Euroopan parlamentissa ihmisoikeuksien julmat loukkaukset ja räjähtämisvaarassa olevat ruutitynnyrialueet eri puolilla maailmaa tuntuvat olevan lähempänä kuin koto-Suomessa.

Jokaisella istuntoviikolla käsitellään aina muutamia kiireellisiä ihmisoikeusvetoomuksia ja toivotaan niiden pohjalta syntyvien yhteisten julkilausumien luovan ainakin moraalista painetta kulloisenkin kriisin ratkaisemiseen. Monet toivovat, että EU:n ääni maailman melskeiden keskellä kaikuisi yhä vahvemmin ja selkeämpänä, vaikka 27 jäsenmaan näkemysten sovittelu ei aina helppoa olekaan.

Yksi kovimmista haasteista EU:lle on jo monien vuosikymmenten tapaan Lähi-itä. Elämme tärkeitä aikoja Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin osalta. Siihen myös EU:n parlamentti on vähän väliä paneutunut – viimeksi parlamentin käsiteltäväksi esittämäni ihmisoikeuskannanoton muodossa.

Kannanotto koski Hamasin lähes neljä vuotta sitten sieppaamaa nuorta juutalaissotilasta Gilat Shalitia, jota on siitä saakka pidetty tuntemattomassa paikassa Gazassa ilman minkäänlaisia yhteyksiä ulkomaailmaan.

Tavallisesti, kun EU-parlamentti tekee päätöslauselmaa aiheesta, jolla on pienikin yhteys Lähi-idän tilanteeseen, on yhteisen näkemyksen löytyminen äärimmäisen vaikeaa. Tässä tapauksessa kuitenkin eri poliittiset ryhmät näkivät selkeän humanitäärisen rikkomuksen ja saimme aikaan yhteisen julkilausuman, joka vaati Gilat Shalitin välitöntä vapauttamista

Varmasti tässäkin inhimillisen näkökulman löytyminen auttoi poliittisen solmun avaamisessa.

Toinen Lähi-idän jännitepesäke on omaa ydinasetta havitteleva Iran.

Maan nykyhallinto on voinut Kansainvälisen ydinenergiajärjestön IAEA:n kannoista piittaamatta kehittää sotilaallista ydinaseohjelmaansa ja toistuvasti uhkailla Israelin olemassaoloa. Iranin nykyhallinto rikkoo myös räikeästi ihmisoikeuksia ja polkee omien kansalaistensa perusvapauksia. Iranin uhka ei kuitenkaan ulotu vain lähialueille, vaan myös pitkälle Eurooppaan.

Myös meidän suomalaisten on syytä olla kiinnostunut siitä, mihin suuntaan Iranin kehitys jatkuu. Uskon, että yhtenäinen ja päättäväinen, vahvoihin kohdennettuihin talouspakotteisiin tukeutuva politiikka purisi parhaiten sisäpoliittisista ongelmista ja kansalaisten lisääntyvästä tyytymättömyydestä kärsivän Iranin johtoon.

Eurooppalaisille on lyhytnäköistä politiikkaa harjoittaa vilkasta kauppaa Iranin kanssa ja taloudellisiin seikkoihin viitaten sivuuttaa tarve kauppapakotteisiin. Toki aiheellinen huoli on, että esimerkiksi Kiina todennäköisesti mielellään ryhtyy yhä enemmän Iranin kauppakumppaniksi, jos länsimaiset kumppanit joukolla vetäytyvät sieltä.

Ihmisoikeuksiin ei saisi soveltaa rajahyötyajattelua, jossa niiden kunnioittamista vaaditaan vain, jos omat taloudelliset edut eivät kärsi. Valitettavan useinhan me juuri näin menettelemme.

Joskus tuntuu, että maailman tuskan ja räikeiden ihmisoikeusloukkausten vastaan kävellessä yhden ihmisen panos on pieni, mutta yritän aina muistuttaa itseäni vanhalla viisaudella: ”Ongelma ei ole niinkään pahan paljous vaan hyvän hiljaisuus”.

(Kolumni julkaistu 17.3. Savon Sanomissa)

Pari viikkoa sittenolin mukana EU:n Israel-valtuuskunnan matkalla Tel Avivissa ja Jerusalemissa. Meitä oli reissussa kymmenkunta meppiä ja nelipäiväisen tiiviin vierailuohjelman aikana tapasimme varsin erilaisia tahoja huippupolitikoista it-yrittäjiin ja kiertelimme eri puolilla maata.

