Ajankohtaista

RSS

Ei koskaan enää

Kirjoitettu kirjoittajana

Holokaustin muistopäivää vietetään ympäri maailmaan 27.1, joka on Auschwitzin keskitysleirin vapautuspäivä. Olen itsekin päässyt vierailemaan juuri Auschwitzissa muistopäivän tilaisuuden yhteydessä. Tammikuussa seistessäni hyvissä talvisaappaissa ja untuvatakissani parinkymmenen asteen pakkasessa keskellä tuulista parakkikylää kylmä viima puhalsi sieluun saakka. Miten nälkiintyneet, pahoinpidellyt ja nöyryytetyt ihmiset ovat voineet selvitä näissä oloissa vaaterääsyissä ja monet avojaloin? Miten on voinut säilyttää järkensä kauhujen keskellä ihmisten polttamisesta tulevan tuhkan ja savun leijuessa ilmassa omaa vuoroa pelätessä?

On äärettömän arvokasta, etteivät kuolemanleirejä vapauttamaan tulleet joukot hävittäneet niitä, vaan esimerkiksi Puolan Auschwitz, Saksan Dachau ja Tsekin Theresiendstadt sekä monet muut ovat museoina avoinna ihmisille, jotka haluavat kohdata holokaustin historian konkreettisemmin kuin vain historian kirjojen lehdiltä. Etenkin Saksassa koululaisryhmät ovat tuttu näky monissa keskitysleirimuseoissa. Britannian sodan aikainen pääministeri Churchill ennusti oikein käskiessään, ettei keskitysleirejä todisteena hirmuteoista saa hävittää, sillä ”pian tulee ihmisiä, jotka väittävät, ettei tätä ole tapahtunut”.

Kun liittoutuneet vuonna 1945 etenivät ja saapuivat keskitysleireille, seurasivat sotakuvaajat mukana. Valtavasta kuvamateriaalista koottiin dokumentti natsien keskitysleireistä, jota käytettiin todistusaineistona sotaoikeudenkäynneissä. Vaikka leireiltä vapautuneita vankeja ja muita silminnäkijöitä oli tuhansittain, monet yrittivät ja yrittävät edelleen uskotella, ettei holokaustia ole koskaan tapahtunut. Historiaa tuntematon tai antisemitistisesti asennoitunut voi edelleen langeta holokaustin kieltäviin teorioihin.

Eurooppalaisista suhteellisen harva myöntää suhtautuvansa kielteisesti juutalaisiin, mutta vanhat antisemitistiset stereotypiat elävät sitkeästi. Samaan aikaan on hiipumassa eurooppalaisten tietämys juutalaisten joukkomurhasta toisen maailmansodan aikana.

Esimerkiksi Itävallassa holokausti on monelle kovin tuntematon asia. Viime kesänä julkistetussa kyselystä ilmeni, että suurin osa itävaltalaisista ei tiedä, että kuusi miljoonaa juutalaista murhattiin holokaustissa. Joka kymmenes arvioi, että holokaustissa tapettiin arviolta 100 000 juutalaista. Joka viides ei tiennyt, että Hitler oli kotoisin Itävallasta. Toisesta itävaltalaisesta, Adolf Eichmannista, tiesi puolet. Vajaa puolet ei osannut nimetä kotimaassaan toiminutta ja kovista oloistaan tunnettua Mauthausenin keskitysleiriä.

Paljosta saamme kiittää niitä holokaustin kokeneita, jotka ovat kirjeitten, muistelmien ja taiteen kautta jättäneet kuvauksiaan tuosta ajasta,  ja ovat pystyneet jakamaan traumaattisia kokemuksiaan tuosta ajasta.

Heihin kuuluvat mm. yli 90-vuotiaat Nachum ja Genya Manor’n, jotka ovat tehneet holokaustiin liittyvää valitustyötä vuosikymmenet.He tapasivat sodan aikana Schindlerin tehtaalla, rakastuivat ja lupasivat toisilleen mennä naimisiin, jos he selviytyisivät sodasta. Tuo ihme myös tapahtui. Kun he aikoinaan juhlivat 50-vuotishääpäiväänsä Oskar Schindlerin haudalla Jerusalemissa, mukana olivat heidän lapsensa ja lapsenlapsensa.

