Ajankohtaista

RSS

Hirsi silmässä

Kirjoitettu kirjoittajana

Tänä syksynä romanikysymys on noussut yhdeksi kuumimmista puheenaiheista ympäri Eurooppaa. Köyhyydestä kärsivien romanikerjäläisten ja Ranskan romanikarkotusten myötä EU on havahtunut häpeälliseen todellisuuteen: omalla tontillamme on vakavia ihmisoikeusongelmia. EU kun mainostaa keskeisinä periaatteinaan yhdenvertaisuutta ja kansalaisten perusoikeuksien kunnioittamista ja turvaamista, mutta siitä huolimatta ihmisoikeudet eivät esimerkiksi romanien kohdalla toteudu tasa-arvoisesti. Romanikysymyksellä on myös haluttu ajaa omia poliittisia intressejä, niin että ongelman ytimessä oleva kärsivä lähimmäinen on lähes unohdettu.

Jeesuksen vuorisaarnassa esittämä kysymys on osuva ja ajankohtainen myös EU:n romanikysymyksen kohdalla: ”Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? (Matt. 7: 3).

Samalla kun EU vaatii ihmisoikeuksien kunnioittamista muulta maailmalta, sen tulisi ensisijaisesti toimia myös itse omien periaatteidensa mukaisesti. Valitettavan usein ihmisoikeuksiin sovelletaan rajahyötyajattelua, jossa niiden kunnioittamista vaaditaan vain, jos omat taloudelliset edut eivät siitä kärsi.

Esimerkiksi Kiinan tapauksessa maiden kauppapoliittiset intressit ajavat yleensä ihmisoikeuspolitiikan ohitse. Vankilassa vuosikausia viruva kristitty tai poliittinen vanki, kuten uusi rauhannobelisti Liu Xiaobo, saatetaan nostaa Kiinaa paheksuvasti länsimaisen median valokeilaan, mutta samaan aikaan eurooppalaiset päättäjämme allekirjoittavat vinon pinon uusia kauppasopimuksia ihmisoikeuksia sortavan hallituksen ja viranomaisten kanssa. Tämänkaltaisessa kaksinaismoraalisessa politiikassa vähäosaisimman oikeuksien puolustaminen on toissijaista ja sorretun ääni vaimenee kuulumattomiin.

Euroopassa puhutaan myös paljon solidaarisuudesta. Solidaarisuutta löytyi mm. epärehellisyydestä ja holtittomasta taloudenpidostaan kiinni jääneelle Kreikalle miljardien eurojen suuruisen tukipaketin muodossa. Sen sijaan maailman vähäosaisimpien auttamiseen ei kuitenkaan löydy solidaarisuutta edes 0,7% BKT:stä. Kuten monesti olemme nähneet ja tulemme näkemään: tärkeänä pidettyyn asiaan löytyy myös rahaa. Mitä tämänkaltainen priorisointi kertoo eurooppalaisista arvoista?

Jeesus muistuttaa meitä: ’Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle’ (Matt. 25:45). Siinä sitä on muistolausetta meille globaalissa, mutta usein niin eriarvoisessa maailmankylässä eläville.

EU:lla Matti kukkarossa

Kirjoitettu kirjoittajana

EU-johtajat käyvät yhä epätoivoisemmaksi muuttuvaa puolustustaistelua euron uskottavuudesta. Kreikan kriisin yhteydessä komission, euromaiden ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n häthätää kokoon kyhäämän vakausrahaston 750 miljardia euroa uhkaavat loppua kesken, jos jäsenmaa toisensa jälkeen vajoaa avustettavien joukkoon.

Niinpä IMF patistaa euromaita kasvattamaan rahastoa entisestään ja suurimman omistajansa USA:n myötävaikutuksella olisi itsekin valmis lisäämään osuuttaan nykyisestä 250 miljardista eurosta. Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy ovat kuitenkin suhtautuneet nihkeästi kassan kasvattamiseen.

