Blogi

RSS

Millä eväin tulevaan?

Kirjoitettu kirjoittajana

Vuoden vaihtuessa on tapana summata mennyttä ja tehdä uuden vuoden lupauksia. Korona-aikana tulevaisuuden suunnittelusta on tullut melkoinen taitolaji, kun virus -variantit seuraavat toisiaan ja terveystoimenpiteet tuntuvat laahaavan aina askeleen jäljessä. Lisäksi kansalaisten korona -väsymys ja disinformaatio alkaa olla tapissaan.

Kun Suomi – laivaa navigoidaan tulevaan, on hyvä muistaa muutamat perusasiat, jotka ovat kuin ankkureita tulevissakin tyrskyissä.

Ilman kestävää taloutta meillä ei olisi Suomessa voitu rakentaa menneiden vuosikymmenten aikana maailman parasta koulua, toimivaa terveydenhuoltoa tai pitää huolta turvallisuudesta. Ilman työtä ja yrittäjyyttä meillä ei olisi sitä jaettavaa, jolla voidaan ylläpitää palveluja ja hyvinvointia. Tämä on erityisen tärkeää muistaa nyt, kun väestö ikääntyy ja palvelutarve kasvaa.

Tosin hivenen parantunut työllisyyskään ei auta, kun Marinin hallituksen valitsema holtittoman velkaantumisen tie on tehnyt julkisen talouden tasapainoon tähtäämisestä liikkuvan maalin. Vielä hallituskauden alussa ennakoitiin, että 75 prosentin työllisyys on riittävä tavoite, mutta kun velka-aste on entisestään kasvanut ja rakenteelliset uudistukset puutuvat, niin VM:n laskelmien mukaan nyt on tavoiteltava jo vähintään 78 prosentin tasoa.

Tällä hetkellä työllisyyden nousua rajoittaa monilla aloilla ja alueilla työvoiman saatavuus. Vientiyrityksissä työvoimapulan vaikutukset näkyvät menetettyinä tilauksina ja saamatta jääneinä verotuloina. Terveydenhoidossa ja varhaiskasvatuksessa työvoimapulan seuraukset voivat tulla pitkässä juoksussa todella kalliiksi. Näitä ei ratkaista mitoituksilla tai hoitotakuilla, jos tekijöitä ei ole.

Ilman syntyvyyden nousua ja panostamista perheisiin tilanteeseen ei ole muutosta nähtävillä edes pitkällä tähtäimellä. Suomi kulkee kohti hidasta näivettymistä, jota leimaa ikääntyvä väestö, korkea julkinen velka sekä talouden hidas uudistumiskyky. Lisäksi suomalaiset kotitaloudet ovat varsin pääomaköyhiä ja velkaantuneita.

Koronakriisin keskellä oli toki perusteltua lisätä julkista velkaa nopeasti, mutta nyt lyhyen nousukauden aikana velanottoon ja budjettikehysten venyttämiseen tulisi suhtautua kriittisesti. Lisäksi nykyhallituksen hyväksymä EU:n elpymisväline todennäköisine seuraajineen lisää menotaakkaa ja välillisesti myös veroastetta. Monessa maassa ajatellaan – hallituksemme tavoin – että talouskasvu syntyy siitä, kun vain julkinen valta paisuttaa budjettiaan velkarahalla, ja vieläpä tulonsiirroilla toisten piikkiin. Tämä kehityskulku ei lupaa velkaantuvalle ja ikääntyvälle Euroopalle hyvää.

Hallitus on kuitenkin ollut hidas tekemään rakenteellisia uudistuksista ja työllisyystoimia, jotka lisäisivät työnteon mahdollisuuksia. Tuoreen IMF:n arvion mukaan Suomen julkisen talouden asema jää pysyvästi heikommaksi tämän hallituksen jäljiltä. Syynä ovat jo vaalikauden alussa toteutetut pysyvät menolisäykset, epäonnistunut rakennepolitiikka sekä riittämättömät julkista taloutta vahvistavat työllisyysuudistukset. Tämä meno ei voi jatkua!

Tarvitaan perustavaa laatua olevia reformeja talouskasvun vauhdittamiseen, jotta hyvinvointi ja julkiset palvelut voivat säilyä edes nykyisellä tasolla. Suomalaisessa yhteiskunnassa tarvitaan rohkeutta nähdä nykyhetkeä kauemmaksi, investoida koulutukseen ja tutkimukseen, uudistaa rakenteita niin palveluissa kuin työelämässä ja uskoa omiin vahvuuksiin – puhtaaseen luontoon, ruokaan ja kasvaviin metsiin.

Yhteiskunnan talouttakin tärkeämpi ankkuri on sen arvot. Kristillisdemokraattina uskon, että kristilliselle ihmiskäsitykselle perustava lähimmäisyhteiskunta, jossa jokaisen arvo tunnustetaan ja puolustetaan heikompiosaisia, antaa jatkossakin Suomelle parhaat eväät – niinpä rohkenen toivottaa Jumalan siunausta tulevaan vuoteen!

Hoitovelka ja valtionvelka huolestuttavat

Kirjoitettu kirjoittajana

Eduskunnan syksyn suurin ponnistus on aina tulevan vuoden budjetti. Hallituksen alkusyksystä antama yli 64 mrd:n esitys muuttui eduskunnan käsittelyssä varsin vähän: hallitusryhmät sopivat keskenään noin 40 miljoonan euron kohdennuksista. Sinällään joululahjarahojen nimellä kulkevat lisäykset ovat usein tärkeitä, kuten tänä vuonna lasten lukutaitohankkeisiin ja tiestön parantamiseen, mutta itsessään ne eivät riitä korjaamaan talouden suurta kuvaa.