– Silloin minulle valkeni, että näissä kahdessa ruumiillistui juutalaisten Schindlerille antamaan sormukseen kaiverrettu Talmudista otettu teksti: ”Se, joka pelastaa yhden ihmishengen, pelastaa koko ihmiskunnan”, muisteli tuossa juhlahetkessä mukana ollut Yad Vashemin kansainvälisen koulutuksen johtaja Ephraim Kaye.

Oskar Schindler on nimetty yhdeksi vanhurskaista kansojen joukossa – niistä, jotka uskalsivat laittaa oman elämänsä likoon puolustaakseen lähimmäistensä ihmisarvoa ja elämää.

Hän pelasti holokaustin aikana 1300 juutalaista ottamalla heidät tehtaaseensa töihin. Tänä päivänä yksi katsotuimmista holokaust-elokuvista on tuosta kertova ”Schindlerin lista”, jonka ohjaajaa Steven Spielberg, joka itse koki nuoruudessaan perheensä nimittelyä ”törkyisiksi juutalaisiksi”.

Samoin hollantilaisen nuoren juutalaistytön Anne Frankin päiväkirja on käännetty jo yli 70 kielelle. Se on yksi maailman luetuimmista kirjoista ja epäilemättä myös tunnetuin natsien rikoksista kertova kirjallinen dokumentti. Lukija tutustuu läheisesti nuoreen Anneen, joka uskoo vielä ihmisessä olevaan hyvään ja toivoo vain pääsevänsä vielä joskus kouluun. Kuinka monen silmät tuo kirja ja myös pieni alituisesti ruuhkainen kotimuseo Amsterdamissa ovat avanneet.

Kirjailija John Boynen fiktiivisessä Poika raidallisessa pyjamassa -lastenromaanissa ja siitä tehdyssä elokuvassa keskitysleirin saksalaiskomentajan pojan ja leiriin suljetun juutalaispojan välille muodostuu tasavertainen ystävyys ympäristössä, jossa keskitysleirivangit muutoin on epäinhimillistetty. Yksi elokuvan sanomista on, että ihmiset voivat tulla toimeen ja ymmärtää toisiaan, jos heitä ei kannusteta vihaamaan. Lapsuuden viattomuudessa on toivoa, joka on inhimillisyyden kasvualusta.

Saamme olla kiitollisia myös näille lukuisten holokaustista kertovien kirjojen ja elokuvien kirjoittajille, ohjaajille ja tuottajille. Kertomus holokaustista koskettaa aivan eri tavoin, kun se tulee lähellemme tarinoina, olosuhteina ja kokemuksina, joihin voimme jotenkin yrittää eläytyä.

Keskitysleirimuseoissa tai taiteen kautta koettu matka holokaustin jäljillä synnyttää kysymyksiä siitä, kuinka natsismi saattoi laajentua ja kuinka kansanmurhasta tuli mahdollista. Meidän huolehdittava siitä, että holokausti ei unohdu eikä antisemitismi toteudu missään mittakaavassa. Lupauksemme edellyttää, että yhä uudet ikäluokat tulevat tietoiseksi joukkotuhosta.

Parempaa uutta vuotta!

Kirjoitettu kirjoittajana

Vuoden vaihtuessa on tapana summata menneitä ja luvata parempia. Politiikan puolella ei vauhtia ainakaan puuttunut; vuoden sisällä kahdet vaalit ja kolme hallitusta, EU-puheenjohtajuuskausi siinä sivussa. Kokonaan eri asia, onko tässä rytäkässä sitten rakennettu tulevaisuuden Suomea, joka on valmis 2020-luvun haasteisiin.

Valitettavasti hallituspolitiikasta tuntuu tulleen sarja peliliikeitä, joilla pyritään nostamaan omaa profiilia ja maksimoimaan valtaa ilman kykyä ratkaista polttavia ongelmia. Edellisen hallituksen enneaikainen kaataminen ja nykyisen hallituksen tuolileikit ovat kuvaavia esimerkkejä nykyajan pelin politiikasta.

