Ajankohtaista

RSS

Avauspuheenvuoro Israel-seminaarissa

Kirjoitettu kirjoittajana

Europarlamentaarikko
Sari Essayah
Bryssel, 28.1.2010
Israel-seminaarin avauspuheenvuoro
Arvoisat osanottajat,

Olette lämpimästi tervetulleita tähän seminaariin. Nimeni on Sari Essayah. Iloitsen siitä yhteistyöstä ja ajatustenvaihdosta, mitä eurooppalaiset Israel-järjestöjen aktiivit ja toisaalta Israel- ja Lähi-Itä aiheesta kiinnostuneet europarlamentaarikot voivat tehdä.

Jo tässä vaiheessa haluan esittää lämpimät kiitokset to the European Coalition of Israel ja etenkin sen vetäjälle Tomas Sandellille tämän seminaarin suunnittelusta ja organisoinnista.

Israelia ja laajemmin Lähi-Itää koskevia aiheita käsitellään aika ajoin parlamentin täysistunnoissa. Viimeksi täysistunnossa keskusteltiin Strasbourgissa mm. Iranin tilanteesta ja kristittyjen vainoista Egyptissä.

Syvempää paneutumista aiheeseen on europarlamentin Israel-delegaatiossa ja parlamentin valtuuskunnassa Euro-Välimeri-edustajakokouksessa, joihin itsekin kuulun. Täällä paikalla on kollegoitani mm. – ja saamme iloita siitä hyvästä työstä, jota viime vaalikaudella tehtiin parlamentin Israel-delegaatiossa Jana Hybaskovan ja nyt tällä vaalikaudella Bastiaan Belderin johdolla. Mm. suhteet Knessetiin ovat tiivistyneet ja toiminta kehittynyt.

Kuten lienee selvää europarlamentinkin jäsenten näkemykset vaihtelevat paljon ideologisista ja historiallisista lähtökohdista riippuen ja välillä keskustelu on kiivasta. EU-Israel suhteita ei Euroopan parlamentissa ole aina osattu arvostaa ja vaalia oikealla tavalla.

Lähi-idän rauhanprosessin hidas eteneminen ei saisi estää EU:n ja Israelin välisten suhteiden vahvistamista, varsinkin kun Israel ei ole se osapuoli, joka kieltäytyy tulemasta neuvottelupöydän ääreen. Näin näyttää tapahtuvan kovin usein Euromedissa, jossa kipeästi kaivattu yhteistyön kehittäminen Euroopan ja sen eteläpuoleisten Välimeren maiden välille jää Israel-Palestiina- kiistakysymyksen jalkoihin. EU:n ja Välimeren alueen maiden yhteistyön tiivistäminen olisi ehdottomasti tärkeää. Ongelmakeskeisyydestä olisi jatkossa päästävä ratkaisukeskeisyyteen. Yhteistyö antaa rauhalle paremman mahdollisuuden.

Mielestäni meidän tulisi entistä paremmin ottaa huomioon israelilaisessa yhteiskunnassa tapahtuneet myönteiset kehitykset niin teknologian ja kaupan alalla kuin kansalaisyhteiskunnassa. Eurooppa tarvitsee Israelia yhtä paljon kuin Israel tarvitsee Eurooppaa kasvun ja kehityksen yhteistyökumppaniksi. EU-maiden tulisi nykyistä rohkeammin ja laajemmin ryhtyvän yhteistyöhön israelilaisten tiede-, tutkimus- ja kulttuurialan vaikuttajien kanssa.

Hyvät ystävät! Eilen pääsin ensimmäistä kertaa vierailemaan Holokaustin muistotapahtumissa Auschwitzissä Krakowassa. Kokemus riipaisi syvältä.

Se juutalaisen kansan täydellisen tuhoamisen päämäärä, joka 70 vuotta sitten vallitsi, ei ole väistynyt. Innokkaimmin Israelin valtion ja juutalaisten tuhoamisajatusta viljelee Iranin nykyjohto, joka epäilemättä suurin uhka koko maailman turvallisuudelle.

Meidän ei tarvitse miettiä, mitä olisimme tehneet historiassa toisin, jotta olisimme voineet 70 vuotta sitten estää ihmisvihan ilmenemisen. Muistakaamme tämä Iraninkin kohdalla. Ongelma ei ole niinkään pahan paljous vaan hyvän hiljaisuus.