Koko vakausmekanismi oli alun perin suunniteltu vain markkinoiden rauhoitteluun, mutta se tuntuukin nyt osaltaan ruokkivan maasta toiseen leviävää epävarmuutta eli ns. dominoefektiä. Avustusjärjestelyn uskottavuus ei nimittäin ole hääppöinen, kun takaajina on euro-maita, joiden oma velkaisuus ylittää niiden BKT:n ja suurimmalla osalla jäsenmaista myös valtiontalous on pahasti pakkasella. Suomi on ani harvoja EU-maita, joissa edes jompikumpi mittari ei osoita ylivelkaantumista.

Toinen IMF:n esittämä ”lääke”, joka uhkaa käydä euro-potilaalle tautia kohtalokkaammaksi, on Euroopan Keskuspankin EKP:n yhä lisääntyvä valtioiden velkakirjojen ostaminen.

EKP on ostanut viime keväästä lähtien sadoilla miljardeilla euroilla kriisimaiden velkakirjoja estääkseen näiden lainakulujen kasvun ja sijoitusten joukkopaon. Samalla se on kuitenkin itse luonut tilanteen, joka suorastaan houkuttelee spekuloimaan jäsenvaltioiden velkakirjoilla. Pankit pääsevät näin riskisijoituksistaan kannattavasti eroon, kun EKP ne kumminkin kiltisti lunastaa. Saksassa on sentään jo käynnistynyt keskustelu siitä, muuttuuko EKP roskapankiksi. Harva sen sijaan on USA:n keskuspankin eläkkeellä oleva johtaja Greenspanin tavoin ihmetellyt EKP:n omien tukitoimien aiheuttamaa moraalikatoa.

Liittovaltiota ajavat federalistit ovat nähneet syvenevässä talouskriisissä tilaisuutensa. Eurossa on heidän mielestään valuvika; yhteinen raha tarvitsee yhteisen talouspolitiikan ja jäsenvaltioiden budjeteille ei riitä koordinaatio, vaan ne on federalisoitava. Käsittämätöntä, että tähän Bryssel-johtoista finanssipolitiikkaa vaativien kuoroon on Suomen hallituskin innolla yhtynyt. Kuitenkaan yhteinen talous- ja finanssipolitiikka ei poista Euroalueen maiden holtittomia alijäämiä, vaan sosialisoi ne toisten hoidettaviksi. Olisimme kasvu- ja vakaussopimuksen tiukalla noudattamisella selvinneet kriisistä selkein säännöin ja ilman uusia nyt luotuja tai rakenteilla olevia talousmekanismeja, jotka ovat jäsenvaltioiden itsemääräämisoikeuden ja perussopimusten kannalta kyseenalaisia.

Kun istuva hallitus nyt kuitenkin näyttää valinneen Suomen sitouttamisen yhteisiin velkainstrumentteihin ja alati kasvavat takausvastuut, niin lienee paikallaan muistuttaa taloushistorian karusta läksystä. Professori Vesa Puttonen siteerasi Talouselämä-lehden haastattelussa Rogoffin ja Reinhartin tutkimusta rahoituskriiseistä 800 vuoden ajalta; ”Kriisit ovat keskenään erilaisia, mutta yhteistä niille oli, että koskaan valtio ei ole selvinnyt veloista, jotka ovat 80-100 % bkt:sta muuten kuin inflatoimalla valuuttansa tai jättämällä velkansa maksamatta.” Olisiko tästä syytä ottaa opiksi?

EU:lla Matti kukkarossa

Kirjoitettu kirjoittajana

EU-johtajat käyvät yhä epätoivoisemmaksi muuttuvaa puolustustaistelua euron uskottavuudesta. Kreikan kriisin yhteydessä komission, euromaiden ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n häthätää kokoon kyhäämän vakausrahaston 750 miljardia euroa uhkaavat loppua kesken, jos jäsenmaa toisensa jälkeen vajoaa avustettavien joukkoon.

Niinpä IMF patistaa euromaita kasvattamaan rahastoa entisestään ja suurimman omistajansa USA:n myötävaikutuksella olisi itsekin valmis lisäämään osuuttaan nykyisestä 250 miljardista eurosta. Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy ovat kuitenkin suhtautuneet nihkeästi kassan kasvattamiseen.