Työllisyys, julkisen talouden tasapaino, sote, maahanmuutto, väestö- ja aluepolitiikka, ilmastopolitiikka, maa- ja biotalous; kaikki odottavat kauas katsovia ratkaisuja, mutta näitä ulostuloja emme kuule. Sen sijaan media uutisoi ministereiden haparoivia pohdintoja palomiesten sukupuolineutraalista nimikkeestä ja poliisin asuun soveltuvasta muslimihunnusta. Varmuutta ei toisaalta puutu, kun opposition käsketään hävetä ulkoministerin toiminnasta ja turvallisuushuolesta nousevaa välikysymystään.

Samoin kunnianhimoa ilmastopolitiikassa osoitetaan nostamalla ensimmäiseksi päästöystävällisimmän parafiinisen dieselin hintaa, ja kiilaamalla liikkumisen ja asumisen kustannuksia ylöspäin. Hallituspuolueiden kuntapoliitikot puolestaan pitävät huolen siitä, että julkisissa hankinnoissa kotimaisen maidon ja lihan käyttö ajetaan alas, jotta tilalle saadaan ulkomailta tuodut soijat ja bataatit.

Viime vuonna politiikan lisäksi yleinen keskusteluilmapiirikin vaikutti nyrjähtäneeltä. Tuskin oli toivuttu valtakunnansyyttäjän päätöksestä aloittaa rikostutkinta teologisesta synti -keskustelusta, kun apulaisoikeusasiamies näki ”kirkkotilan lähtökohtaisesti ongelmalliseksi” koulujen joulujuhlalle.

Paniikki levisi uusista linjauksista. Yksi näyttelijä ryhtyi jo aktiiviseen katumisen etukäteen, kunnes poliisi päätti, ettei aloita tutkintaa vanhoista mauttomista tv-ohjelmista. Hätäisimmät rehtorit peruivat joulujuhlia, osa vei piltit ulos pakkaseen ja yksi käski varmuuden vuoksi istumaan jouluvirren viimeisen säkeistön. Potilaita piristämään tullut joululaulukuoro häädettiin sairaalasta uskontojen tasa-arvon nimissä. Joku kyselikin tapahtumavyöryssä, onko Suomi tullut hulluksi.

Uskonnon- ja sananvapauskohut kertovat ajasta, jossa ns. ”suvaitsevaiston” näkemysten vahvistamiseksi muiden perusvapaudet kaventuvat. Helposti antaudutaan ns. yleisen mielipiteen edessä, ja pelätään leimautumista. Tämä syö vähitellen perusvapaudet, ja mielipiteiden moninaisuuden ja kirjon. Liu’umme yhden totuuden yhteiskunnaksi.

Olisikohan tässä kehityksessä syytä painaa jarruja, ja puolustaa rohkeasti arvojamme ja kulttuuriperintöämme. Siinä on uuden vuoden lupausta, joka kantaa.

Sari Essayah vetosi oikeusministeri Henrikssoniin Iisalmen ja Varkauden käräjäoikeuksien puolesta

Kirjoitettu kirjoittajana

Sari Essayah kysyi ministeri Anna-Maja Henrikssonilta käräjäoikeusuudistuksen jatkosta ja siitä, tuleeko ministeri mahdollisesti linjaamaan asiasta uudestaan ja perumaan muun muassa Iisalmen ja Varkauden käräjäoikeuksien kanslioiden lakkauttamisen. Essayah vetosi Anna-Maja Henrikssonin kanssa tehtyyn yhteistyöhön viime kaudella oppositiossa, jossa he peräänkuuluttivat sekä kielellisen että alueellisen yhdenvertaisuuden toteutumista.

– Nyt nostaisin erityisesti tuon Pohjois-Savon tilanteen esille. Siellä näitä päätöksiä ei voida enää perustella niillä säästöillä, joita alun perin lähdettiin hakemaan, sanoi Essayah.

Kuopion oikeustalossa on ilmennyt sisäilmaongelmia. Sinne eivät myöskään mahdu Iisalmen ja Varkauden käräjäoikeuden kanslioiden lakkautuksesta tulevat henkilöstösiirrot ilman suurta remonttia. Tällä hetkellä Kuopiossa on väistötilojakin liian vähän, koska siellä on sekä oikeusministeriön että sisäministeriön alaisilla toimijoilla tilojen tarvetta.

