Tänään sitten vihdoin viimein saatiin julki hallituksen kanta Kreikan rahoitustukineuvottelujen aloittamiseen. Perussuomalaiset, keskusta ja kokoomus tukivat Suuressa valiokunnassa ns. Kreikka III:n ohjelmaneuvotteluiden aloittamista Euroopan vakausmekanismista eli EVM:stä sekä ns. siltarahoitusta eli ERVM:stä myönnettävää hätälainaa. Edellinen tarkoittaa julkisuudessa olleiden arvioiden mukaan yli 80 mrd:n euron uutta tukipakettia seuraavan kolmen vuoden ajalle ja jälkimmäinen 7 mrd:n euron tukea, jonka vakuutena on EU:n budjetti eli välillisesti myös ei-euromaat ovat sen takana. Esitin kokouksessa lausumaa, jolla Suomen hallitus velvoitetaan vastustamaan rahoitusohjelman neuvotteluiden aloittamista, estämään entisten lainojen leikkaukset ja esitin vaihtoehdon IMF:n lainaohjelman jatkamiseksi.

Pääministeri Tsipras on viimeksi eilen ilmoittanut, ettei hän usko tuen ehtona olevaan talousuudistusohjelmaan, ja se saatiinkin läpi parlamentissa opposition turvin, eli maan ns. poliittinen riski on vielä kasvanut aiemmasta. Jos Kreikkaa tässä tilanteessa edelleen lainoitetaan ja taustalla ovat vahvat spekulaatiot myös lainojen uudelleen järjestelystä sekä velkaleikkauksista, se ruokkii moraalikatoa koko euro- ja EU-alueella. Lisäksi on huomattava, että Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on esittänyt vahvoja epäilyjä ohjelman uskottavuudesta ja esittänyt joko Kreikan velkojen leikkauksia ja velkaohjelmien venyttämistä entisestään. Suomen hallitus tukee siis neuvottelujen aloittamista ohjelmasta, johon Kreikka ei sitoudu ja IMF ei usko.

IMF:n spekulaatiot ovat nostaneet velkaleikkaukset myös mahdolliselle toimenpidelistalle. Suomen hallituksen linja ”suhtautua varauksellisesti” nykyisten lainaohjelmien uudelleenjärjestelyihin on aivan liian löysä. Suomen tulee vastustaa Kreikan ensimmäisen ja toisen lainaohjelman velkojen nimellisarvon leikkaamista, koska muutoin Suomi vaarantaa omat vakuusjärjestelyt.

Toistin kokouksessa kantani, että Suomen tulisi tukea toimenpiteitä, joilla jo olemassa oleva IMF:n lainaohjelma saadaan vapautetuksi ja akuutti rahoituskriisi hoidetuksi. Kreikalle kuuluvilla 1.8 mrd:n SMP-tuotoilla voitaisiin maksaa pois IMF:n erääntynyt maksurästi 1,6 mrd., joka on ollut esteenä jo myönnetyn 17 mrd:n lainaohjelman maksamiselle. Samoin muut kertyneet SMP/ANFA -tuottojen palautukset n. 7 mrd. euroa olisi käytettävissä akuutin kriisin hoitamiseen, erityisesti lääkejakelun ja elintarvikehuollon varmistamiseen. Näin saataisiin kaivattua lisäaikaa tarkastella, onko Kreikan hallitus uudistuksissaan tälläkään kertaa tosissaan.

Lisäksi on tiedossa komission esitys EU-budjetista rakenne- ja maatalousrahastoista ohjattavista 35 mrd:n euron suunnitelmista. Maanantai-iltana EU-huippukokous julkilausumassaan totesi asian ikään kuin pienenä sivujuonteena, vaikka kysymys on EU:n eri ohjelmien rahastoista tehtävistä lupauksista suoraan Kreikalle. Jälkikäteen on selvinnyt, että kohteena ovat rakenne- ja maatalousohjelmat. Tarkoittaako tämä sitä, että muut maat vastaavasti tinkivät omista ohjelmarahoistaan? Maaseudun kehittämisrahat ovat olleet niitä harvoja EU-ohjelmia, joista Suomi on ns. netonnut eli saanut enemmän kuin laittanut sisään. Komissio esitti poikkeustoimenpiteenä myös ennakkorahoituksen lisäämistä yhdellä miljardilla eurolla edistääkseen välittömästi investointeja ja toteaa, että siitä on sovittava EU:n lainsäätäjien kassa eli Euroopan Parlamentin ja neuvoston kanssa, mutta sitä koskevaa esitystä ei ainakaan vielä ole silmiini tullut. Lisäksi julkilausumassa todetaan, että myös Euroopan investointisuunnitelma tarjoaa Kreikalle rahoitusmahdollisuuksia. Pian sitten uutisointiin, että se tarkoittaa 500 milj. euroa Kreikalle, vaikka Suomi on aiemmin kannattanut linjausta, joissa näitä ns. ESIR -hankkeita arvioidaan laadun perusteella eikä suinkaan tehdä maakohtaisia jyvityksiä eli tässäkin asiassa edellisellä linjauksella pyyhitään pöytää.

