Vuonna 2014 vietetään sekä YK:ssa että EU:ssa perhevuotta. Perhevuodella halutaan muistuttaa, että koko yhteiskunnan hyvinvointi lähtee perheistä. Juhlavuodet toki tulevat ja menevät, mutta näen silti tärkeänä, että viime ajat talousasioiden kanssa painineessa EU:ssakin juuri perhe on haluttu nostaa esille.

EU:ssa kotitalouksien koko on pienentynyt keskimäärin 2,4 henkilöön, kolmasosa lapsista syntyy avioliiton ulkopuolella ja 2,3 solmittua avioliittoa kohden yksi päätyy eroon. Useimmat jäsenmaat eivät tarjoa apua perhekriiseissä. Tämä kaikki väistämättä vaikuttaa myös perhepolitiikan keskeisiin kysymyksiin ja haasteisiin.

Vaikka sosiaalipolitiikka ei kuulu EU:n toimialueeseen, vaan jäsenvaltioiden, hyväksi havaittuja perhepoliittisia käytäntöjä kannattaa jakaa. Pohjoismailla on tarjota hyvät perhevapaamallit ja päivähoitomahdollisuudet, joiden kylkiäisenä on saavutettu naisten korkein työllisyysaste EU:ssa. Meillä taas olisi oppimista useissa Keski- ja Etelä-Euroopan maissa perheille myönnettävistä verovähennysmalleista; puhumattakaan perhekeskeisemmän kulttuurin omaksumisesta.

Koko EU:n alueella väestö vähenee ja ikääntyy. Lapsiperheitä tulisi tukea enemmän, jotta syntyvyys kasvaisi. Vain keskimäärin pari prosenttia EU-maiden kansantuotteesta käytetään perhetukiin ja erot maiden välillä ovat suuria. Siinä missä Tanska ja Luxemburg panostavat lähes 4 % BKT:aan perhetukiin, etelän kriisimaissa jäädään alle prosenttiin.

Tarvitsisimme lasten ja perheitten näkökulmasta lähtevää perhesuuntautunutta lähestymistapaa läpäisyperiaatteella moniin EU-toimiin. Konkreettisena tekona perhepolitiikka ansaitsisi oman ”vihreän kirjansa”, jossa perhepolitiikan EU-tason suuntaviivoissa analysoitaisiin perheiden tilanteita ja etsittäisiin ratkaisuvaihtoehtoja jäsenmaiden haasteisiin.

Talouskriisin ja hyvinvointivaltioiden kustannuspaineen keskellä on tärkeää muistaa, että hienoimmatkin innovaatio-ohjelmat ja tietoyhteiskuntastrategiat jäävät toteutumatta, mikäli kansakuntien perusta, lasten ja nuorten tulevaisuus, ei ole turvattu. Suomessakin juhlavuosi ansaitsee asian tärkeyden vuoksi tulla noteeratuksi.

Euroopan parlamentti sai valmiiksi lähes 2,5 vuoden työn julkisten hankintojen direktiivipaketin uudistamiseksi. Valtion, kuntien, kuntayhtymien ja julkisten liikelaitosten hankinnoilla on lähes parinkymmenen prosentin merkitys EU-alueen bruttokansantuotteeseen, mutta jatkossakin jäsenvaltioissa voidaan toteuttaa julkiset hankkeet ja palvelut omana työnä ilman kilpailutuksia. Mikään vasemmiston pelottelema yksityistämis- tai ulkoistushanke ei siis ollut kyseessä.

Keskeinen uudistus liittyy siihen, että jatkossa halvin hinta ei ole yksinomainen kriteeri, vaan kokonaistaloudellisesti edullisimmassa valinnassa laadulla on merkitystä. Tämä korostuu erityisesti vanhusten ja vammaisten palveluissa, joissa on liu’uttu melkein huutolaismentaliteettiin ”kuka halvimmalla hoitaa”. Uudistus esittää muutenkin selkeämpiä erivapauksia sosiaali- ja terveyspalveluille.

Jo nyt on ollut mahdollista suunnata osa hankinnoista suoraan sosiaalisilla kriteereillä mm. työpajoille, mutta osto-osaamisen puutteessa kaikkia mahdollisuuksia ei ole hyödynnetty. Lisäksi vastaisuudessa myös elinkaarikustannukset ja innovatiiviset ratkaisut on helpompi huomioida.

Tarjouspyynnöissä on laatukriteerien kohdalla oltava jatkossakin huolellinen, jotta voidaan varmistaa avoin ja reilu kilpailu ja syrjimättömyys tarjoajien kesken. Parhaimmillaan kilpailu julkisista hankinnoista tehostaa yhteisten verovarojen käyttöä, huonoimmillaan kilpailutuksista tulee sekavia ja riitoja ratkotaan oikeussaleissa.