Koko vakausmekanismi oli alun perin suunniteltu vain markkinoiden rauhoitteluun, mutta se tuntuukin nyt osaltaan ruokkivan maasta toiseen leviävää epävarmuutta eli ns. dominoefektiä. Avustusjärjestelyn uskottavuus ei nimittäin ole hääppöinen, kun takaajina on euro-maita, joiden oma velkaisuus ylittää niiden BKT:n ja suurimmalla osalla jäsenmaista myös valtiontalous on pahasti pakkasella. Suomi on ani harvoja EU-maita, joissa edes jompikumpi mittari ei osoita ylivelkaantumista.

Toinen IMF:n esittämä ”lääke”, joka uhkaa käydä euro-potilaalle tautia kohtalokkaammaksi, on Euroopan Keskuspankin EKP:n yhä lisääntyvä valtioiden velkakirjojen ostaminen.
EKP on ostanut viime keväästä lähtien sadoilla miljardeilla euroilla kriisimaiden velkakirjoja estääkseen näiden lainakulujen kasvun ja sijoitusten joukkopaon. Samalla se on kuitenkin itse luonut tilanteen, joka suorastaan houkuttelee spekuloimaan jäsenvaltioiden velkakirjoilla. Pankit pääsevät näin riskisijoituksistaan kannattavasti eroon, kun EKP ne kumminkin kiltisti lunastaa. Saksassa on sentään jo käynnistynyt keskustelu siitä, muuttuuko EKP roskapankiksi. Harva sen sijaan on USA:n keskuspankin eläkkeellä oleva johtaja Greenspanin tavoin ihmetellyt EKP:n omien tukitoimien aiheuttamaa moraalikatoa.

Liittovaltiota ajavat federalistit ovat nähneet syvenevässä talouskriisissä tilaisuutensa. Eurossa on heidän mielestään valuvika; yhteinen raha tarvitsee yhteisen talouspolitiikan ja jäsenvaltioiden budjeteille ei riitä koordinaatio, vaan ne on federalisoitava. Käsittämätöntä, että tähän Bryssel-johtoista finanssipolitiikkaa vaativien kuoroon on Suomen hallituskin innolla yhtynyt. Kuitenkaan yhteinen talous- ja finanssipolitiikka ei poista Euroalueen maiden holtittomia alijäämiä, vaan sosialisoi ne toisten hoidettaviksi. Olisimme kasvu- ja vakaussopimuksen tiukalla noudattamisella selvinneet kriisistä selkein säännöin ja ilman uusia nyt luotuja tai rakenteilla olevia talousmekanismeja, jotka ovat jäsenvaltioiden itsemääräämisoikeuden ja perussopimusten kannalta kyseenalaisia.

Kun istuva hallitus nyt kuitenkin näyttää valinneen Suomen sitouttamisen yhteisiin velkainstrumentteihin ja alati kasvavat takausvastuut, niin lienee paikallaan muistuttaa taloushistorian karusta läksystä. Professori Vesa Puttonen siteerasi Talouselämä-lehden haastattelussa Rogoffin ja Reinhartin tutkimusta rahoituskriiseistä 800 vuoden ajalta; ”Kriisit ovat keskenään erilaisia, mutta yhteistä niille oli, että koskaan valtio ei ole selvinnyt veloista, jotka ovat 80-100 % bkt:sta muuten kuin inflatoimalla valuuttansa tai jättämällä velkansa maksamatta.” Olisiko tästä syytä ottaa opiksi?

Iisalmen Sanomat 7.12.2010

Euroalueen taloushuolet jatkuvat

Kirjoitettu kirjoittajana

Talousahdinko euroalueella on syventynyt nopeasti. Irlannin pankkikriisi on ajanut maan talouden velkakurimukseen. Samanaikaisesti Irlannin korkojen nousua seurattaessa tuli ilmoitus, ettei Kreikka sittenkään pysy EU-apupakettien edellyttämässä tahdissa. Rajun leikkauskuurin jäljiltä ostovoima heikkenee, talous supistuu ja työttömyys kasvaa. Erääntyvistä miljardilainoista maa ei selviä, jos EU kääntää lainahanat kesken kiinni.