Kaiken tämän miljardien pyörityksen keskellä, ihmettelen, miksi vaihtoehtojen joukossa ei ole ollut kunnollisia laskelmia Kreikan mahdollisuudesta myös erota euroalueesta. Poliittinen tahto euron ja EU:n pönkittämisestä on jyrännyt talouden tosiasiat jo aikoja sitten.  Federalistit taputtavat käsiään, sillä mitkään solidaarisuuslausekkeet ja kauniit sanat eivät sido niin tiukasti yhteen kuin valtava yhteinen velka.

Eduskunnan Suuri valiokunta käsitteli viikonloppuna hallituksen kantaa ns. Kreikka III:n ohjelman aloittamiseksi Euroopan vakausmekanismista eli EVM:stä, joka tarkoittaisi julkisuudessa olleiden arvioiden mukaan jopa 80 mrd:n euron uutta tukipakettia seuraavan kolmen vuoden ajalle. Esitin kokouksessa lausumaa, jolla Suomen hallitus velvoitetaan päämieskokouksessa vastustamaan rahoitusohjelman aloittamista ja esitin vaihtoehdon IMF:n lainaohjelman jatkamiseksi.

Viimeisetkin luottamuksen rippeet menivät, kun Kreikan hallitus kesäkuussa irtaantui ERVV -lainaohjelman ehdoista ja laiminlöi rahoitustuen vastineeksi sovitut toimet. Kansanäänestyksen järjestäminen lainaehdoista, ja sitten suurin piirtein saman ohjelman hyväksyminen viikkoa myöhemmin parlamentissa on ollut surullinen – ja ikävä kyllä kallis – näytelmä vailla vertaa.

Kreikan hallituksen halu ja kyky toteuttaa talousuudistuksia ja selvitä veloistaan on kyseenalainen. Jos Kreikkaa tässä tilanteessa edelleen lainoitetaan ja taustalla ovat spekulaatiot myös lainojen uudelleen järjestelystä, se ruokkii moraalikatoa koko euro- ja EU-alueella. Kristillisdemokraatit olisivat olleet valmiit saattamaan alkuperäisen ERVV – lainaohjelman viimeisen erän sovitun mukaisesti päätökseen, mutta tällaista teatteria emme voi tukea.

Tällaisessa tilanteessa myös Suomen riskit kasvavat, mikä voi johtaa myös Suomen vastuiden kasvamiseen, mikäli EVM:n nykyinen kapasiteetti ei riitä kasvaneen lainanannon ja/tai tappioiden takia. Erityisen huolestuneita tulisi olla pääministeri Tsiprasin puheista parlamentissa, joissa hän viittasi lainojen uudelleenjärjestelyyn, jolle myös Ranskan presidentti Hollande on näyttänyt myötämielisyyttä. Ongelman pihvi lienee se, että onko Kreikan taloudessa mitään kerryttävää ylijäämää, sillä nythän lisälainoilla maksetaan osin entisiä lainoja ja korkoja sekä pidetään pankkeja pystyssä; yksityistalouden puolella tämä olisi tuhoon tuomittu ”pikavippikierre”. Jos syö enemmän kuin tienaa, niin ei siinä enää lainoja lyhennellä.

Euroerolle myös vaihtoehto

Ainoana vaihtoehtona lisälainoitukselle on esitetty Kreikan euroeroa eli ns. grexitiä, ja perusteluina Kreikka III:lle on juuri nähty euroeroon liittyvä epävarmuus ja kustannukset koko euroalueelle. Mielestäni asiassa voidaan kuitenkin edetä toisin.

