Ilmastotavoitteita ei voi jättää maankäyttösektorin nielujen varaan, sillä nieluihin liittyy suurta epävarmuutta, jota ilmastonmuutos osaltaan lisää.

Ilmasto- ja ympäristöpolitiikasta on tullut keskeinen ja ehkä puhutuin EU:n politiikan osa-alue etenkin työnsä päättävän komission kaudella. Valitettavasti monet ns. hyvää tarkoittavat esitykset kuten vaikkapa metsäkatoasetus kääntyvät onnettomasti toteutettuna itseään vastaan.

On käsittämätöntä, miten alun perin Amazonin laittomien hakkuiden hillitsemiseen markkinoidusta asetuksesta onnistuttiin vääntämään esitys, joka estää maailman metsäisimpien maiden viljelijöiden navettainvestoinnit. Tuottajien lisäksi pienille metsäalan yrityksille byrokratia ja kustannukset voivat pahimmilla kohota mahdottomiksi. Komissio tuntuu olevan sormi suussa, miten säädettyä asetusta pitäisi tulkita ja on jättänyt niin viljelijät, metsänomistajat kuin jäsenvaltiot oikeudelliseen epävarmuuteen.

Viime hallituskaudella hyväksytyn esityksen korjaamiseksi on nyt tehtävä kaikki voitava, ja onneksi Suomi ei ole tässä asiassa yksin, vaan kritiikkiä asetuksesta kuultiin lähes parinkymmenen ministerin suunnalta viime maatalousneuvostossa.

Myös luonnon monimuotoisuuteen tarkoitettua ennallistamisasetusta ollaan härkäpäisesti puskemassa maaliin, vaikka vaikutusarvioista ja kustannuksista ei edelleenkään ole selvyyttä. Biodiversiteettiä pystyttäisiin edistämään tehokkaammin, jos omat olosuhteensa parhaiten tuntevat jäsenmaat päästettäisiin kuskin paikalle Brysselin byrokraattien sijaan.

Samalla tavoin lukuisissa tämän komission kaudella annetuissa ilmastotoimien esityksissä tarvitaan nyt realismia ja järjen käyttöä. Euroopan globaalia johtajuutta ilmasto- ja ympäristötavoitteiden edistämisessä ei voida viedä eteenpäin irrallaan ihmisten arjesta ja perustarpeista tai eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyvyn ja yhteiskunnan toimivuuden varmistamisesta.

Ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa katseen tulee olla tavoitteissa ja päämäärissä. Keinojen suhteen EU:n tulee jättää liikkumavaraa jo siksikin, että teknologia kehittyy hyvin nopeasti.

Ilmastotavoitteita ei voi jättää maankäyttösektorin nielujen varaan, sillä nieluihin liittyy suurta epävarmuutta, jota ilmastonmuutos osaltaan lisää. Tärkein tavoite ilmastonmuutoksen hillinnässä on vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Tämä on myös Suomen ja koko EU:n taloudellisten etujen mukaista, sillä fossiilipolttoaineet ovat tuontienergiaa.

Luopuminen fossiilisista polttoaineista ja ns. vihreä siirtymä ei saa kuitenkaan pahentaa riippuvuuttamme EU:n ulkopuolelta tuoduista komponenteista ja sähköjärjestelmän altistamista haavoittuvuuksille. Eurooppa tarvitsee lisää energiantuotantoa ja energiaomavaraisuuden parantamista, mm. bioenergian järkevää käyttöä. Suomen on puolustettava EU:ssa mm. bioenergian järkevää käyttöä ja biotalouden kehittämistä.

Realististen tulevaisuuksien kartoittamisessa otetaan huomioon tekniset kykymme, materiaalivaramme, taloudelliset mahdollisuutemme ja sosiaaliset tarpeemme. Paniikkimielialaa luomalla tällaista rauhallista analyysia ei kyetä tekemään.

Alkuperäinen kolumni luettavissa Maaseudun Tulevaisuudesta.

