Millä varmistetaan, ettei Fortumille menevällä miljardilainalla tueta Uniperiä, Sari Essayah kysyy

Sari Essayah epäilee, että vaikka tukilaina tulisikin Fortumille, niin samalla se vapauttaisi yhtiön käyttämään rahoitusta jälleen kerran tytäryhtiönsä hyödyksi.

Lainaa ei voi valtiovarainministeri Annika Saarikon mukaan käyttää tytäryhtiö Uniperin vakuusvaatimuksiin.

Eduskunnan syysistuntokausi käynnistyi tänään energiayhtiöille suunnatun 10 miljardin euron kriisipaketin käsittelyllä. Keski-Euroopan epäonnistuneiden bisnesoperaatioiden vuoksi kriisin keskiöön juuttunutta Fortumia tuettiin Solidiumin myöntämällä 2,35 miljardin euron lainalla jo nyt, jotta yhtiö pysyisi pystyssä.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah arvioi, että energiakokonaisuuden yhteydessä puhutaan Fortumista ja sen saksalaisesta tytäryhtiöstä Uniperista.

Meillä omistaja on hankkimassa rahoitusta yritykselle.

Tässä kokonaisuudesta valtion omistajaohjauksessa olisi ollut Essayahin mielestä toivomisen varaa. Tälläkin hetkellä Solidiumin kautta haetaan Fortumille 2,35 miljardia euroa markkinoilta, joka on erikoinen tilanne: Meillä omistaja on hankkimassa rahoitusta yritykselle, Essayah sanoo.

– Millä me pidämme huolen siitä, että nämä rahat eivät itse asiassa valu Uniperin rahoittamiseen jälleen kerran. Millä me pystymme varmistamaan, että suomalaiset veronmaksajat eivät yhä suurempaa siivua ole ottamassa Saksan energiamarkkinoiden virheestä, Essayah kysyi.

Hän epäili, että vaikka rahat tulisivatkin Fortumille, niin samalla se vapauttaisi yhtiön käyttämään rahoitusta jälleen kerran tytäryhtiönsä hyödyksi.

Valtiovarainministeri Annika Saarikon mukaan Fortum voi käyttää rahoitusta vain vakuusvaatimuksiin toimiessaan pohjoismaisessa johdannaispörssissä.

– Tätä rahaa voi käyttää vain siihen. Muista yhtiöistä on rajattu Uniperin kaltainen toimija pois, joka voisi teoriassa erikseen tulla pyytämään, mutta laina on rajattu nimenomaan Suomen kannalta merkittäviin sähköntuotantoyhtiöihin.

 

Alkuperäinen artikkeli julkaistu 6.9.2022 KD lehdessä.