– Tämä päätös ei merkitse säästöjä valtiolle, vaan päinvastoin lisää kuluja. Iisalmessa ollaan oltu valmiita jopa alentamaan niiden tilojen vuokraa, jotta käräjäoikeuden kanslia voisi siellä jatkaa. Tiedän, että ministeriöön on vedottu Iisalmesta ja Varkaudesta, totesi Essayah.

– Huoli asianajajapalveluiden saatavuudesta tulevaisuudessa on aiheellinen. Vaivaton pääsy näiden palveluiden pariin on turvattava jatkossakin asuinpaikasta riippumatta – se myös paikallisten yritystemme toiminnan kannalta erityisen tärkeää, jatkaa Essayah.

Ministeri Henriksson ei kommentoinut kysymystä istunnossa, mutta totesi Essayah’lle perehtyvänsä asiaan huolella.

Jälkipyykki

Kirjoitettu kirjoittajana

Kansakunnassa vallinnee suuri yksimielisyys siitä, että kansalaisille ja yrityksille postipalveluiden sujuvuus on keskeistä, ja postinkantaja on palkkansa ansainnut. Miten sitten on mahdollista, että 700 henkilön työsopimusriidasta lähtenyt selkkaus kaataa koko maan hallituksen?

Valtion omistajaohjaus ei ole koskaan ollut helppo tehtävä hoidettavaksi. Hallituksen täytyy valtio-omistajana vaatia omistamiltaan yhtiöiltä vastuullisuutta. Samalla on kuitenkin pidettävä riittävä etäisyys ja olla sekaantumatta operatiivisiin yksityiskohtiin yhtiöiden toiminnassa.

Toinen asia, mistä näppinsä on syytä hallituksessa pitää erossa, on työmarkkinaneuvottelut. Kauppalehdessä 28.11 Mika Lintilä viisaasti toi esille, että hän ”ei aio koskea kepilläkään työmarkkinaneuvotteluihin – suosittaa samaa myös muille poliitikoille”. Ex-pääministeri Rinne ei tätä muistanut, kun sisäinen ay-jyrä pyrki säätämään kulisseissa. Kyse oli myös vasemmistoliiton ja demareiden ikiaikaisesta kilpalaulannasta työväestön äänistä, joille apajille perussuomalaisetkin pyrkivät.

Kolmas seikka, mihin hallitus kompastui, oli muunneltu totuus eduskunnan edessä. Hallituksen kaatumispisteessä kävi tosin ilmi, että postigaten osapuolten lisäksi ulkoministerilläkin on tainnut muutama taho Al-Hol-käänteissä jäädä vähemmälle informoinnille; kuten muu hallitus, eduskunnan ulkoasianvaliokunta ja tasavallan presidentti.

Oppositiosta emme ehtineet välikysymystä edes esittää, kun Rinteen hallituksen hajoaminen alkoi sisältä päin. Keskusta kilpisti vaatimuksensa Antti Rinteen persoonaa kohtaan tuntemaansa luottamuspulaan. Puolueen johto kiirehti kertomaan, että tästä ahdingosta siis selvitään pääministeriä vaihtamalla, ja samalla pohjalla ja ohjelmalla eteenpäin!

Selitys kuulostaa ontolta, sillä pitkin syksyä on nähty keskustalaisten hallituskipuilua siitä, minkä kaiken takuumieheksi tulikaan Säätytalolla lupauduttua. Energiaverotuksen ja asumisen kulujen kiristäminen iskee kipeästi maaseudulle. Hallituksen kunnianhimoiset ilmastotalkoot ovat kuitenkin vasta alussa, vaikka valtiovarainministerilläkin oli alkusyksystä vielä toinen käsitys.

Maatalouden tuet uhkaavat huveta ja nettomaksut kasvavat, vaikka EU-puheenjohtajuuden hoitaminen on kätkenyt suurimmat erimielisyydet maton alle. Isoimmat hankkeet kuten sote-, koulutus- ja vanhempainvapaahankkeet eivät ole ehtineet edes edetä.

