Helmikuun täysistuntoviikolla Euroopan parlamentissa keskusteltiin naisten ja miesten välisen tasa-arvon toteutumisesta parlamentin jäsenen laatiman tasa-arvoraportin ja komission tasa-arvokatsauksen pohjalta. Olen vankasti sitä mieltä, että naisten ja miesten yhdenvertainen kohtelu elämän eri osa-alueilla on ensiarvoisen tärkeätä. Eräät kohdat näissä asiakirjoissa aiheuttivat kuitenkin hämmennystä.

Kristillisdemokraattina koen kiusallisena, kuinka Euroopan parlamentissa sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen liittyviin mietintöihin lähes poikkeuksetta liitetään sellaisia sanamuotoja lisääntymisoikeuksien edistämisestä, jotka tosiasiallisesti tarkoittavat sitä, että syntymättömän lapsen oikeus elämään kielletään. Tämä oli valitettavasti myös viimeisimmän tasa-arvoraportin laita.

Nämä sanamuodot ovat ongelmallisia myös toimivaltakysymysten valossa. On muistettava, että aborttilainsäädäntö ei edes kuulu Unionin toimivaltaan, vaan jäsenvaltioille. Niinpä EPP-ryhmämme suositti koko raportin hylkäämistä äänestyksessä, vaikka tiesimme, että poliittiset vastustajat kääntävät sen tasa-arvon vastustamiseksi.

Kaikkein harmillisintahan tässä oli se, että itse asia – tasa-arvon edistäminen – kärsi eniten. Äänestystulosta kun voi halutessaan väännellä juuri niin, että yli kolmannes parlamentista ei tue tasa-arvoponnisteluja. Niinpä itselläkin oli mennä aamukahvi väärään kurkkuun viime sunnuntain Hesaria lukiessa, kun lehden kokenut, EU-asioita tunteva toimittaja Annamari Sipilä oli antautunut juuri tällaisen tarkoitushakuisen leimapolitiikan käsikassaraksi.

Kolumnissaan ”EU ja naisen ruumis” jokainen suomalaismeppi, joka ei tukenut tasa-arvomietinnön sanamuotoja abortista osana ”lisääntymisterveyspalveluja” sai otsaansa tasa-arvon vastustajan leiman. Tuli mieleeni, että osuvampi otsikko kolumnille olisi ollut ”EU ja lapsen ruumis”, koska heikoimmassa asemassa olevan syntymättömän lapsen oikeudet sivuutetaan aina näissä painotuksissa tyystin. Kristillisdemokraattinen lähtökohta tasa-arvon edistämiseen taas on jokaisen ihmisen korvaamaton ihmisarvo Jumalan luomana ja ainutlaatuisena yksilönä ja siitä arvopohjasta pidän kiinni.

Belgialaisten jouluun virittäytyminen alkaa jo marraskuun puolella. Syykin on selvä, sillä lasten kiltteyttä seuraavan veljeskunnan edustaja tunnetaan täällä Pyhänä Nikolauksena ja hänen päiväänsä vietetään jo 6. joulukuuta. Ranskankielisellä alueella vierailee useimmiten Pere Noël kaverinsa Pere Fouettardin kanssa. Kiltit lapset saavat tuolloin lahjoja ja karamelleja, tuhmille tarkoitetut risut ovat täälläkin rekvisiittaa.

Vanhan kaupungin keskusaukio Grand Place lähiseutuineen on joulunalustapahtumien keskus. Aukiolle on pystytetty komean kuusen lisäksi jouluseimi elävine lampaineen. Huvittelua tarjoavat karuselli, maailmanpyörä ja pikkuruinen luistinrata. Joulumarkkinoiden yli kaksisataa kojua myyvät päivittäin kaikenlaisia jouluun liittyviä herkkuja, leluja käsitöitä ja koristeita. Koko joulukuun ajan esitetään iltaisin myös ääni- ja valoshow, joka kokoaa tuhansia kävijöitä.