Antisemitismi eri muodoissaan ei ole vierasta myöskään tämän päivän Euroopassa. Miten poliittisina päättäjinä ja kansalaisyhteiskunnan toimijoina ehkäisemme maaperän syntymistä rasismille, antisemitismille ja ksenofobialle?

On erittäin tärkeää, että myös kasvava nuori sukupolvi tulee syvällisesti tietoiseksi Euroopan historian synkistä lehdistä ja juutalaisten kokemasta joukkotuhosta. Historian tuntemuksen vaaliminen on yksi tärkeimpiä välineitä antisemitismin vastaisessa työssä.

Mitkä ovat uuden monikulttuurisuuden seuraukset Euroopassa jossa ääri-islamistien määrän odotetaan kasvavan huomattavasti samalla kuin jälkikristillinen väestö vähenee?

Kuinka meidän siteemme Israeliin ja juutalaisen kansan kanssa jakamaamme yhteiseen historiaan tullaan määrittelemään tässä uudessa tilanteessa? Kuinka pääsemme yhteisymmärrykseen siitä, mitkä ovat eurooppalaisia arvoja tulevaisuudessa?

Näitä asioita tullaan pohtimaan paljon tulevina vuosina, kuten myös tämän päivän seminaarissa.

Päivittäin Lähi-Idässä tervehditään toivottamalla rauhaa, shalom, salaam. Rauha on kautta historian ollut se asia, jota Lähi-Idässä ja etenkin Israelin alueella on kipeimmin toivottu.

Omalta osaltamme haluamme työskennellä, jotta niin Israelilla kuin sen naapurivaltioillakin olisi mahdollisuus turvalliseen ja rauhalliseen elämään, sellaiseen arkeen, johon me eurooppalaiset olemme sotien jälkeen ja etenkin rautaesiripun ja kylmän sodan päätyttyä ehtineet jo pitkälti tottua.

Joulun odotusta Brysselissä

Kirjoitettu kirjoittajana

Belgialaisten jouluun virittäytyminen alkaa jo marraskuun puolella. Syykin on selvä, sillä lasten kiltteyttä seuraavan veljeskunnan edustaja tunnetaan täällä Pyhänä Nikolauksena ja hänen päiväänsä vietetään jo 6. joulukuuta. Ranskankielisellä alueella vierailee useimmiten Pere Noël kaverinsa Pere Fouettardin kanssa. Kiltit lapset saavat tuolloin lahjoja ja karamelleja, tuhmille tarkoitetut risut ovat täälläkin rekvisiittaa.

Vanhan kaupungin keskusaukio Grand Place lähiseutuineen on joulunalustapahtumien keskus. Aukiolle on pystytetty komean kuusen lisäksi jouluseimi elävine lampaineen. Huvittelua tarjoavat karuselli, maailmanpyörä ja pikkuruinen luistinrata. Joulumarkkinoiden yli kaksisataa kojua myyvät päivittäin kaikenlaisia jouluun liittyviä herkkuja, leluja käsitöitä ja koristeita. Koko joulukuun ajan esitetään iltaisin myös ääni- ja valoshow, joka kokoaa tuhansia kävijöitä.

Keskieurooppalaiseen tapaan jouluseimiä on kaupan kaikkialla. Kuusen täkäläiset pystyttävät usein jo joulukuun alussa, ja se on useimmiten jalokuusi, ellei sitten Kiinasta rantautunut muovinen versio. Joulupäivänä kuusen alta saattaa löytyä jokunen paketti, mutta päivän ilosanoma on tuolloin lahjoja keskeisempi.

Belgialainen joulupöytä katetaan aattoiltana ja se alkaa yleensä merellisellä alkuruualla, jonka jälkeen tarjoillaan täytetty kalkkuna. Pöydän makea leipä ”cougnolle” leivotaan joulunlapsen muotoon. ”La bûche de Noël” eli kermainen suklaakääretorttu, ”jouluhalko”, on tuttu jälkiruoka myös naapurimaassa Ranskassa. Brysselin kansainvälisyys on tuonut joulupöytään monia muitakin herkkuja.