Koskettavin tapaaminen oli Gilad Shalitin isän, Noam Shalitin kanssa.

Hamas sieppasi 19-vuotiaan juutalaisen korpraalin Gilad Shalitin kesäkuussa 2006 Israelissa. Hän on ollut vankina täysin eristyksissä siitä saakka tuntemattomassa paikassa Gazassa.

Hamas on kieltänyt mm. Punaisen Ristin edustajia tapaamasta Shalitia. Monet ihmisoikeusjärjestöt ovat jyrkästi tuominneet tämän pidättämisen olevan vastoin kaikkia humanitäärisiä sääntöjä. Sotilaana hänelle kuuluisisotavangin asema ja sen mukana tulevat kansainväliset oikeudet. Kuitenkin häneltä on riistetty kaikki nämä perusoikeudet, emmekä voi tietää, miten häntä päivittäin kohdellaan, mahdollisesti kidutetaan tai alistetaan. Joitakin kertoja Hamas on julkistanut hänen vetoomusnauhojaan todisteena siitä, että poika olisi elossa. Nauhojen vastineeksi Hamas on aina vaatinut useiden terroristivankien

vapauttamista Israelin vankiloista.

Gilad Shalitin vapauttamisesta on neuvoteltu monia kertoja, mutta aina Hamas on vaatinut vapauttamisen vastineeksi yhä enemmän palestiinalaisia vankeja. Viimeksi vaadittujen vapautettavien määrä oli jo 1000 palestiinalaista, joiden joukossa mukana monia veristen terroristihyökkäysten toteuttajia.

Gilad Shalit on sekä Israelin että Ranskan kansalainen. Ranskan ja EU-maiden vetoomukset ovat ainakin tähän saakka kaikuneet Gazassa valtaa pitävän terroristijärjestön, Hamasin, kuuroille korville. Shalit on heille niin kovin arvokas kaupankäynnin väline. Mikäli Israel vapauttaisi vastineeksi hänestä vaaditut tuhat vankia, olisi se varmaankin terroristiliikkeen suurin voitto kautta historian.

Nyt jo 23-vuotias Gilad ei kuitenkaan ole mikään kauppatavara, eikä hän ole siepattuna ja vangittuna tekemiensä rikosten vuoksi. Lupasimme Giladin isälle, että teemme parhaamme, jotta Euroopan parlamentti tekee osansa Giladin vapauttamiseksi ja hänen humanitääristen oikeuksiensa turvaamiseksi.

Esitin omalle poliittiselle ryhmälleni EPP:lle Gilad Shalitin tapauksesta ns.

päätöslauselmaesityksen (urgency resolution), jollaisia Euroopan parlamentti tekee ihmisoikeuksien sekä demokratian ja oikeusvaltion periaatteiden loukkauksia koskevista tapauksista työjärjestyksen 122 artiklan mukaisesti. EPP hyväksyi luonnoksen ja esitti sitä edelleen ensi viikon täysistuntokäsittelyyn.

Tukea ehdotukselle löytyi niin paljon myös muista ryhmistä, että aihe on nyt tänään virallisesti otettu ensi torstaina Strasbourgin täysistunnossa käsiteltäväksi. Toivon hartaasti, että mahdollisimman monet ryhmät ja yksittäiset edustajat lähtisivät kannanottoa tukemaan.

Odotamme Giladin isää myös vierailulle Strasbourgiin, jotta hän voi kertoa yhä useammalle eurooppalaiselle poliitikolle hätähuutonsa ja saada siihen myös vastakaikua.

Israelissa tavatessamme Noam Shalit antoi omistuskirjoituksen tyttäreni kirjaan. Tämä lastenkirja on pienen Giladin käsialaa, ja perustuu hänen lastentarhan aikaiseen kertomukseen ilkeästä kalasta, joka kiusaa ja uhkaa pientä kalaa. Noam-isä kirjoitti kirjaan tyttärelleni: ”Kun luet tätä, muista minun poikaani Giladia”. Samoin minäkin haluan vedota: Muista sinäkin Giladia ja hänen perhettään!