Monien julkisen talouden ongelmien taustalla on väestön ikääntymisestä tuleva palvelutarpeen kasvu ja huoltosuhteen heikkeneminen eli ns. kestävyysvaje. Ilman syntyvyyden nousua tilanteeseen ei ole muutosta nähtävillä edes pitkällä tähtäimellä. Suomi kulkee kohti hidasta näivettymistä, jota leimaa ikääntyvä väestö, korkea julkinen velka sekä talouden hidas uudistumiskyky. Lisäksi suomalaiset kotitaloudet ovat varsin pääomaköyhiä ja velkaantuneita.

Koronakriisin keskellä oli toki perusteltua lisätä julkista velkaa nopeasti, mutta nyt lyhyen nousukauden aikana velanottoon ja budjettikehysten venyttämiseen tulisi suhtautua kriittisesti. Lisäksi nykyhallituksen hyväksymä EU:n elpymisväline todennäköisine seuraajineen lisää menotaakkaa ja välillisesti myös veroastetta.

Suomalaiset ovat huolissaan julkisen velan kasvusta. Vaikka valtio saa yhä lainaa nollakorolla, ei tulevaisuudesta voi olla varma. Huomisen eväitä ei voi syödä tänään.

Keskellä koronakriisiä hallitus on vienyt sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta maaliin koronapandemian yhä kuormittaessa terveydenhuoltoa merkittävästi. Hallituksen sote-uudistuksessa on korostunut hallinnollinen uudistus palveluiden parantamistavoitteen sijaan.

Hoitorästit, olivat ne sitten tekemättä jääneitä syöpäseulontoja, huoltamattomia hampaita tai jonoa mielenterveyspalveluissa, tulevat pidemmän päälle paljon kalliimmaksi kuin hoidon tarjoaminen ajoissa. Terveydenhuoltoon tarvitaan lisää hoitajia ja ankaran työn tehneestä henkilökunnasta on pidettävä huolta. Mitoituksilla ja kriteereillä tämä ei tapahdu — siihen tarvitaan rahaa. Tämä onnistuu vain työn, kasvavien yritysten ja työpaikkojen kautta.

Hallitus on kuitenkin ollut hidas tekemään rakenteellisia uudistuksista ja työllisyystoimia, jotka lisäisivät työnteon mahdollisuuksia. Hallituksen olisi tässä tilanteessa pitänyt perua sellaiset hallitusohjelman hankkeet, jotka lisäävät pitkällä aikavälillä kuntien, yritysten ja suomalaisten veronmaksajien taakkaa, byrokratiaa ja hallintoa hyvinvoinnin kustannuksella.

KD:n vaihtoehto esittää ensi vuoden talousarvioon voimakasta panostusta hoitojonojen purkuun ja lisähoitohenkilökunnan palkkaamiseen. Kannamme erityistä huolta myös vanhustenhoidon tilasta, omaishoitajista ja mielenterveystyön resurssipulasta. Maaseudun asukkaiden ja vientiteollisuuden tukemiseksi KD esittää maltillista polttoaineveron sekä lämmityspolttoaineiden veronkevennystä, hallituksen tekemän veronkiristyksen perumista. Pidemmällä tähtäimellä verouudistuksen tavoitteena pitää olla työn verotuksen keventäminen eikä kiristäminen, joten ehdoton ei hallituksen valmistelemalle maakuntaverolle.

Hajoaako hallitus EU-pöytiin?

Kirjoitettu kirjoittajana

Marinin hallituksen koetinkiveksi näyttää muodostuvan sen kykenemättömyys muodostaa kantojaan EU:n ilmasto- ja energiapolitiikkaan.  Joku voisi kuvitella, että oppositiopuolueen puheenjohtajana hykertelisin tyytyväisyyttä, mutta kyseessä on kansallisesti aivan liian tärkeät asiat, jotta hallituksen eripurasta iloitsisi.

Hallitus nimittäin vaarantaa päättämättömyydellään ja riitaisuudellaan koko suomalaisen metsä- ja biotalouden tulevaisuuden. Pääministerin tulisi johtaa Suomen EU-politiikkaa, mutta hän sallii vihreiden ja vasemmistoliiton poliittisen poseerauksen eikä anna riittävää selkänojaa vastuuministerille EU-pöytiin.

Hallitus tuhlasi kestävän rahoituksen taksonomia-asetuksessa ennakkovaikuttamisajan, kun se ei pystynyt ajoissa muodostamaan kantaansa metsätalouden kriteereihin. Kesällä sentään oli muodostettu kanta ydinvoimaan samaisessa asetuksessa, mutta se päätettiin huolellisesti salata oletettavasti vihreille ja vasemmistolle kiusallisena asiana. Samalla tuli ennekuulumattomalla tavalla sivuutettua eduskunnan informointi- ja tiedonsaantioikeus.

EU-pöydissä päätöksenteossa ei ole hallitus-oppositioasemaa, vaan samanmielisten koalition löytäminen omien kantojen ajamiseksi on keskeistä. Tämä useiden kuukausien momentum hukattiin, kun hallituksella ei ollut kantaa asiassa. Vielä nolompaa oli, kun kiireinen asian vastuukomissaari McGuinness oli kutsuttu vierailulle, mutta hallitus oli edelleen ilman omaa edistettävää kantaa.

