Essayah ehdottaa liikkuvien testausyksiköiden käyttämistä

Koronaviruksen testauspaikat ovat täysiä, ja pahin epidemiavaihe on vasta edessä. Kristillisdemokraatit haluavat laajentaa ja tehostaa turvallista testaamista. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah ehdottaa myös potilaan luokse menevien liikkuvien testausyksiköiden käyttämistä.

– Moni koronaa epäilevä on joutunut hakeutumaan testauspaikalle huonokuntoisena ja potentiaalisesti muita tartuttavana. Kaikilla ei ole käytössään omaa autoa, myöskään ystävän auto tai taksi ole oikea kulkuväline koronapotilaalle korkean tarttuvuusriskin vuoksi. Pahinta on, jos näytteenottopaikalla on joutunut kosketuksiin muiden potilaiden kanssa.

– Onko hallitus harkinnut liikkuvien koronatestausyksiköiden rakentamista? Liikkuva yksikkö voisi testata ihmisiä esimerkiksi ulkotiloissa kotinsa lähellä tai jopa kotona. Näin vältyttäisiin testauskäynnin aikana tapahtuvalta tartuttamiselta ja heikkokuntoisten ihmisten siirtymisestä testauspaikalle, Essayah sanoo.

KD esitti koronalisäbudjettiin hallitusta enemmän lisämäärärahoja testaustoiminnan ja suojavarusteiden osalta.

– Testaustoimintaa on saatava lisää, koska koronatartunnan saaneet pitää pystyä tunnistamaan, jotta heidät voidaan eristää tehokkaasti ja kohdentaa heille oikea-aikaisia hoitotoimenpiteitä. Laajalla testauksella on ollut merkittävä rooli niissä maissa, joissa näitä tartuntakäyriä on pystytty kääntämään, Essayah muistuttaa.