Europarlamentaarikko
Sari Essayah
KD/EPP
Katsaus europarlamentaarikon toimintaan
KD:n puoluevaltuustolle 30.11.2013
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät puoluevaltuutetut,
Euroopan Parlamentin työtä leimaa tällä hetkellä armoton kiire; mahdollisimman paljon keskeneräistä lainsäädäntötyötä halutaan valmiiksi ennen vaalikevättä. Monia isoja ratkaisuja kuten rahoituskehykset ja maatalousuudistus saatiin vihdoin viimein marraskuun täysistunnossa päätettyä, mutta tapahtuneilla viivästyksillä on jo nyt ollut vaikutusta jäsenvaltioissa mm. erilaisten EU-rahoitteisten ohjelmien ja projektien suunnittelun viivästymisenä. Edelleenkin rahoituskehyksiin liittyvää ns. sektorikohtaista lainsäädäntöä, kuten uusi EU-ruoka-avun korvaava vähävaraisten rahasto, on neuvottelujen alla, mutta siirtymäaikana toiminta kuitenkin pyritään turvaamaan.
Vaalien läheisyys on tuonut päätöksentekoon myös poliittista kierrettä enemmän kuin normaalisti. Asioiden eteenpäin viemisestä halutaan poliittisia irtopisteitä ja korostaa juuri oman poliittisen ryhmän saaneen läpi tavoitteensa, vaikka jokainen ymmärtää, että aina tarvitaan kompromisseja ja yhteistyötä.
Komission puheenjohtajapeli on myös polkaistu käyntiin. Vaalien kiinnostavuuden lisäämiseksi poliittiset ryhmät kehittivät ja parlamentti päätöslauselmallaan siunasi sopimuksen, jolla tuleva komission puheenjohtaja valittaisiin puolueiden asettamien ns. kärkiehdokkaiden joukosta, eniten meppipaikkoja saaneen puolueen riveistä. Samalla jäsenvaltioita kehotettiin vaalijärjestelyissä mm. äänestyslipuissa ja ehdokaslistoissa tuomaan esille, mitä eurooppalaista puoluetta kukin ehdokas edustaa ja ketä siten kannattaa komission puheenjohtajaksi. Esitys on saanut valtavasti arvostelua osakseen, sillä se ei todellakaan huomioi jäsenmaiden erilaisia vaalilakeja ja toimintatapoja. Meillä Suomessa äänestysliput ovat tyhjiä, eikä virallisissa ehdokaslistoissakaan ole ollut tapana esitellä vaalilain edellyttämiä tietoja enempää.
Me kristillisdemokraatit tiedämme kokemuksesta, että aina ennen vaaleja ei ole edes selvää, mihin poliittiseen ryhmään uusi edustaja on menossa, saati ketä nykyisten parlamentissa edustettujen puolueiden ulkopuolelta tulevat ehdokkaat kannattavat komission puheenjohtajaksi vai kannattavatko ketään. Lisäksi perussopimusten perusteella neuvosto edelleenkin nimittää komissaariehdokkaat jäsenmaista, joten missään ei vaadita tulevan komissaarin asettumista ehdolle vaaleihin, vaikka tällainen poliittinen sopimus on olemassa.
Sosialistit ja demokraatit kuitenkin nimesivät jo parlamentin nykyisen puhemiehen saksalaisen Martin Schulz omaksi ehdokkaakseen, ja tänä viikonloppuna Suomen SDP:n tarkoitus kertoa asettuvansa hänen taakse. Liberaaliryhmän ALDEN, johon Suomen Keskusta kuuluu, ehdokasasetteluun liittyy meikäläisittäin erityistä mielenkiintoa. Tähän asti on arvuuteltu, lähteekö Olli Rehn ehdolle, mutta tällä viikolla ryhmän istuva puheenjohtaja, liittovaltiointoinen Guy Verhofstadt ilmoitti olevansa käytettävissä kärkiehdokkaaksi tammikuussa tapahtuvaan valintaan. Poliittiset vastustajat jo hykertelevät, jos Alexander Stubbiakin tiukempi federalisti saadaan vetämään vaalivankkureita, joissa Keskustakin on kyydissä. Perussuomalaiset ovat kuulemma jo valmiita vaikka maksamaan federalisti Verhofstadtin vaalikiertueen Suomeen!