Helmikuun täysistuntoviikolla Euroopan parlamentissa keskusteltiin naisten ja miesten välisen tasa-arvon toteutumisesta parlamentin jäsenen laatiman tasa-arvoraportin ja komission tasa-arvokatsauksen pohjalta. Olen vankasti sitä mieltä, että naisten ja miesten yhdenvertainen kohtelu elämän eri osa-alueilla on ensiarvoisen tärkeätä. Eräät kohdat näissä asiakirjoissa aiheuttivat kuitenkin hämmennystä.

Kristillisdemokraattina koen kiusallisena, kuinka Euroopan parlamentissa sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen liittyviin mietintöihin lähes poikkeuksetta liitetään sellaisia sanamuotoja lisääntymisoikeuksien edistämisestä, jotka tosiasiallisesti tarkoittavat sitä, että syntymättömän lapsen oikeus elämään kielletään. Tämä oli valitettavasti myös viimeisimmän tasa-arvoraportin laita.

Nämä sanamuodot ovat ongelmallisia myös toimivaltakysymysten valossa. On muistettava, että aborttilainsäädäntö ei edes kuulu Unionin toimivaltaan, vaan jäsenvaltioille. Niinpä EPP-ryhmämme suositti koko raportin hylkäämistä äänestyksessä, vaikka tiesimme, että poliittiset vastustajat kääntävät sen tasa-arvon vastustamiseksi.

Kaikkein harmillisintahan tässä oli se, että itse asia – tasa-arvon edistäminen – kärsi eniten. Äänestystulosta kun voi halutessaan väännellä juuri niin, että yli kolmannes parlamentista ei tue tasa-arvoponnisteluja. Niinpä itselläkin oli mennä aamukahvi väärään kurkkuun viime sunnuntain Hesaria lukiessa, kun lehden kokenut, EU-asioita tunteva toimittaja Annamari Sipilä oli antautunut juuri tällaisen tarkoitushakuisen leimapolitiikan käsikassaraksi.

Kolumnissaan ”EU ja naisen ruumis” jokainen suomalaismeppi, joka ei tukenut tasa-arvomietinnön sanamuotoja abortista osana ”lisääntymisterveyspalveluja” sai otsaansa tasa-arvon vastustajan leiman. Tuli mieleeni, että osuvampi otsikko kolumnille olisi ollut ”EU ja lapsen ruumis”, koska heikoimmassa asemassa olevan syntymättömän lapsen oikeudet sivuutetaan aina näissä painotuksissa tyystin. Kristillisdemokraattinen lähtökohta tasa-arvon edistämiseen taas on jokaisen ihmisen korvaamaton ihmisarvo Jumalan luomana ja ainutlaatuisena yksilönä ja siitä arvopohjasta pidän kiinni.

Belgialaisten jouluun virittäytyminen alkaa jo marraskuun puolella. Syykin on selvä, sillä lasten kiltteyttä seuraavan veljeskunnan edustaja tunnetaan täällä Pyhänä Nikolauksena ja hänen päiväänsä vietetään jo 6. joulukuuta. Ranskankielisellä alueella vierailee useimmiten Pere Noël kaverinsa Pere Fouettardin kanssa. Kiltit lapset saavat tuolloin lahjoja ja karamelleja, tuhmille tarkoitetut risut ovat täälläkin rekvisiittaa.

Vanhan kaupungin keskusaukio Grand Place lähiseutuineen on joulunalustapahtumien keskus. Aukiolle on pystytetty komean kuusen lisäksi jouluseimi elävine lampaineen. Huvittelua tarjoavat karuselli, maailmanpyörä ja pikkuruinen luistinrata. Joulumarkkinoiden yli kaksisataa kojua myyvät päivittäin kaikenlaisia jouluun liittyviä herkkuja, leluja käsitöitä ja koristeita. Koko joulukuun ajan esitetään iltaisin myös ääni- ja valoshow, joka kokoaa tuhansia kävijöitä.

Keskieurooppalaiseen tapaan jouluseimiä on kaupan kaikkialla. Kuusen täkäläiset pystyttävät usein jo joulukuun alussa, ja se on useimmiten jalokuusi, ellei sitten Kiinasta rantautunut muovinen versio. Joulupäivänä kuusen alta saattaa löytyä jokunen paketti, mutta päivän ilosanoma on tuolloin lahjoja keskeisempi.

