Blogi

RSS

Hallitukselta tekoja eikä vain voivottelua veroparatiiseista

Kirjoitettu kirjoittajana

Kansainvälisen veronkierron rumat kasvot paljastuivat kun panamalaisen Mossack Fonseca -yhtiön kautta tapahtuneen verovälttely ja omaisuuden piilottelu tuli julkisuuteen.  Suomen hallituksen avainministerit ovat tuominneet veronkierron kovin sanankääntein, mutta hallituksen teot ovat tähän asti olleet päinvastaisia. Ylen ajankohtaisohjelmassa verohallituksen edustaja totesi, että heillä on vain 15 verotarkastajaa kansainvälisen veronkierron tutkimiseen.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä esitti syksyllä vaihtoehtobudjetissaan 10 miljoonan euron panostusta verohallintoon erityisesti verotarkastajien palkkaamiseksi. Hallituspuolueiden edustajat äänestivät kuitenkin tämän esityksen nurin.

Toivon hallitukselta voimasanojen ja paheksunnan sijaan tekoja veronkierron hillitsemiseksi.  Hallituksen pitäisi kehysriihessä linjata, että verohallinnolle ja muille viranomaisille saadaan riittävät resurssit verovalvonnan suorittamiseen.

Verotarkastukset parantavat rehellisen yritystoiminnan edellytyksiä ja sitä kautta työllisyyttä. Verovalvonta estää yhteiskunnallisten tukien väärinkäyttöä ja kansainvälistä veronkiertoa. Lisäpanostuksilla, toimintaa helpottavilla lainsäädäntömuutoksilla ja tarkastustoiminnan aktiivisella kehittämisellä saadaan moninkertainen tuotto lisääntyvien verotulojen muodossa.

Tällä on merkitystä, kun julkiset taloudet ovat kriisissä eri puolella Eurooppaa. Veronkierto ja veropetokset syövät veropohjaa ja jättävät rehellisten kansalaisten ja yritysten maksettavaksi petosten tekijöiden välttämät verot. On esitetty arvioita, että veropetoksilla ja veronkierrolla heikennetään julkisia talouksia entisestään jopa 1 000 miljardin euron verran vuodessa.

Niinpä on tullut poliittinen momentum lähteä taisteluun niistä rahoista, jotka oikeasti kuuluvat meille kaikille yhteisten hyvinvointipalveluiden ylläpitämiseksi. Myös USA:ssa käyttöönotettu ns. FATCA-laki automaattisesta tietojensiirrosta on tuonut EU:lle painetta laittaa asia kuntoon myös Euroopassa.

Veroasiat kuuluvat jäsenmaiden toimivaltaan, mutta verorikosten ylittäessä maiden rajat tarvitaan lisääntyvää kansainvälistä yhteistyötä niin EU-tasolla kuin globaalistikin. Veronkierron vastaisessa työkalupakissa esillä ovat olleet veroviranomaisten välinen automaattinen tietojen vaihto, veroparatiisi-käsitteen kattava määrittely ja ns. ”mustien listojen” käyttöönotto yhtenäisten kansainvälisten painostustoimien aikaansaamiseksi.

Viime aikoina julkisuuteen ovat nousseet useat kansainväliset suuryritykset, jotka erilaisten – sinällään laillisten keinojen – kuten yritysjärjestelyiden, sisäisen siirtohinnoittelun ja korkojen verovähennysoikeuden avulla siirtelevät ja jakavat voittonsa korkeamman verotuksen maista olemattomasti verotettuihin maihin tai veroparatiisialueille. Meillä Suomessa esille ovat nousseet ulkomaalaisomisteiset terveydenhoitoyhtiöt, joista ostetaan osin julkisin verovaroin terveydenhoitopalveluita, mutta jotka eivät osallistu veronmaksuun. Iso-Britanniassa nousi suuri kohu useista amerikkalaisista suuryhtiöistä kuten Google, Facebook ja Starbucks, jotka maksavat Britanniasta tienatuista miljoonista minimaaliset verot ja siirtävät voitot muualle.

Lakeja ei ole rikottu, mutta tiedot maksetuista veroista per maa varmasti lisäisivät julkista painetta aggressiivisen verosuunnittelun vähentämiseen. Verolakeja rikkovilta yrityksiltä tulisi evätä valtionavut ja kieltää osallistuminen julkisiin hankintoihin, samoin jäsenmaiden viranomaisten tulisi ottaa pois toimiluvat finanssilaitoksilta, jotka avustavat veropetoksissa.