Viime viikko ministeripestissä piti sisällään niin juhlaa kuin arkea. Suomen tasavallan kolmastoista presidentti Alexander Stubb asetettiin perjantaina virkaansa asiaankuuluvin muotomenoin. Voimia ja siunausta uudelle presidentillemme vaativaan tehtävään.

Väitän, että maaseudun äänet olivat lopulta ne, jotka ratkaisivat vaalit. Joten en liene ainut, joka toivoo maaseudun elinvoiman merkityksen muistamista jatkossakin valtakunnan ykkösketjun arvokeskustelijalta.

Sen sijaan arkea oli tarjolla alkuviikosta, kun Brysselin kaduilla lainehti ihan sitä itseään. Eurooppalaisia maanviljelijöitä oli kokoontunut lantakärryin ja traktorein hätähuutoon maatalouden kriisitilanteesta. Turhautumisen syyt ovat samoja ympäri Eurooppaa. Kasvaneet kulut, alhaiset tuottajahinnat ja heikko kannattavuus.

Tähän päälle epäterveet kauppatavat, vinksahtanut tulonjako elintarvikeketjussa ja kolmansista maista vyöryvät epäeettiset, halvat tuontituotteet. Yhteinen maatalouspolitiikka, jolla ratkaisuja haasteisiin pitäisi löytää, uhkaa erkaantua byrokraattiseksi näpertelyksi ja yhä kauemmaksi ruuan tuotannon tukemisesta.

Väitän, että maaseudun äänet olivat lopulta ne, jotka ratkaisivat vaalit.

EU-vaalien läheisyys varmaan on vihdoin saanut vauhtia myös komissioon, joka on luvannut etsiä keinoja kriisitilanteeseen vastaamiseksi.

Puheenjohtajamaa Belgian johdolla kerättiin helmikuussa jäsenmailta yli 400 ehdotusta siitä, miten voitaisiin nopeasti toteuttaa tilatason hallinnollista taakkaa keventäviä toimenpiteitä.

Samassa yhteydessä nousi esille korjausehdotuksia, jotka vaatisivat cap:n perusasetusten uusimista ja myös ulkopuolisia, maatalousalan tilannetta helpottavia toimia.

Tällaisia ehdotuksia olivat muun muassa metsäkatoasetuksen toimeenpanon keventäminen tai lykkääminen ja elintarvikeketjun epäreilujen kauppatapojen direktiivin pikainen uudistaminen.

Suomen puheenvuorossa toin esille, että maanviljelijöiden tilanteeseen vastaamiseksi tarvitaan sekä nopeita toimia että pitkäjänteistä työtä.

Nopeasti toteutettavia ovat toimet, joilla vähennetään viljelijöiden rasitusta valvonnoissa ja seuraamuksissa; toimeenpanosäännökset ja ohjeistus on saatava joustavammaksi.

Myös tukien ennakkomaksujen nykyistä joustavampaa soveltamista tarvitaan, sillä syksyllä rahoja eniten kaivattaisiin.

Cap:n sisällä on pystyttävä tekemään nopeampia ja useampia muutoksia muun muassa erilaisiin kriiseihin ja sään ääriolosuhteisiin reagoimiseksi.

Näinä geopoliittisesti epävakaina aikoina keskiössä on oltava ruokaturva eli maataloustukien on kohdistuttava nykyistä paremmin varsinaiseen ruuantuotantoon.

Näihin esityksiin odotan nyt komissiolta pikaisia vastauksia muiden EU:n maatalousministereiden kanssa. Suomessa emme ole kuitenkaan jääneet tumput suorana odottamaan, vastaako komissio huutoomme.

Hallitusohjelman mukaisesti valmistelemme ja toteutamme kansallisesti kaikkia niitä maatalouden kannattavuuteen, viljelijän aseman kohentumiseen ja suomalaisen tuotannon aseman parantumiseen ruokaketjussa tähtääviä toimia, jotka vain ovat omissa käsissämme yhteisen maatalouspolitiikan aikana.

Kolumni luettaessa Maaseudun Tulevaisuudessa.