Belgialainen joulupöytä katetaan aattoiltana ja se alkaa yleensä merellisellä alkuruualla, jonka jälkeen tarjoillaan täytetty kalkkuna. Pöydän makea leipä ”cougnolle” leivotaan joulunlapsen muotoon. ”La bûche de Noël” eli kermainen suklaakääretorttu, ”jouluhalko”, on tuttu jälkiruoka myös naapurimaassa Ranskassa. Brysselin kansainvälisyys on tuonut joulupöytään monia muitakin herkkuja.

Kokonaan oma lukunsa on sitten meidän ulkomailla asuvien suomalaisten jouluun valmistautuminen. Se on sekoitus suomalaisia perinteitä ja yleiseurooppalaisia sovelluksia. Tinkimättömimpiä taidamme olla jouluruokien suhteen, vaikka laatikko- ja rosolliainesten kasaan haaliminen paikallisten kauppojen valikoimista käy kyllä työstä. Perheenäidit jakavat vinkkejä, mistä löytää luumuhillon ja kuinka korvata korppujauhot. Onneksi Merimieskirkon Suomi-kaupan hyllyiltä löytää yhtä ja toista ja hätätilassa ikealainenkin pipari käy.

Brysselin suomalaisyhteisö on EU-virastojen myötä kasvanut useisiin satoihin perheisiin. Niinpä ei ollut ihme, että viime sunnuntaina Brysselin ekumeeniseen Ylösnousemuskappeliin kertyi kaksi täyttä kirkollista väkeä laulamaan kauneimpia joululauluja ja jakamaan adventin tunnelmaa. Viimeistään Sylvian joululaulun tunnelma kostutti ekspatrioottien silmäkulmat. Topeliuksen tekstin sanomaan kun ei edes EU-integraatio pysty: ”Sa siunaa se maa muistojen! Sen vertaista toista en mistään ma saa, on armain ja kallein mull´ ain Suomenmaa!”.

Kolmen valtauskonnon pyhä kaupunki nousi jälleen otsikoihin, kun Ruotsi EU-puheenjohtajuus kautensa päätteeksi päätti yrittää sorvata 27 jäsenmaan yhteisen päätöslauselman, jossa se olisi muitta mutkitta ”vaatinut neuvotteluja Palestiinan valtion perustamiseen Länsirannalle ja Gazaan pääkaupunkinaan Itä-Jerusalem”. Ruotsi luuli kerralla pääsevänsä maailman historiaan Lähi-idän kriisin ratkaisijana, mutta aiheuttikin super-haasteen kansainväliselle diplomatialle. EU:n jäsenmaina on onneksi niitäkin, jotka ovat sodan karvaiden kokemusten kautta oppineet, että neuvotteluihin tarvitaan myös siihen halukkaat osapuolet. Pitkälti Italian, Tsekin, Puolan, Ranskan ja Saksan myötävaikutuksella päätöslauselma saatiin muotoon, joka ”vaatii neuvottelujen aloittamista, jotka ratkaisisivat Jerusalemin aseman kahden valtion pääkaupunkina”.

Päällisin puolin tekstien ero ei näytä suurelta, mutta diplomatian kieli on hyvin sensitiivistä ja rivien välitkin pitäisi osata tulkita. Hyväksytty lausunto korostaa nimenomaan neuvotteluja eikä ota kantaa siihen, miten Jerusalemia kohdellaan. Israelhan haluaa pitää pääkaupunkinsa nimenomaan jakamattomana ja yhtenäisenä kaupunkina, jonka pyhille paikoille kaikkien uskontojen edustajilla on vapaa pääsy. Jokainen Jerusalemissa vieraillut tietää, että kaunis kaupunki on täynnä nykypäivän elämää ja elettyä historiaa käsi kädessä. Olisi todella surullista, jos kaupunki pirstottaisiin ja ”kansojen Jerusalem” ei sitä enää olisi.

Maailmalla EU:n sanataiteilua on kummasteltu. Israel on suhteellisen tyytyväinen lopulliseen tekstiin, joka ei ”kuitenkaan sisällä mitään uutta, eikä anna toiveita neuvottelujen jatkamisesta”, koska siinä ei vaadita palestiinalaisia palaamaan neuvottelupöytään, mistä he ovat toistuvasti kieltäytyneet. Palestiinalaispuolella odotetusti teksti on ”vesittynyt” siitä, mitä se oli ja USA toteaa realistisesti, että ”Jerusalemin asema on päätettävä vain osapuolten keskinäisissä neuvotteluissa”. Jerusalemin pormestari muistuttikin eurooppalaisia juuri vietetystä Berliinin yhdistämisen 20-vuotisjuhlasta todeten, ettei minkään kaupungin jakaminen ole osoittautunut onnistuneeksi.