Vielä lopuksi voisi todeta, että erityistä merkitystä tällä olisi kehitysmaiden taloudelle. On arvioitu, että raaka-ainevaroja hyödyntävät ylikansalliset yhtiöt siirtävät veroparatiiseihin siirtohinnoittelun takia noin 125 miljardia euroa oikeasti näille maille kuuluvia verovaroja. Summa on noin kaksinkertainen maiden saamaan kehitysapuun nähden.  Kyse on siis kaiken muun lisäksi myös globaalista oikeudenmukaisuudesta.

Perustulokokeilussa paljon epävarmuuksia

Kirjoitettu kirjoittajana

Perustulokokeilun eri malleja selvittänyt työryhmä suosittaa kokeiluun ns. osittaisen perustulon mallia, jossa 550 euron päälle rakentuvat syyperusteiset etuudet. Eläkeläiset on tarkoitus jättää kokeilun ulkopuolelle.

Esitetyn osittaisen perustulon mallin suurin heikkous liittyy verotukseen ja siihen, ettei se pura riittävästi byrokratiaa ja kannustinloukkuja. Mallissa on laskennallisesti käytetty tasaveroprosenttia. Esimerkkinä käytetyllä 550 euron perustulolla tasaveroprosentti olisi 43 prosenttia, koska koko Suomen mittakaavassa malli maksaisi 19,3 miljardia euroa ja tarvittavat rahat tulisi kerätä keski- ja suurituloisilta takaisin. Joka tapauksessa perustulon piiriin tulisi lisää ihmisiä, kotona asuvia nuoria, pääomatuloilla eläviä jne. ja tämä johtaa nettoveroasteen kasvuun, jonka huolen myös työryhmän jäsenet ilmaisivat. Malli vaatii siltä osin harkintaa, sillä se hyydyttää palkansaajien ostovoimaa entisestään. Onneksi työryhmä tyrmää ns. puhtaan perustulon liian kalliina ja vain tuloloukkuja siirtävänä eikä se ole tulossa kokeiluun.

Työryhmän ansioksi on luettava erittäin hyvä ja perusteellinen tutkimusaineisto, jossa myös KD:n kannustavan perusturvan mallia on analysoitu. Raportissa on jopa korostettu KD:n mallin mukaisesti perusturvaetuuksien yhtenäistämistä ja vähenemäprosenttien asteittaisuutta.

KD:n kannustavan perusturvan mallia ei kuitenkaan voitu ottaa kokeilun pohjaksi, koska – kuten Kelan Olli Kangas totesi – meiltä puuttuu Suomesta reaaliaikainen tulorekisteri. KD:n malli pohjautuu Iso-Britannian Universal Credit -järjestelmään ja sen sekä negatiivisen tuloveron kokeileminen olisi edellyttänyt tulorekisterin olemassaoloa. Kristillisdemokraattien malli näyttää jääneen ulkopuolelle vain, koska kansallista tulorekisteriä ei ole saatu kehitetyksi riittävän aikaisin eikä tarvittavaa lainsäädäntöä sen tueksi. Urheilukielellä voisi kai todeta, että selvisimme semifinaaleihin.

Kristillisdemokraattien kannustavan perustulon malli tekisi työn vastaanottamisesta aina kannattavaa. Nythän tuloloukkuja jää edelleen osittaisen perustulon mallilla. Erityisesti vuokralla asuvien yksinhuoltajien tilanne tai työttömien tilanne ei juuri nykyisestä kohene.

KD jatkaa kuitenkin oman kannustavan perustulon mallin kehittämistä edelleen, sillä tulorekisteri tulee viimeistään 2019, jolloin työllisyyden ja kannustavuuden kannalta paras malli voitaisiin toteuttaa.

Virvon varvon, terrorin ja rasismin torjun…

Kirjoitettu kirjoittajana

Belgian terroriteot ja Suomessa keskusteluun noussut lapsiin kohdistuva rasismi eivät ole niin kaukana toisistaan kuin äkkipäätä luulisi. Molemmat ilmiöt purkautuvat samasta syvyyden lähteestä, jossa kanssaihmisellä ei ole yhtäläistä ihmisarvoa, vihan kohteena hän kelpaa oman aatteen polttovoimaksi ja silloin hänen kohtelullaan ja kohtalollaan ei ole väliä.