Kokonaan oma lukunsa on sitten meidän ulkomailla asuvien suomalaisten jouluun valmistautuminen. Se on sekoitus suomalaisia perinteitä ja yleiseurooppalaisia sovelluksia. Tinkimättömimpiä taidamme olla jouluruokien suhteen, vaikka laatikko- ja rosolliainesten kasaan haaliminen paikallisten kauppojen valikoimista käy kyllä työstä. Perheenäidit jakavat vinkkejä, mistä löytää luumuhillon ja kuinka korvata korppujauhot. Onneksi Merimieskirkon Suomi-kaupan hyllyiltä löytää yhtä ja toista ja hätätilassa ikealainenkin pipari käy.

Brysselin suomalaisyhteisö on EU-virastojen myötä kasvanut useisiin satoihin perheisiin. Niinpä ei ollut ihme, että viime sunnuntaina Brysselin ekumeeniseen Ylösnousemuskappeliin kertyi kaksi täyttä kirkollista väkeä laulamaan kauneimpia joululauluja ja jakamaan adventin tunnelmaa. Viimeistään Sylvian joululaulun tunnelma kostutti ekspatrioottien silmäkulmat. Topeliuksen tekstin sanomaan kun ei edes EU-integraatio pysty: ”Sa siunaa se maa muistojen! Sen vertaista toista en mistään ma saa, on armain ja kallein mull´ ain Suomenmaa!”.

Jerusalem – silmäterä

Kirjoitettu kirjoittajana

Kolmen valtauskonnon pyhä kaupunki nousi jälleen otsikoihin, kun Ruotsi EU-puheenjohtajuus kautensa päätteeksi päätti yrittää sorvata 27 jäsenmaan yhteisen päätöslauselman, jossa se olisi muitta mutkitta ”vaatinut neuvotteluja Palestiinan valtion perustamiseen Länsirannalle ja Gazaan pääkaupunkinaan Itä-Jerusalem”. Ruotsi luuli kerralla pääsevänsä maailman historiaan Lähi-idän kriisin ratkaisijana, mutta aiheuttikin super-haasteen kansainväliselle diplomatialle. EU:n jäsenmaina on onneksi niitäkin, jotka ovat sodan karvaiden kokemusten kautta oppineet, että neuvotteluihin tarvitaan myös siihen halukkaat osapuolet. Pitkälti Italian, Tsekin, Puolan, Ranskan ja Saksan myötävaikutuksella päätöslauselma saatiin muotoon, joka ”vaatii neuvottelujen aloittamista, jotka ratkaisisivat Jerusalemin aseman kahden valtion pääkaupunkina”.

Päällisin puolin tekstien ero ei näytä suurelta, mutta diplomatian kieli on hyvin sensitiivistä ja rivien välitkin pitäisi osata tulkita. Hyväksytty lausunto korostaa nimenomaan neuvotteluja eikä ota kantaa siihen, miten Jerusalemia kohdellaan. Israelhan haluaa pitää pääkaupunkinsa nimenomaan jakamattomana ja yhtenäisenä kaupunkina, jonka pyhille paikoille kaikkien uskontojen edustajilla on vapaa pääsy. Jokainen Jerusalemissa vieraillut tietää, että kaunis kaupunki on täynnä nykypäivän elämää ja elettyä historiaa käsi kädessä. Olisi todella surullista, jos kaupunki pirstottaisiin ja ”kansojen Jerusalem” ei sitä enää olisi.

Maailmalla EU:n sanataiteilua on kummasteltu. Israel on suhteellisen tyytyväinen lopulliseen tekstiin, joka ei ”kuitenkaan sisällä mitään uutta, eikä anna toiveita neuvottelujen jatkamisesta”, koska siinä ei vaadita palestiinalaisia palaamaan neuvottelupöytään, mistä he ovat toistuvasti kieltäytyneet. Palestiinalaispuolella odotetusti teksti on ”vesittynyt” siitä, mitä se oli ja USA toteaa realistisesti, että ”Jerusalemin asema on päätettävä vain osapuolten keskinäisissä neuvotteluissa”. Jerusalemin pormestari muistuttikin eurooppalaisia juuri vietetystä Berliinin yhdistämisen 20-vuotisjuhlasta todeten, ettei minkään kaupungin jakaminen ole osoittautunut onnistuneeksi.

