Kristillisdemokraatit ovat huolissaan välttämättömyyshyödykkeiden hintojen noususta, joka osuu eniten pienituloisimpiin kotitalouksiin. Pellervon taloustutkimuksen arvion mukaan ruoan hinta nousee tänä vuonna jopa 11 prosenttia.
KD:n puheenjohtaja Sari Essayah lähettää tiukat terveiset hallitukselle, joka kokoontuu ensi viikolla neuvottelemaan viimeisestä kehysbudjetistaan.
– Polttoaineiden hinnannousu vaikuttaa ennen kaikkea haja-asutusalueiden työssäkäyvän väestön elinkustannuksiin. Tässä paras ja oikeudenmukaisin ratkaisu olisi polttoaineveron alennus, jota olemme useaan kertaan hallitukselta vaatineet.
– Ruoan kallistuminen taas vaikuttaa etenkin monilapsisten perheiden asemaan. Kohta edessä on koulujen kesälomat, ja monessa perheessä ruokakustannukset kasvavat. Lomamatkasta voi tinkiä, mutta kauppareissusta tinkiminen on vaikeampi juttu. Siksi olemme esittäneet lapsilisään tasokorotusta jo viime syksyn vaihtoehtobudjetissa, Essayah muistuttaa.
Essayah linjaa, ettei pienituloisten asemaa saa heikentää entisestään. Samaan aikaan on jatkettava toimia työllistymisen helpottamiseksi.
– Oikealta on esitetty sosiaaliturvan leikkaamista, joka osuisi juuri pienituloisimpien arjen pyörittämiseen. Ruoka, liikkuminen ja asuminen ovat arjen perusasioita, joihin kaikilla pitää olla varaa.
– KD olisi sen sijaan valmis uudistamaan sosiaaliturvaa muun muassa asumistukijärjestelmää muuttamalla sekä porrastamaan ansiosidonnaista, joka voi luoda porkkanaa nopeampaan työllistymiseen. Harkita voisi myös pitkäaikaistyöttömien ja osatyökykyisten palkkatuettua velvoitetyöllistämistä suuremmille yrityksille ja siihen kytketyn palkkatuen korottamista esimerkiksi Espanjan ja Saksan malliin, Essayah esittää.
Yhteys: Sari Essayah p. 0400 252 999