Suurin piirtein vuosi sitten ilakoin ennenaikaisesti eduskunnan saaneen vaalilakiuudistuksen eteenpäin juuri ennen eduskuntavaaleja ja valtakunnallisesti oikeudenmukaisen tuloksen takaavan mallin kaipaavan enää seuraavien valtiopäivien hyväksynnän. Vaan kuinkas sitten kävikään!

Hallitusovista sisään tullut SDP teki hallitusneuvotteluissa harvinaisen selväksi, että ainakaan kyseisellä laskentamallilla ei suomalaista demokratiaa edistetä. Hallitusohjelmaan saatiin sentään sopu siitä, että perustuslakiin Manner-Suomen vaalipiirien vähimmäismääräksi kirjataan kuusi ja enimmäismääräksi kaksitoista. Suhteellisuus paranisi joka tapauksessa, kun tasaisemman suuruiset vaalipiirit madaltaisivat laskennallista äänikynnystä.

Kitkuisissa tunnelmissa mallista ei hallitusneuvotteluissa päästy yksimielisyyteen, sillä pöydällä oli jos jonkinmoista viritystä Uudenmaan jaosta ja Itä-Suomen yhdistämisestä aina tasauspaikkalaskelmiin. Työ päätettiin lykätä puoluesihteerityöryhmään. Puoli vuotta askaroituaan oli sen vuoro luovuttaa, ja antaa työ hallitusryhmien puheenjohtajien sorvattavaksi.

Vaivannäkö ei onneksi valunut hukkaan, sillä nyt saavutettu sopu on erityisen tärkeä Itä-Suomen kannalta. Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon piilevät noin 14 %:n äänikynnykset saadaan laskemaan 5-6 %:n tienoille. Äänestäjien alueellinen epätasa-arvo on ollut räikeää, eikä pienempien puolueiden kannattajilla ole ollut mitään mahdollisuuksia saada ehdokkaitaan läpi. Tämä on vaikuttanut äänestyskäyttäytymiseen, ja ”nukkuvien” puolueen kannatus on idässä ollut muuta maata suurempaa.

Nurinoitta ei tätäkään reformia toteuteta. Demarit hallituksessa ja perussuomalaiset oppositiossa olisivat toivoneet vielä useamman vaalipiirin muokkausta. Itä-Suomen nykyiselle valtapuolueelle Keskustalle taas kaikki muutokset merkitsevät ansaitsemattomien lisäpaikkojen menetystä, joten vastustaa kannattaa, vaikka vaihtoehtoa ei olisi esittää.

Ainut perusteltavissa oleva kritiikki tulee mielestäni Etelä-Savon maakuntarajan muuttumisesta sitten 2010 aluehallintouudistuksen. Itä-Suomen maakunnista luotiin tuolloin virallinen yhteistoiminta-alue. Eteläsavolaisten huoli liittyy EU-tukieurojen tasoon, joka saattaa yhteistyösuunnan muuttumisen takia laskea eteläisemmän Suomen alhaisemman tukitason takia. Tämä huoli on selvitettävä ja tarvittaessa hoidettava.

Tilastokeskuksen nykylukujen valossa uudesta Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan vaalipiiristä valitaan 15 kansanedustajaa ja Kymen ja Etelä-Savon liitoksesta 17 edustajaa. Vaalipiirien lukumäärä jää uudistuksen jälkeenkin nykyisen perustuslain rajoihin, joten uudet vaalipiirit voidaan ottaa käyttöön jo seuraavissa 2015 eduskuntavaaleissa. Onneksi, sillä laillani monien muidenkin usko koko uudistuksiin alkoi hiipua.

Talouskriisin kanssa painivassa Euroopassa aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden teemavuosi 2012 on jäänyt melko vähälle huomiolle. Kuitenkin väestörakenteen muutoksella on yhteiskuntiin laajakantoiset vaikutukset ja siksi sen tulee olla EU:ssakin keskeinen politiikkakysymys.

