Eduskunnan syksyn on avannut huoli työllisyydestä, eikä suotta. Irtisanomis- ja yt-uutisia tippuu harva se päivä, ja myös kokonaisia tuotantolaitoksia ajetaan alas. Siksi hallituksen budjettiriihen suurin kiinnostus kohdistui juuri työllisyys- ja kilpailukykypäätöksiin, mutta valitettavasti ne tuottivat ison pettymyksen.

Hallitukselta puuttuu talouden ja työllisyyden edistämisen kokonaiskuva. Työllisyyden parantamiseen eivät yksin työllisyyspoliittiset toimet riitä, vaan on huolehdittava sekä yksityisen kulutuksen kautta tulevasta ostovoimasta että yritysten kilpailukyvystä. Ei siis hyödytä, että paperilla luodaan päätösperäisiä työpaikkoja, jos samalla työpaikkoja häviää muualta, kun verotusta kiristetään ja kilpailukykyä heikennetään. Hallituksen työllisyyspolitiika muistuttaa sitä kuuluisaa hölmöläisten peiton jatkamista.

Hallituksen ainoaksi merkittäväksi työllisyystoimeksi on jäämässä aktiivimallin palauttaminen pienin muutoksin sekä työvoimapalveluiden resurssointi. Muut päätökset ulkoistettiin jälleen työmarkkinajärjestöille. Työllisyystavoitetta nostettiin, mutta tavoitteen saavuttaminen jätettiin seuraavien hallitusten vastuulle.

Itse työllisyystavoitteen numeroistakin ehti eduskunnassa nousta äläkkä. Valtiovarainministeriö totesi laskelmissaan aivan oikein, että budjettiriihessä tehtiin päätöksiä, joiden työllisyysvaikutus on vain noin 14 – 16 000 työpaikkaa, ei suinkaan kerrottua yli 30 000. Pääministeri kuitenkin tulkitsi, että vielä tekemättömät ja jo ennen budjettiriihtä tehdyt päätökset lasketaan mukaan, kun ne lisäävät työpaikkoja. Samalla logiikalla hallituskauden alussa tehty viime kauden aktiivimallin purku olisi toki pitänyt huomioida työpaikkojen vähennyksenä. Näin nyt uutena lanseeratun aktiivimallin työllisyysvaikutus on ns. plusmiinus nolla, mutta kummasti silläkin vain saatiin 10 000 uutta työpaikkaa paperille kirjattua.

Samalla toteutettiin päätöksiä, joilla teollisuuden, kuljetussektorin ja kotitalouksien kustannuksia kasvatetaan. Erityisesti energian ja polttoaineiden hinnankorotukset ja päästökauppakompensaation lopettaminen ovat myrkkyä kilpailukyvylle. Teollisuuden sähköveron lasku ja väylämaksualennukset ovat toki tarpeellisia, mutta tuovat yrityksemme ilmasto- ja sijaintiolosuhteiden takia vasta samalle viivalle kilpailijoiden kanssa.

Hallitus päätti riihessä myös korottaa merkittävästi turpeen verotusta, vaikka hallitusohjelman tavoite oli täyttymässä etuajassa pelkällä päästökauppamekanismilla. Turpeen käytön nopea alasajo tulee käytännössä johtamaan siihen, että lämmöntuotannossa käytetään jatkossa entistä enemmän kivihiiltä, öljyä ja venäläistä haketta. Tämä on Suomen huoltovarmuuden osalta valtava riski, enkä ymmärrä tätä edes ilmasto- ja ympäristönäkökulmasta. Ennen kotimainen vaihtoehto ohitti aina tuontipolttoaineet.

Tässäkin ratkaisussa hallitukselta puuttuu kokonaiskuva, sillä turpeen energiakäytön nopea alasajo vaikuttaa metsäteollisuuden raaka-ainevirtoihin. Puun poltto energiantuotannossa tulee lisääntymään, mikä on kansantalouden kannalta valtavaa tuhlausta. Arvokkaan runkopuun polttaminen sotkee vähitellen metsäteollisuuden puuhuollon ja on riski, että metsäteollisuuden investoinnit siirtyvät vähitellen pois maastamme toimintaympäristön muuttuessa.

Lisäksi turvetuotannon pikainen alasajo tarkoittaa erittäin kovaa iskua alan yrittäjille, liitännäistyöpaikoille ja maaseudun elinvoimalle. Turpeen energiakäytöstä pitäisi luopua hallitusti siirtymäajan myötä, kun korvaavia energiamuotoja on saatavilla.

Onneksi meitä maaseudun veronmaksajia kovasti ilahduttaa entistä kalliimpaa polttoainetta tankatessa, että saan sentään kustantaa veroeuroillani ilmaiset työsuhdepolkupyörät kasvukeskusten hyvän julkisen liikenteen rinnalle.  Aluepolitiikkaahan se on tämäkin!