Rasisminvastainen viikko sai lähtölaukauksen, joka osoitti sen viettämisen enemmän kuin tarpeelliseksi. Palmusunnuntaina isoäiti Tampereelta päästeli sielunsa kyllyydestä sellaista tekstiä, että tolkun ihmiselläkin pahaa teki. Pienille virpojatytöille pitäisi jakaa kondomeja ja puoluetoverin säestämänä vielä pekonipaketteja. Viime mainitun kommentin ”asiallisuudesta” sen lausuja piti tiukasti kiinni, edellinen sentään pyysi purkaustaan kohun säikyttämänä anteeksi.

Maanantain aamu-tv:ssä vauvana Suomeen adoptoitu Valtteri-poika ihmettelee kun bussit ajavat pysäkillä pysähtymättä hänen ohitseen.  Tummaihoisena hän saa kuulla ”neekeri”-kommentteja. Naapurin aikuiset valittavat omalla pihalla leikkimisestä.

Mikä näitä aikuisia ihmisiä riepoo, kun oma rasistinen viha pitää purkaa lapsiin? Rasismin syyksi on sanottu erilaisuuden pelkoa ja tietämättömyyttä. Lapsiasiainvaltuutettu muistutti, että lapsi ei osaa suhteuttaa tilannetta kokonaisuuteen, saati pohtia aikuisen käytöksen taustoja. Lapsi ottaa loukkauksen omaa itseään koskevana ja tulkitsee muiden aikuisten puuttumattomuuden samanmielisyydeksi.

Aikuisten rasismi vaikuttaa myös tilannetta ulkopuolelta seuraaviin lapsiin, ja horjuttaa heidän luottamustaan hakea turvaa aikuisesta.

Viime syksynä kaikki eduskuntapuolueet allekirjoittivat rasismin vastaisen peruskirjan. Poliittisilla toimijoilla ja vastuunkantajilla on vielä muita kansalaisia suurempi vastuu osoittaa, missä menee hyväksytyn ja ei-toivotun keskustelun raja.

Monet sanovat, ettei maahanmuutosta voi enää keskustella, tulematta leimatuksi rasistiksi. Väitän, ettei se pidä paikkaansa. Esimerkiksi terrorismin tuomitseminen ei ole rasismia, raukkamaiset teot eivät kaipaa minkäänlaista ymmärrystä. On myös eri asia pohtia sitä, miten turvallisuusuhkiin tulee vastata tai autetaanko turvapaikanhakijoita paremmin sisäisin siirroin vai kiintiöpakolaisjärjestelmän kautta, kuin halventaa toisen ihmisen yhtäläinen ihmisarvo ja tölviä puolustuskyvyttömiä lapsia.

Rasismia kohdattaessa meillä jokaisella on vastuu puuttua tilanteeseen. Lapsen kohdalla se on aikuisen suoranainen velvollisuus. Rasismissa, jos missä, pitää paikkansa vanha viisaus: maailman ongelma ei ole pahan paljous, vaan hyvän hiljaisuus. Eihän vaieta – eihän.

Vammaisille ja vanhuksille norminpurussa sudenkuoppia

Kirjoitettu kirjoittajana

Hallitus aikoo karsia kuntien lakisääteisiä tehtäviä ja velvoitteita muun muassa byrokratiaa keventämällä ja hallintoa joustavoittamalla. Nämä tavoitteet ovat itsessään kannatettavia, mutta pettymys oli melkoinen kun valtiovarainministeriön reformipaperi kuntien kustannusten karsimiseksi sisälsikin 60 miljoonan euron leikkaukset vammaisten ja vanhusten palveluihin.

Leikkurin alle ovat joutumassa mm. vammaisten liikkumista tukevat palvelut, henkilökohtainen apu sekä asumista tukevat palvelut. Säästöt on tarkoitus toteuttaa mm. asettamalla vammaisten tarvitsemille palveluille 75 vuoden yläikäraja. Ei – kukaan ei uskottele, että 75 vuoden iässä vamma häviäisi – mutta rajaamisella erityispalveluista kunnat noudattaisivat ikäpyykin jälkeen vain sosiaalihuollon yleisiä velvoitteita. Ikävä kyllä vaikeimmin vammaisten henkilöiden vammasta johtuviin erityisiin palvelutarpeisiin ei silloin pystytä vastaamaan.

