Monet tämän ajan haasteet eivät pysähdy valtioiden rajoille. Ympäristö- ja energiakysymykset, järjestäytynyt rikollisuus, veronkierto, ihmiskauppa ja pakolaisuus sekä monet muut ongelmat vaativat ratketakseen toimivaa yhteistyötä niin ihmisten kuin valtioidenkin välillä.

Rajat ylittävä yhteistyö rauhan ja vakauden edistämiseksi oli myös alun perin Euroopan unionin perustamisen taustalla oleva aate, kun Euroopan hiili- ja teräsyhteisö perustettiin toisen maailmansodan ja holokaustin kauhujen jälkeen. Ikävä kyllä EU:n nykykehitys on johtanut monille eksyttäville sivupoluille.

Euroopan parlamentissa viettämäni vuodet todistivat minulle, että eurooppalaisessa yhteistyössä ja päätöksenteossa on rutkasti parannettavaa. Kasvava, raskas hallintokoneisto, liika byrokratia ja suuria jäsenvaltioita suosiva toimielinjärjestelmä ovat EU:n arkipäivää, puhumattakaan kaikista pienimmistä järjettömyyksistä kuten rallista Brysselin ja Strasbourgin välillä.

Talouskriisi viimeistään paljasti sen, että EU-jäsenvaltiot toimivat kukin kansallisten etujensa ajamina. Jäsenmaat välttelevät vaikeita rakenteellisia uudistuksia ja haluavat jättää oman taloutensa ongelmat muiden huoleksi. EU-rahastojen varoja käytetään väärin ja tehottomasti. Maahanmuuttokriisissäkin jäsenvaltiot vierittivät vastuitaan toisille.

Niinpä EU:n nykytilaan on saatava muutos. Eurooppalainen yhteistyö ei voi olla elämistä toisten jäsenmaiden kustannuksella, vaan jokaisen on huolehdittava vastuullisesta talouspolitiikastaan. Myös Suomen on nettomaksajana saatava enemmän irti EU:sta. Suomalaista työtä ja hyvinvointia on puolustettava ja unionin epäkohtiin puututtava rankalla kädellä.

Suomen heinäkuussa alkava puoli vuotta kestävä EU-puheenjohtajakausi osuu merkittävään Eurooppa-politiikan taitekohtaan. Tuona aikana pitkälti ratkaistaan muun muassa suomalaisen maatalouden ja Suomen erityisolojen puolustaminen osana rahoituskehystä.

Linjaukset puheenjohtajakautenamme ovat muutenkin erittäin tärkeitä, koska Euroopan parlamentin vaalien jälkeen tehtävänä on keskeisiä Euroopan unionin suuntaan vaikuttavia valintoja kuten rahaliiton, maahanmuuttopolitiikan ja turvallisuusyhteistyön syventäminen.

Perustava linjaero EU:ssa on, että toiset haluavat keskusvallan vahvistamista ja yhteisvastuun kasvattamista ja toiset pyrkivät säilyttämään jäsenvaltioiden itsenäisyyttä sekä omaa vastuuta mahdollisimman pitkälle. Kaipa sen voisi tiivistää niin, että toisille EU on isäntä, jota jäsenvaltiot palvelevat ja toisille renki, joka palvelee jäsenvaltioita.

Itselleni on tärkeää puolustaa Suomen itsemääräämisoikeutta ja vastustaa liittovaltiokehitystä. Vanhan kristillisdemokraattisen subsidiariteetti- eli lähipäätösperiaatteen mukaan EU:n tulee hoitaa vain niitä asioita, jotka sille on annettu. Myös liian yksityiskohtainen direktiivitehtailu kasvattaa byrokratiaa ja lisää esimerkiksi yritysten ja maatilojen sääntelytaakkaa. Yhteistyötä tarvitaan ennen kaikkea niissä asioissa, joissa se tuottaa lisäarvoa kansalliseen politiikkaan.

Budjettien, direktiivien ja asetusten keskellä ei saa kuitenkaan unohtaa oleellisinta. Tärkeintä on puolustaa Euroopan henkistä arvoperintöä, sillä se määrittää koko maanosan tulevaisuuden.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö muistutti tästä valtiopäivien avauspuheessaan osuvasti: ”Ja tärkein viimeksi: yhteiset arvomme, joista eurooppalainen henki rakentuu. On sanottu, että tuo henki on kotoisin kolmiosta Jerusalem, Ateena ja Rooma. Niiltä perityt uskonto ja eettisyys, kulttuuri ja järjestys ovat jalostuneet demokratian, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien Euroopaksi. Pidetään siitä kiinni.”

Ääriliikkeiden, populismin ja pelottelun aikakaudella on hyvä muistuttaa ja muistaa, mistä ennen kaikkea tulee pitää kiinni.