Lähdin mukaan Amsterdamin puolimaratonille Sarin ja hänen avustajiensa innostamana, vaikka kuulinkin kisoista vain pari viikkoa aiemmin aloittaessani harjoittelijana Sarin Brysselin toimistolla.

Kun saavuimme kisapäivänä 20.10. alueelle, sää oli lämmin ja poutainen, joten olosuhteet olivat optimaaliset. Ilmassa oli todellisen urheilujuhlan tuntua, sillä paikalle oli kerääntynyt noin 38 000 juoksijaa, jotka edustivat 80 eri kansallisuutta.

Sarin puolimaraton-tiimi koostui viidestä juoksijasta, joista itse kullakin oli hieman epävarmuutta miten juoksu mahtaa sujua, sillä ennakkovalmistautuminen kisoihin ei ollut sujunut kaikilla aivan oppikirjojen mukaisesti. Vitsailimmekin leikkimielisesti mahtaakohan joku joutua ”raatopussin” keräämäksi, sillä tapahtuman sivuilla oli ilmoitettu, että matka tulee juosta alle 3 tunnin tavoitevauhtia, koska muuten ”raatopussi” kerää juoksijat reitiltä, sillä kadut avattiin välittömästi liikenteelle.

Suoritimme pakolliset poseeraukset koko tiimillä ennen juoksua, jonka jälkeen lähdimmekin suuntaamaan kohti omaa lähtöaluetta, jotka oli jaettu tavoiteaikojen mukaisesti. Itse lähdin vihreältä vyöhykkeeltä, jonka tavoiteaika oli 2:00-2:10. Ryhmät lähetettiin 10 minuutin välein, jotta juoksijat saatiin sujuvasti matkaan.

Itse lähdin hakemaan matkalta uusia kokemuksia ja juoksin fiiliksen mukaan ilman kelloa. Reitti kulki Amsterdamin kaupungin halki ja reitin varrelle oli kerääntynyt runsaasti kannustajia. Joukosta kuului myös suomenkielisiä kannustushuutoja, mikä nosti kivasti juoksufiilistä. Reitin lopussa juoksimme puiston halki, jonka jälkeen reitti kulki kohti Amsterdamin Olympiastadionia, jossa myös maalialue sijaitsi. Tunnelma oli mahtava kun saavuimme Stadionille, jossa on aikojen saatossa juhlittu eri lajien maailmanmestareita ja olympiavoittajia.

Jälkeenpäin kuulin että samaisella stadionilla Suomi keräsi vuoden 1928 Olympialaisista 8 kultaa, 8 hopeaa ja 9 pronssia ollen mitalitaulukon kolmas. Näissä Olympialaisissa Suomi saavutti mm. kaksoisvoitot 5 000 metrin ja 10 000 metrin juoksuissa kaksikolla Nurmi-Ritola.

Maaliviivan ylitettyäni tunsin jälleen voittaneeni itseni ja liikunnan aikaansaama endorfiinihuuma sai fiiliksen nousemaan kattoon. Myös oma loppuaikani oli positiivinen yllätys, jäin ainoastaan 3 minuuttia omasta ennätyksestäni.

Juoksun jälkeen kokoonnuimme koko tiimillä ja jaoimme omia fiiliksiä juoksusta. Kaikki pääsivät hienosti maaliin ja loppupäivän kuljimmekin tyytyväisinä mitalit kaulassa. Kokemuksen jälkeen olen yhä vahvemmin koukussa lajiin ja ensi keväänä olenkin varmasti mukana Sarin juoksutiimissä.

Suvi-Susanna Virta

Olin Hämeenlinnassa Sarilta kysynyt, milloin taas tulet ”meillä” käymään. Sarin seuraava vierailu Pohjois-Savoon osui samalle viikonlopulle, kun Pieksämäellä juostiin hyvän ystäväni alulle panemaa ja hänen nimeään kantavaa Osmon superhölkkää. Vaikka juoksu ei ihan ”meillä” Leppävirralla ollut, oli se lähellä ja ryhdyin toimeen, että edes joku oranssipaitainen Sarin tiimiläinen tulisi juoksemaan. Soitin Pieksämäen KD osaston puheenjohtajalle Antti Kivimäelle ja hän lupasi laittaa itsensä likoon. Yksi Leppävirran valtuutettu oli myös luvannut juosta, jos selkä antaa periksi, mutta kipu selässä äityi niin pahaksi ettei se onnistunut. Näinpä me kolmestaan juostiin lenkki läpi.

Tämänvuotinen tapahtuma oli vielä 40-vuotisjuhlajuoksu, joten Sarin mukana olo juhlisti sen hienosti. Ilma oli juoksuun mahtava – kun vain minun jalat olisivat jaksaneet loppuun asti. Yhdessä juosten taipaleemme aloitimme, mutta vaikka olin rasittavimmat puntti ja hyppelyharjoitukset jättänyt edellisviikolta tekemättä, alkoivat jalat painaa puolessavälissä. Vaikka viime kilometrillä Pieksäjärven rantaa juostessani näin Sarin ja Antin parinsadan metrin päässä, eivät jalkani suostuneet ottamaan spurttia, vaan ne painoivat sata kiloa kappale. Maaliin päästiin ja kyllä se on niin, että yhdessä tekeminen ja oleminen on todella virkistävää, kun aina saa treenejä paahtaa suurimmaksi osaksi yksin.