Vaikka komissaaria juoksutettiin metsissä ja ydinvoimaloissa, niin nyt Brysselissäkin tiedetään, että suomalaisen metsätalouden kestävyyttä on syytä epäillä, kun edes oma hallitus ei sitä yksimielisesti puolusta. Ensi keväänä voikin sitten antaa taksonomian seuraavat ympäristökriteerit, jotka täyttääkseen metsänomistajien tulisi mm. jättää 20 prosenttia metsistään talouskäytön ulkopuolelle, laittaa vesistöjen varsille 30–60 metrin suojakaistat, kasvattaa metsissään sopivassa suhteessa erilaisia puulajeja ja jättää hakkuissa säästöpuiksi kymmenen prosenttia!

Tämä rahoitusasetus uhkaa suomalaista metsänomistajaa, koska se pahimmillaan heikentää metsätalouden investointimahdollisuuksia ja on ennen kaikkea periaatteellisesti väärin, että EU alkaa säännellä rahoituskriteerien kautta suomalaisia metsiä, jotka eivät edes kuulu sen toimivaltaan.

Kaiken kaikkiaan kestävän rahoituksen kriteereissä on ympäristönäkökulman tuominen rahoitusmarkkinalainsäädäntöön ongelmallista, koska riskejä arvotetaan ympäristöperusteilla. Kuitenkaan missään ei ole osoitettu, että ns. vihreiden sijoitusten kokonaistaloudelliset riskit poikkeaisivat muiden vastaavien sijoitusten riskeistä. Lieneekö kukaan pohtinut sitä, miten tulevaisuudessa alhaisemmat viherpestyt riskipainot voivat vielä johtaa kasvaneisiin rahoitusmarkkinariskeihin ja vääriin arvioihin vakaavaraisuudesta.

Taksonomia-eripuran lisäksi hallitukselta puuttuu veropohjan laajentamiseen  kanta jo neuvotteluissa olevaan Fit for 55-pakettiin kuuluvassa uudelleenlaaditussa energiaverodirektiivissä. On enemmän kuin huolestuttavaa, ettei hallitus pysty kertomaan, onko Suomen edun mukaista laajentaa veropohja koskemaan mm. uusiutuvaa ja kestävyyskriteerit täyttävää biomassaa vai ei!

Uuden bioenergiaveron piiriin tulisivat mm. vety, turve, biomassaan perustuvat polttoaineet kuten polttopuu ja puuhiili yli 5 megawatin laitoksissa. Bioenergiavero ei myöskään tekisi eroa energiapuun ja kuitupuun välillä. Kaiken huipuksi biomassa päätyisi korkeampaan veroluokkaan kuin osa uusiutumattomista energialähteistä, vaikka samanaikaisesti EU pyrkii kasvattamaan uusiutuvan energian osuutta.

Kun EU:sta pukkaa näin järjettömiä ja sekavia esityksiä, Suomi tarvitsisi nyt kipeästi hallituksen, joka pystyy puolustamaan kansallisia etujamme.

 

Kuulutko pyhien porukkaan?

Kirjoitettu kirjoittajana

Suomessa pyhäinpäivä on säilynyt arvokkaana vainajien, marttyyrien ja pyhimysten muistopäivänä.  Angloamerikkalainen halloween -kulttuuri on vasta viime vuosikymmeninä löytänyt meilläkin jalansijaa. Eipä silti, että lasten ”karkki tai kepponen”- kierroksista kukaan suuremmin hermostuisi, mutta syvimmiltään pimeyden juhlimisessa on jotain makaaberia.

Ei liene liikaa hiljentyä yhdeksi juhlapyhäksi elämän rajallisuuden edessä. Pyhäinpäivän kynttilämeri haudoilla on vaikuttava näky. Se muistuttaa siitä, että valo voittaa pimeyden ja elämä kuoleman. Perillä ei kerran ole kärsimystä, ei surua eikä kyyneleitä.

Monilla meillä on omat suosikit taivaslaulujen ja – virsien osastossa. En ole itse koskaan pahemmin haikaillut kristallivirran, päärlyporttien tai kultaisten kävelykatujen perään. Sen sijaan olen tavannut itseni hyräilemästä Think Twicen laulua, jossa taivaskaipuu irrottaa meidät, paljastetut syntisäkit, tämän puoleisessa vallitsevasta laskelmoinnista, kiipimisestä ja hyödyntavoittelusta:

”Ei siellä kukaan kysy papereita, eikä mihin kerhoon kuulutaan, ei siellä tarvii enää laskelmoida, mitkä ihmissuhteet kannattaa. Siel’ ei ole enää kyyneleitä, siel ei turvauduta valheisiin. Siellä on vain joukko eksyneitä, jotka taivaan kotiin noudettiin.”

Autuaitten ja pyhien joukko onkin hengessään köyhää ja resuista sakkia, pikemmin publikaaniosastoa kuin kirjanoppineita. Alkuseurakunnan ajoista lähtien me kristityt olemme olleet erilaisten reppanoiden ja vajavaisten joukko, jonka varassa kuitenkin lepää maailman tärkeimmän uutisen, evankeliumin, eteenpäin vieminen.

Lähes kaikki Uuden Testamentin Paavalin kirjeet on osoitettu alkuseurakuntien ”uskoville pyhille”, vaikka seuraavilla riveillä ojennetaan ja opastetaan, huokaillaan ja moititaan, selvitellään erimielisyyksiä ja ollaan erotuomarina.

Sananlaskuissa sanotaan, että ”kivi kiveä hioo, ihminen toistansa”. Meidät on tarkoitettu elämään lähimmäistemme keskellä ja palvelemaan omalla paikallamme, pyhän yhteisen seurakunnan pienenä osana. Kristittyjen keskinäisiä kinasteluita seuratessa tosin tuntuu, että tämäkin totuus on unohtunut. Elämä vajavaisena toisten keskeneräisten joukossa saattaa kyllä aika-ajoin muistuttaa mieleen enempi norsujen vihkikaavan kehotuksen: kärsikää toisianne!