Vihreillä on menossa jäsenäänestys, ECR-ryhmä ei ehdokasta aseta ja oma EPP-ryhmämme on halunnut lykätä päätöksen vasta vaalien alle maaliskuuhun. EPP:n niminähän on pyöritelty niin Kataista, Reinfeldia, Irlannin Edna Kennyä, Luxembourgin Junkeria kuin nyt uusimpana nimenä sisämarkkinakomissaaria, ranskalaista Barnieriä. Lisäksi mukaan pitäisi saada myös naisia; olen itsekin kannattanut sitä, että joka maasta löytyisi yhtälailla mies- kuin naisehdokas komissaariksi.
Kuitenkaan en usko siihen, että puheenjohtajakisalla saadaan vaali-innostusta aikaa tai että EU-vaalien henkilöittäminen edes on tarpeellista. Uskon, että näissä vaaleissa riittää puhetta EU:n suunnasta ja tulevaisuudesta ja siitä, mille arvoille sen halutaan rakentuvan; varmasti tärkeä on myös keskustella Euroopan taloudesta ja työllisyydestä, sisämarkkinoista, turvallisuudesta ja naapuruuspolitiikasta.
Keskeinen kysymys EU:n suunnasta kilpistyy liittovaltiokehitykseen. EU:n omien varojen lisääminen esimerkiksi rahoitusmarkkinaveron kautta, euroalueen yhteinen budjetti ja oma valtiovarainministeriö tai velan yhteisvastuu, kuten esitykset eurobondeista tai velanpurkurahastoista, lisäisivät toteutuessaan kaikki liittovaltiomaisia elementtejä ja kasvattaisivat Suomen kustannuksia ja nostaisivat julkisen sektorin riskejä.
Välillä kuulee sanottavan, että liittovaltio-kehityksestä puhuminen on vain äänestäjien pelottelua. Tällä viikolla Suomessakin uutisoitiin arvovaltaisen Bruegel-ajatuspajan keskustelualoite, jossa tutkijat Mody ja Wolff kovin sanoin arvostelevat EU-politiikan nykysuuntaa, jossa kriisitoimien varjolla hivuttamalla ajetaan liittovaltiota ja vallan keskittämistä komissiolle. Mody ei usko talousohjauksen entistä laajemman keskittämisen puuttuvan, saati sitten korjaavan kriisin varsinaisia syitä. Esimerkkinä hän mainitsee pankkiunionin, jonka pelkää vain lisäävän holtittomuutta, jos pankeilta ja jäsenmailta ei edellytetä vastuunottoa omista ongelmista.
Vallan keskittämisen kylkiäisenä on luotu koko joukko sekavaa hallintoa ja uusia rakenteita. Suurimpana ongelmana hän pitää sitä, että kehitystä pusketaan eteenpäin vastoin jäsenmaiden kansalaisten tahtoa; näin menetetään myös EU:n legitimiteetti eli hyväksyttävyys kansalaisten silmissä. Tästähän näemme koko ajan merkkejä joka puolella EU:ta kasvavana kriittisyytenä yhteistä päätöksentekoa kohtaan.
Suomessakin keskustelu usein kärjistyy, ollaan joko EU-vastaisia tai -myönteisiä. On olemassa myös mahdollisuus edistää jossain asioissa integraatiota ja vastustaa sitä toisissa asioissa. Minut itsenikin tunnetaan liittovaltiokehityksen vastustajana, mutta olen innokas sisämarkkinoiden edistäjä. Avoimelle ja vientiin suuntautuvalle taloudelle, kuten Suomelle, on EU:n toimivista sisämarkkinoista paljon hyötyä yhtenäisenä 500 miljoonan ihmisen markkina-alueena.
