Kesän kuumat aiheet kuntavaalit, EU-elpymispaketti ja sote-ratkaisu ovat täyttäneet poliittisen keskustelun siinä määrin, että Suomen sukeltaminen syvemmälle EU:n pankkiunionin yhteisvastuissa on jäänyt lähes huomiotta. Tätä menoa suomalaiset pääsevät maksumiehiksi paitsi EU:n yhteisestä velkaelvytyksestä niin myös euroalueen huonokuntoisesta pankkisektorista.

Juhannuksen EU-huippukokouksessa kehityssuunnalle ei löytynyt jarrua, sillä Marinin hallitus oli jo tammikuussa hyväksynyt pankkiunionin yhteisen kriisirahaston varautumisjärjestelmän käyttöönoton aikaistamisen. Aiemmin vaadittu näyttö pankkisektorin riskien oleellisesta vähentymisestä ehtona yhteiselle talletussuojalle ja varautumisjärjestelylle sivuutettiin tyystin.

Tämä siis keskellä epävarmuutta, jossa pankkien kotivaltioriskit ovat pikemmin kasvaneet, järjestämättömissä luotoissa on edelleen suuria jäsenvaltiokohtaisia eroja ja tappionsietokykyä kasvattava sääntely on osin panematta toimeen ja sen tulkinnassakin on erimielisyyksiä.

Eurooppalaisilla pankeilla on yli 1 000 miljardin euron arvosta järjestelemättömiä luottoja, summa vastaa lähemmä kymmentä prosenttia koko euroalueen bruttokansantuotteesta. Ei liene yllätys, että roskalainoja on erityisen paljon Etelä-Euroopassa mm. Italiassa.

Saksassakin on laaja ja tehoton paikallispankkisektori, joten jopa sieltä on löytynyt tukea ajatukselle yhteisten talletussuojavarojen käyttämisestä pankkien uudelleenjärjestelyihin varsinaisten talletussuojakorvausten maksamisen sijaan.

Osa jäsenmaista ajaa valtionvelkakirjojen käsittelemistä riskittöminä, mikä on kaukana todellisuudesta. Pankkiunionin kantava ajatus valtioiden ja pankkien kohtalonyhteyden katkaisemisesta on hämärtymässä, kun pankkien kriisirahaston varautumisjärjestelmä perustetaan Euroopan vakausmekanismin EVM:n yhteyteen. Joten paine pääomarakenteen kasvattamiselle ja Suomen vastuiden lisääntymiselle kasvaa.

Yhteisvastuun aikaistamisen seurauksena suomalaispankit voivat joutua maksamaan lähivuosina ylimääräisiä vakausmaksuja muiden maiden pankkien auttamiseksi jopa parin miljardin euron edestä. Nämä maksut heikentävät puolestaan pankkien kannattavuutta, mutta kansantalouden kannalta vakavampaa on heikentää pankkien kykyä rahoittaa kotitalous- ja yritysasiakkaitaan. Ja viime kädessähän nämäkin maksut kiertyvät pankkien asiakkaille erilaisina kasvaneina palvelumaksuina, järjestelykuluina ja lainapreemioina. Pankkien sijoittajien sijaan siis suomalainen tallettaja maksaa!