Kuntapolitiikka ei ole koskaan erillinen saareke yhteiskunnassa. Harjoitettu talous- ja työllisyyspolitiikka ja toisaalta lakisääteiset palvelut ja niiden järjestämiseen annettavat valtionosuudet määrittävät pitkälti, millaisissa raameissa päätöksiä kunnissa tehdään.

Valtiovarainministeriön itsensä taannoin tilaama raportti oli nimittäin varsin tylyä luettavaa Suomen talouden tilasta. Olemme tippumassa Kreikan ja Portugalin tasolle investointien houkuttelevuuden suhteen, bkt:n kasvussa jäämme puoleen muista Pohjoismaista, myöskään työllisyysaste ja työntuottavuus eivät kohene samassa tahdissa.

VM:n raportissa myös patistellaan kiireesti tekemään suunnitelmia velkaantumisen taittamiseksi. Mitä tekee hallitus? Haukkuu parin hallituspuolueen suulla kaikki puheet tulevasta sopeuttamistarpeesta, ja kaavailee uusia veroja yrityksille ja investoinneille.

Jo nyt työn, liikkumisen ja asumisen kustannusten kasvattaminen leikkaavat kuntalaisten kukkarolta ostovoimaa, ja yhä vähemmän on euroja pyörittämään yritysten kautta verotuloja kuntien kirstuun.

Tuleva valtuustokausi sisältää lisää näitä haasteita. Kunnille sälytetään lisää velvollisuuksia ilman riittävää rahoitusta niiden järjestämiseen. Erityisesti oppivelvollisuusiän nostaminen on herättänyt huolta, sillä ensi syksynä kunnissa pitäisi parilla sadalla eurolla ostaa toisen asteen oppilaan kirjat, läppärit, kokkiveitset tai kampauspäät.

Sinällään tärkeän hoitajamitoituksen noston kohdalla raha saattaa olla ongelmista pienempi; yksinkertaisesti meiltä loppuvat hoitajat. Vaarana on, että ennestään ylikuormitetusta vanhusten kotipalvelusta väkeä joudutaan siirtämään ympärivuorokautiseen hoivaan.

Suurin osa ikäihmisistä asuu kuitenkin omassa kodissaan joko kotipalvelun tai omaishoidon tukemana. KD on vahvasti ajanut omaishoitajien aseman kohentamista, ja oikeutta yhdenvertaiseen tukeen ja tukipalveluihin asuinkunnasta riippumatta, samoin kuin omaishoidontuenpalkkion verovapautta. Pienten hoivapalveluyritysten potentiaalia vanhusten kotona asumisen tukena ei pitäisi ideologisista syistä vaikeuttaa leikkaamalla kotitalousvähennystä. Sote-uudistuksessakin nämä pienet hoivayritykset on unohdettu.

Harjoitetulla energiapolitiikalla on myös heijastuksensa mm. maaseudun elinvoiman heikkenemiseen. Energiaturpeen hallitsematon alasajo on johtanut maaseudun satojen työpaikkojen vaarantumiseen ja yrittäjien ahdinkoon, sekä lisääntyvään tuontifossiilisten ja venäläisen hakkeen käyttöön. Samaan aikaan meillä on suuret määrät korjaamatonta energiapuuta ja hakkuujätettä, jota ei saada hyödynnettyä markkinoiden vääristyessä. Nämä lyhytnäköiset ilmasto- ja energiapoliittiset linjaukset näivettävät maaseutua, huonontavat taloutta ja lisäävät vielä päästöjä.

Maaseudun ahdinkoa lisää vielä se, että maantieteellisesti meillä on menossa hurja varallisuuden uudelleen jako. Osassa maata asuntojen arvo on romahtanut, kun taas toisaalla keskituloiselle on mahdotonta päästä kiinni omaan asuntoon. Tämä kaikki heijastuu alueilla olevaan varallisuuteen ja elinvoimaan,

Usein meiltä poliitikoilta kysytään, mistä me leikkaisimme, kun säästöjä kunnissa on etsittävä Kuntatalous ei kuitenkaan ole pelkkää kuluhöyläystä. KD:n linja on nostaa esille ennaltaehkäisyä, hyvinvointia ja terveydenedistämistä. Näihin investoimalla säästetään sairauksien hoidosta ja raskaammista toimenpiteistä mm. lastensuojelussa. Säästöjä syntyy myös pitämällä huolta työhyvinvoinnista ja ennaltaehkäisemällä sairauspoissaoloja. KD haluaa hyvää henkilöstöpolitiikkaa ja toimivat työhyvinvointiohjelmat kuntiin.

Jo nämä muutamat esimerkit kertovat siitä, miksi kuntavaaleissa on hyvä katsoa paikallisen politiikan lisäksi siihen, millaisia päätöksiä puolue tekee valtakunnan tasolla. Kun kevään kuntavaaleissa valitset ehdokkaasi, valitset arkielämäsi tärkeimmän päättäjän!