Raisiolainen  Seija Hirvonen on  elämysmaratoonari ja kirkkovenesoutaja, työelämää on insinöörillä takana laivanrakennuksen parissa 32 vuotta.  Hän juoksee maratoneja vain ulkomailla, jossa seuraa ja kannustusta riittää myös  häntäpään taivaltajille.

Milloin aloitit säännöllisen liikunnan ja mitä lajeja olet harrastanut?

– Olen liikkunut aina paljon, lapsena tuli juostua ja hiihdettyä paljon sisarusten ja naapuruston lasten kanssa. Nuorena pelattiin kesäisin pesäpalloa ja syksystä kevääseen lentopalloa lähes joka ilta. Niistä jäi sellainen joukkuepalloilulajin kipinä, että omat lapsetkin ohjattiin lentopallon pariin Raision Loimuun. Tennistä olemme pelanneet hyvän ystävättären kanssa jo lähes 30 vuotta samaan aikaan maanantai-iltaisin.
– Juoksu on aina ollut enemmän ja vähemmän säännöllistä. Kun lapset olivat pieniä ja työ hetkistä, lenkit olivat lyhyempiä, mutta juoksemista oli helpointa harrastaa. Vuosien myötä on tullut harrastettua ja kokeiltua monia lajeja, juoksu, tennis, soutu ja pilates ovat yhä ohjelmassa.

Montako maratonia olet juossut? Mikä niistä on mieleenpainuvin tai eksoottisin kokemus?

– Olen juossut tähän mennessä kaikkiaan 18 maratonia. Kolme niistä on ollut erityisen mieleenpainuvia. Ensimmäinen on varmaan kaikilla jollakin tapaa merkittävä, sen juoksin Tukholmassa 15 vuotta sitten ”kerran elämässä maraton” – periaatteella. Jo maalissa tuli tehtyä päätös jatkaa harrastusta.

– Rooman maratonia maaliskuussa 2008 en varmaan unohda koskaan. Kimi Räikkönen oli edellisellä kaudella voittanut F1- mestaruuden, paidassa oleva Suomen lippu tunnistettiin hyvin: italialaiset kannustivat hyvä Suomi ja hyvä Räikkönen huudoin. Maaliintulo Colosseumille oli upea, yleisö kannusti ja kaiken hulinan läpi kuului huuto Hyvä äiti! katsoin äänen suuntaan ja siellä mäellä pojat hurrasivat äidin maaliintuloa. Se oli hieno hetki ja reissu, vaikka toivomani katakombissa käynti jäikin vielä väliin. Rooman maratonin jälkeen innostus kaupunkimaratoneille kasvoi ja ystäväpiirin nuorten naisten toivomuksesta perustettiin Seijan talli. Katsottiin yhdessä joku kiva maraton ja etsin edulliset lennot ja majoitukset porukoille. Seuraavana vuonna Roomassa meitä taisi olla jo 15 juoksijaa.

– Maratonien maraton on kuitenkin New York.  Newyorkilaiset ovat ottaneet tapahtuman omakseen ja reitin varrella on miljoonayleisö kannustamassa. Yli 100 orkesteria tai muuta soittopistettä, Harlemin pikkupoikien rumpaliryhmä, kirkkojen portailla laulavat gospel-kuorot ja monet muut panostukset tekevät tunnelmasta upean – siellä ei voi juosta kuin hymyssä suin. Kaupunki juhlistaa maratonia näyttävästi ja seuraavana päivänä juoksijoilla on tapana pitää maratonmitalia kaulassa – sillä saa paljon iloisia kommentteja ja alennuksia kaupoissa, se saa myös toisilleen tuntemattomat ihmiset juttelemaan kuin vanhat ystävykset konsaan

Olet harrastanut myös soutua. Yksikköä vai yhdessä?