Keskieurooppalaiseen tapaan jouluseimiä on kaupan kaikkialla. Kuusen täkäläiset pystyttävät usein jo joulukuun alussa, ja se on useimmiten jalokuusi, ellei sitten Kiinasta rantautunut muovinen versio. Joulupäivänä kuusen alta saattaa löytyä jokunen paketti, mutta päivän ilosanoma on tuolloin lahjoja keskeisempi.

Belgialainen joulupöytä katetaan aattoiltana ja se alkaa yleensä merellisellä alkuruualla, jonka jälkeen tarjoillaan täytetty kalkkuna. Pöydän makea leipä ”cougnolle” leivotaan joulunlapsen muotoon. ”La bûche de Noël” eli kermainen suklaakääretorttu, ”jouluhalko”, on tuttu jälkiruoka myös naapurimaassa Ranskassa. Brysselin kansainvälisyys on tuonut joulupöytään monia muitakin herkkuja.

Kokonaan oma lukunsa on sitten meidän ulkomailla asuvien suomalaisten jouluun valmistautuminen. Se on sekoitus suomalaisia perinteitä ja yleiseurooppalaisia sovelluksia. Tinkimättömimpiä taidamme olla jouluruokien suhteen, vaikka laatikko- ja rosolliainesten kasaan haaliminen paikallisten kauppojen valikoimista käy kyllä työstä. Perheenäidit jakavat vinkkejä, mistä löytää luumuhillon ja kuinka korvata korppujauhot. Onneksi Merimieskirkon Suomi-kaupan hyllyiltä löytää yhtä ja toista ja hätätilassa ikealainenkin pipari käy.

Brysselin suomalaisyhteisö on EU-virastojen myötä kasvanut useisiin satoihin perheisiin. Niinpä ei ollut ihme, että viime sunnuntaina Brysselin ekumeeniseen Ylösnousemuskappeliin kertyi kaksi täyttä kirkollista väkeä laulamaan kauneimpia joululauluja ja jakamaan adventin tunnelmaa. Viimeistään Sylvian joululaulun tunnelma kostutti ekspatrioottien silmäkulmat. Topeliuksen tekstin sanomaan kun ei edes EU-integraatio pysty: ”Sa siunaa se maa muistojen! Sen vertaista toista en mistään ma saa, on armain ja kallein mull´ ain Suomenmaa!”.

Kolmen valtauskonnon pyhä kaupunki nousi jälleen otsikoihin, kun Ruotsi EU-puheenjohtajuus kautensa päätteeksi päätti yrittää sorvata 27 jäsenmaan yhteisen päätöslauselman, jossa se olisi muitta mutkitta ”vaatinut neuvotteluja Palestiinan valtion perustamiseen Länsirannalle ja Gazaan pääkaupunkinaan Itä-Jerusalem”. Ruotsi luuli kerralla pääsevänsä maailman historiaan Lähi-idän kriisin ratkaisijana, mutta aiheuttikin super-haasteen kansainväliselle diplomatialle. EU:n jäsenmaina on onneksi niitäkin, jotka ovat sodan karvaiden kokemusten kautta oppineet, että neuvotteluihin tarvitaan myös siihen halukkaat osapuolet. Pitkälti Italian, Tsekin, Puolan, Ranskan ja Saksan myötävaikutuksella päätöslauselma saatiin muotoon, joka ”vaatii neuvottelujen aloittamista, jotka ratkaisisivat Jerusalemin aseman kahden valtion pääkaupunkina”.

Päällisin puolin tekstien ero ei näytä suurelta, mutta diplomatian kieli on hyvin sensitiivistä ja rivien välitkin pitäisi osata tulkita. Hyväksytty lausunto korostaa nimenomaan neuvotteluja eikä ota kantaa siihen, miten Jerusalemia kohdellaan. Israelhan haluaa pitää pääkaupunkinsa nimenomaan jakamattomana ja yhtenäisenä kaupunkina, jonka pyhille paikoille kaikkien uskontojen edustajilla on vapaa pääsy. Jokainen Jerusalemissa vieraillut tietää, että kaunis kaupunki on täynnä nykypäivän elämää ja elettyä historiaa käsi kädessä. Olisi todella surullista, jos kaupunki pirstottaisiin ja ”kansojen Jerusalem” ei sitä enää olisi.