Portugal on koko syksyn taiteillut surkean taloutensa kanssa ja myöntää jo, että vakausrahaston puoleen on kääntyminen marraskuun alun tiukasta säästöbudjetista huolimatta. Jonossa hattu kourassa odottavat kohta loputkin euron ahdinkoon ajaneesta ns. sika-jengistä eli PIGS-maiden Espanja ja Italia.

Kriisin äärellä on merkityksetöntä vaatia takuita tuensaajamailta tai väittää, ettei Kreikan ja Irlannin tilanteita ei voi verrata toisiinsa. Rahamarkkinoille on yhdentekevää, onko luottamus euroalueeseen mennyt holtittoman julkisen vai yksityisen sektorin takia. Sen sijaan olisi viimeinen aika ymmärtää, että keskinäisten velkavastuu instrumenttien kuten eurobondien ja valuuttarahastojen rakentamisesta on luovuttava ja olemassa olevista irtauduttava.

Pyhien porukassa

Kirjoitettu kirjoittajana

Viime aikojen voimakkaan kirkkopoliittisen keskustelun tähden lienee varoituksen sana paikallaan; seuraava kirjoitus sisältää yksilön uskonnon- ja sananvapauteen perustuviin oikeuksiin pohjautuvaa materiaalia ja saattaa aiheuttaa – no, ainakin – närästystä toisinajattelevalle.

Suomessa pyhäinpäivä on onneksi säilynyt arvokkaana vainajien, marttyyrien ja pyhimysten muistopäivänä eikä angloamerikkalainen riehakas halloween -kulttuuri ole meillä oikein löytänyt jalansijaa. Ei liene liikaa, että joskus hiljentyy elämän rajallisuuden edessä. Pyhäinpäivän kynttilämeri haudoilla on vaikuttava näky. Se muistuttaa siitä, että valo voittaa pimeyden ja elämä kuoleman. Perillä ei kerran ole kärsimystä, ei surua eikä kyyneleitä.

Jokaisella meillä lienee omat suosikit taivaslaulujen ja – virsien osastossa. En ole itse koskaan pahemmin haikaillut kristallivirran, päärlyporttien tai kultaisten kävelykatujen perään. Sen sijaan olen tavannut itseni hyräilemästä laulua, jossa taivaskaipuu irrottaa meidät, paljastetut syntisäkit, tämän puoleisessa vallitsevasta laskelmoinnista, kiipimisestä ja hyödyntavoittelusta:

”Ei siellä kukaan kysy papereita, eikä mihin kerhoon kuulutaan,

ei siellä tarvii enää laskelmoida, mitkä ihmissuhteet kannattaa.*Siel’ ei ole enää kyyneleitä, siel ei turvauduta valheisiin.

Siellä on vain joukko eksyneitä, jotka taivaan kotiin noudettiin.”

Autuaitten ja pyhien joukko onkin hengessään köyhää ja resuista sakkia, pikemmin publikaaniosastoa kuin kirjanoppineita. Oikeastaan ei voi kun ihmetellä Jumalan riskinottoa. Alkuseurakunnan ajoista lähtien me kristityt olemme olleet erilaisten reppanoiden ja vajavaisten joukko, jonka varassa kuitenkin lepää maailman tärkeimmän uutisen eteenpäin vieminen.

Sananlaskuissa sanotaan, että ”kivi kiveä hioo, ihminen toistansa”. Jumala on tarkoittanut meidät elämään seurakuntaruumiin jäseninä ja palvelemaan omalla paikalla, pyhän yhteisen seurakunnan pienenä osana. Kristittyjen keskinäisiä kinasteluita seuratessa tosin tuntuu, että tämäkin totuus on unohtunut. Elämä vajavaisena toisten keskeneräisten joukossa saattaa kyllä muistuttaa aika-ajoin mieleen norsujen vihkikaavan kehotuksen: kärsikää toisianne!