Lisäksi suuri osa erityispalveluita saavista ihmisistä on ollut syntymästään saakka vaikeasti vammaisia tai vammautunut nuorella iällä. Harvalle on päässyt työeläkettä kertymään, ja elämä on sinnittelyä sairaudesta tai vammasta johtuvien lääke- ja terveydenhuoltokustannuksien kattamiseksi pienellä takuueläkkeellä. Tällaisilta ihmisiltä henkilökohtaista apua tai asumisen tukipalveluita leikkaamalla ei paljoa säästetä, vaan luodaan vain lisää toimeentulotukiasiakkaita.

Kristillisdemokraatit olivat kaukaa viisaita, kun vaalien jälkeen hallitustunnustelija Sipilän kysymykseen sitoutumisesta kuntien normien purkuun muistutimme: ”Osa kuntien velvoitteista takaa heikoimmassa asemassa olevien elintärkeitä oikeuksia ja palveluja. Kuntien velvoitteiden karsiminen ja normien purku ei saa tarkoittaa kenenkään heitteille jättämistä.”

Valtion ja kuntien vaikea taloudellinen tilanne ei ole kenellekään epäselvää. Kuitenkin normin purkaminen laista tarkoittaa siihen suunnatun valtionosuuden poistamista. Tällöin jää kuntien omaan harkintaan, paljonko ne pystyvät rahoittamaan palvelun saatavuutta ja sen tasoa.  Tästä seuraa, että köyhissä kunnissa on väistämättä heikommat palvelut. Ei kai alun perin norminpurkutalkoilla tavoiteltu ihmisten ja alueiden eriarvoistumista?

Säästöjä tarvitaan, mutta ne on haettava keinoilla, jotka eivät kosketa ihmisarvoisen elämän turvaavia vammaispalveluja, kuten henkilökohtaista apua tai asumisen palvelua. Myös yli 75-vuotiailla vaikeavammaisilla tulee olla oikeus ikääntyä arvokkaasti!

Hyvää Naistenpäivää!

Kirjoitettu kirjoittajana

Nainen heitti kolikon toivomuslähteeseen ja toivoi: ei ruoanlaittoa, ei siivoamista, ei lasten kiukuttelua, ei vastuuta mistään… meni hetki ja nainen muuttui; mieheksi!

Vitsi taitaa olla vanhentunut monessa mielessä. Suomalaisen tasa-arvokeskustelun ytimessä ei hetkeen ole ollut villakoirien jahtaaminen ja muu kotitöiden jakaminen, vaan enemminkin koulutukseen, työ-markkinoihin ja palkkakehitykseen liittyvät vinoumat. Samoin tasa-arvo-käsite ei ole enää pelkästään naisille tärkeä vaan yhtälailla miehille. Tämän osoitti taannoin käyty räväkkä some- ja julkinen keskustelu miehistä oman elämänsä marginaalissa.

Moni nuori suomalaisnainen pitää itsestäänselvyytenä, että hänellä tulee elämässään olla samat vapaudet ja velvollisuudet kuin miehillä. Silti koulutusalojen valinnoissa Suomessa ammattien, alojen ja työjaon osalta sukupuolten mukainen eriytyminen eli segregaatio on yleisempää kuin muualla Euroopassa. Tytöt valitsevat edelleen ”naisten töitä” ja niinpä työelämän ammatit ovat meillä jakautuneet neljänneksi voimakkaimmin Euroopassa.

Tämä puolestaan heijastuu alojen palkkakehityksen kautta eläkeköyhyyteen saakka. Naisilla on keskimäärin noin 700 euroa pienempi eläke kuin miehillä. Toki perhevapaatkin vaikuttavat eläkekertymään. Suurin osa pienimmän takuueläkkeen saajista on naisia, joille ei entisessä järjestelmässä mm. maatalon emäntinä tai kotona lapsia hoitaneina puolisoina kertynyt työeläketurvaa laisinkaan.

Työ- ja elinkeinoministeriö lanseerasikin yhteishakuja varten nuorille suunnatun ”Valitse ala päällä, älä alapäällä” – kampanjan. Myös matematiikan ja luonnontieteiden opiskeluun tyttöjä pitää edelleen kannustaa poikia enemmän, vaikka osaamistasossa ei ole eroja. Viesti kumminkin on selvä: tasa-arvoisemmat työmarkkinat ovat myös omista valinnoistamme kiinni.