Oma lukunsa on ollut päätöslauselman uutisointi Suomessa. STT:n ”Jerusalem jaettava” -uutissähke osoitti lähinnä sen, että menee se viisaskin vipuun. EU-ulkoministerit eivät todellakaan ”kehottaneet kokouksessaan Israelia jakamaan Jerusalemia palestiinalaisten kanssa”, johon linjaukseen ”sekä Israel että palestiinalaiset ilmoittivat olevansa tyytyväisiä”. Ilman ulkomaisia uutislähteitä koko asiasta olisi syntynyt väärä tulkinta vai liekö se ollut jopa tarkoituksellista.

Torstaina komission nimeämiskierros pääsi todenteolla alkuunsa kun neuvoston puheenjohtajan ja ulkosuhdekomissaarin salkut saatiin jaettua. Belgialaisen kristillisdemokraatin Herman van Rombuyn valinta ensimmäiseksi Eurooppa neuvoston presidentiksi on rohkaiseva valinta pienten jäsenmaiden näkökulmasta. Oli oikea ratkaisu korostaa EU-instituutioiden roolia ja jäsenmaiden yhteistyön merkitystä henkilöitymisen sijaan.

Itse pidän arvokkaana sitä, että valittu neuvoston presidentti on puheissaan korostanut Euroopan kristillisen arvopohjan merkitystä mm. Turkin EU-jäsenyyteen liittyen. Ekonomitaustaisella Rompuylla on hyvää näyttöä paitsi talouden asiantuntemuksesta, myös sovittelijan ja kansan yhdistäjän taidoista.

Englantilaisen kauppakomissaari Catherine Ashtonin valinta EU:n korkeaksi edustajaksi viestii siitä, että tasa-arvonäkökulma on yritetty ottaa huomioon tärkeimpiä tehtäviä jaettaessa. On hyvä, että tämän EU:n toiseksi tärkeimmän salkun voi saada myös euro- ja Schengen-alueen ulkopuolella olevan jäsenmaan edustaja.

Monet suuret kysymykset ulkosuhdehallinnon järjestämisestä ovat edelleen auki. Samoin hallinnon avainpaikat ovat olleet jaossa. Suomen kannalta näillä ratkaisuilla on pitkällä aikajänteellä enemmän merkitystä kuin paljon julkisuutta saaneilla valinnoilla. Tärkeät päätökset jäävät politiikan henkilöitymisen varjoon. Itse äänestin EU-parlamentin mietintöä vastaan, jossa myös uusi laajentuva ulkosuhdehallinto haluttiin kokonaisuudessaan sijoittaa komission alle. Mielestäni ulkosuhteet tulisi pitää jäsenvaltioiden ja siten myös neuvoston alaisuudessa.

Kekkonen oli aikoinaan sitä mieltä, että jos on pakko valita, kumpi – sisä- vai ulkopolitiikka – on rempallaan niin ”olkoon se sitten sisäpolitiikka”. Suomen suhteet ulkovaltoihin ovat onneksi hyvällä tolalla, vaikka niiden hallinnointi tuntuu olevan sekaisin kuin seinäkello. Afganistanin rauhanturvaajien kotouttamisjupakka on vain yksi esimerkki ulkosuhdehallinnon sisäisestä ristivedosta, johon hyistä viimaa tuo samanaikainen perustuslain uudistaminen, lue presidentinvaltaoikeuksien riisuminen. Ulkoministeriössä ei ole enää edes yritetty peitellä pysyvää skismaa kahden eri sukupolven miniestereiden välillä; virkamiesraukat yrittävät vain uumoilla, milloin kenenkin pillin mukaan mennään.

Suomalainen saivartelu siitä, johtaako ulkopolitiikkaa presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa vai päinvastoin on jälkijättöistä. Strasbourgin istuntoviikolla parlamentin enemmistö – pois lukien me antifederalistit – vaati, että tulevan EU:n ulkosuhdehallinnon tulisi olla osa komission rakennetta ja sen budjettia. Meillä haikaillaan pääministerijohtoiseen ulkopolitiikkaan ja neuvoston aseman vahvistamiseen, kun EU:ssa halutaan koko ulkopolitiikka jäsenmaiden ulottumattomiin eli komission näppeihin.