Maailmalla EU:n sanataiteilua on kummasteltu. Israel on suhteellisen tyytyväinen lopulliseen tekstiin, joka ei ”kuitenkaan sisällä mitään uutta, eikä anna toiveita neuvottelujen jatkamisesta”, koska siinä ei vaadita palestiinalaisia palaamaan neuvottelupöytään, mistä he ovat toistuvasti kieltäytyneet. Palestiinalaispuolella odotetusti teksti on ”vesittynyt” siitä, mitä se oli ja USA toteaa realistisesti, että ”Jerusalemin asema on päätettävä vain osapuolten keskinäisissä neuvotteluissa”. Jerusalemin pormestari muistuttikin eurooppalaisia juuri vietetystä Berliinin yhdistämisen 20-vuotisjuhlasta todeten, ettei minkään kaupungin jakaminen ole osoittautunut onnistuneeksi.

Oma lukunsa on ollut päätöslauselman uutisointi Suomessa. STT:n ”Jerusalem jaettava” -uutissähke osoitti lähinnä sen, että menee se viisaskin vipuun. EU-ulkoministerit eivät todellakaan ”kehottaneet kokouksessaan Israelia jakamaan Jerusalemia palestiinalaisten kanssa”, johon linjaukseen ”sekä Israel että palestiinalaiset ilmoittivat olevansa tyytyväisiä”. Ilman ulkomaisia uutislähteitä koko asiasta olisi syntynyt väärä tulkinta vai liekö se ollut jopa tarkoituksellista.

Torstaina komission nimeämiskierros pääsi todenteolla alkuunsa kun neuvoston puheenjohtajan ja ulkosuhdekomissaarin salkut saatiin jaettua. Belgialaisen kristillisdemokraatin Herman van Rombuyn valinta ensimmäiseksi Eurooppa neuvoston presidentiksi on rohkaiseva valinta pienten jäsenmaiden näkökulmasta. Oli oikea ratkaisu korostaa EU-instituutioiden roolia ja jäsenmaiden yhteistyön merkitystä henkilöitymisen sijaan.

Itse pidän arvokkaana sitä, että valittu neuvoston presidentti on puheissaan korostanut Euroopan kristillisen arvopohjan merkitystä mm. Turkin EU-jäsenyyteen liittyen. Ekonomitaustaisella Rompuylla on hyvää näyttöä paitsi talouden asiantuntemuksesta, myös sovittelijan ja kansan yhdistäjän taidoista.

Englantilaisen kauppakomissaari Catherine Ashtonin valinta EU:n korkeaksi edustajaksi viestii siitä, että tasa-arvonäkökulma on yritetty ottaa huomioon tärkeimpiä tehtäviä jaettaessa. On hyvä, että tämän EU:n toiseksi tärkeimmän salkun voi saada myös euro- ja Schengen-alueen ulkopuolella olevan jäsenmaan edustaja.

Monet suuret kysymykset ulkosuhdehallinnon järjestämisestä ovat edelleen auki. Samoin hallinnon avainpaikat ovat olleet jaossa. Suomen kannalta näillä ratkaisuilla on pitkällä aikajänteellä enemmän merkitystä kuin paljon julkisuutta saaneilla valinnoilla. Tärkeät päätökset jäävät politiikan henkilöitymisen varjoon. Itse äänestin EU-parlamentin mietintöä vastaan, jossa myös uusi laajentuva ulkosuhdehallinto haluttiin kokonaisuudessaan sijoittaa komission alle. Mielestäni ulkosuhteet tulisi pitää jäsenvaltioiden ja siten myös neuvoston alaisuudessa.