Sote- ja itsehallinto-härdellin keskellä ei ehkä muisteta sitäkään, että suomalaissa kunnissa tuotetaan ”tasa-arvopalveluja”. Kuntien hyvinvointipalvelut ovat kumminkin niitä, jotka helpottavat työn ja perheen yhteensovittamisessa sekä tukevat niin naisten kuin miesten osallistumista taloudelliseen ja poliittiseen päätöksentekoon.  Näistä palveluista tärkeimpiä ovat mm. laadukkaat lastenhoitopalvelut, yhtäläiset koulutusmahdollisuudet ja vanhusten ja muiden sosiaaliset tukipalvelut. Näistä ei olisi vara tinkiä, tulipa uudesta hallinto- ja rahoitusmallista sitten millainen himmeli tahansa.

Tänä vuonna kansainvälisen naistenpäivän teemana on sukupuolten tasa-arvon saavuttaminen vuoteen 2030 mennessä. Jälleen yksi niistä ylevistä tavoitteista, jonka kaikki YK:n jäsenvaltiot ovat yhdessä hyväksyneet, mutta jonka edistämiseen osassa maista ei ole pienintäkään kiinnostusta. Tasa-arvo ei edisty kulttuurista ja uskonnosta kumpuavien valtarakenteiden takia monissakaan maissa, jos se jää vain naisten asiaksi. Tasa-arvo on nähtävä ihmisoikeuskysymyksenä, joka edellyttää kaikkien osallistumista. Siksi naistenpäivä on myös miesten päivä!

 

Hallitus hötkyilee kabotaasikuljetuksissa

Kirjoitettu kirjoittajana

Hallitus on tuonut eduskuntaan esityksen, että kansalliset kabotaasisäännökset kumotaan, vaikka komissio on vasta haastanut Suomen kansalliset määritelmät. Hallitus hötkyilee nyt kansallisten kabotaasisäännösten purkamisessa ja aiheuttaa arvaamattomia vaikutuksia kotimaiselle kuljetuselinkeinolle.

Kabotaasin eli toisen maan alueella tapahtuvaa sisäisen liikenteen tilapäisyyden ja kuljetusten määritelmää ei ole EU-asetuksessa säännelty, minkä vuoksi Suomi on tarkentanut niitä kansallisella lailla. Nykylainsäädännön mukaan Suomessa saa suorittaa enintään kymmenen kuljetusta kolmessa kuukaudessa samalla autolla, ja yhtenä kuljetuksena pidetään yhtä kuorman purkamista. Nyt komissio on vasta haastanut nämä Suomen kansalliset täsmennykset, kun hallitus jo kiirehtii purkamaan ne.

Monissa muissakin maissa on omia kansallisia määritelmiä. Komission kertomuksessa tavaraliikenteen markkinoista vuodelta 2014 on todettu, että EU-maiden kansallisista lainsäädännöistä ja määritelmistä on tullut tilkkutäkki, jolla on haitallisia seurauksia maanteiden tavaraliikenteen sisämarkkinoille. Komissio aikoo oman ilmoituksensa mukaan antaa ns. maaliikennepaketin vuoden 2017 alkupuolella, jossa on tarkoitus linjata mm. kabotaasista, ajo- ja lepoajoista, sosiaalilainsäädännön vaikutuksista ja eurovinjetistä. Ei voi kun ihmetellä, miksi hallitus leikkii taas EU:n mallioppilasta, ja vaarantaa kuljetuselinkeinon mahdollisuudet. Suomi voisi hyvin vedota komissioon lisäajan saamiseksi ainakin maantiepaketin valmistumiseen saakka.

Eduskunnalle annettu hallituksen muutosesitys tulee vaikeuttamaan suomalaisten kuljetusyritysten kilpailuedellytyksiä ja kiihdyttää kuljetusmarkkinoiden harmaata taloutta. Jo nyt halvemman palkkatason maista tulevat yritykset jättävät Suomen työlainsäädännön ja palkkauksen noudattamatta, vaikka kabotaasikuljetuksissa sitä edellytetään. Tämä syö myös suomalaisen rehellisen yrittäjän leivän. Maanteiden tavaraliikenne on myös merkittävä verojen maksaja, ja kummallista, ettei hallitus halua edes verokertymäänsä varmistaa.

Hallituksen esitystä ovat vastustaneet kuljetuselinkeinon edustajat sekä työnantaja (SKAL, ALT) että työntekijäleiristä (AKT) yhtälailla. Jos hallitus nyt vetäisi tämän esityksen pois, niin ehkäpä AKT:kin heltyisi yhteiskuntasopimusneuvotteluille.

