Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah moittii kovin sanoin hallitusta epäonnistumisesta EU:n ennallistamisasetukseen vaikuttamisessa. Essayah’n mukaan hallituksen EU-vaikuttamista leimaa jatkuva myöhästely, vaikka juuri EU-politiikassa kannat pitäisi muodostaa ajoissa, jotta Suomen etua voidaan tehokkaasti valvoa.
- Keskustan ja Vihreiden riitaisuus uhkaa maksaa Suomelle maltaita, ja tämän pääministeri on EU-politiikan johtajana sallinut. Brysseliin on viety Suomesta kilvan vähintään kahta eri viestiä. Tämä ei ole voittava vaikuttamisstrategia, Essayah totesi välikysymyskeskustelussa pitämässään KD:n ryhmäpuheessa.
Essayah ei hyväksy hallituksen yritystä vyöryttää vastuuta ennallistamisasetuksen toissijaisuushuomautuksesta eduskunnalle. Hän muistuttaa, että valtioneuvoston tulee käsitellä EU-asiat sellaisella aikataululla, että eduskunnalla on aito mahdollisuus harkita toissijaisuushuomautuksen tekemistä.
- Näin ei nyt tapahtunut. Hallitus ei voi piiloutua eduskunnan selän taakse, sillä olemme yhdessä linjanneet, että toissijaisuusasioissa kannat muodostetaan yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. EU-asioiden käsittelyssä valtioneuvoston on kiirehdittävä sellaisten kirjelmien toimittamista eduskuntaan, missä ehdotuksen toissijaisuusperiaatteen vastaisuudesta on esitetty meillä tai muissa jäsenvaltioissa epäilyjä. Ruotsi ilmaisi jo hyvissä ajoin vastustavansa esitystä, koska se rikkoo toissijaisuusperiaatetta. On käsittämätöntä, että Suomi ei pysty samaan kuin länsinaapuri vaalikiireidensä keskellä pystyi.
Ennallistamisasetuksen hintalappu Suomelle olisi bruttokansantuotteeseen suhteutettuna EU:n korkein. Sitäkin vakavampana ongelmana Essayah pitää sitä, että asetuksen myötä päätösvalta metsäpolitiikasta siirtyisi Brysseliin, pois kansallisesta demokraattisesta päätösvallasta.
- Esitys kaventaa merkittävästi eduskunnan budjettisuvereniteettia ja loukkaa omaisuudensuojaa. Hallituksen tuore kanta valtiovarainvaliokunnan lausunnossa tältä päivältä osoittaa, että hallitus on valmis myymään päätösvallan metsistämme EU:lle, kunhan hinnasta sovitaan. Ihmettelen tätä syvästi, erityisesti Keskustan osalta. Me Kristillisdemokraatit emme hyväksy metsäpolitiikan valumista unionin päätösvaltaan, Essayah toteaa.