Osallisuuden kokemuksen tarve on kirjoitettuna ihmiselämän ytimeen – meillä jokaisella on tarve tulla kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi. Kaipaamme rakkautta ja rakastetuksi tulemista. Yhteiskunta on kykenemätön rakastamaan ja tarjoamaan osallisuuden kokemuksia, jotka rakentuvat vuorovaikutuksessa toistemme kanssa. Osattomuuden kokemukset puolestaan rikottavat meitä monin tavoin.

Haasteet on ensin tunnistettava ja sitten tunnustettava – on nähtävä mitä me olemme kansakuntana yhteisöllisyydestä menettäneen, jotta voimme ymmärtää, minkä palauttamiseksi meidän on tehtävä työtä.

Historia osoittaa, ettei yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokemus ole kiinni edes ulkoisista olosuhteista. Kansakuntamme haastavat ajat ovat jopa vahvistaneet osallisuuden kokemustamme ja vastaavasti yltäkylläisyyden keskellä yksilökeskeisyys on kasvanut ja osallisuuden kokemuksemme ovat päin vastoin heikentyneet.

Presidentillä on merkittävä rooli kansakunnan yhtenäisyyden vaalijana ja arvokeskustelijana. Tarvitsemme toisia kunnioittavaa keskusteluilmapiiriä. Yhteiskunnallinen luottamus on tärkeä ja varjeltava asia. Jos menetämme luottamuksen, se heijastuu ihmisten hyvinvoinnista kansantalouteen ja yhteiskuntarauhaan saakka.

Osallisuuden kokemus on myös merkittävä Suomen sisäiseen turvallisuuteen vaikuttava tekijä yhdessä ulkoisen turvallisuuden kanssa. Toisia kunnioittava keskusteluilmapiiri ja osallisuuden kokemukset luovat uskoa tulevaisuuteen ja rohkeutta kehittää ja luoda uutta, kokeilla asioita. Kunnioittavassa ilmapiirissä, jossa jokainen ihminen on yhtä arvokas, koemme kuuluvuutta ja koemme olevamme turvassa. Tämä luottamus on ollut pohjoismaisten yhteiskuntien vahva liima.

Meillä jokaisella on vastuu itsemme lisäksi myös toisistamme ja ympäristöstä. Vastuu apua tarvitsevista yhteisön jäsenistä pohjautuu meille tuttuun ohjeeseen rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään. Sitä voidaan kutsua myös yhteisvastuun periaatteeksi. Yhteisvastuu nousee jokaisen meidän asenteistamme ja elämänratkaisuista, ja se ulottuu myös kotimaan rajojen yli. Nykyinen elämänmalli on vieraannuttanut meitä lähimmäisistämme ja itsekkään elämäntavan seuraukset ovat nähtävissä.

Lähimmäisyhteiskunnassa ihmisen vapaus ja vastuu nivoutuvat yhteen. Lapset ja nuoret tarvitsevat aikuisten rakastavaa huolenpitoa. Vastuunkantaminen omasta elämästä edellyttää huolenpitoa omasta terveydestä, perheestä, lähimmäisistä lähellä ja kaukana sekä ympäristöstä. Yksilökeskeisyyden takia tarvitsemme enemmän yhteisöllisyyttä ja huolenpitoa sekä osallisuuden kokemuksia.

Lähimmäisyhteiskunnassa ihmisarvo perustuu ihmisen olemiseen, ei hänen tekemisiinsä tai kykyihinsä eikä sairaus tai vammaisuus vähennä kenenkään ihmisarvoa tai oikeutta elämään. Tämän olen saanut itsekin elämässä oppia nyt jo edesmenneen kehitysvammaisen kasvattisisareni Liisan kautta. Spontaani vastaus alakoululaisena kaverini kysymykseen: ”Haluaisit varmaan, että teidän Liisa olisi terve?” oli: ”En, eihän Liisa silloin olisi Liisa!”. Vammaisuus ei ole virhe, vaan yksi osa sitä ominaisuuksien joukkoa, joka muodostaa meistä itse kustakin persoonia.