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n 17 mrd. lainaohjelma on edelleen voimassa, mutta sitä ei ole voitu jatkaa, koska Kreikka laiminlöi kesäkuussa erääntyneen 1,6 mrd. lyhennyksen. Euromaat maksoivat kuitenkin vuonna 2014 yhteensä noin 1,8 mrd. euroa Kreikalle kuuluvia SMP-tuottoja EVM:n hallinnassa olevalle tilille, joita ei kuitenkaan ole maksettu Kreikalle.  Tällä rahalla voitaisiin vapauttaa IMF:n lainaohjelma ja välttää välitön rahoituskriisi, samoin muut kertyneet SMP/ANFA -tuottojen palautukset n. 7 mrd. euroa olisi käytettävissä akuutin kriisin hoitamiseen, erityisesti lääkejakelun ja elintarvikehuollon varmistamiseen. Näin saataisiin samalla lisäaikaa tarkastella, onko Kreikan hallitus uudistuksissaan tälläkään kertaa tosissaan. Jatkoprosessissa voidaan sitten tarkastella eri etenemisvaihtoehtoja.

Suuri valiokunta käsitteli tunteita herättänyttä turvapaikanhakijoiden taakanjakoa ja sisäistä siirtoa EU-maiden kesken. Suomen hallitus on asettumassa tukemaan komission esitystä Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien 40 000 turvapaikanhakijan hajauttamisesta ympäri Eurooppaa, Suomen osuus tästä on 800.

Tilanne Välimerellä on vakava, mutta EU:n lääke turvapaikanhakijoiden sisäisistä siirroista väärä. Turvapaikanhakijoiden siirtäminen EU-maasta toiseen lisää entisestään vakavaa rikollisuutta, kuten ihmiskauppaa ja ihmissalakuljetusta.

Tähän asti Suomi on pitänyt kiinni siitä peruslähtökohdasta, että jokainen valtio vastaa omalle alueelleen tulevista turvapaikanhakijoista ja saa tarvittaessa tukea EU:n rahastojen ja virastojen asiantuntija-avun kautta. Kristillisdemokraatit ministeri Räsäsen johdolla puolusti tätä linjaa menestyksekkäästi viime hallituskaudella, mutta tuskin on muste Sipilän hallitusohjelmasta kuivunut, kun Suomen linja muuttui.

Suomi on aiemmin tukenut alueen tukalaa tilannetta kiintiöpakolaisjärjestelmän kautta, joka kohdistaa avun kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin ja jo pakolaisstatuksen saaneisiin, kuten Syyrian sodan pakolaisten kohdalla tehtiin. Kiintiöpakolaisjärjestelmän kehittäminen on taloudellisesti ja inhimillisesti järkevämpää kuin ottaa lisää turvapaikanhakijoita vastaanottokeskuksiin useiden kuukausien, jopa vuoden ylittäviin turvapaikkaselvityksiin.

Suomi siis nyt suuntaa apunsa kaikkein hädänalaisimmista niille, joiden joukossa on monenlaisella motiivilla Eurooppaan pyrkiviä. Tarvittaisiin lisäksi humanitäärisen avun ja kehitysyhteistyön kohdentamista lähtömaihin, jotta tarve epätoivoiselle turvapaikanhakemiselle Euroopasta vähenisi, mutta juuri näistä määrärahoista hallitus leikkaa.

Komissio toi esityksensä ns. hätätilamekanismin kautta, joka edellyttää poikkeuksellisia ja äkillisiä maahantulijoiden määriä. Pohjois-Afrikan tilanteesta johtuva turvapaikanhakijoiden tulva Eurooppaan on kuitenkin jatkunut jo pitkään eikä loppua ole näkyvissä, joten vastaisuudessa on yhä vaikeampi vastustaa tätä ns. taakanjakoa. Koko hätätilamekanismin soveltamisen oikeusperusta on siten kyseenalainen, koska soveltamiskriteerien täyttyminen sekä toimenpiteiden oikeasuhtaisuus ovat epävarmoja.

On harmillista, että Suomen hallitus lähtee tielle, joka avaa mahdollisuuden siirtää maahanmuuttopolitiikan päätösvaltaa komissiolle, ja tukee keinoja, joilla vakavaa ongelmaa ei ratkaista, vaan saatetaan jopa pahentaa.