Yhdessä! Kirkkovenesoutu on hieno laji – siinä on kaikki hyvän terveyden avaimet: Fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen hyvinvointi muodostavat hyvän terveyden perustan. Olen kirkkovenesoutuseuran puheenjohtaja, meillä on kaksi kirkkovenettä 75 jäsentä. Treenaamme toukokuun alusta syyskuun loppuun, kesäisin käymme muutamissa kisoissa lähiympäristössä. Vuoden kohokohta on kuitenkin aina Sulkavan Suursoudut.  Kirkkoveneessä on 14 soutajaa ja perämies, joka sekä ohjaa venettä, että opastaa samantahtiseen soutuun. Laji on hyvä myös sen takia, että ei haittaa, vaikka veneessä on erikuntoisia ja kokoisia henkilöitä. Kun seuraa  ja pysyy tahdissa, eivät airot kolise ja kukin saa treeneistä irti sen, mitä on lähtenyt hakemaan. Näin on ainakin, kun hommaa ei oteta liian tiukkapipoisesti – oikeat kilpasoutuseurat ovat eri asia.

Sulkavan soutu vai New Yorkin maraton?

New York

Sinulla on ollut monia terveydellisiä haasteita viime aikoina. Miten pystyt harrastamaan liikuntaa tällä hetkellä?

– Nyt jo melko hyvin, pystyin jo juoksemaan pääsiäisen aikaan tunnin lenkin. Viime vuosi oli haasteellinen saadusta sairaalainfektiosta johtuen. Uskon, että hyvä pohjakunto – maratonkunto 2 kk aikaisemmin – lääkehoidon ohella auttoi selättämään vaarallisen bakteerin.  Huhtikuussa sattui pieni urheilutapaturma, jota hoidettiin virheellisesti ensin tulehduksena kortisonipiikein, mutta paljastuikin pitkityttyään lokakuussa murtumaksi ja repeämäksi – nekin asiat ovat nyt kunnossa.

Mitä liikunta sinulle merkitsee?

– Liikunta on tärkeä ja oleellinen osa elämää.  Kysymys sai miettimään, mitähän olisin ilman sitä. Monta mukavaa treeniä ja tapahtumaa olisi kokematta, monta hyvää ystävää kohtaamatta ja missä kunnossa olisin ja minkä kokoisena. Liikunnan mukana tulee paljon positiivista energiaa ja iloa sekä myös tervettä väsymystä, joka auttaa hyvänlaatuiseen uneen.

Millainen merkitys liikkumisella on mielestäsi työkyvyn ylläpitämiseen?

– Henkilökohtaisesti koettuna sillä on suuri merkitys. Sairauteni Dystonia, neurologinen liikehäiriösairaus, pysyy sen avulla paremmin kurissa. Se on aivojen liikkeidensäätelykeskuksen tyvitumaketason sähkökemiallinen häiriö – olen tehnyt maallikkodiagnoosin, endorfiini, jota erityisesti miellyttävästä pitkäkestoisessa liikuntasuorituksessa vapautuu, korjaa tuota sähkökemiallista häiriötä ja voin paremmin. Krampit ja lihasväännöt, joita sairauteen liittyy, vähenevät, eivätkä saa ”valtaa”. Maratonin jälkeen voi mennä monta viikkoa, etten tarvitse kipulääkkeitä.

– Yksi näkökulma, mistä puhutaan liian vähän, on liikunnan sosiaalisuus ja se, että yleensä kuuluu johonkin muuhunkin kuin työyhteisöön tai koti/sukuyhteisöön. Jos toinen mainituista jää pois työn päättymisen tai vaikka avioeron takia, on henkilö aika yksin. Kaikilla olisi hyvä olla joku oma juttu, johon voi aina palata vaikka tauonkin jälkeen.

Kuinka pitkäaikaissairauksista kärsiviä voidaan kannustaa parhaiten liikkumaan?

– Tärkeintä on lähteminen – kun saat diagnoosin, älä jää pitkäksi aikaa murehtimaan sitä kotiin.  On hyvä, että erityisryhmille on omia liikunta-aikoja ja mahdollisuuksia. Mielestäni kannattaa kuitenkin jatkaa ns. normaaliryhmässä, jos se vain sopii järjestäjän puolesta.