Essayah: Potilasturvallisuus vaarassa, hyvinvointialueiden aloittamista lykättävä

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah kehottaa hallitusta vakavasti arviomaan, onko hyvinvointialueilla edellytyksiä aloittaa toimintaansa tammikuun alussa.

  • Mikäli esimerkiksi sote-tietojärjestelmät eivät keskustele keskenään 1.1. voi jopa potilasturvallisuus vaarantua. Nyt on viimeinen hetki tehdä päätöksiä, jos on riski, ettei kaikki tammikuussa vielä toimi. Hallituksen pitää tehdä tämä arvio, aivan samoin kuin hoitajamitoituksen kanssa, huomauttaa Sari Essayah.

Kristillisdemokraatit esitti hyvinvointialueiden startin lykkäämistä muutamalla kuukaudella jo viime syksynä vaihtoehtobudjettinsa julkaisun yhteydessä sekä merkittävää lisärahoitusta hoitajien palkkaamiseen ja hoitojonojen purkuun, jotta hoitovelkaa ei periytyisi hyvinvointialueille.

Essayah kritisoi hallitusta myös liian monesta samanaikaisesta uudistuksesta sote-sektorilla.

  • Samanaikaisesti ei olisi pitänyt tuoda useita valmistelua kuormittavia uudistuksia, kuten hoitajamitoitusta, Kela-korvausten poistoa ja hoivapalveluiden uudistusta. Kaikki tämä vaikuttaa väistämättä myös henkilöstön jaksamiseen ja siten henkilöstöpulaan. Kokonaisuus on liian iso pala kerralla eikä ole ihme, että työntekijät väsyvät ja poistuvat alalta.

 

  • Kuntien panos järjestelmien siirrossa hyvinvointialueille sekä kuntien toiminta uudistuksen jälkeen on oma haasteensa, johon ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota, huomauttaa Essayah viitaten kuntaväelle tehtyyn kyselyyn, jonka mukaan yli puolet valtuutetuista ja kuntajohtajista on sitä mieltä, että kuntien valmiudet viedä uudistus maaliin ovat heikot. Lisäksi hyvinvointialueiden rahoitusmalli on vielä pahasti puutteellinen.

 

Tiedustelut:

Sari Essayah p. 0400 252 999