Eilen oli suuria vaikeuksia päästä kotiin, kun raju ukkonen ja rankkasade oli saanut Kraainemin kylän tekolammen tulvimaan yli äyräiden. Paikallinen palokunta, poliisi ja tiesulut saivat tilanteen näyttämään paljon dramaattisemmelta kuin se olikaan.

Tänään päivän aluksi Suomen EPP-delegaatio järjesti aamiaisinfon Brysselissä työskenteleville suomalaistoimittajille. Kävimme tilaisuudessa läpi ajankohtaisia asioita, kuten komission muodostamiseen liittyviä kysymyksiä ja valiokunta-asioita. Mainitsin tilaisuudessa myös eilen komissiolle jättämästäni kirjallisesta kysymyksestä koskien uskonnonvapaustilannetta Turkissa.

EU-jäsenyydestä neuvottelevan Turkin tulee pikaisesti parantaa ihmisoikeustilannetta maassaan. Unionin tinkimättömiin vaatimuksiin tulee kuulua, että kaikki vähemmistöjen syrjintä on lopetettava ja kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia on noudatettava.

Turkissa 6.10. vieraillut pääministeri Matti Vanhanen (kesk) sanoi lehtitietojen mukaan olevansa vakuuttunut siitä, että Turkki täyttää siltä vaaditut uudistukset pyrkiessään EU:n jäsenmaaksi. Lausunto tuntuu hyvin optimistiselta.

Ihmisoikeuskysymyksissä Turkilla on paljon parannettavaa. Esimerkiksi Turkin ortodoksisen kirkon kokemukset ovat erittäin huonoja. Turkin on nostettava omaisuudensuoja länsimaiselle tasolle. Laittomasti haltuun otettu omaisuus, kuten kirkot, on palautettava. Pappiskoulutus tulee sallia. Kristittyjen tulee saada pysyviä viisumeita ilman syrjintää.

Mikäli ihmisoikeudet Turkissa eivät pikaisesti parane, vaarantuu entisestään Turkin kehittyminen länsimaiset mitat täyttäväksi oikeusvaltioksi ja on edelleen mahdotonta ajatella Turkin jäsenyyttä Euroopan Unionissa. Olenkin juuri jättänyt komissiolle kysymyksen koskien erityisesti ortodoksisen kirkon asemaa ja kristittyjen kokemaa syrjintää Turkissa.

Kristittyinä takaamme muslimeille uskonnonvapauden EU:n alueella. Vastaavasti muslimienemmistöisten maiden on taattava kristityille vähemmistöille uskonnonvapaus ja sallittava kristittyjen myös vapaasti julistaa uskonsa perusteita.

Mikäli Turkista kehittyy aito oikeusvaltio, jossa vähemmistöjen ihmisoikeudet ovat turvatut, sillä olisi merkittävä vaikutus muuhun muslimimaailmaan. Turkin on nyt valittava tiensä.

Olen tyytyväinen yrittäjäkuljettajien asian positiiviseen etenemiseen työllisyys- ja sosiaaliasiain valiokunnassa Emplossa. Asia on suomalaisen kuljetusyrittäjyyden ja yleisemminkin yrittäjyyden kannalta ensiarvoisen merkittävä. Itse olen koko ajan lähtökohtaisesti ollut sitä mieltä, että kokonaistyöaikaa ei voi rajoittaa itsenäisten yrittäjien osalta.

Liikenneturvallisuus on jo taattu kaikkia eli myös yrittäjäkuljettajia koskevalla EU:n ajo- ja lepoaika-asetuksella ja niiden noudattamista tulee Suomessakin valvoa tehokkaasti. Sen sijaan olisi mahdotonta valvoa yrittäjien työ- tai vapaa-aikaa tuon ajan ulkopuolella. Kun ajo on ohitse, olisi hankalaa, jos rekan nuppia ei saisi siivota, kuormakirjoja täyttää tai tarjouksia laittaa maailmalle. Kenellä itse ajavalla yrittäjällä olisi vara palkata näihin hommiin ulkopuolinen.