Kesällä 2014 Jyrki Kataisen vetämän hallituksen ruoriin tuli Alexander Stubb, ja silloinkin käytiin hallitusneuvottelut, joista syntyi lähes parinkymmenen sivun lisäpöytäkirja liitoksissaan natisseen hallituksen liimaksi. Jos Suomi aikoo saada toimintakykyisen hallituksen pystyyn, hallitusohjelman sisältö ja vähintään toimintatavat on syytä päivittää.

Edessä olevat työsopimussopimusneuvottelut ovat erittäin tärkeitä maan talouskehityksen ja myös hallituksen omien työllisyystavoitteiden ja hallitusohjelman talouspohjan kannalta. Aikooko hallitus sekaantua myös muihin työmarkkinaneuvotteluihin ja millä tavoin?

Hallitusohjelman mukaan hallitus kaavailee myös merkittäviä valtion omaisuuden myyntejä tai omaisuuden siirtoja perustettaville hankeyhtiöille. Mikäli valtion omistajapolitiikkaan ei saada ryhtiä, on odotettavissa lisää sotkuja.

Hallituksen pitää luoda selkeä linja ja noudattaa tätä linjaa. Viestinnän pitää olla selkeää ja toiminnan läpinäkyvää. Tämän syksyn tapahtumien jälkeen voi vain todeta, että hallitus on tässä epäonnistunut. Linja on epäselvä, viestintä sekavaa ja läpinäkyvyydestä ei ole tietoakaan. Se, että hallituksen sisällä käydään tuolileikkiä, ei muuta tilannetta.

Mihin menee Suomi?

Kirjoitettu kirjoittajana

Sähköpostini on täyttynyt viime ajat kansalaisten huolestuneista yhteydenotoista liittyen sanan- ja uskonnonvapauden tilaan Suomessa. Tuskin oli toivuttu valtakunnansyyttäjän päätöksestä aloittaa rikostutkinta teologisesta keskustelusta, kun apulais­oikeusasiamies näki ”kirkkotilan lähtökohtaisesti ongelmalliseksi” koulujen joulujuhlalle.

Uskonnon- ja sananvapauskohut kertovat ajasta, jossa niin sanotun ”suvaitsevaiston” näkemysten vahvistamiseksi muiden perusvapaudet kaventuvat. Tähän mennessä kirkkotilan käyttö koulun juhliin ei ole ollut ongelma, kunhan on noudatettu Opetus­hallituksen ohjetta. Joulu- ja kevätjuhlat ovat saaneet sisältää suomalaiseen kristilliseen kulttuuriperintöön kuuluvia elementtejä ”Enkeli taivaasta Suvivirteen”. Nyt sitten sisällön problematisoinnin lisäksi seinistäkin välittyy ongelmallisia ”uskonnollisia merkityksiä”!

On surullista, että suomalaisessa yhteiskunnassa ollaan unohtamassa kristillisen uskon ja kulttuurin merkitys tälle kansakunnalle ja laajemmin koko länsimaiselle sivistykselle. Raamatun sanoma ei ole pelkästään hengellisesti ihmisiä muuttava, vaan se on muuttanut myös ympäröivät yhteiskunnat.

Itse asiassa olemme kansakuntana koko olemassaolomme ja itsenäisyytemme velkaa Raamatun sanomalle. Uskonpuhdistus oli nimittäin sysäys kansallis­kielien ja -valtioiden syntyyn koko Euroopassa. Reformaattorit, Lutherin johdolla, ymmärsivät, että ihmisten on saatava kuulla evankeliumin ilosanoma omalla kielellään, jotta usko voi syntyä sydämiin.

Syntyi jotain yhteiskuntia perin pohjin muuttavaa, jotta evankeliumi pääsisi leviämään yhä useam­malle. Raamatun kääntäminen kansankielelle synnytti tarpeen luoda kussakin maassa kirjakieltä. Samanaikaisesti Saksassa Gutenberg keksi kirjapainotaidon, jonka avulla nämä uudet kansankieliset Raamatut ja opetuskirjallisuus saatiin leviämään. Kirkon yhteyteen syntyi koulu­laitos, jossa lukutaito tuli yhä useampien ulottuville.