Oma lukunsa on ollut päätöslauselman uutisointi Suomessa. STT:n ”Jerusalem jaettava” -uutissähke osoitti lähinnä sen, että menee se viisaskin vipuun. EU-ulkoministerit eivät todellakaan ”kehottaneet kokouksessaan Israelia jakamaan Jerusalemia palestiinalaisten kanssa”, johon linjaukseen ”sekä Israel että palestiinalaiset ilmoittivat olevansa tyytyväisiä”. Ilman ulkomaisia uutislähteitä koko asiasta olisi syntynyt väärä tulkinta vai liekö se ollut jopa tarkoituksellista.

Puheenvuoro Euroopan parlamentin rukousaamiaistapahtuman paneelikeskustelussa

Kirjoitettu kirjoittajana

Sari Essayah
Puheenvuoro Euroopan parlamentin rukousaamiaistapahtuman paneelikeskustelussa 2.12.2009 (pidetty englanniksi)

”Revisiting Jeesus´ values to remove remaining walls in Europe”.

Vietimme juuri Berliinin muurin kaatumisen 20-vuotisjuhlapäivää. Kuitenkin tiukimmat kahleet ja muurit voivat löytyä sisältämme. Todellista vapautta on seurata Jumalaa ja hänen antamiaan ohjeita. Kun opiskelin, opiskelukaverini kertoi minulle Jeesuksesta ja siitä, miten Jumala hyväksyy meidät Poikansa kautta. Vaikka kasvoin Suomessa, kristityssä maassa, tajusin tuolloin ensimmäistä kertaa kristinuskon perustan. Pelastumme vain armosta, emme omien tekojemme ansiosta.

Meidän syntisten on mahdotonta täyttää Jumalan lakia tai miellyttää Häntä omilla teoillamme. Tämän vuoksi Jumala valmisti meille pelastuksen Jeesuksen kautta. Me voimme joko hyväksyä tai hylätä tämän totuuden. Yksinkertaisessa rukouksessa pyysin tuolloin anteeksi syntejäni ja sitä, että Jeesus tulisi asumaan sydämeeni ja johtamaan elämääni tuosta hetkestä eteenpäin.

EU ei ole vain rahan pyöritystä Brysselin kautta tai direktiivien säätämistä. EU:n pitäisi olla yhteistyötä, joka pohjautuu yhteisiin eurooppalaisiin kristillisiin arvoihimme.

Hyvinvointia ei voi perustaa vain materiaalisille arvoille. Tarvitsemme vahvan eettisen perustan niin yksityiselämällemme kuin talouselämälle ja koko globalisoituneelle maailmalle. Lähtökohdan tulisi olla kristillinen ihmiskäsitys, joka merkitsee tasa-arvoa ja jokaisen ihmisen loukkaamatonta ihmisarvoa kaikissa tilanteissa. Keskeiset arvomme ovat oikeudenmukaisuus, vapaus ja vastuu sekä lähimmäisenrakkaus.

Haluan myös painottaa perhepolitiikan merkitystä. Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö. Perheessä lapset oppivat useimmat elämisen perusasiat, sisäistävät perusarvonsa ja elämän asenteensa. Tämän vuoksi myös yhteiskunnan tulee rohkaista ja tukea vanhemmuuteen ja hyvään hoivaan lapsista. Perheet ja sukulaiset ovat turvaverkko myös jokaiselle yksinasuvalle.

EU-valinnoissa korostui henkilöitymisen sijaan instituutioiden rooli

Kirjoitettu kirjoittajana

Torstaina komission nimeämiskierros pääsi todenteolla alkuunsa kun neuvoston puheenjohtajan ja ulkosuhdekomissaarin salkut saatiin jaettua. Belgialaisen kristillisdemokraatin Herman van Rombuyn valinta ensimmäiseksi Eurooppa neuvoston presidentiksi on rohkaiseva valinta pienten jäsenmaiden näkökulmasta. Oli oikea ratkaisu korostaa EU-instituutioiden roolia ja jäsenmaiden yhteistyön merkitystä henkilöitymisen sijaan.