Yhteiskuntasopimusneuvottelut alkuun ”kisälli -tes:llä”

Kirjoitettu kirjoittajana

Yhteiskuntasopimusneuvotteluja viritellään taas; onneksi, sillä Suomen talous ei kestä lukkiutunutta tilannetta kovin kauan. Vienti kituu, velka lisääntyy ja kasvu on heikompaa kuin muulla euroalueella. Kun neuvottelujen aloittaminen on aina vaikeaa, ja kenenkään ei kärsisi menettää kasvojaan, niin jospa solmun aukeaminen lähtisi neutraalin ongelman ratkaisemisesta.

Molempien työmarkkinaosapuolten intressissä on parantaa oppisopimuskoulutuksen houkuttelevuutta. Nykymuotoinen oppisopimuskoulutus on sidoksissa työsopimussuhteeseen, ja aluksi opiskelija ei vielä tuota työllään yritykseen täyden palkan tulosta. Myös hallinnollisten prosessien kankeus vähentää yrittäjien intoa tarjota oppisopimuskoulutuspaikkoja.

Oppisopimuksen palkkaus tulisikin sitoa osaamisen karttumiseen. Tämä ei kuitenkaan nykyisten työehtosopimusten mukaan onnistu. Siksi tarvitaan oma ”kisälli –tes”, jolloin mahdollistuisi oppisopimuskoulutuksen aikaisen palkan porrastaminen tutkinnonosien valmistumisen myötä.  ”Kisälli –tes” voisi olla opintojen alussa esim. – 40% alan työehtosopimuksen mukaisesta palkasta, ja nousisi taitojen karttuessa. Opintojen lopussa opiskelija on jo ammattilainen ja ansaitsee palkkansa.

Maahanmuuttajille ”kisälli -tes”:stä olisi myös apua. Työelämälähtöinen oppisopimuskoulutus tarjoaisi kielikoulutusta ammatin vaatimuksista lähtien. Samalla se olisi nopea väylä työelämään esim. kiinteistöhuoltoon, rakentamiseen ja siivoukseen, jossa meillä on alueellisesti työvoimapulaa.

Sen sijaan en lämpene hallituspuolueista esitetylle ”etniselle palkka-alelle”. Esitys polkisi työsopimuksia yhdenvertaisesta kohtelusta nyt puhumattakaan. Samoin hallituksen kaavailema pikareitti turvapaikanhakijoille työelämään on ongelmallinen. Meillä on voimassa työvoiman tarveharkinta EU;n ulkopuolelta tuleville, ja olisi aika kummallista, jos turvapaikkaa hakemalla pääsisi varmemmin Suomen työmarkkinoille kuin työ- ja oleskelulupaa eli ns. yhdistelmälupaa hakemalla.

Uskon, että oppisopimuskoulutuksen kehittäminen tarjoaisi niin kantasuomalaiselle nuorelle kuin vanhemmalle ammatinvaihtajalle tai yhtälailla maahanmuuttajalle joustavan ja motivoivan reitin työelämään. Työntekijä- ja työnantajaliitot voisivat sopia ensi töikseen tällaisesta mahdollisuudesta oppisopimuskoulutuksen vauhdittamiseksi. Tästä saatettaisi saada jopa päänavaus työmarkkinaosapuolten kesken ja yhteiskuntasopimusneuvottelut saisivat hyvän alun.

Maakuntien satraapeiksi

Kirjoitettu kirjoittajana

Hallitus ei näköjään haasteita kaihda. Ikään kuin sote- ja itsehallintoalueuudistuksessa ja niihin liittyvässä kunta-, vero- ja valtionosuusuudistuksessa ei olisi savottaa kylliksi, puolueet ovat saaneet pohdittavakseen myös vaalitapauudistuksen. Eduskuntapuolueiden puoluesihteerien pitäisi antaa yhteinen näkemys vaalijärjestelmän uudistamisesta, mutta sitä tuskin syntyy. Esitettyä listavaalitapaa kannattaa lähinnä oppositiopuolue SDP ja osa Keskustan väestä.

Suljetussa listavaalissa puolueet laittavat ehdokkaat haluamaansa järjestykseen, ja siten käytännössä valitsevat läpimenijät. Äänestäjä valitsee silloin ainoastaan listojen välillä. Mielestäni tämä on äänestäjän valinnanmahdollisuuksien rajaamista ja voi entisestään etäännyttää politiikasta ja vaikuttamisesta.