Myös täällä Pohjolan perukoilla silloiseen Ruotsin kuningaskuntaan kuulunut piskuinen suomea puhunut joukko sai Turun piispa Mikael Agricolasta reformaation ja kirjakielensä isän. Kansakunnan muovautuminen kielen ja kulttuurin kautta oli alkanut, ja kansallinen herääminen johti myöhemmin itsenäisen Suomen syntyyn.

Sodissa Suomen kohtalonhetkissä koko kansa presidentin johdolla rukoili ja huusi Jumalan puoleen. Olemassaolomme ja itsenäisyytemme varjeltuivat, ja pieni kansamme nousi lyhyessä ajassa hyvinvointivaltioiden eturiviin.

Siniristilipuissa nimenomaan risti muistuttaa edeltävien sukupolvien ymmärtäneen, että koko olemassaolomme ja menestyksemme kansakuntana perustuu Jumalan armoon ja hyvyyteen.

Kristillinen usko ja siitä nouseva kulttuuri- ja arvoperintö on suomalaisen yhteiskunnan aarre, jota on tarpeetonta piilotella tai hävetä. Päinvastoin meidän on uskallettava nykyäänkin puolustaa niitä arvoja, joiden takia edeltävät sukupolvet uhrautuivat. Joten ei kansakuntanakaan unohdeta, miten paljosta saamme olla kiitollisia evankeliumin muuttavalle voimalle.

Sari Essayah vaatii hallitukselta vastausta ulkoministerin toiminnasta

Kirjoitettu kirjoittajana

Sari Essayah on tänään jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen vastattavaksi ulkoministeri Pekka Haaviston toiminnasta. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan ulkoministeri Pekka Haavisto yritti tuoda Syyrian al-Holin pakolaisleirin lapset Suomeen konsulikyydillä ilman hallituksen poliittista päätöstä. Ulkoministeri Haavisto yritti taivutella ulkoministeriön konsulipäällikköä Pasi Tuomista siihen, että lapset kotiutettaisiin nopeasti niin sanotulla konsulikyydillä ja Tuominen tekisi päätöksen omissa nimissään. Lehtitietojen mukaan konsulipäällikkö Tuominen ilmoitti, ettei hän vastuullisena yksittäisenä virkamiehenä voi toteuttaa lakeja ja kansainvälisiä sopimuksia rikkovaa operaatiota. Pian tämän tapahtumasarjan jälkeen Tuominen syrjäytettiin paikaltaan ministeriössä. Pasi Tuominen on arvostettu virkamies ja diplomaatti, jonka konsulipäällikön virkaa jatkettiin vielä kesäkuussa vuoteen 2022 saakka. Tuomisen hyllyttäminen on herättänyt ihmetystä julkisuudessa jo aiemmin.

Kansalaisilla on oikeus tietää, miten asiassa on toimittu. Hallituksen tiedotuslinja näin vakavissa asioissa ei voi olla se, ettei kommentoida tai ettei muisteta mitä on tehty. Siksi hallituksen tulee vastata, määräsikö ulkoministeri virkamiestä toteuttamaan al-Holin leirillä olevien lasten kotiutuksen ja toteuttamaan operaatio virkamiehen omissa nimissä ilman hallituksen poliittista päätöstä? Ja toisaalta liittyykö Tuomisen syrjäyttäminen ulkomisterin epävirallisen käskyn noudattamatta jättämiseen?, kysyy Essayah.

Reserviläisjärjestöille ei lupausta lisärahoituksesta – reserviläisten ampumaharjoittelun toteuttaminen kuitenkin helpottuu

Kirjoitettu kirjoittajana

Sari Essayah kysyi kirjallisessa kysymyksessä, aikooko hallitus turvata reserviläisjärjestöjen riittävät resurssit ja varmistaa, että ampumaharjoittelun edellytykset turvataan. Maanpuolustusjärjestöjen rooli reserviläisten osaamisen ylläpitämisessä ja kehittämisessä on keskeinen. Koska puolustuksemme nojaa osaavaan reserviin, on tärkeää, että reservin omaehtoinen ampumaharjoittelu mahdollistetaan ylläpitämällä koko maan laajuista ampumarataverkostoa.