Jäsenvaltioita kannustetaan edistämään aktiivista ikääntymistä, jossa terveys ja toimintakyky säilyvät entistä pidempään ja jossa panostetaan lisäelinvuosien avaamiin mahdollisuuksiin. Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että pidemmät työurat ja terveet elinvuodet ovat sosiaaliturvan, eläkkeiden ja taloudellisen kestävyyden ehto. Samalla toki paranee ihmisten jokapäiväinen elämänlaatu.

Ikääntyneiden potentiaali jätetään monesti huomiotta, koska heitä pidetään usein passiivisina kohteina eikä aktiivisina toimijoina. Yhä useammat eläkeläiset haluavat toimia vireästi omissa yhteisöissään, ovat tärkeä tuki ja apu lastensa ja läheistensä perheille ja monien vapaaehtoisverkostojen kantavia voimavaroja. Lisäksi ikääntyneet muodostavat merkittävän kuluttajaryhmän, ja ikääntyneiden palveluiden kysyntä kasvaa erittäin voimakkaasti.

Sukupuoli on tärkeä tekijä ikääntymisessä, sillä eurooppalaisten naisten eliniänodote on noin kuusi vuotta suurempi kuin miehillä. Iäkkäät naiset ovat miehiä suuremmassa vaarassa päätyä köyhyyteen. Eläkejärjestelmät eroavat jäsenvaltioiden välillä, mutta useimmiten naisten matalampi palkkataso ja työuraa pilkkovat erilaiset hoitotehtävät (äitiysloma, lastenhoito, omaishoito) johtavat vääjäämättä pienempiin eläkkeisiin. Suomessakin työskentely puolison yrityksessä tai maatalouden aloilla tapahtui vielä viime vuosikymmeniin saakka yleensä ilman palkkaa ja kertyvää sosiaaliturvaa.

Ikääntyvä nainen on myös suuremmalla todennäköisyydellä läheisensä omaishoitaja. Monissa jäsenvaltioissa on vasta herätty pohtimaan tukipolitiikkaa mm. omaishoidontukea ja siihen liittyviä verotus- ja sosiaaliturvakysymyksiä sekä tukipalveluita, jotka ovat aivan ratkaisevia omaishoitajien jaksamiselle ja sitä kautta koko hyvinvointijärjestelmän kestävyydelle.

Alueelliset erot ikääntymisen suhteen ovat myös suuria; Euroopassa on vuoteen 2020 mennessä 40 sellaista aluetta, joilla väestöennusteen mukaan vanhusväestön osuus on 25 % keskiarvon yläpuolella. Itä- ja Pohjois-Suomi, itäisen Saksan alue ja Pohjois-Italia ovat näistä kärkipäässä, jolloin koheesiopolitiikassa olisi kohdennettava erityisiä toimenpiteitä alueiden vetovoiman säilyttämiseksi ja muuttotappiovirran kääntämiseksi.

Tärkeintä kuitenkin lienee jäsenvaltioissa ikääntymiseen liittyvä asennemuutos, johon teemavuoden solidaarisuuspainotuksilla tähdätään. Kustannuskeskeisestä huoltosuhdepohdinnasta, jossa vanhukset nähdään kulueränä, on siirryttävä näkemään elämän täysipainoisuus ja merkityksellisyys sen kaikissa vaiheissa. Ihmiselämän alku- ja lopputaival mittaavat eurooppalaisen yhteiskunnan inhimillisyyden, joka puolestaan kertoo todellisesta hyvinvoinnista talouskasvua enemmän. Teemavuosi on terve muistutus ajassamme, jossa olemme kadottaneet korkean iän kunnioituksen ja hukanneet ihmiskuvan, jossa jokainen on arvokas sellaisenaan.