Jos jotain tässä kristityn vaelluksessaan on oppinut, niin sen, ettei pyhyys ole meissä tai poisnukkuneissa kirkkoisissä, vaan Jumalan armossa. Hän valitsee heikot, syntiset ja haavoitetut. Isän kärsivällisyydellä Hän hoitaa, kasvattaa ja varustaa meitä Hengellään. Jumalan työtovereina saamme puolestaan olla avaamassa lähimmäisille tulevaisuuden ja toivon näköaloja.

Arjessaan uupuneelle lähimmäiselle evankeliumia on se, ”ettei särkynyttä ruokoa muserreta eikä suitsevaa kynttilää sammuteta”. Riittämättömyyden kokemus tuo meidät armon mahdollisuuksien alle. Me rikkinäiset ja keskeneräiset kelpaamme, koska mitta on täytetty puolestamme.

Hyvinvointia vai byrokratiaa rakentamassa?

Kirjoitettu kirjoittajana

Sote- uudistuksen myötä yli puolet kuntien vastuista ja verotuotoista siirtyy uusille hyvinvointialueille. Hyvinvointialueet saavat uusien tehtäviensä hoitamiseen rahoituksen valtiolta, joka puolestaan vähentää ne parikymmentä miljardia kuntataloudesta.

KD:n tavoitteena on terveempi Suomi, jota kohti pyrimme panostamalla ennaltaehkäisyyn ja terveyden ylläpitoon, nopeaan palveluihin pääsyyn, henkilöstön hyvinvointiin ja tiedolla johtamiseen.

Resursseja ei saa hukata kasvavan hallinnon rattaisiin, eikä uusia veroja pidä luoda kasvattamaan kansalaisten verotaakkaa. Hallintoon käytettyjä verovaroja pitää käyttää vastuullisesti ja fokus tulee olla palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden parantamisessa.

Hyvinvointialueen palveluja järjestettäessä on tuottajaksi valittava paikallisen arvion mukaan paras, laadukkain ja kustannuksiltaan järkevin toimija. On muistettava, ettei julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto selviä ilman järkevää ja tasapainoista kumppanuutta yksityisten palveluntuottajien ja kolmannen sektorin kanssa. Fiksuilla julkisilla hankinnoilla edistetään kaiken lisäksi oman alueen työllisyyttä ja elinvoimaa.

Uudet valtuustoryhmät eivät tarvitse tukea poliittiseen toimintaan ryhmärahojen muodossa. Monien alueiden valmistelussa suurilla puolueilla tuntuu olevan kiireellisempien asioiden joukossa satojen tuhansien eurojen jakaminen omille valtuustoryhmilleen. Hyvinvointialueista ei saa muodostua piilopuoluetuen rahoituslähteitä. Hyvinvointialueelle ei pidä myöskään perustaa turhia virkoja, jotka sitten täytettäisiin poliittisina nimityksinä. Raskaan hallinnon sijaan on panostettava hoivahenkilöstön saatavuuteen ja työhyvinvointiin.

Aluehallinnossa on myös suuri demokratiavaje. Lähes joka alueella noin puolet äänistä annetaan alueen keskuskaupungissa, ja hallituksen malli ei tätä valitettavasti tunnista. Kyyti on kylmää pienille kunnille, kun iso osa Suomen kunnista jää ilman edustajaa aluevaltuustoissa.

KD:n mielestä haastetta on taklattava monipuolisella lautakuntarakenteella, jotta kaikista kunnista saadaan edustus aluehallintoon. Palveluverkkoa koskevia päätöksiä ei myöskään pidä tehdä yksinkertaisella enemmistöllä eikä ilman maaseutuvaikutusten arviointia.

Monissa kunnissa pelätään, että tulevat hyvinvointialueet karsivat rahapulassa vanhusten ja vammaisten palveluasumista pienemmistä kunnista ja keskittävät sosiaalipalvelut suuriin yksiköihin. Tämä tarkoittaisi monen kohdalla siirtoa kauas omaisista, ja käytännössä mahdottomuutta olla päivittäin läsnä arjessa. Kristillisdemokraattien mielestä ikä tai vamma ei saa rajoittaa ihmisen oikeutta valita asuinpaikkaansa eikä palveluasumisen asiakkaita saa kohdella sote-uudistuksen heittopusseina. KD lähtee aluevaltuustoihin puolustamaan oikeutta asumiseen ja hoivaan omassa kotikunnassa.

Julkisuudessa on kritisoitu kuntapäättäjien ja kansanedustajien asettumista ehdolle aluevaaleissa ja pyrkimistä toimimaan useammalla hallinnon tasolla. Mielestäni vielä oudompaa on, jos nämä päättäjät revittäisiin jostain tyhjiöstä ilman aikaisempaa kokemusta julkishallinnosta ja luottamustehtävissä toimimisesta.

Niiden, jotka kritisoivat päättäjien toimista usealla tasolla, olisi syytä muistaa, että nämä vaalit on tuotu kesken kauden, ja vuodesta 2025 ehdokas voi yhtä aikaa toteutettavissa kunta- ja aluevaaleissa päättää, missä vaaleissa on ehdolla. Kun jokaisen meidän kotikuntamme keskeinen palvelu sosiaali- ja terveystoimi siirtyy hyvinvointialueille, on keväällä valituille kunnallisille päättäjille luontevaa pyrkiä vaikuttamaan paitsi oman kunnan, niin myös koko alueen ratkaisuihin ja lähipalveluiden säilymiseen ja laatuun.

