twiittailevat poliitikot oikealta vasemmalle. Kun ”väärästä” vakaumuksesta on uskonnonvapauden omaan perustuslakiinsa kirjanneessa Suomessa kuitenkin vaikea muuta kuin moittia, tarvittiin lisää evidenssiä.
Löytyihän sitä; Soini oli Kanadan vierailullaan osallistunut omalla ajallaan, yksityishenkilönä Pro life –liikkeen iltavigiliaan, jossa oli rukoiltu ja poltettu kynttilöitä sikiöiden muistolle. Seuraavan päivän abortinvastaiseen mielenosoitukseen Soini ei osallistunut. Tapahtumien johdosta on vaadittu ulkoministerin eroa. Hallitusta ja presidenttiä myöden on nähty ongelmallisena Soinin rajanveto yksityishenkilönä ja ministerinä toimimisen välillä virkamatkalla. Ulkoministerin toiminnasta on jo tehty lukuisia kanteluja ylimmille laillisuusvalvojille.
Onko ministerillä oikeus ilmaista vakaumuksensa? Menikö virkamatkan aikana vapaa-ajalla olleella Soinilla raja rikki yksityishenkilönä ja ministerinä toimimisen välillä? Onko Pro life-liikkeen iltarukoukseen osallistuminen poliittinen kannanotto?
Ministerillä on oikeus ilmaista vakaumuksensa, minkä linjasi oikeusasiamies jo 2013 silloisen sisäministeri Päivi Räsäsen vapaa-aikanaan Kansanlähetyspäivillä pitämän puheen johdosta. Silloinkin oli kyse abortista, ja ministerin vakaumuksesta. Oudoimmissa tulkinnoissa sisäministerin väitettiin jopa yllyttäneen kansalaisia rikkomaan lakia. Oikeusasiamies vahvisti tuolloin uskonnon- ja sanavapauden periaatteen, joka koskee myös valtioneuvoston jäsenenä olevia henkilöitä.
Tehdäänpä ajatusleikki. Entäpä jos virkamatkalla olisi ollut aiemmassa hallituksessa hyvää työtä kehitysministerinä tehnyt Pekka Haavisto maassa, jossa seuraavana päivänä olisi järjestetty mielenosoitus sukupuolineutraalin avioliiton puolesta tulevan parlamenttiäänestyksen alla. Ministeri ei mielenosoitukseen olisi osallistunut, mutta olisi edellisenä iltana käväissyt pride-liikkeen sateenkaarimessussa. Laulaisiko twitter ja taivasteltaisiinko ministerin tekemisiä? Niinpä.
Uskonnon- ja omantunnonvapaus on jokaisella oltava; yhtä lailla timoilla, päiveillä kuin pekoilla. ”Väärän” vakaumuksen moittijoiden olisi hyvä muistaa Voltairen sanat: ”Olen kaikesta eri mieltä kanssasi, mutta taistelen loppuun asti oikeudestasi olla eri mieltä”.