Kannustankin kaikkia kuntoilemaan talven aikana – jotta kun kevät koittaa, voimme yhdessä suurella jopukolla lähteä Sarin mukaan kannustamaan häntä juosten uuteen EU-kauteen. Lisäksi kehotan kaikkia oranssipaitoja käyttämään jo talven aikana paitojaan aina esim. kuntosalilla tai ohjatuissa jumpissa, jolloin me näymme ja Sari saa ansaitsemaansa huomiota vaalia varten.

Kannan suurta huolta lastemme liikunnasta ja liikkumisesta. Toivon, että ministerimme kantaisi yhtä suurta huolta lasten liikuntatuntien säilymisestä kouluissa kuin hän on kantanut huolta uskontotuntien lukujärjestyksessä säilymisestä. Surukseni havaitsin koulun alettua pienimmäiseni viikkotunneista liikunnan vähentyneen yhdellä tunnilla ollen nyt vain kaksi yksöistuntia. Kun vielä tiedämme, että monille lapsille liikkuminen koulussa on ainut mahdollisuus, on se näin ollen liian vähän. Alku terveelle elämälle luodaan lapsuudessa ja siitä koituu pelkkää säästöä kansanterveydellisesti. Olemme lukeneet lehdistä, että pojat menevät nykyään armeijaan niin, että heidät on aluksi laitettava kunnonkohotuskuurille, jotta he jaksavat fyysisesti armeijan läpi. Lisäksi ala-asteikäisten jo selvästi ylipainoisten lapsien joukko on lisääntynyt. Näihin faktoihin vedoten Sari on oikealla asialla kampanjassaan.

Hyvää syksyä ja tulevaa talvea kaikille oranssipaidoille. Pidetään kunnostamme huolta ja keväällä innolla mukaan juoksutapahtumiin.

Anita Hyttinen
Leppävirta

Havahduin koko tähän juoksutapahtumaan vasta kolme viikkoa ennen Osmon Superhölkkää Pieksämäellä 6.10. Hyttisen Anita soitti minulle ja sanoi Sarin jo ilmoittautuneen tapahtumaan. Samalla Anita pyysi minua mukaan juoksemaan Sarin tiimissä.

Olin harrastanut juoksua omaksi ilokseni kovastikin joskus 2004-2007. Sitten homma oli vain hiipunut ja juoksu jäi pikkuhiljaa kokonaan pois kuvioista. Tänä vuonna en ollut juossut lenkkiäkään. Nyt siis tilaisuus tarjoutui juoksemisen uudelleenaloittamiseen.

Ilmoittauduin Osmon Hölkkään ja päätin alkaa harjoitella. Aluksi tein muutaman hyvin lyhyen ja hitaan lenkin, puolituntisia (varmuuden vuoksi 13-vuotiaan tyttäreni kanssa). Sitten pistelin muutaman kolmevarttisen. Ennen Osmoa kerkesin juosta vielä kolme tunnin mittaista lenkkiä. Tämän lyhyen harjoittelujakson perusteella tiesin jaksavani juosta tuon 10,5 km lenkin omaa vauhtiani, joka on 6 min./km.

Osmon juoksu toteutui osaltani suunnitelman mukaan. Matka taittui suhteellisen mukavasti, noin 6 min./km vauhtia. Pysyin Sarin tahdissa mukana. Edes edellisen päivän Joensuussa pelaamani lentopalloturnaus ei tuntunut painavan jaloissa paljoa (ainakaan juoksun aikana!).

Aiemmat juoksukokemukset lenkkikaverin kanssa ovat osoittaneet, että on helpompi juosta toisen kanssa kuin puurtaa yksinään, varsinkin jos matka alkaa painaa. Kun vauhdin pitää sellaisena, että pystyy myös puhumaan juostessa ei mene ainakaan liian lujaa. Ei se matka tapa vaan vauhti.

Juoksemista aion jatkaa tämänkin kokemuksen innoittamana. Vuosia sitten juoksin myös talvella. No, jos kelit sallivat niin mikä ettei, aika näyttää. Mielessä siintää jo ensi vuoden toukokuussa järjestettävä juoksutapahtuma Helsingissä, jonne oranssiväen on tarkoitus tehdä isompi porukkajuoksu.

Antti Kivimäki
KD Pieksämäki pj.

Syyskuun ensimmäisen päivän aamuna sade vaihteli kaatosateen ja tihkusateen välillä. Valmistauduimme Lahdessa Kunnon Nainen -juoksuun nauramalla ja sisukkaasti. Jokainen Sarin tiimin juoksija totesi, että tällä säällä olisi pysynyt visusti sisätiloissa, ja päivän kuntoilut olisivat jääneet väliin.

Alkulämmittelyn ja Sari Essayahin haastattelun ajan satoi kaatamalla – kertakäyttösadetakkimme tulivat tarpeeseen. Juoksun alussa satoi, mutta kilometrin jälkeen sade loppui ja heitimme sadetakit roskikseen. Sen jälkeen alkoi kaatosade. Juostessa nauroimme saavamme suihkun samaan hintaan, ja rätkätimme toistemme valuvia kampauksia. Hauskaa oli!

Liikunta ja hyvä seura yhdessä antoivat vahvan piristysruiskeen. Yhdessä tekemisessä on oma taikansa! Juoksimme hyvän ajan, nauroimme paljon ja nautimme toistemme seurasta. Lopussa saimme nauttia auringonpaisteesta, hyvästä keitosta ja liikunnan tuomasta mielihyvästä.

Sarin liikuntapainotteinen kampanja on mahtava idea. Se antaa iloa, hyvän kunnon ja europarlamenttipaikan. Lähdetään siis kaikki kampanjoimaan paremman Euroopan ja oman hyvinvointimme hyväksi!

Marjo Loponen, Lahti