Juuri nyt on aika lähteä vaikuttamaan, sillä ensimmäisellä kierroksella aluevaltuustot tekevät strategiset ratkaisut, luovat lautakuntarakenteen ja kirjoittavat hallintosääntönsä. Myöhemmin päätökset ja valinnat ovat hienosäätöä.

Hyvinvointia ja kevyttä hallintoa

Kirjoitettu kirjoittajana

Sote- uudistuksen myötä yli puolet kuntien vastuista ja verotuotoista siirtyy uusille hyvinvointialueille. Alueille siirtyvien tehtävien kustannukset ovat yli 20 miljardia euroa vuodessa vuoden 2022 tasolla. Hyvinvointialueet saavat uusien tehtäviensä hoitamiseen rahoituksen valtiolta, joka puolestaan vähentää ne kuntataloudesta.

Kristillisdemokraatit haluavat pitää alueiden hallinnon mahdollisimman kevyenä. Hallintoon käytettyjä verovaroja pitää käyttää vastuullisesti ja fokus tulee olla palveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden parantamisessa.

Uudet valtuustoryhmät eivät tarvitse tukea poliittiseen toimintaan ryhmärahojen muodossa. Monien alueiden valmistelussa suurilla puolueilla tuntuu olevan kiireellisempien asioiden joukossa satojen tuhansien eurojen jakaminen omille valtuustoryhmilleen. KD:n mielestä hyvinvointialueista ei saa muodostua piilopuoluetuen rahoituslähteitä. Hyvinvointialueelle ei pidä myöskään perustaa turhia virkoja, jotka sitten täytettäisiin poliittisina nimityksinä. Raskaan hallinnon sijaan on panostettava hoivahenkilöstön saatavuuteen ja työhyvinvointiin.

Aluehallinnossa on myös suuri demokratiavaje, sillä lähes joka alueella noin puolet äänistä annetaan alueen keskuskaupungissa. Hallituksen malli ei tätä valitettavasti tunnista. Yle laski taannoin alueiden paikkajakaumat kuntavaaleissa annettujen äänten perusteella. Kyyti on kylmää pienille kunnille. On käsittämätöntä, että tällainen malli, jossa suurin osa Suomen kunnista jää ilman aluevaltuustopaikkaa, ajetaan läpi.

Hyvinvointialueilla olisi kumminkin huomioitava koko alueen tarpeet. Erityistä huomiota on nyt kiinnitettävä sellaisten asuinalueiden ja kuntien äänen kuulemiseen, joilta ei välttämättä ole yhtään edustajaa aluevaltuustossa. Kristillisdemokraattien mielestä monipuolisella lautakuntarakenteella on huolehdittava siitä, että kaikista kunnista saadaan edustus aluehallintoon. Palveluverkkoa koskevia päätöksiä ei myöskään pidä tehdä yksinkertaisella enemmistöllä.

Hallituksen sote-ratkaisu jättää ennaltaehkäisevän terveyttä edistävän toiminnan enimmäkseen kuntien vastuulle, minkä vuoksi sote-alueen ja kunnan yhteistyön tiivistäminen on äärimmäisen tärkeää. Kun rajapintoja kunnan ja hyvinvointialueen toimintojen välillä etsitään, tulee välttää sellaisia toiminnan muotoja, jotka lisäävät työntekijöiden hallinnolliseen työhön käyttämää aikaa. Lisäksi on huolehdittava, että kunnilla on kannusteita hoitaa ennaltaehkäiseviä palveluita myös jatkossa.

Kaiken kaikkiaan kustannuspaineita sote-alueella hillitään parhaiten panostamalla lähipalveluihin, nopeaan hoitoon ja palveluihin pääsyyn, sujuviin hoitoketjuihin ja ennaltaehkäisyyn.

Budjettiriihessä punnitaan suunta

Kirjoitettu kirjoittajana

Korona on muokannut arkeamme jo puolentoista vuoden ajan ja se on vaatinut sopeutumista ja monelta suomalaiselta venymistä. ”Kisaväsymystä” ja tilanteeseen turtumista on ymmärrettävästi ilmassa. Yhteiskuntaa on kuitenkin päästävä avaamaan sitä mukaa kuin rokotekattavuus paranee ja siihen tarvitaan nykyistä selkeämpää koronaviestintää ja toimien ennakoitavuutta.

Koronan hoidon lisäksi katse kääntyy hallituksen budjettiriiheen. Aikooko hallitus tehdä kauan kaivattuja, julkista taloutta vahvistavia työllisyyspäätöksiä vai jatkaako niin menokurin kuin tulopohjaa vahvistavien toimenpiteiden lykkäämistä seuraavalle hallitukselle.

Suomalaisen yhteiskunnan pitkäaikaiset rakenteelliset ongelmat ja kestävyysvajehaaste odottavat edelleen ratkaisijaansa. Tästä huolimatta Marinin hallitus on lisännyt pysyviä menoja ja paisuttanut julkista sektoria – unohtamatta historiallisen suurta velanottoa, joka synnyttää riskejä julkiseen talouteen.

Rikotun menokehyksen ja miljardien velkaantumistahdin keskellä ollaan kuitenkin leikkaamassa tieteestä ja tutkimuksesta, joka on keskeinen kasvun mahdollistaja. Samoin säästökohteiksi on valikoitunut sisäisen turvallisuuden tärkein tekijä eli poliisi. Maailman kipuillessa ruokaturvan kanssa osa hallituspuolueista istuttaa jälleen suomalaisen maanviljelijän ilmastosyyllisten penkille ja haluaisi antaa omat hiilinielumme eli metsät EU-kontrolliin. Ei hyvältä näytä.