Arktinen alue herättää kasvavaa kiinnostusta kaikkialla maailmassa. Lämpiävän Jäämeren sulavan jään alta paljastuu raaka-aine- ja energiavaroja, jotka vetävät puoleensa alueen rantavaltioita ja suurvaltoja yhtälailla. Ennusteet, joiden mukaan alueella saattaa sijaita jopa 30 % maailman vielä löytymättömistä kaasuvaroista ja 13 % öljyvaroista – avautuvia uusia kalastusalueita unohtamatta – houkuttavat kilpajuoksuun luonnonvarojen hallinnoinnista ja hyödyntämisestä. Niinpä ei ole ihme, että jopa ympäristö- ja tutkimusyhteistyöhön keskittyvän Arktisen neuvoston tarkkailijajäseniksi on pyrkinyt ei-arktisia toimijoita, kuten Kiina ja EU.

Tähän saakka arktisen merialueen ja merenpohjan luonnonvarojen sääntelyyn on riittänyt YK:n merioikeusyleissopimus ja kalakantasopimus, jotka ovat taanneet jokaiselle rantavaltiolle oikeuden luonnonvaroihin talousvyöhykkeellään kuin myös sen ulkopuoliseen mannerjalustaan perustuviin aluevaateisiin. Näiden luonnonrikkauksien käyttöönottoon keskittyvien sopimusten rinnalle on kasvanut tarve kehittää alueen kansainvälistä hallinnointia, jotta arktisen luonnon äärimmäinen herkkyys ja alkuperäiskansojen oikeudet voitaisiin myös turvata.

Suomella on nyt tuhannen taalan paikka nousta EU:n arktisen politiikan keskiöön. Ensimmäisen kerran tarve EU:n arktisesta informaatiokeskuksesta nousi esille jo komission arktisessa tiedonannossa syksyllä 2008. Lapin yliopiston Arktinen keskus on onneksi jo ilmaissut valmiutensa asettua tähän toimeen, vaikka informaatiokeskuksen muoto, sijainti ja tehtävät ovat vielä auki eikä perustamisestakaan ole varsinaista päätöstä. Kyseessä on kuitenkin kansallisesti niin merkittävä tavoite, että aikailuun tai suomalaiskansalliseen kursailuun ei ole nyt varaa.

Se, ettei Suomi ole Jäämeren rantavaltio saattaakin tässä kilpailutilanteessa olla pikemminkin etu kuin haitta. Suomi koetaan tässä tilanteessa neutraalina toimijana, jolla ei ole omia aluevaatimuksia luonnonvarojen hyödyntämisen suhteen. Suomi pystyy kuitenkin hyötymään alueen kehityksestä tarjoamalla osaamistaan arktisessa teknologiassa, kommunikaatiojärjestelmissä, aluksissa ja jäänmurtajissa sekä omaamalla jäänavigointiin koulutettua miehistöä. Parlamentin varapuhemies Diana Wallis rohkaisi Suomea hakeutumaan EU:n arktisen politiikan koordinaattoriksi ja korosti myös Suomen pitkää historiaa ja asiantuntemusta Venäjä-yhteistyössä.

Suomen hallituksen on nyt kiireesti tehtävä poliittinen päätös arktisesta strategiasta ja siihen sitoutumisesta. Suomalaisten poliitikkojen lempilapsi ”pohjoinen ulottuvuus” on hautautunut EU:n lukuisten hyvien aikomusten joukkoon. Ilman selkeää strategiaa, rahoitusta ja sitoutumista lopputulos oli odotettu. Tämä ei saa toistua arktisen strategian kohdalla. Tarvitsemme eduskunnan, EU-parlamentaarikoiden ja kaikkien osapuolten yhteistyötä, jotta Suomi saataisiin arktisen työn keskukseksi.