Kaikkein kummallisin osa ehdotusta on, että tämä vaalitapa olisi käytössä vain uusissa itsehallintoaluevaaleissa. Samalla rajattaisiin ehdokkaiden osallistumismahdollisuutta useammissa vaaleissa eli sama henkilö voisi vaikuttaa vaikkapa kunnan ja itsehallintoalueen valtuustossa, mutta ei eduskunnassa.

Kuulostaa suoraan sanottuna siltä, että eduskuntavaaleissa valitsematta jääneet haluttaisiin suurissa puolueissa palkita uusien itsehallintoalueiden valtuustojen paikoilla. Vaaliasiantuntijoilta näille aivoituksille ei onneksi tukea löydy mm. oikeusministeriön vaalijohtaja Arto Jääskeläinen on todennut, että vaalijärjestelmämme vahvuus on vaalimenettelyjen samankaltaisuus eri vaaleissa.

Tarpeeksi sekavuutta on tiedossa joka tapauksessa vaalien yhdistämisen kautta. Itsehallintoalueet tai maakunnat kuten niitä jo suositellaan nimitettävän, astuvat voimaan 2019, mutta laki ei ehdi valmiiksi vielä 2017 kevään kuntavaaleihin. Niinpä presidentinvaaleihin 2018 saataisiin ”kylkiäisvaalit”, joiden teemat ja ehdokkaat olisivat kokolailla erilaisia. Jatkossa kunta- ja maakuntavaalit olisi toki syytä yhdistää.

Vaalitapamme kaipaa ihan muunlaista uudistusta kuin henkilövaalin muuttamista listavaaliksi. Edelleenkin piilevät äänikynnykset ja d’Hondtin malli vääristävät eduskunnan koostumusta viemällä paikkoja pienemmiltä puolueilta suuremmille. KD:n ryhmässäkin pitäisi tällä hetkellä olla 5:n sijasta 7 edustajaa.

Hallitus ei kuitenkaan halua edistää oikeudenmukaisen vaalijärjestelmän esimerkiksi tasauspaikkajärjestelmän käyttöön ottoa, ja siten oikaista todellista vääristymää vaalijärjestelmässämme. Kiireellisintä näyttää nyt olevan, että maakuntien valtuustoihin saadaan puolueuskollisimmat ”satraapit”, vaikka sote -uudistus on vielä levällään kuin ne kuuluisat Jokisen eväät.

Vaihtoehtoja ja kritiikkiä – ei juomien heittelyä

Kirjoitettu kirjoittajana

Demokratiassa mahdollisuus ilmaista mielipiteensä on elintärkeä. Yhtä tärkeää on se, että oma mielipide ilmaistaan tavalla, joka kunnioittaa myös toisen sanan- ja ilmaisunvapautta. Tästä syystä lainsäädäntömme turvaa hyvin laajat vapaudet oman poliittisen tai vakaumuksellisen kannan ilmaisemiseen, mutta turvaa samalla jokaisen fyysisen koskemattomuuden sekä rajoittaa oikeuksia herjata tai pilkata toista. Poliittisen aktiivisuuden pitää olla mahdollista ilman, että siihen osallistuva joutuu kokemaan uhkaa mielipiteidensä takia.

On huolestuttavaa ja tuomittavaa, että laajoista vapauksistaan huolimatta kansalainen on päättänyt loukata valtiovarainministeri Aleksander Stubbin fyysistä koskemattomuutta heittämällä juomat hänen päälleen. Toivottavasti tämä jää ikäväksi yksittäistapaukseksi eikä ilmennä laajempaa hyväksyntää vastaavalle käytökselle.

Häiriköitsijä on kuin hiekkaa toisten silmille leikkikentällä heittelevä lapsi, joka on jo menettänyt kykynsä kertoa toisille omista toiveistaan ja ajatuksistaan. Heittelyn ainoa seuraus on joutuminen vaikeuksiin. Häiriköinti on tehoton tapa vaikuttaa.