Huoli taloudesta on ennen kaikkea huolen kantamista yhteiskunnan heikommista. Ilman kestävää taloutta meillä ei ole yhteiskuntaa, joka pystyy huolehtimaan vanhuksista, sairaista ja lapsista. Hyvinvointiyhteiskunta tarvitsee kestävälle pohjalle rakennettua taloutta ja korkeita työllisyys- ja investointiasteita. Valitettavasti juuri näissä keskeisissä mittareissa Suomi on jäänyt jälkeen verrokkimaistamme.

Nyt tarvitaan tuottavuuden ja työllisyyden edellytysten kohentamista. Yritysten kasvun yhtenä esteenä on pula osaavasta työvoimasta. Muuntokoulutukseen ja täällä jo olevien kansainvälisten opiskelijoiden väylään työllistyä on saatava parannuksia. Yrityksiä on kuultava nykyistä enemmän toisen asteen ammatillisen koulutuksen ja korkeakouluopintojen alueellista tarjontaa suunniteltaessa. Työmarkkinoille tarvitaan lisää joustoa ja paikallista sopimista. Sosiaali- ja työttömyysturvaa pitää kehittää niin, että työn vastaanottaminen on aina kannattavaa.

Veroja ei voi enää kiristää, vaan tarvitaan kohdennettuja veronkevennyksiä tukemaan työllisyyttä ja kotitalouksien ostovoimaa. Työllisyysaste on saatava 80 prosentin uralle vuosikymmenen loppuun mennessä. Työn tuottavuuden kasvusta merkittävä osa syntyy uusista ideoista. Yritysten TKI-investointien vauhdittamiseksi hallituksen on linjattava jo tässä budjettiriihessä esimerkiksi investointivarauksesta tai muusta verotuksellisesta instrumentista, jolla saadaan yksityisen sektorin kaavailtu 2/3-osuus TKI-investoinneista liikenteeseen.

Työllisyyden ja talouden kasvuedellytysten luomisen lisäksi terveydenhoidon kertyneeseen hoivavelkaan, hyvinvointieroihin ja hoitojonoihin erityisesti mielenterveyspuolella on puututtava. Etenkin kun eduskunnasta varsin keskeneräisenä lähtenyt sote-esitys pitäisi saada samanaikaisesti toimintavalmiuteen. Huoli on myös sote-alan työntekijöiden jaksamisesta ja hyvinvoinnista muutosprosessin keskellä; mikäli he päätyvät vaihtamaan alaa, vesitetään loputkin uudistuksen tavoitteet.

Ympäristö- ja ilmastotoimissa Suomen on tehtävä osansa, mutta EU-pöydissä myös jämäkästi puolustettava kansallista metsäpolitiikkaamme ja oman teollisuutemme toimintaedellytyksiä – teollisuuden, joka on yksi maailman puhtaimmista. Hallituksella on nyt näytön paikka; on aika käyttää sitä paljon säästeltyä poliittista pääomaa kansallisten etujen ajamisessa. Siihen löytyy selkänojaa myös täältä oppositiosta.

Mihin tarvitaan olympialiikettä?

Kirjoitettu kirjoittajana

Tokion kisojen aikana kansainvälistä olympialiikettä on Suomen medioissa mätkitty kuin kuuluisaa vierasta sikaa. Kritiikillä on paikkansa, mutta silläköhän maailma paranisi, että olympialaiset lopetettaisiin? Monella kriitikolla tuntuu olevan varsin kapea käsitys olympialiikkeestä vain isojen kisojen järjestäjänä.

Kansainvälinen olympialiike on yli satavuotias rauhanliike. Sen päämääränä on aina ollut lähentää ihmisiä ja kansoja, ja parantaa maailmaa urheilun avulla. Joku voi kyynisesti hymähdellä idealismille. KOK:ssa on 206 kansallisen olympiakomitean kautta edustettuna kuitenkin enemmän maita, kuin missään kansainvälisessä järjestössä, YK mukaan lukien. KOK:n istunnot taitavat olla ainoita, jonne eri konfliktien osapuolet saadaan vielä samaan saliin. Urheilu yhdistää. Tätä maailma tarvitsee enemmän, ei vähemmän.

Valitettavasti 206 maan joukko ei jaa samoja käsityksiä ihmisoikeuksista tai demokratiasta. KOK ei ota jäsenmaiden poliittisiin tilanteisiin kantaa tai lähettele julkilausumia. Liennytystä ja ihmisoikeuksia edistetään hiljaisella diplomatialla. KOK tekee tänä päivänä paljon yhteistyötä muun muassa YK:n eri jäsenjärjestöjen kanssa. Esimerkiksi Rion kisoista lähtien pakolaistaustaisilla urheilijoilla on ollut oma joukkueensa ja heidän valmentautumistaan on tuettu nimikkorahaston kautta.

Miesten ja naisten välinen tasa-arvo on monissa maissa edennyt urheilun antamien roolimallien kautta. Kansainvälisille lajiliitoille ja kansallisille olympiakomiteoille annetut 25 suositusta ovat vauhdittaneet tasa-arvon edistymistä. Suositusten toteutuminen huomioidaan KOK:n myöntämässä rahoituksessa. Naisten osuus on noussut nopeasti muun muassa hallinnossa, kilpailuissa, palkitsemisessa ja urheilun uutisoinnissa. Suomen olympiakomitea on yksi keskeinen toimija naisia ja nuoria urheilujohtajuuteen kannustavassa New leaders -hankkeessa.