Presidentinvaalit ovat vielä käynnissä, mutta omalta osaltani on jo jälkipuintien aika. Enkä voi vastustaa kiusausta kommentoida muidenkin kampanjoita, vaikka näkökulma on ehdottoman subjektiivinen. Kaiken kaikkiaan voi vain todeta kampanjoinnin pysyneen varsin asiallisena ja erilaisten ”likaisten temppujen osastojen” pysyneen aisoissa lukuun ottamatta nettiä, josta on tullut ajatusten Tonavan sijasta paikoin löyhkäävä likaviemäri!

Ensin lienee syytä arvioida Paavot, joista jokainen teki lähtökohtiin nähden kelpo kampanjan. Lipposen kampanja ei tosin oikein missään vaiheessa lähtenyt lentoon, ja kokenut poliitikko tajusi sen joulun jälkeen itsekin. Niinpä esille kuoriutui vanhempi valtiomies, joka hyväntuulisesti kannusti meitä nuorempia ja hauskutti ”BÖÖ” tokaisuilla paneeliyleisöjä. Väitän, että Lipposen kampanjan suurin ongelma oli SDP:n innottomuus ehdokkaansa suhteen. Missä olivat Haaviston taakse näkyvästi ilmoittautuneet nuoret naisministerit ja puoluesihteerin vaimo Paavon kampanjan aikana?

Väyrynen taas teki kampanjallaan valtaisan palveluksen puolueelleen ja palautti monen keskustalaisen uskon maalaisliittolaiseen arvotaustaan. Ymmärtääköhän vain puolueen nykyjohto tämän? Ensi kesän puheenjohtajakisaan lähtemistä harkitaan nyt Brysseliä myöden.

Nuorin Paavo hoiti pressan vaalikampanjan ministerikiireiden, häiden ja vauvan odotuksen lomassa hakien kokemusta tulevaan. Merkillepantavaa on Paavon kova fanitus nuorissa ikäluokissa, joille aatteen synkemmät vuosikymmenet eivät ole tuttuja.

Soinin tulosta on jo arvioitu Perussuomalaisten lopun alkuna. Ennen aikaista, mutta pohdittavaa puolue silti saa. Puoluetoiminta ei ole yhden miehen tai naisen show, vaikka nykymedia politiikkaa personoikin. Ääriään täynnä olevat kuulijasalit eivät muutu automaattisesti ääniksi, sillä moni tuli kuulemaan Timon heittämän ”setin”, niin kuin hän viestiään kutsui. Timo uskoi loppuun saakka ”yllätyksen muhivan uurnissa” – sitä ei tullut.

Eva tippui poliittisen viestinsä kanssa Pekan ja vasemmisto-Paavojen väliin ja Lillan-ilmiö jäi kokematta. Toisaalta nostan hattua toiselle naisehdokkaalle, sillä monessa tentissä tsemppasimme takahuoneissa toisiamme kohtaamaan valmiiksi asenteellisia toimittajia.

Jatkoon menijöistä Niinistö on ollut koko ajan jotenkin vaisu ja kuusi vuotta sitten ollut haastajan asenne ja palo on varmaan mediakonsulttien toimesta latistettu varmisteluksi. Varatuomarin osaamisessa ei ole moitetta, mutta nyt into esille, jos mielii Mäntyniemeen! Uutuudenviehätyksellään Haavisto on saanut näissä vaaleissa samanlaista median vetoapua kuin Soini eduskuntavaaleissa. Uskottavuuden kannalta kaikkiin suuntiin ei silti kannattaisi kumarrella, sillä oman tien kulkijana Pekka on tähänkin asti nähty.

Lopuksi sananen omastakin osuudesta. Kampanja oli kokonaisuutena onnistunut ja myönteistä palautetta on tullut myös puolueen ulkopuolelta ja kilpailijoiden leireistä. Resursseihin nähden äänisaalis oli tyydyttävä, ja KD:n lähihistorian paras presidentinvaalitulos. Siis lämpöinen kiitos jokaiselle äänestäjälleni, kaikille tukijoille ja vaalityötä tehneille! Hyvillä mielin eteenpäin!