Olin direktiivissä työllisyysvaliokunnassa oman ryhmäni vastaava ja siellä uudistuksen työllisyyspoliittisiin vaikutuksiin haettiin ratkaisuja. Hankintoja kannustetaan pilkkomaan, jotta pienten ja keskisuurten yritysten mahdollisuudet paranisivat. Nythän tarjouspyynnöt ovat usein niin suuria, että paikalliset tuottajat ja pk-yritykset eivät ole niihin enää pystyneet vastaamaan. Sähköisten hankintamenettelyjen lisääminen myös helpottaa pienyrittäjää ja karsii byrokratiaa.

Rehellisen yrittäjän etu on, kun jatkossa EU:n työlainsäädäntöä kiertävät voidaan sulkea tarjouskilpailuista ja asettaa ehtoja erityisen alhaisille tarjouksille, jottei niitä tehdä sosiaalisella polkumyynnillä. Kansallisesti voidaan lisäksi luoda valvontamekanismeja.

Kyseessä on ollut tämän vaalikauden keskeisin kansalaisen arkeen vaikuttava sääntelypaketti. Nyt on vain pidettävä huoli, että kansallinen hankintalaki uudistetaan direktiivin parannetut mahdollisuudet hyödyntäen. Viimeksi haluttiin olla mallioppilas, ja mm. kynnysarvot laskettiin reilusti direktiivin mahdollistamien enimmäisrajojen alle. Suomesta tuli eniten kilpailuttava maa EU:ssa ja sekavien tulkintojen takia monet pienet toimijat heivattiin markkinoilta ja paikalliset tuottajat sivuutettiin tarjouspyynnöissä. Nyt on aika saada parannuksia julkisiin hankintoihin!

Adventtiajan lisäksi joulun lähestymisestä kertoo joka vuotuinen julkisuudessa käynnistyvä pohdiskelu päiväkotien ja koulujen joulujuhlien sisällöstä. Monin paikoin ei enää lauleta joululauluja ja tonttulakitkin pölyttyvät varastossa, jottei loukata niitä, jotka eivät joulua vietä. Epätietoiset rehtorit pohtivat, muuttaako seimi kylpytakkipaimenineen tilaisuuden luonteen uskonnon harjoittamiseksi, johon ketään ei voi omantunnon vastaisesti pakottaa.

Uskonnonvapauslain uudistuksen yhteydessä annetut perustuslakivaliokunnan linjaukset ja opetushallituksen ohjeet antavat onneksi hämmentyneille hyvän selkänojan. Suomalaisten koulujen juhlaperinteeseen kuuluvat niin joulukuvaelmat kuin suvivirretkin, eivätkä ne muuta tilaisuuksia uskonnon harjoittamiseksi. Sitä paitsi lisääntyvä monikulttuurinen vuorovaikutus ja suvaitsevaisuus edellyttävät oman uskonto- ja kulttuuriperinteen hyvää tuntemusta.

Joskus tämä ”tonttuilu” näissä asioissa saa koomisiakin piirteitä. Osallistuin lapseni joulujuhlaan, josta eräänä vuonna kaikki kristillinen oli huolellisesti häivytetty yhteislaulujen valintaa myöden. Raja kulki suurin piirtein ”tähden tuikkeen” kohdalla. Perustelu oli, että koulun suomalaisille kristityille oppilaille oli jo järjestetty kirkkotilaisuus.

Kuitenkin palkeet pullistellen lauloimme ”porsaita äidin oo-mme kaikki, oo-mme kaikki” muslimi- ja juutalaislapset mukana yhtälailla! Lapsukaisen rinnastaminen omassa uskonnossa saastaiseksi pidettyyn eläimeen olisi voinut synnyttää melkoista kalabaliikkia. Onneksi näillä vanhemmilla oli kuitenkin enemmän suvaitsevaisuutta kuin juhlan järjestäjillä.

Seuraavana vuonna tonttukavalkadin, harry pottereiden ja haltijoiden esitysten jälkeen muutoin samanlaisen juhlan päätti koko luokan yhteinen musiikkinumero. Lasten esittämän Simojoen laulun viimeisen säkeen aikana hämärässä salissa ihmiset pyyhkivät salaa silmiään ja nielivät liikutustaan:

”Tulkoon juhla todellinen, tulkoon Jeesus Herraksi sen, Tulkoon rakkaus ihmisrintaan, silloin joulu luonamme on”.

Saliin laskeutui ilmapiiri, jossa kukaan ei pahoittanut mieltään ja paatuneinkin ”tonttu” kohtasi armoa ja aitoa joulutunnelmaa. Elimme laulun sanoman; juhlasta tuli todellinen kun joulun Herra oli siihen tervetullut.