Itse pidän arvokkaana sitä, että valittu neuvoston presidentti on puheissaan korostanut Euroopan kristillisen arvopohjan merkitystä mm. Turkin EU-jäsenyyteen liittyen. Ekonomitaustaisella Rompuylla on hyvää näyttöä paitsi talouden asiantuntemuksesta, myös sovittelijan ja kansan yhdistäjän taidoista.

Englantilaisen kauppakomissaari Catherine Ashtonin valinta EU:n korkeaksi edustajaksi viestii siitä, että tasa-arvonäkökulma on yritetty ottaa huomioon tärkeimpiä tehtäviä jaettaessa. On hyvä, että tämän EU:n toiseksi tärkeimmän salkun voi saada myös euro- ja Schengen-alueen ulkopuolella olevan jäsenmaan edustaja.

Monet suuret kysymykset ulkosuhdehallinnon järjestämisestä ovat edelleen auki. Samoin hallinnon avainpaikat ovat olleet jaossa. Suomen kannalta näillä ratkaisuilla on pitkällä aikajänteellä enemmän merkitystä kuin paljon julkisuutta saaneilla valinnoilla. Tärkeät päätökset jäävät politiikan henkilöitymisen varjoon. Itse äänestin EU-parlamentin mietintöä vastaan, jossa myös uusi laajentuva ulkosuhdehallinto haluttiin kokonaisuudessaan sijoittaa komission alle. Mielestäni ulkosuhteet tulisi pitää jäsenvaltioiden ja siten myös neuvoston alaisuudessa.

The role of the institutions in focus as eppointments for top EU jobs are made

Kirjoitettu kirjoittajana

The appointment of Belgian Christian Democrat Herman van Rompuy as the first president of the European Council is encouraging from the perspective of the smaller EU Member States. Ms Essayah welcomes the fact that the role of the EU institutions as well inter-Member State cooperation was emphasised.

”I personally respect the new president of the European Council for emphasising Europe’s Christian heritage eg with regard to Turkey’s EU candidacy. Mr Rompuy has significant expertise in economics as well as experience as a mediator and in uniting the people.

”The appointment of External Trade Commissioner Lady Catherine Ashton as the EU’s high representative suggests that equality was a significant factor in the appointments for the top EU jobs. It is a positive outcome that a representative of a Member State outside of the Euro and Schengen areas was appointed to the EU’s second most important position.

”However, many questions concerning EU’s external relations administration remain unanswered. Similarly, appointments to key positions in the administration are yet to be made. From the point of view of Finland, these appointments will be more significant in the long run than the recent high profile appointments. While EU politics is becoming increasingly centred on personal appointments, less attention is paid to important decisions.  I myself voted against the European Parliament’s statement calling for the EU’s expanding external relations administration to be brought under the ambit of the Commission. Personally, I consider that external relations should remain in the realm of the Member States and, consequently, of the European Council,” says Ms Essayah.

Uskonnonvapaus valinkauhassa

Kirjoitettu kirjoittajana

(Kirjoitus on julkaistu Uusi tie ja Ristin voitto -lehtien mielipidepalstoilla 19.11.2009)

Uutinen Britaniasta kertoi, että kristityt hotellinomistajat saivat syytteen ”uskonnollisesti loukkaavasta” järjestysrikkomuksesta puolustaessaan uskoaan asiakkaalleen ja kritisoidessaan islamia. Mielestäni tämä on hälyttävä esimerkki siitä, mihin voidaan  ajautua.

Monikulttuurisessa maailmassa on väistämätöntä, että eri uskontoihin ja kulttuureihin kuuluvien mielipiteet aika-ajoin eroavat toisistaan. Joskus toisen omasta mielipiteestäni olennaisesti poikkeava kanta saattaa jopa häiritä. Viime viikkoina on keskusteltu tästä rajanvedosta, kun suomalainen Italiassa asuva maahanmuuttaja on käräjöinyt saadakseen krusifiksit pois italialaisten koululuokkien seiniltä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin kehotti Italiaa poistamaan kouluista krusifiksit. Ratkaisu on kuitenkin erikoinen ns. positiivisen uskonnonvapauden näkäkulmasta. Jos valtaosa luokasta koostuu katolisista oppilaista, joille krusifiksi on tärkeä symboli, miksi heidän uskonnonvapausoikeuksistaan ei kanneta huolta? Länsimaista kulttuuria, sivistystä ja yhteiskuntaelämää on mahdotonta ymmärtää ilman ymmärrystä kristinuskosta. Tässäkin  mielessä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu on huolestuttava ja heijastaa pyrkimystä kieltää kristillinen kulttuuritausta osana maanosamme perinteitä.Uskonnonvapauden periaatteet eivät saa koskea vain ateisteja, vaan myös uskovia.