Julkisessa keskustelussa tahdotaan nostaa esille ja joskus tikunnokkaan yksittäisiä ministereitä ja poliitikkoja, koska näin asiat on helpompi hahmottaa. Totuus on kuitenkin toinen. Ministerit ovat instituutioita, joiden takana on oma poliittinen puolue, hallitus ja suuri määrä virkamiestyötä. Ministeri kantaa kyllä poliittisen vastuun omista lausunnoistaan, mutta esimerkiksi tehdyistä säästöpäätöksistä vastuu kuuluu koko hallitukselle. Leikkaukset ovat kaikkien kolmen hallituspuolueen: Keskustan, Perussuomalaisten ja Kokoomuksen yhdessä sopimat ja hyväksymät.

Oikea ja laillinen tapa osoittaa kritiikkiä on avoin kansalaiskeskustelu, tarvittaessa jopa mielenosoittaminen. Parhaimmillaan kritiikki sisältää vaihtoehtoisen etenemistavan; pelkkä sana ”ei” ei vielä tarjoa mitään vaihtoehtoa. Kukin voi rakentaa tehokkaasti demokraattista yhteiskuntaa perehtymällä eri puolueiden tarjoamiin vaihtoehtoihin ja osoittaa sekä mielipidekyselyissä että vaaleissa kannatuksensa luotettavalle ja vastuulliselle puolueelle, mahdollisesti jopa liittyä sen jäseneksi tai pyrkiä ehdokkaaksi. Suosittelen tätä lämpimästi jokaiselle kansalaiselle.

Ainako auki?

Kirjoitettu kirjoittajana

Eduskunnan talousvaliokunta käsittelee parhaillaan liikeaikalain kumoamista. Toteutuessaan hallituksen esitys siirtää Suomen niiden harvojen maiden joukkoon Euroopassa, joissa kauppojen ja kampaamojen aukioloa ei säännellä millään tavoin. Kaupat voivat olla halutessaan auki 365 päivää vuodessa vaput, pääsiäiset, itsenäisyys- ja joulupäivät mukaan lukien.

Turhan byrokratian purkaminen on sinällään hyvä asia, mutta aivan näin pitkälle meneviä linjauksia eivät edes Kaupan liitot esittäneet. Nykyinen laki on sekava sekin; on pinta-alaa liittyviä huojennuksia, kesä- ja joulunalussesonkeja sekä yhden aluehallintoviraston myöntämiä poikkeuslupia, joiden käsittelyn kankeus ja hitaus on ollut vertaa vailla. Eduskuntakeskustelussa esitin, että nykylakia olisi selkeytetty eikä siirrytty toiseen ääripäähän.

Suuret päivittäistavaraketjut ja toisaalta pienet erikoisliikkeet näkevät aukiolokysymyksen hyvin eri tavoin. Vaikka pienyrittäjä voisikin esityksen mukaisesti kauppakeskuksissa pitää jatkossakin yhden vapaapäivän viikossa, niin käytännössä kilpailutilanne pakottaa tiskin taakse myös sunnuntaina. Toisaalta pienet ruoka-kaupat ja kioskit tulevat nykyisen kilpailuetunsa häviämään eli keskustan kivijalkakaupat kituvat ja peltojen hypermarketit kiittävät. Euroopan keskittynein kaupan rakenne jatkaa samalla tiellä valtiovallan suotuisella avulla.

Kaupan ja kampaamojen työntekijöistä valtaosa on naisia, joilla on päivähoitoa tarvitsevia lapsia. Hallituksen esityksen perusteluissa todettiin ylimalkaisesti, että kauppojen vapaammat aukioloajat eivät ole nykyisellään merkittävästi lisänneet vuorohoidon tarvetta suurimmissa kuntakeskuksissa.  Päivähoitoa ei kuitenkaan kaikkialla ole tarjota 24/7 -periaatteella, joten aukiolon täysi vapauttaminen lisää viikonlopputyötä myös lastenhoidossa ja kuntien kustannukset kasvavat. Liikeaikalain kumoaminen on jälleen esimerkki hallituksen kovalla kiireellä ja puutteellisilla vaikutusarvioilla tekemistä esityksistä.

Kristillisdemokraateille tämä on ollut yksi arvopohjastamme käsin tarkasteltava kysymys. Varmasti meistä useampi on joskus sunnuntainakin kaupassa käynyt, mutta aukiolojen täydellinen vapauttaminen merkitsee koko yhteiskunnan rytmin muuttumista. Aikana, jolloin uupumus on suurin yksittäinen syy työurien ennen aikaiselle katkeamiselle, ei pitäisi tätä arkeen latautumisen aikaa perheen ja ystävien kanssa murentaa. Yksi yhteinen vapaapäivä vaalii myös maamme kulttuurisia juuria.