Mikäli yrittäjäkuljettajien työaikaa olisi lähdetty rajoittamaan, olisi se avannut arvaamattomat näkymät yrittäjien työajan sääntelyyn muutoinkin, mikä olisi ollut vastoin koko yrittäjyyden käsitettä.

Äänestykseen liittyi dramatiikkaa: sähköinen järjestelmä petti ja jouduttiin perinteiseen kädennostoäänestykseen. Ensimmäisessä äänestyksessä oli liikaa väkeä, kun kaikki varaedustajatkin nostelivat käsiään ja mentiin uusintaan. Lopulta asia ratkesi mahdollisimman pienellä erolla eli yhdellä äänellä 25-24. Näin asia eteni pienyrittäjien edun ja koko Suomen kuljetuselinkeinon toiveiden mukaisesti. Hyvä alku valiokuntatyölle!

Kesän eurovaalien jälkeen keittiö pöydän ääreen kokoontunut perheparlamenttimme päätyi siihen, että koko popula suuntaa kohti Brysseliä. Ratkaisua helpotti suuresti se, että lapsille oli tiedossa paikka suomenkieltä ylläpitävässä Eurooppa-koulussa, ja puoliso oli oikeutettu oikein lakipykälän nojalla virkavapaaseen työstään.

Alun pitäenkin oli selvää, että koko perheen muuttaminen – vaikka vain väliaikaisesti – toiseen maahan ei ole ns. piece of cake- homma, mutta silti vastaan tulevan paperityön määrä on alkanut hirvittää. Iltamyöhällä netissä sekavia vieraskielisiä blanketteja täytellessä olen syvällisesti ymmärtänyt, että EU:n markkinoima ”vapaa liikkuvuus” on sitä hämärähommissa ilman papereita maasta toiseen siirtyville, mutta asiansa hoitamaan pyrkiville edessä on byrokratiaviidakko.

Työ meppinä on lisäksi sen verran omalaatuista, että sormi suussa lapsilisien, terveydenhoidon ja muun itsestään selvänä pitämänsä sosiaaliturvan suhteen on paitsi kotimainen Kelan virkailija niin yhtälailla belgialainen virkaveljensä. Verottajaan voi kuitenkin aina luottaa; epäselvää verojen suhteen on ainoastaan, mistä, milloin ja mihin maksetaan – mutta lopputulos on onneksi varma: se perii omansa.

Monestakin syystä haikeana muistelen lasten koulutien alkua Suomessa. Aamulla reppu selkään ja menoksi ja iltapäivällä kotona odottamassa kirjoin, vihkoin ja kynin varustettu innokas koululainen. Aivan yhtä vaivatonta ei ole koulutyön alku sikäläisittäin; tarvitaan lasten todistukset parilta viime vuodelta, passikuvat, syntymätodistukset, allekirjoitukset erilaisiin sitoumuksiin ja maksuihin (mm. kouluruoka 800 euroa/vuosi, tapaturmavakuutus, uimahallimaksut, retket ym.) ja tietysti kirjat ja koulutarvikkeet. Ainakin vielä jaksoin hihitellä vanhemmille osoitetun tarvikelistan kuvauksille juuri oikeanlaisista nokkahuiluista, kolmioviivaimista ja harpeista.

Vuokra-asunnon saaminen Brysselistä sujui sen sijaan helposti, sikäläinen ongelma on enempi sopimuksista irtipääseminen. Niinpä tekstiä syynättiin sanakirjan kanssa, ja siitä huolimatta jäi olo, että jonkin pienellä präntätyn kohdan vielä edestään löytää. Lisäksi odottaa taistelu sähkö-, kaasu-, roska- ja nettisopimusten aikaansaamiseksi ajoissa, ettei tarvitse toistaa suomalaiskollegan kokemuksia, joka vielä marraskuussa vilttikorvissa kynttilän avulla hapuili pimeässä ja kylmässä työasunnossaan.

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä on ollut perheen kissojen saattamien muuttokuntoon, etenkin kun mirrien yhteistyöhalukkuus vaihtelee. Miehen esitykset siitä, että kissoille varmaan löytyisi hyvä koti Suomestakin, saivat osakseen lähinnä vihaisia mulkaisuja. Rokotusten ja madotusten lisäksi mirrit oli saatettava eurokuntoon asentamalla tunnistussirut nahkan alle. Isäntä pääsi siitä lohkaisemaan, että ilmestyskirjan ajat ovat nyt sitten meilläkin alkaneet!