Essayah: Demareiden päästökauppa-avaus bluffia, hallitus hyväksyi samaan aikaan päästökaupan laajentamisen asumiseen ja liikenteeseen

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah ihmettelee SDP:n ryhmäjohtaja Antti Lindtmanin avausta päästöoikeuksien lisäämisestä markkinoille energian hinnan laskemiseksi.

  • Demareiden avaus on täyttä bluffia, sillä puolue on hallituksessa hyväksynyt kesällä EU-pöydissä päästökaupan laajentamisen asumiseen ja liikenteeseen, jota mm. Kristillisdemokraatit Suuressa valiokunnassa vastustivat Suomen kantana.

 

  • Samassa yhteydessä EU:n ilmastotoimien sosiaalirahasto etenee ja vieläpä suoran sosiaalituen suuntaan, minkä piti olla Marinin hallitukselle täysin mahdotonta hyväksyä. Toki neuvottelujen edetessä kävi jo selväksi, että päästökaupan laajentaminen tieliikenteeseen ja rakennusten lämmittämiseen oli hallitukselle tärkeämpää kuin varjella sosiaalipolittikan avaamista EU-päätöksentekoon.

 

  • Nyt ”haavoittuvien kotitalouksien” suoraan tulotukeen jäsenmaa voi käyttää 35 % kokonaiskustannuksista. Näissä tulonsiirtotalkoissa Puola näyttäisi nappaavan mehevimmän siivun, noin 10 miljardia euroa, ja nettonakin 5 miljardia euroa, eli halutessaan maa voi tukea kotitalouksiaan 3,5 miljardilla eurolla.

Vakavinta on, että hallitus näyttää näin toimineen vastoin eduskunnan elpymisvälineen käsittelyssä ilmaisemaa tahtoa eli ”olla sitoutumatta toimiin, jotka muokkaavat Euroopan unionia epäsymmetrisen tulonsiirtounionin suuntaan”.

Suomen nettomaksu tähän uuteen 59 miljardin euron rahastoon on yli 200 miljoonaa. Tämä on kylmän ilmaston, pitkien välimatkojen ja kalliin energian maan näkökulmasta käsittämätön tulosiirto eteläisimmille Euroopan maille. Sosiaalirahasto on ongelmallinen myös siksi, että osalle EU-jäsenmaista on annettu poikkeus venäläisestä energiasta irrottautumiseen. Energian hintojen kompensoiminen sosiaalirahaston kautta tarkoittaa näin välillisesti tukea Venäjän sotatoimien edelleen rahoittamiselle.

 

Lisätietoja Sari Essayah, 0400-252 999