Olympialiike koostuu KOK:n lisäksi kansallisista olympiakomiteoista, kansainvälisistä lajiliitoista, yhteistyökumppaneista ja tietysti urheilijoista. He ovat urheilijakomission kautta edustettuna KOK:n hallituksessa ja valiokunnissa. Suomen Emma Terhon kautta urheilijoiden ääni kuuluu esimerkiksi markkinoinnissa, oikeusasioissa, kisojen ohjelmassa ja antidoping työtä tekevässä WADA:ssa.

Suurimman muutoksen kohteena ovat itse olympiakisat. Enää hakijakaupungit eivät tuhlaa miljoonia hakuprosessiin. Alustavat neuvottelut käydään halukkuutensa ilmaisseiden välillä. Pisimmälle pääsee kandidaatti, jolla on eniten valmista infrastruktuuria. Kestävä kehitys ja kisojen jättämä perintö ovat keskiössä. Samoin ihmisoikeudet ja sosiaalinen jalanjälki huomioidaan. Kisat eivät enää kasva, mutta lajivalikoima elää enemmän. Tällä tavalla kisat myönnetään Pariisista 2024 lähtien.

Olympiarenkaat on yksi maailman tunnetuimmista brändeistä. KOK kerää kaikki tulonsa markkinointi- ja TV-sopimuksista. Miljardien tuotot palautetaan 90 prosenttisesti kansallisten olympiakomiteoiden ja kansainvälisten lajiliittojen toimintaan ja muun muassa suorina tukina kolmansien maiden urheilijoiden ja valmentajien tukiohjelmiin.

KOK on järjestöpohjaisen ja vapaaehtoistyöhön nojaavan urheilun suurin rahoittaja maailmassa. Päivittäinen tuki on 3,4 miljoonaa dollaria. Kansalaisjärjestöpohjaiseen toimintaan ohjautuvalle rahalle olisi muitakin ottajia: eri ammattilaissarjojen yksityiset osakkeenomistajat ja superseuroja omistavat oligarkit. Ovatkohan kaikki olympialaisten joutsenlaulua toivovat ymmärtäneet tätä?

Olympialiike on isossa muutoksessa ja suomalainen urheilu on keskiössä sitä toteuttamassa.

”Nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin ja yhdessä” voi näin olla tulevienkin urheilijasukupolvien unelma.

Vihreästä kehityksessä luvassa vääntöä

Kirjoitettu kirjoittajana

EU-komissio julkaisi keskellä helteistä heinäkuuta suuren Fit for 55 ilmasto- ja energiasäädöspaketin, joka koostuu 12 lainsäädäntöehdotuksesta lukuisine yksityiskohtineen. Tavoitteena ei ole enempää eikä vähempää kuin muuttaa koko EU:n ilmasto-, energia-, maankäyttö-, liikenne- ja veropolitiikka jotta päästöjä vähennettäisiin ainakin 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 1990 tasosta.

 

Äkkinäinen saattaisi huokaista helpotuksesta, ja todeta, että Marinin hallituksen kansallinen tavoitehan on tuota kireämpi, joten mitään ei tarvitse tehdä. Väärin luultu. Tässä kuten monessa muussakin EU:n ilmasto- ja ympäristöasioihin liittyvissä sääntelyissä ei tyydytä vain asettamaan tavoitteita, vaan määritellään myös keinot, miten jäsenmaissa niihin on päästävä.

 

Kun lisäksi maantiede pakkaa unohtumaan, niin ajatellaan, että sama keinovalikoima tuottaisi kaikkialla parhaan lopputuleman. Paketin mukana tulevat kiristyvät energiatehokkuustavoitteet ovat siitä oiva esimerkki. Kylmän ilmaston Pohjolassa ei tähänkään asti ole haluttu ”lämmittää harakoille”, ja esimerkiksi rakennusten energiatehokkuutemme on aivan toista luokkaa kuin Etelä-Euroopan hatarissa ja vetoisissa pytingeissä. Ei ole rakettitiedettä arvioida kummassa ilmansuunnassa nykytasosta tiukentaminen maksaa enemmän.

 

Esityksen mukaan päästökauppaa on tarkoitus laajentaa asumiseen ja tie- ja meriliikenteeseen. Eniten taidettiinkin uutisoida polttomoottoriautojen hautajaisia 2035, jolloin niiden myynnin olisi määrä loppua. Meillä on Euroopan vanhimpia autokantoja ja tällä hetkellä Suomessa myydään yhtä uutta autoa kohden kuusi käytettyä. Joten aivan heti ei ole polttomoottorit teiltämme häviämässä, ja onhan niitä myös monissa hybrideissä. Järkevämpää tässäkin olisi biopolttoaineiden lisäämisen kautta vähentää liikenteen päästöjä ja mahdollistaa nykyiseen autokantaan sitoutuneen rahan järkevä käyttö.

 

Tässä komission sähköauto – hypessä itseäni on jäänyt vaivaamaan se, miten huomioidaan auton koko elinkaarikustannus lähtien akkujen vaatimien mineraalien louhinnasta ja uusien autojen vaatimasta teräksestä ja metallista. Puhumattakaan esityksen vaatimuksesta rakentaa latauspisteitä kuudenkymmenen kilometrin välein.

 

Samanaikaisesti komissio päästönormi kohtelee kaltoin lähes päästöttömiä biokaasuautoja, koska se ei huomioi laskentamallissaan polttoaineen koko elinkaaren aikana syntyneitä päästöjä. Suomi on panostanut biokaasun tuotantoon ja tankkausasemaverkostokin on kohentunut. Nyt nuo investoinnit, jotka toisivat maatalouden ja elintarviketeollisuuden jätteet kiertotalouden piiriin, uhkaavat valua hukkaan.