Puolustushallinto on tekemässä merkittäviä uudistuksia, joilla on taloudellisia ja toiminnallisia heijastevaikutuksia maanpuolustusjärjestöjen toimintaan. Näiden uudistusten kautta maanpuolustusjärjestöihin kuuluvat saavat lisää mahdollisuuksia osallistua maanpuolustukseen. Puolustushallinnon näkökulmasta maanpuolustusjärjestöjen toimintaedellytykset turvataan parhaiten uudistusten ja puolustusvoimien välillisen tuen kautta. Tähän puolustusselonteko on hyvä työkalu.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen yhtyy näkemykseen, jonka mukaan reserviläisten ampumaharjoittelu ja siihen liittyvien edellytysten turvaaminen ovat tärkeä osa reservin suorituskykyä. Uuden lain vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta myötä puolustusvoimia palvelevan reserviläisten ampumatoiminnan toteuttaminen helpottuu. Puolustushallinnon toimet aselupa-anomusten käsittelyssä eivät aiheuta kustannuksia luvan anojalle. Muiden toimijoiden kuten ampumaseurojen ja maanpuolustusjärjestöjen on myös mahdollista käyttää puolustusvoimien ampumaratoja, jos puolustusvoimien oma käyttötarve sen mahdollistaa ja viranomaisluvat sen sallivat. Muiden toimijoiden kanssa puolustusvoimat sopii ampumaratojen käytöstä erikseen.

Sanan- ja uskonnonvapaus vedenjakajalla

Kirjoitettu kirjoittajana

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen ilmoitti eilen määräävänsä esitutkinnan aloitettavaksi Päivi Räsäsen pamfletista ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi”, jonka Suomen Luther-säätiö julkaisi vuonna 2004. Päivin kirjoitus on Raamattuun ja sen tulkintaan liittyvä, seksuaalisuutta ja avioliittoa koskeva kannanotto. Aiemmin poliisi oli jo päättänyt, ettei esitutkintaa aloiteta, koska kirjoitus ei täyttänyt kiihottamisrikoksen kriteereitä. Nyt valtakunnansyyttäjä yhteydenoton perusteella kuitenkin linjasi, että asiassa on syytä epäillä kiihottamista kansanryhmää vastaan ja esitutkinta aloitetaan.

Valtakunnansyyttäjän kanta on monella tavalla erikoinen, ja hyvin perustavanlaatuinen menneiden, nykyisten ja tulevien oikeuskäytänteiden näkökulmasta.

Ensimmäiseksi ristiriitaisuuteen epäillyn rikoksen ja tapauksen aikajänteen välillä kiinnitti huomiota Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskusta johtava professori Markku Jokisipilä. ”Tutkinnan kohteena on vuonna 2004 julkaistu kirjoitus ja epäilynä kansanryhmää vastaan kiihottaminen. Kansanryhmää vastaan kiihottaminen [nykymuodossaan] kuitenkin lisättiin rikoslakiin vasta vuonna 2011. Tätä ennen voimassa ollut asetus puhui ’kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamisesta’, mistä nyt ei taida voida katsoa olevan kyse. Taannehtivan lainsäädännön kielto on keskeinen osa laillisuusperiaatetta”, Jokisipilä kirjoittaa Facebook-päivityksessään.

Valtakunnansyyttäjä Toiviaisen perustelu tälle ristiriitaisuudelle vie vielä oudommille vesille. Hänen mukaansa ”Jos joukkotiedotusvälineiden avulla julkaistussa viestissä epäillään olevan kansanryhmää vastaan kiihottamisen kaltaisia asioita, rikoksen tekoaika käsittää niin pitkän ajan kuin julkaisu on yleisön saatavilla ja levitettävissä.”
Tämähän tarkoittaa sitä, että kaikki se materiaali, mitä netissä, kirjastoissa, kirjakaupoissa, antikvariaateissa, kirpputoreilla ym. löytyy ja joka ei sovellu tähän aikaan on tuhottava. Muutoin syyllistytään rikokseen!

Konservatiivi-blogissa Asmo Maanselkä osuvasti vertaakin valtakunnansyyttäjän linjausta kolmannen valtakunnan kirjarovioihin ja epäilee, että aika monta hyllymetriä poltettavaa löytyy. Itse mietin, että mitenköhän olisi edes mahdollista poistaa internetistä sinne kerran joutunut materiaali.