Pyhyys ei olekaan meissä tai poisnukkuneissa kirkkoisissä, vaan Jumalan armossa. Hän valitsee heikot, syntiset ja haavoitetut. Isän kärsivällisyydellä Hän hoitaa, kasvattaa ja varustaa meitä, antaapa vielä Pyhän Henkensä asumaan meissä. Jumalan työtovereina saa puolestaan olla avaamassa lähimmäisille tulevaisuuden, toivon ja Jumalan mahdollisuuksien näköaloja.

Arjessaan uupuneelle lähimmäiselle evankeliumia on se, ”ettei särkynyttä ruokoa muserreta eikä suitsevaa kynttilää sammuteta”. Riittämättömyyden kokemus tuo meidät armon mahdollisuuksien alle. Me rikkinäiset ja keskeneräiset kelpaamme, koska mitta on täytetty puolestamme.

Pyhien porukassa

Kirjoitettu kirjoittajana

Viime aikojen voimakkaan kirkkopoliittisen keskustelun tähden lienee varoituksen sana paikallaan; seuraava kirjoitus sisältää yksilön uskonnon- ja sananvapauteen perustuviin oikeuksiin pohjautuvaa materiaalia ja saattaa aiheuttaa – no, ainakin – närästystä toisinajattelevalle.

Suomessa pyhäinpäivä on onneksi säilynyt arvokkaana vainajien, marttyyrien ja pyhimysten muistopäivänä eikä angloamerikkalainen riehakas halloween -kulttuuri ole meillä oikein löytänyt jalansijaa. Ei liene liikaa, että joskus hiljentyy elämän rajallisuuden edessä. Pyhäinpäivän kynttilämeri haudoilla on vaikuttava näky. Se muistuttaa siitä, että valo voittaa pimeyden ja elämä kuoleman. Perillä ei kerran ole kärsimystä, ei surua eikä kyyneleitä.

Jokaisella meillä lienee omat suosikit taivaslaulujen ja – virsien osastossa. En ole itse koskaan pahemmin haikaillut kristallivirran, päärlyporttien tai kultaisten kävelykatujen perään. Sen sijaan olen tavannut itseni hyräilemästä laulua, jossa taivaskaipuu irrottaa meidät, paljastetut syntisäkit, tämän puoleisessa vallitsevasta laskelmoinnista, kiipimisestä ja hyödyntavoittelusta:

”Ei siellä kukaan kysy papereita, eikä mihin kerhoon kuulutaan,

ei siellä tarvii enää laskelmoida, mitkä ihmissuhteet kannattaa.

Siel’ ei ole enää kyyneleitä, siel ei turvauduta valheisiin.

Siellä on vain joukko eksyneitä, jotka taivaan kotiin noudettiin.”

 

Autuaitten ja pyhien joukko onkin hengessään köyhää ja resuista sakkia, pikemmin publikaaniosastoa kuin kirjanoppineita. Oikeastaan ei voi kun ihmetellä Jumalan riskinottoa. Alkuseurakunnan ajoista lähtien me kristityt olemme olleet erilaisten reppanoiden ja vajavaisten joukko, jonka varassa kuitenkin lepää maailman tärkeimmän uutisen eteenpäin vieminen.

Sananlaskuissa sanotaan, että ”kivi kiveä hioo, ihminen toistansa”. Jumala on tarkoittanut meidät elämään seurakuntaruumiin jäseninä ja palvelemaan omalla paikalla, pyhän yhteisen seurakunnan pienenä osana. Kristittyjen keskinäisiä kinasteluita seuratessa tosin tuntuu, että tämäkin totuus on unohtunut. Elämä vajavaisena toisten keskeneräisten joukossa saattaa kyllä muistuttaa aika-ajoin mieleen norsujen vihkikaavan kehotuksen: kärsikää toisianne!

Pyhyys ei olekaan meissä tai poisnukkuneissa kirkkoisissä, vaan Jumalan armossa. Hän valitsee heikot, syntiset ja haavoitetut. Isän kärsivällisyydellä Hän hoitaa, kasvattaa ja varustaa meitä, antaapa vielä Pyhän Henkensä asumaan meissä. Jumalan työtovereina saa puolestaan olla avaamassa lähimmäisille tulevaisuuden, toivon ja Jumalan mahdollisuuksien näköaloja.

