Sähköveron alueellinen porrastus otettava keinovalikoimaan

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah esittää sähköveron alueellista porrastamista Ruotsin mallin mukaan.

  • Naapurimaassamme sähköveron noston yhteydessä vuonna 2017 Pohjois-Ruotsin asukkaat saivat kolmanneksen verohelpotuksen sähköverosta.

Työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilä esitti aiemmin tänään sähkön arvonlisäveron alentamista helpottamaan sähkön hinnannousua talvena. Sari Essayah suhtautuu esitykseen positiivisesti, mutta muistuttaa, että energian hinnassa on myös aluepoliittinen puoli, mitä mm. Keskustan tulisi hallituksessa puolustaa.

  • Energian hinnan nousu tuntuu aivan erityisesti haja-asutusalueilla, sillä se iskee sekä asumiseen, liikenteeseen että myös yrityksiin. Monilla haja-asutusalueilla käytännössä maksetaan sähköstä kaupunkiseutuja enemmän korkeampien siirtohintojen vuoksi, muistuttaa Sari Essayah.

Sari Essayah muistuttaa myös yhteiskunnan sähköistämisen vaaroista.

  • Sähkön hintojen voimakas heilahtelu, samoin kuin viime aikojen uutisointi tulevan talven mahdollisesta sähköpulasta on meille terveellinen muistutus siitä, että energiapolitiikassa kaikkia munia ei pidä laittaa samaan koriin. Suomessa tarvitaan tulevaisuudessakin useita energianlähteitä, myös turvetta huoltovarmuudenkin takia.

Tiedustelut:

Sari Essayah

p. 0400 252 999