Tämän lisäksi  EU:ssa  parasta aikaa käsittelyssä oleva yhdenvertaisuusdirektiivi saattaisi  sellaisenaan toteutuessaan olennaisesti rajoittaa oikeutta toimia omantunnon mukaisesti mm. kaupallisessa toiminnassa. Kyseistä direktiiviä valmisteltaessa ei ole  edes kuultu kirkkokuntia eikä uskonnollisia järjestöjä.

Olen huolissani siitä, että suvaitsevaisuuden nimissä yhä enenevin määrin pyritään rajoittamaan ihmisten oikeutta toimia omantuntonsa mukaisesti jokapäiväisessä elämässään. Onko liikaa toivottu, että kristitty puuseppä voisi kieltäytyä ottamasta vastaan buddhalaistemppelin rakentamista koskevaa toimeksiantoa? Niille, joille uskonasiat ovat todella tärkeitä, usko  kun  vaikuttaa kaikkiin elämän osa-alueisiin, eikä vain elämän ”hengelliseen sektoriin”.

Sari Essayah Europarlamentaarikko (KD)

 

Onko isällä virkaa

Kirjoitettu kirjoittajana

Kulissit kaatuvat ennemmin tai myöhemmin. Harvemmin ehkä niin suoralla tavalla, jolla riisuttiin suomalaisen huippumenestyneen pörssiyrityksen johtajalta ruhtinaan viitta. Alta paljastui läheisten vuosikymmenten perhehelvetti alkoholistin ja persoonallisuushäiriöisen ”suurmiehen” taustalla. Tarina on turhankin tuttu suomalaisissa kodeissa. Kova työmies ja perheen elättäjä on saanut yhteiskunnan hyväksynnän, vaikka kotona olisi ollut läheisiään terrorisoiva tyranni. Ilmiö ei ole vieras uskovissakaan perheissä. ”Seurakunnassa enkeli, kotona perkele”- tilitys kertoo tästä karua kieltä. Ulkoisen menestyksen ja loistavan uran merkitys rapisee olemattomaksi kun jäljelle jäävät katkerat lapset ja pahoinvoiva perhe.

Perheessä kuitenkin testataan armeijaa tai pörssiyritystä paremmin jokaisen miehen todellinen johtajuus. Se ei perustu käskytykseen, alistamiseen tai vallan käyttöön, vaan johtajuus ansaitaan palvelevan rakkauden ja vastuunkantamisen kautta. Itsekeskeisen kulttuurin keskellä harva mies, tuskin enää nainenkaan, uskaltaa puhua perheestä tärkeimpänä kutsumuksenaan. Myös koko miehen rooli on ristiriitaisten paineiden ja odotusten alla, tasapainoilua macho- ja pehmomiehen välillä

Yhteiskunta toimii usein irrationaalisesti. Arkadianmäki ei ainakaan tunnu tietävän, onko isällä virkaa vai ei Yhtäältä vaaditaan isän mahdollisuutta kasvatusvastuuseen pidentämällä isyyslomaa ja toisaalta kavennetaan isän rooli pienimmillään sukusolujen luovuttajaksi. Isän puuttuminen on edelleen peruste sekä lopettaa syntymättömän lapsen elämä että aloittaa lapsettomuutta lääkitsevät hedelmöityshoidot. Avioeroissa isät käyvät loppuun saakka katkeria taisteluita lastensa tapaamisoikeudesta ja huoltajuudesta, vaikka adoptioprosessissa isän juridiset oikeudet voidaan siirtää nykyään naiselle.

Isän merkitys läsnä olevana kasvattajana on yhtä lailla tärkeää sekä poikien että tyttöjen kehitykselle. Tutkimusten mukaan läheinen isä on tytön paras itsetunnon rakentaja ja pojan kehitykselle samaistumisen kautta tärkein miehisyyden pohja. Äitiydellä ja isyydellä on molemmilla oma erityisarvo, mutta tänä päivänä yhä harvempi lapsi pääsee nauttimaan molemmista vanhemmista. Meillä kasvaa sitten sotavuosien suurin isättömien sukupolvi.