Joskus tuntuu, että saavutuksia ja suorituksia ihannoivassa ajassamme olemme hukkaamassa ihmiskäsityksen, jonka mukaan jokainen ihminen on ainutkertaiseksi luotu ja arvokas sellaisenaan. Heidän oikeuksien puolustaminen on meille kaikille tärkeää.

Pidän tärkeänä, että monenlaisen kriisipuheen rinnalla pystymme luomaan toivon näköaloja ja luottamusta siihen, että tuleville sukupolville käy hyvin. Tässä työssä yhteiskunta ei yksin pärjää, vaan tarvitsee kumppanikseen vahvat ja välittävät perheet sekä kansalaisyhteiskunnan. Tarvitsemme vallankumouksen takaisin luottamusyhteiskunnan palauttamiseksi, jotta osallisuudenkin kokemuksemme suomalaiseen yhteiskuntaan voivat vahvistua.

Uskon, että yhteisöllisyyttä vahvistamalla tulevaisuuden Suomi on sosiaalisesti oikeudenmukainen, turvallinen, perheystävällinen, yritteliäs, innovatiivinen, kilpailukykyinen ja taloudellisesti menestyvä, yhteisöllinen, ja kestäville arvoille rakentuva lähimmäisyhteiskunta.

Meillä on kaikki edellytykset tuottaa elintarvikkeita hyvällä hinnalla kaikkein vaativimmillekin markkinoille.

Hallituksemme on vahvasti sitoutunut suomalaisen ruokajärjestelmän ja elintarvikesektorin aseman parantamiseen ja ruokaviennin lisäämiseen. Tavoitteeksi hallitusohjelmaan on kirjattu suomalaisen ruoan vientipotentiaali hyödyntäminen nykyistä paremmin ja viennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2031.

Meillä on kaikki edellytykset tuottaa elintarvikkeita hyvällä hinnalla kaikkein vaativimmillekin markkinoille. Kotimainen kulutus ei ole kasvanut ja kotimaanmarkkina muutenkin on rajallinen. Siksi elintarvikeviennillä on suuri strateginen merkitys sekä suomalaisen maatalouden että elintarvikeyritysten kasvulle ja kannattavuudelle sekä huoltovarmuudellemme. Pahan päivän koittaessa vientivirrat voidaan kääntää kotimaiseen kulutukseen.

Viennin arvoa pitää kasvattaa myös kohdemarkkinoille räätälöityjen korkean jalostusasteen tuotteiden kautta. Viennin pitää olla mahdollista kaikenkokoisille yrityksille, jos kohdemarkkinat ja tuote kohtaavat.

Yrityksillä on vastuu oman vientinsä kasvattamisesta. On nähtävä viennin mahdollisuudet ja nostettava vienti myös yrityksen strategiseksi kärjeksi. Valtio mahdollistaa vientiä avaamalla erinomaiseen eläintauti- ja elintarvikehygieniatilanteeseemme perustuen elintarvikkeillemme ovia markkinoillepääsyhankkeiden kautta. Yritykset ovat niitä, jotka näistä ovista maailmalle käyvät.

Vieraillessani marraskuun alussa Kiinassa allekirjoitettiin siipikarjanlihan vientiehtoja koskeva sopimus. Sovimme myös elintarviketurvallisuusyhteistyön aloittamisesta. Lisääntyvä yhteistyö mahdollistaa elintarvikeviennin lupaprosessien etenemisen ja toivottavasti tiivistää yhteistyötä tulevaisuudessa muutenkin. Meille vakuutettiin suomalaisten laadukkaiden tuotteiden olevan tervetulleita markkinoille.

Hallitusohjelman mukaisella uudella kasvuohjelmalla voidaan lisätä mahdollisuuksia viennin kasvulle, mutta lopulta vain yritykset itse voivat näihin mahdollisuuksiin tarttua. Kasvuohjelma on osa Kestävä ja kannattava ruokajärjestelmä -kokonaisuutta, jonka ohjausryhmä on asetettu ja ensimmäinen kokouskin on pidetty.