Monet ihmiset ovat ottaneet viime päivien tapahtumista johtuen tyrmistyneenä yhteyttä. Joukossa on niitäkin, jotka ovat erimieltä Päivin kirjoituksen sisällön kanssa, mutta ovat äärimmäisen huolestuneita valtakunnansyyttäjän edesottamuksista sananvapauden kannalta. Valtakunnansyyttäjän uusi määrittely epäillyn rikoksen tekoaikaan – eli että se ulottuu niin ”pitkän ajan kuin julkaisu on yleisön saatavilla ja levitettävissä” – johtaisi massiiviseen jälkisensuuriin. Puhumattakaan uskonnon-, mielipiteen- ja vakaumuksenvapauden kaventumiseen suomalaisessa yhteiskunnassa.

Suomi on EU-puheenjohtajamaana korostanut oikeusvaltioperiaatetta, ja perusoikeuksien kunnioitusta yhteiskunnan toimivuuden kulmakivenä. Onko nyt käymässä niin, että ”hirsi on omassa silmässä” eli laillisuusperiaatetta venytetään ja sanan-, uskonnon- ja vakaumuksenvapautta kavennetaan? Saamieni viestien perusteella tätä tapausta seurataan ympäri maailmaa. Nyt sitten luodaan Suomi-kuvaa, nähtäväksi jää, millaista.

 

Sari Essayah Eduskunnan lasten puolesta -ryhmän varapuheenjohtajaksi

Kirjoitettu kirjoittajana

Eduskunnan lasten puolesta -ryhmä järjestäytyi tänään ensimmäisessä kokouksessaan eduskuntavaalien jälkeen. Puheenjohtajaksi valittiin Katja Hänninen Vasemmistoliitosta ja varapuheenjohtajaksi Sari Essayah Kristillisdemokraateista.

Ryhmä jatkaa työtään lapsiperheiden etujen valvojana ja edistäjänä yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.
– Ensi vuonna keskitymme erityisesti lapsiperheköyhyyden vähentämiseen sekä muiden haavoittuvissa asemissa olevien lasten tilanteen parantamiseen, Hänninen sanoo.

– Kuulimme kokouksessamme lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarista ajankohtaisista lapsipoliittisista aiheista. Lapsistrategian valmistelu, perhevapaauudistus sekä lastensuojelun tilanne tulivat hänen puheenvuorossaan esille ja niihin vaikuttaminen löytyy myös ryhmämme asialistalta, Essayah sanoo.

Hallitukselta ei lupausta rintasyöpäseulontojen laajentamisesta

Kirjoitettu kirjoittajana

Sari Essayah kysyi kirjallisessa kysymyksessä, aikooko hallitus laajentaa valtakunnallisen rintasyövän seulontaohjelman koskemaan suurempaa ikäluokkaa naisista. Suomessa naisten yleisimpään syöpämuotoon rintasyöpään sairastuu vuosittain 5 000 naista. Rintasyöpään sairastuneiden tapausmäärä on kasvanut vuosittain, mutta seulonnoilla on kyetty puuttumaan taudin leviämiseen ja lisäämään terveiden elinvuosien määrää.

Rinteen hallitusohjelman mukaan rokotus- ja seulontaohjelmaa laajennetaan hallitusti ennaltaehkäisyn edistämiseksi ja kansanterveyden vahvistamiseksi. Hallituksen vastauksessa painottuu erityisesti HPV:n eli papilloomavirusrokotteen laajentaminen sekä suolistosyövät. Vastauksessa kuitenkin tunnustetaan, että rintasyöpäseulontojen on todettu vähentävän kuolleisuutta myös 70-74-vuotiailla naisilla. Tällä hetkellä rintasyöpää seulotaan valtakunnallisesti 50-69-vuotiailta naisilta kahden vuoden välein.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun mukaan syöpien valtakunnallista seulontaohjelmaa kehitetään kokonaisuutena ja askel kerrallaan, ja sitä laajennetaan ottaen huomioon seulottavissa olevien sairauksien koko kirjo.