Jumala on antanut isälle vielä erityistehtävän perheen hengellisen hyvinvoinnin huolehtijana. Sanaa harvemmin julistetaan perheen keskellä, vaan evankeliumi pikemminkin eletään todeksi. Läheisimmät näkevät keskeneräisyytemme ja syntisyytemme, anteeksi pyydettävää ja annettavaa perheen keskellä riittää päivittäin.

Maallinen isä on voinut jättää meihin monet arvet tai hän on loistanut poissaolollaan, parhaimmillaankin hän on epätäydellinen. Ehkä juuri siksi Jeesus antoi meille kuvan Jumalasta täydellisesti rakastavana Isänä. Isä, joka tuntee lapsensa perin juurin ja kuitenkin hyväksyy heidät yhteyteensä sellaisenaan. Hän rohkaisee ja kantaa, silloinkin kun omat voimat eivät riitä. Isänpäivän evankeliumi on, että Jumala on jokaisen isänkin Isä, armahtaja ja anteeksiantaja!

(Kirjoitus julkaistu Sana ja Ristin Voitto -lehdissä 6.11.2009.)


Ulkosuhdehallinto sekaisin

Kirjoitettu kirjoittajana

Kekkonen oli aikoinaan sitä mieltä, että jos on pakko valita, kumpi – sisä- vai ulkopolitiikka – on rempallaan niin ”olkoon se sitten sisäpolitiikka”. Suomen suhteet ulkovaltoihin ovat onneksi hyvällä tolalla, vaikka niiden hallinnointi tuntuu olevan sekaisin kuin seinäkello. Afganistanin rauhanturvaajien kotouttamisjupakka on vain yksi esimerkki ulkosuhdehallinnon sisäisestä ristivedosta, johon hyistä viimaa tuo samanaikainen perustuslain uudistaminen, lue presidentinvaltaoikeuksien riisuminen. Ulkoministeriössä ei ole enää edes yritetty peitellä pysyvää skismaa kahden eri sukupolven miniestereiden välillä; virkamiesraukat yrittävät vain uumoilla, milloin kenenkin pillin mukaan mennään.

Suomalainen saivartelu siitä, johtaako ulkopolitiikkaa presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa vai päinvastoin on jälkijättöistä. Strasbourgin istuntoviikolla parlamentin enemmistö – pois lukien me antifederalistit – vaati, että tulevan EU:n ulkosuhdehallinnon tulisi olla osa komission rakennetta ja sen budjettia. Meillä haikaillaan pääministerijohtoiseen ulkopolitiikkaan ja neuvoston aseman vahvistamiseen, kun EU:ssa halutaan koko ulkopolitiikka jäsenmaiden ulottumattomiin eli komission näppeihin.

Essayah: Money should not be a major player in elections

Kirjoitettu kirjoittajana

The committee established to reform the law on financing election and political parties in Finland announced its central views on increasing the transparency of party financing today. The purpose of the committee’s work is to increase the transparency and openness of party financing in order to prevent commitments and inappropriate financing.

Overall, the Christian Democrats are content with the Committee’s views which nevertheless were not unanimously formed in all respects. Sari Essayah was the Christian Democrat representative on the Committee and submitted two dissenting opinions in the report to be published in November.

The Christian Democrats called for an annual maximum limit of 15 000 euros for individual donations. According to the model proposed by the Christian Democrats, campaign expenditure for individual candidates in parliamentary elections would be limited to 30 000 euros.

”My suggestion of a EUR 15 000 annual limit for individual donations would have been more efficient in stifling the election support given by associations and foundations,” says Ms Essayah.

The limit of 30 000 euros for campaign expenditure in parliamentary elections per candidate was, according to Ms Essayah, justified in order to ensure that campaigns would not expand unnecessarily and that money would not become the primary factor in elections.

The proposals of the Committee will be considered by the Finnish Government during the course of the autumn and parliament will decide on the matter next spring. It is intended that the new rules will be in force before the campaign period of the 2011 parliamentary elections beings next autumn.