Suomen ruokajärjestelmällä ja elintarvikeviennillä on suuri kasvu-, työllistämis- ja vientipotentiaali. Potentiaalin täysimääräinen hyödyntäminen edellyttää nykyistä vahvempaa panostusta julkiseen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoitukseen sekä investointeihin koko ruokajärjestelmässä.

Työtä omavaraisuuden säilyttämisen ja parantamisenkin eteen on tehtävä jatkuvasti. Keskeistä ovat tietysti toimet, joilla pyritään luomaan vakaampia kannattavuusnäkymiä alkutuotantoon, jotta nuoret uskaltavat lähteä alalle. Ilman sitä loistavilta elintarvikkeilta häviää kotimainen raaka-aine.

Kolumni on julkaistu alkuperäisenä Maaseudun tulevaisuudessa.

Kulunut kesä on viimeistään paljastanut, millaisessa kriisissä terveydenhoitomme rämpii. Ruuhkat päivystyksissä ja sairaaloissa sekä vanhustenhuollon suuri hoitajapula ovat johtaneet siihen, että henkilöstövajeen takia hoivapaikkoja joudutaan sulkemaan. Tämä pahentaa tilannetta entisestään, ja osaa vanhuksista pyöritellään päivystyksen ja kodin väliä, kun sopivaa sijaa ei löydy. Tilanne paljastaa karusti, etteivät pelkät lakipykälät auta, jos saman aikaisesti ei pidetä huolta henkilöstö- ja talousresursseista. Henkilöstömitoituksen toteutus astuu täysimääräisenä voimaan ensimmäinen huhtikuuta, ja aprillipilaksi sen on jo moni ehtinyt leimata. Jotkut haluavat romuttaa mitoituksen noston täysin, ja osa vaatii ainakin löysempää tulkintaa. Tilannetta ei ainakaan helpota vuodenvaihteessa starttaavat alirahoitetut hyvinvointialueet, joista iso osa on jo anonut hallitukselta hoitajamitoituksen lykkäystä, sillä tekijöitä ei yksinkertaisesti ole. Pohjois-Savossakin kaipaamme satoja käsipareja lisää.

Osa hyvinvointialueista perii lisäksi miljoonavelat sairaanhoitopiireiltään, eikä ministeriön laskentamallit lainanottovaltuudesta tunne armoa, joten Pohjois-Savokin näyttäisi päätyvän ministeriön holhoukseen heti lähtiessään; valitettavasti. Kristillisdemokraattien mielestä hoitajamitoituksesta ei tule luopua, sillä sehän tarkoittaisin huonompaa hoitoa ja vähentäisi alan vetovoimaa entisestään. Ainoana oppositiopuolueena olemme pitäneet esillä alan rahoituksen riittävyyttä koko vaalikauden ajan. Viimeksi viime syksynä KD esitti vaihtoehtobudjetissaan puolen miljardin euron panostusta hoitajien palkkaamiseen ja hoitojonojen purkamiseen, mutta hallitus ei tätä viestiä kuunnellut.

Hallitus on esittänyt rahoituksen paikkaamiseen Kela-korvausten leikkausta, joka tässä tilanteessa kuulostaa enemmän hölmöläisen peiton jatkamiselta. Päätös merkitsee julkisen puolen ruuhkautumista entisestään, ja heikentäisi erityisesti pienituloisten pääsyä erikoislääkäreille. Tavoitellut säästöt noin 64 miljoonaa voivat hyvin helposti kääntyä lisäkustannuksiksi, kun vaivat jonoissa pahenevat ja sairauspäivärahakaudet pitenevät. Leikkaukset kohdistuvat erityisesti gynekologi- ja silmälääkäripalveluihin, joita ei edes julkisella puolella ole juuri tarjolla.

Kirjoitus on julkaistu alkuperäisesti Warkauden lehdessä 16.8.2022.