Arjessaan uupuneelle lähimmäiselle evankeliumia on se, ”ettei särkynyttä ruokoa muserreta eikä suitsevaa kynttilää sammuteta”. Riittämättömyyden kokemus tuo meidät armon mahdollisuuksien alle. Me rikkinäiset ja keskeneräiset kelpaamme, koska mitta on täytetty puolestamme.

Savon Sanomat 6.11.2010

Gilad Shalit cannot be a Hamas bargaining chip

Kirjoitettu kirjoittajana

Gilad Shalit, kidnapped by Hamas armed forces in June 2006 on Israeli soil, has been kept hostage for almost 4 years with continued disregard for his basic human rights.

Initiator of the European Parliament’s Resolution calling for his immediate release, Sari Essayah MEP expressed her content for the large majority reached in today’s vote:
”The situation of Gilad Shalit is a humanitarian issue and the Joint Resolution of the political Groups underlines the fact that since being taken hostage nearly 4 years ago, he is kept in an unknown place in Gaza where he does not enjoy basic rights according to any humanitarian standards, including the 3rd Geneva Convention”, she said.

”It is from this humanitarian perspective that we demand the immediate release of Gilad Shalit. Meanwhile the minimum requirement is that the Red Cross and Gilad’s parents may be allowed to be in contact with him”, Essayah demanded.

”Gilad Shalit should not be made a bargaining chip by the terrorist organisation Hamas but should be released immediately. This is the message that the EPP Group wishes the High Representative Lady Ashton to take with her to Gaza during her forthcoming visit”, she concluded. Members from all political Groups in the European Parliament, except for the GUE/NGL Group, have signed a letter sent to Lady Ashton requesting her to raise the case during her visit to Gaza scheduled for Wednesday 17 March.

Sari Essayah MEP had invited Gilad Shalit’s father Noam Shalit to visit the European Parliament this week to inform Members of the case. During his visit, Mr Shalit met with the President of the European Parliament, Jerzy Buzek, and the EU’s High Representative for Foreign Affairs and Security Policy, Catherine Ashton.

Background information:

Terrorist organisation Hamas kidnapped 19-year old Israeli soldier Gilad Shalit in June 2006 on Israeli soil. Since then he has been held in captivity, completely isolated, in an unknown location in Gaza.

Hamas has released a video tape of him as proof of him being alive. Negotiations on Gilad Shalit’s release have been conducted on several occasions. The latest request was to free 1000 Palestinians, among whom many have carried out terrorist attacks, from Israeli prisons.

Gilad Shalit is a European (French) and Israeli citizen. After the kidnapping, he was granted Italian nationality as well. Sari Essayah MEP participated in the European Parliament’s Delegation visit to Israel  in February. During this visit, the EP Delegation met with Gilda Shalit’s father, Noam Shalit, who has now visited the European Parliament.

Essayah: Online gambling must remain under the control of Member States

Kirjoitettu kirjoittajana

MEP Sari Essayah (EPP, Christian Democrats) urged the European Commission to propose a solution by which gambling activities would, due to their special nature, remain within the competence of Member States. Ms Essayah also called on the Commission to discontinue infringement proceedings during the debate in the plenary session of the European Parliament in Strasbourg on Friday 12th February.

In her argument Ms Essayah emphasised the fact that gambling games are not services in the regular sense of the term. Gambling can be addictive resulting in social costs and other negative consequences borne by Member States.

”The more gambling is deregulated, the more sport becomes a channel for gambling winnings and exposes it to money laundering associated with criminal activities”, warned Ms Essayah.

”Some dozen cases have been brought before the European Court of Justice, the most recent of which is the Liga Portuguese case. It is not right the matters related to gambling proceed only as a result of ECJ decisions and infringement proceedings. Rather, a political decision which does not lead to harmonisation must be made.”
”Many products which are not allowed to be sold across borders, can be sold online,” she reminded. ”Furthermore, online companies must also comply with the law in Member States.”

