Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah kertoo olevansa huolissaan taloustilanteesta ja yleisestä hintojen noususta. Hän muistuttaa, että vakaa julkinen talous on turvallisuuspoliittinen tekijä ja on pystyttävä pitämään kaikki kansalaiset mukana.
Tilastokeskuksen mukaan inflaatio kiihtyi 7 prosenttiin toukokuussa. Se on kovin hintojen nousutahti yli 30 vuoteen. Polttoaineiden lisäksi rajussa nousussa on myös ruuan hinta.
YLE:n aamun haastattelussa ollut Sari Essayah arvioi, että eri kotitalouksien mahdollisuus ottaa inflaatiota vastaan on hyvin erilainen.
Puolet 1,6 miljoonasta eläkeläisestä saa alle 1500 euroa eläkettä kuukaudessa
– Jos ajatellaan esimerkiksi eläkeläisiä, niin puolet 1,6 miljoonasta eläkeläisestä saa alle 1500 euroa eläkettä kuukaudessa ja jos miettii sitä, että millä vauhdilla hinnat ovat kohonneet, niin kyllä heillä tekee todella tiukkaa, Essayah mainitsee.
Samanlainen ryhmä ovat lapsiperheet: Koulujen kesälomien alettua yksi päivän lämmin ateria jää saamatta koulussa niin ruokamenot kasvaa huikeaa vauhtia.
Essayah mielestä hallitus on tehnyt vahinkoa hintojen nousulle tekemällä kautensa aluksi veronkorotuksen, joka on joka vuosi nostanut polttonesteiden hintoja. Myös lämmityspolttoaineiden hinta on noussut verotuksen myötä.
– Palauttamalla nämä saataisiin jo hieman alennettua kuluttajien kukkarossa näkyviä kohonneita kustannuksia, jotka puolestaan heijastuvat myös ruoan hintaan.
Kristillisdemokraatit esitti jo viime syksyn vaihtoehtobudjetissa yleistä veronalennusta, joka kohdistuisi pieni ja keskituloisille.
– Lisäksi tarvitaan kohdennettuja tukia, esimerkiksi lapsilisän nostamista. Olemme myöskin esittäneet ruoan arvonlisäveron alentamista; siinä olisi mahdollisuus tulla vastaan niitä kotitalouksia, joissa ruokamenojen osuus kulutuksesta on suuri.
Toimeentulotukeen tarvittaisiin Essayah’n mukaan nyt enemmän harkinnanvaraa.
– Tästä tarvittaisiin valtakunnallinen ohjeistus kuntiin, koska suuret sähkölaskut ovat tulleet monille kotitalouksille yllätyksenä ja näitä pitäisi kompensoida nyt reilummin.