 

Esitys sisältää paljon muitakin haasteellisia kohtia erityisesti kustannustason kohoamisen kautta vaikkapa talvimerenkulun huomiotta jättäminen tai hiilitullit tuontisähkölle. Uusi päästökauppatuloilla perustettava sosiaalirahasto on hyvästä aikeestaan huolimatta ongelmallinen. Päästökauppatulot oli kertaalleen korvamerkitty osaksi elpymisrahaston velkojen maksua, ja toisekseen sosiaalipolitiikka ei tähänkään saakka ole EU:lle kuulunut.

 

Hyvää esityksessä on komission kunnianhimoinen kolmen miljardin puun istutushanke eri puolille EU:tta. Siinä väkisinkin alkaa metsätalous tulla tutummaksi muuallakin, ja ehkä vastaisuudessa vähemmän yksioikoisia esityksiä sillä saralla luvassa.

EU:n metsästrategia menee pahasti metsään

Kirjoitettu kirjoittajana

EU:n into tunkea näppinsä kansalliseen metsäpolitiikkaan saa huipennuksensa komission vuodetusta luonnoksesta uudeksi metsästrategiaksi. Paperissa kaavaillut yhteiset metsien hoito- ja käyttösuunnitelmat ja ”luonnonmukaisen metsätalouden” määrittely tarkoittaisivat käytännössä EU:lle yhteistä metsäpolitiikkaa ilmasto- ja ympäristötavoitteiden kautta.

Suunnitelmissa on avohakkuukieltoja ja rajoituksia runkopuun energiakäyttöön. Puun käyttökohteet ohjattaisiin sellun ja kartongin sijaan rakennuksiin ja huonekaluihin. Ei ihme, että metsäteollisuus ja metsänomistajat ovat kuvanneet luonnosta katastrofaaliseksi suomalaiselle metsätaloudelle ja kansalliselle metsäpolitiikalle.

Aiemmissa strategioissa metsien monimuotoinen käyttö, taloudellinen ja sosiaalinen puoli sekä ympäristöasiat ovat olleet tasapainossa. Puhumattakaan siitä, että subsidiariteettiperiaatteen mukaan on kunnioitettu kansallista päätösvaltaa.

”Metsävallankaappauksessa” venytetään EU:n omia sääntöjä samaan malliin kuin elpymispaketin kylkiäisenä jäsenmaille ujutetut yhteisvelka ja EU-verotusoikeus. Samalla komissio jättää huomiotta EU parlamentin ja neuvoston aiemmat päätelmät. Ne korostavat metsien monikäytön, biotalouden ja kestävän metsänhoidon merkitystä.

 

Metsien hiilinieluja koskevan LULUCF-valmistelun toinen kierros on aluillaan. Jos nielumatematiikan laskentasäännöt hoidetaan huonosti, Suomi joutuu maksamaan metsien käytöstä EU:lle, vaikka hiilivarastot metsissä kasvavatkin.

Lisäksi esitetty kestävän rahoituksen taksonomia uhkaa muun muassa lisätä byrokratiaa metsänomistajille, kun yli 13 hehtaarin metsätiloilta aletaan vaatia vuosikymmenten raportointia ilmastotoimenpiteistä.

Uusiutuvan energian direktiiviä ollaan avaamassa. Osana tätä pakettia komissio haluaa tiukentaa kriteerejä metsäbiomassan kestävälle tuotannolle. Melkoista tempoilua, kun muutama vuosi sitten sovittuja paketteja aletaan avata uudelleen. Metsätaloudessa ja energiantuotannossa suuntaa ei voi kääntää muutaman vuoden välein.

Kasvava into suomalaisia metsiä kohtaan nousee EU:n ilmastopolitiikasta. Päästöjen vähentäminen on kallista ja työlästä, Suomen kaltaisten metsävaltaisten maiden metsien sosialisoiminen koko EU:n hiilinieluiksi houkuttelevaa. Näin muut EU-maat voivat jatkaa hiilen tupruttelua eikä niiden teollisuuden tarvitse päättää vaikeista päästövähennyksistä. Kehityssuunnan torjumiseksi tarvittaisiin kipeästi kansallista yksimielisyyttä, mutta tästä hallituksesta ei siihen taida olla.

Vihreät ja vasemmisto ovat vuosia kailottaneet EU-käytävillä, miten huonosti Suomi hoitaa metsiään. Valitettavasti tämä sanoma alkaa upota. Kotimaassa on puolestaan moitittu pääministeriä ja viimeisimmäksi vastuuministeriä siitä, että komission tuhoisiin linjauksiin yritetään vaikuttaa.

Metsät ovat edelleen suomalaisen hyvinvoinnin perusta. Metsiemme moninkertaistunut kasvu ja puumäärä ovat osoitus sodanjälkeisen ajan metsäpolitiikan tavoitteiden onnistumisesta. Suomi nousi köyhyydestä isolta osin metsäsektorin ansiosta.

Maailmanlaajuisestikin harvinaisen laaja yksityinen metsänomistus on tuonut kansalaisille valtavasti hyvinvointia. Metsäteollisuuden osuus Suomen viennistä on edelleen noin 20 prosenttia ja se työllistää 100 000 suomalaista.

Nautimme myös luonnon monimuotoisuudesta ja virkistyskäytöstä. Suojelemme metsiä eniten EU:ssa. Jos tämän kaiken puolustamisessa epäonnistutaan, EU-jäsenyyden mielekkyys menee monella harkintaan.