Ms Essayah encouraged  commissioner Barnier to prepare a Green Paper on gambling which should provide tools to prevent problems resulting from online provision from outside Europe.

Essayah: Finland must work for a sustainable energy policy in developing countries

Kirjoitettu kirjoittajana

Sari Essayah is disappointed that the attainment of the UN Millenium Development goals is proceeding extremely slowly. According to the Commission’s estimate, the intermediate goal of 0,56% of GNI being given to development aid will be achieved in 2012 at the earliest and not 2010 as originally envisaged.  Ms Essayah spoke on Saturday at the 20th anniversary celebrations of the local chapter of UNIFEM in Lapinlahti, Finland.

”I am concerned about the new ”ODA plus” concept in the Commission’s development policy report. According to the concept, development aid funds would also include other financial flows to developing countries in addition to traditional development aid. As such it will become possible to water down the concept of development aid to include expenses incurred in the course of crisis management, in combating and adapting to climate change as well as refugee matters. These will eventually serve as justifications for evading the actual development aid goal of 0.7% of GNI.

”On the contrary, I think that European countries should agree on binding annual supplements to development aid,” says Ms Essayah. She suggests that the tax deduction provisions of the law on income tax should be extended to cover donations to development aid organisations made by individuals. This would encourage citizens to participate in the attainment of the development cooperation goal.

According to Ms Essayah, the EU’s energy policy is not in all aspects sufficient in the long run. Large corporations have acquired hundreds of thousands of hectares of arable land in developing countries for the production of biofuels, to the detriment of local food production.

”The EU should reconsider this matter: it cannot take land away from people in developing countries in order to attain the 2020 biofuel goal. Rather, the goal should either be reduced or it should be attained solely through the use of so-called ”second generation biofuels” such as the wood gasification technique developed in Finland or algae-based biofuel production,” suggests Ms Essayah.

The energy demands of developing countries will also increase dramatically in the course of the next thirty years. Energy consumption will also increase by 250%.

”In particular, the problem of rising fossil fuel consumption must be addressed urgently. Finland could play an important role in taking its bioenergy know-how to where sunshine and other preconditions for crop cultivation abound,” says Ms Essayah.

Kambodzan rahoitustuen jatkamisen ehtona pitäisi olla ihmisoikeustilanteen parantuminen

Kirjoitettu kirjoittajana

Kambodzan rahoitustuen jatkamisesta keskusteltiin Strasbourgin täysistuntoviikolla torstaina 21.10.2010. EU on Kambodzan suurin yksittäinen tuen antaja.

Europarlamentaarikko Sari Essayah totesi puheessaan, että Sam Rainsyn kohtelu on jäävuoren huippu siitä autoritäärisestä hallinnosta, jolla Kambodzan hallitseva puolue käyttää poliittisesti alistettua tuomioistuinta kaiken hallituksen vastaisen kritiikin hiljentämiseen.

– Päämääränä hallituksella on kansalaisyhteiskunnan tukahduttaminen ja yksipuoluejärjestelmään ajautuminen. Tästä kertoo myös Rainsyn saama huomio, jolla pyritään estämään hänen osallistumisensa 2013 vaaleihin. Siksi on merkittävää, että emme päätöslauselmassa tyydy vain tuomitsemaan maassa tapahtuvia lukuisia ihmisoikeusloukkauksia, asianmukaisen toimivan oikeuslaitoksen puuttumista ja asevoimien politisoitumista, vaan selkeästi muistutamme EU:n ja Kambodzan välisestä yhteistyösopimuksesta ja sen velvoitteista.

Essayah muistutti, että sopimuksen artiklassa 1 Euroopan unioni edellyttää ihmisoikeuksien kunnioittamista ja artiklassa 19 sopimuksen keskeyttämisestä jos tätä kohtaa rikotaan.

– Kansalaisvapauksien jatkuvasta loukkaamisesta on oltava seurauksensa ja EU:n on asetettava rahoitustuen jatkamisen ehdoksi ihmisoikeustilanteen parantumisen samalla kun tavallisten ihmisten humanitaarisesta avusta on huolehdittava.