Se hyöty tässä kehityksessä on ollut, että monissa EU-maissa on alkanut prosessi, jossa arvioidaan sitä, onko kaikki EU-sääntely tarpeellista tai ainakaan oikeasuhteista. Brysselistä on tullut kansalaisten mielikuvissa ”byrokratiakirnu”, joka suoltaa direktiiviä toisensa perään. Toimivien sisämarkkinoiden rakentamiseksi on alun perin haluttu rakentaa tavaroiden, palveluiden, työvoiman ja pääoman vapaa liikkuvuus; tätä varten on tarvittu sääntelyä, sillä yritysten toimintaedellytysten kannalta yhtenäisempi lainsäädäntö on toki parempi kuin 28 erilaista. Nyt ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa tämä sääntely itsessään on estämässä juuri tavaroiden, palveluiden, työvoiman ja pääoman vapaan liikkumisen.
Otetaanpa vaikkapa esimerkiksi tällä hetkellä työn alla oleva kuljetuskaluston enimmäiskokoa koskeva direktiivi. Suomessa käytössä olevalla raskaammalla ajoneuvoyhdistelmällä olisi jatkossakin voitava liikennöidä EU-maiden välillä. Muutaman EU-maan vastustuksen takia uhkana on kyseisen kaluston kieltäminen rajat ylittävässä liikenteessä, vaikka se olisi sallittua kummallakin puolella rajaa. Jos tämä järjettömyys menee läpi, niin tämä toisi kymmenien miljoonien lisälaskun kaupalle ja yrityssektorille. Tässä suomalaisen edunvalvonnan ei ole vara nukkua, ja myös meidän meppien on tehtävä kaikkemme vaikuttamistyössä.
Pyrkimällä parempaan sääntelyyn voimme parhaimmillaan luoda edellytyksiä talouskasvuun, työllisyyteen ja hyvinvointiin ja vauhdittaa yrittämisen mahdollisuuksia toimivilla sisämarkkinoilla.
Hyvät ystävät,
Meille kristillisdemokraateille kaikkein tärkeintä on kuitenkin vaikuttaa Euroopan arvopohjaan ja kannustaa ihmisarvon kunnioittamisen, ihmisoikeuksien, demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen toteuttamista niin Unionin sisä- kuin ulkopuolella. Me pystymme vaikuttamaan näissäkin asioissa olemalla aktiivisesti mukana eurooppalaisessa yhteistyössä. Puolitoista viikkoa sitten olin mukana Eutanasia-lainsäädännön laajentumisesta huolestuneen kansalaisliikkeen perustamistilaisuudessa Euroopan Parlamentissa. Aihe on noussut ajankohtaiseksi, kun on huomattu kuinka eutanasian sallivissa maissa lainsäädäntöä on lähdetty liu’uttamaan alaikäisiin lapsiin, muistisairaisiin ja mielenterveysongelmaisiin. Kaiut Euroopan synkiltä vuosikymmeniltä palautuvat väkisinkin mieleen: kenen elämä siis katsotaan merkitykselliseksi ja elämisen arvoiseksi. Jokaisen ihmisen arvoa puolustavan kristillisen ihmiskuvan puolustajia tarvitaan siis kipeästi.
Meille kristillisdemokraatteina EU-vaalikamppailu tulee tarjoamaan hyvän mahdollisuuden nostaa keskusteluun meille keskeiset arvolinjaukset ja rakentavat näkemykset EU-politiikasta.
Siksi odotankin jo innolla alkavaa vaalityötä yhdessä toisten ehdokkaiden ja kentän vaalitoimijoiden kanssa. Haastetaan toisetkin mukaan ja tehdään hyvä kampanja yhdessä!
