Pääministeri Antti Rinteen hallitus on saanut lempinimekseen Viisikko menneiden vuosikymmenten suosittujen lasten ja nuorten seikkailukirjojen mukaan. Viisikko seikkaili milloin missäkin, aarresaarella, Englannin nummilla, vanhoissa linnoissa ja luolissa; monenlaisissa vaaran paikoissa kumminkin. Viime viikolla julkaistun hallitusohjelman perusteella Rinteenkään Viisikolta ei tule itseaiheutettuja vaaranpaikkoja puuttumaan.

Sinällään hallitusohjelmassa on paljon hyviä tavoitteita ja lupauksia politiikan uudistamisesta, poikkihallinnollisen yhteistyön sekä vuorovaikutuksen lisäämisestä kansalaisten kanssa. Luvatut panostukset lapsiperheisiin ja koulutukseen sekä pienituloisille suunnatut veron kevennykset ovat hyviä asioita. Tosin lähempi tarkastelu osoittaa, että monesta hyvästä tavoitteesta puuttuu uskottava ratkaisu ja hintalappu. Hallitusneuvotteluiden ilmiöpohjainen työskentelytapa johti siihen, että pilvilinnoja rakentui urakalla.

Hallitusohjelman ehdottomasti tärkein ja valitettavasti samalla heikoin lenkki on kuva talouden tilanteesta. Kaikkien puolueiden jakama hallitusohjelman 75% työllisyysastetavoite ja siten julkisen talouden tasapaino ovat – kuten todetaan – mahdollisia normaalissa suhdannetilanteessa. Mitkään merkit eivät kuitenkaan viittaa suhdannetilanteen jatkuvan ”normaalina”. Valitettavasti kolmen miljardin tulevaisuusinvestointeihin on myös kirjattu suuri joukko ihan normaaleja menoja; syömävelkaa on turha naamioida investoinneiksi, vaikka se paperilla paremmalta näyttääkin.

Merkittävä joukko asiantuntijoita suhtautuu kriittisesti oppivelvollisuusiän pidentämiseen. Tavoite syrjäytymisen ehkäisemisestä on ehdottoman hyvä, mutta koulupudokasvaarassa olevat lapset ja nuoret tarvitsevat räätälöityjä ratkaisuja. Jo tällä hetkellä ongelmana on, että toiselle asteelle mennään liian puutteellisin valmiuksin. Tarkoituksenmukaisempaa olisi ollut kohdentaa merkittävä rahoitus esimerkiksi perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen ja erityisopetukseen. Nyt kalliin ratkaisun myötä eniten rahaa ohjautuu niille, joiden opinnot sujuvat muutoinkin.

Jonkinasteinen pettymys on se, että sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksessa perusratkaisun isot linjat, kuten maakuntamalli on jo lyöty lukkoon ja vasta yksityiskohtien kohdalla lupaillaan komiteapohjaista parlamentaarista työskentelyä. Oppositiojohtajana Rinne vielä piti tärkeänä, että malli kestää pohjan osalta vaalikaudesta toiseen. Maakuntien erilaisuus johtaa rahoitushaasteisiin, ja vasemmistolainen hallitus löytää siihen helpoimman ratkaisun uudella verotasolla eli maakuntaverolla.

Hallitusohjelma rankaisee muutoinkin kohtuuttoman paljon työssäkäyviä keskituloisia. Suunnitellut liikenteen veronkiristykset rokottavat muun muassa autoa työmatkoilla tarvitsevia haja-asutusseutujen ihmisiä. Samoin vanhojen lämmitysratkaisujen kanssa vaikeasti kaupaksi meneviin taloihin jumiin jääneet tulevat ilmastopolitiikan maksumiehiksi. Valitettavan paljon siinä joukossa on ikäihmisiä, joiden vappu-viisikymppinen on nopeasti kasvaneisiin kiinteistökuluihin huvennut.

Muutoin vanhusväestön hoivaan kohdistuvia korjauksia on onneksi ohjelmaan kirjattu. Erityisen tyytyväinen olen lupauksesta vanhusasianvaltuutetun viran perustamisesta, jota edistävän kansalaisaloitteen eteen moni teki vuosi sitten töitä. Hoitajamitoitus ja kirjaukset koti- ja omaishoidon kehittämisestä ovat myös asioita, joiden toteutumista seurataan. Vaalien alla tehtyjen lupausten tulee muuttua käytännön teoiksi.

Valtiontalous on hyvin riippuvainen vientiteollisuudestamme, joka taas on tuotantorakenteeltaan tunnetun suhdanneherkkä. Huoltosuhteen heikentyminen vaikuttaa ikääntyvään Suomeen enemmän kuin moneen muuhun maahan. Näihin asioihin me emme voi nopeasti vaikuttaa mitenkään. Siksi on niin vaarallista, että etukäteen sitoudutaan suuriin menoihin, joiden toivotaan hoituvan kasvun ja työllisyyden myötä. Maailmalta puhaltavat tuulet näyttävät, onko hallitus ja sen ohjelma kalliolle rakennettu, vai korttitalo.