Suomessa olisi syytä kiinnittää huomiota ongelmiin, joita EU:n ulkopuolelta tuleville kansalaisille myönnettävän yhdistelmäluvan laajennettu soveltumisala aiheuttaa sosiaaliturvajärjestelmällemme. Asiaa koskevan direktiiviehdotuksen Suomen kannalta kriittiset pykälät ovat parhaillaan käsittelyssä EU-parlamentin työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnassa, jossa työskentelen varsinaisena jäsenenä.

Direktiiviesitys yhdistelmäluvasta uhkaa Suomen asumisperusteista sosiaaliturvajärjestelmää. Ongelmaa ei olisi syntynyt, jos direktiiviesityksessä olisi pitäydytty alkuperäisessä tarkoituksessa eli byrokratian vähentämisessä. Suomessa työ- ja oleskeluluvat myönnetään jo nyt ns. yhden luukun periaatteella.

Neuvoston enemmistö kannattaa sitä, että täyteen sosiaaliturvaan oikeuttaisi EU:n ulkopuolelta maahan tulevilla muukin työnteon salliva oleskelulupa, vaikkei henkilö ole tullut maahan työskentelytarkoituksessa tai oleskelu on lyhytaikaista. Kuntien rahoittamien julkisten terveyspalvelujen osalta direktiivi tarkoittaisi sitä, että työntekoon oikeutetulla ja hänen mukanaan olevilla perheenjäsenillään on oikeus samoihin terveyspalveluihin samoin ehdoin kuin maassa asuvilla siinäkin tapauksessa, ettei heillä ole kotikuntaa Suomessa.

Esimerkiksi Suomeen opiskelemaan tulevalla on oikeus myös työntekoon, vaikka se ei olekaan hänen oleskelunsa päätarkoitus. Direktiiviesityksen mukaan hän olisi siten oikeutettu täysiin sosiaalietuihin, kuten opintotukeen, asumistukeen, kunnan tarjoamiin sosiaali- ja terveydenhoitopalveluihin jne. Direktiivin myötä hallitus joutuu myös uudelleen arvioimaan suunnitelmiaan myydä koulutuspalveluja EU:n ulkopuolelta tuleville.

Direktiivin ydinongelma menee kuitenkin pidemmälle, sosiaaliturvajärjestelmämme ytimeen. Asumisperusteisen järjestelmän perusperiaate on myöntää sosiaaliturvaoikeuksia maassa asuville. Direktiivi rajaisi Suomen kansallista liikkumavaraa edellyttää asumista sosiaaliturvan perusteena.

Jätin keskiviikkona direktiiviesitykseen neljä muutosesitystä, jotka rajoittaisivat kolmansista maista tulevien maahanmuuttajien osalta yhdenvertaisen oikeuden sosiaaliturvaan koskemaan yhdistelmäluvan haltioita. Direktiivi itsessään ei koske mm. turvapaikan hakijoita eikä sillä sinällään ole tarkoitus vaikuttaa kansallisiin oleskelulupajärjestelmiin. Carl Haglund (RKP, ALDE) yhtyi allekirjoituksellaan muutosesityksiin.

Mielestäni on perussopimusten vastaista, jos direktiivi näin radikaalisti murentaisi Suomen asumisperusteisen sosiaaliturvajärjestelmän pohjaratkaisuja. On jokaisen jäsenmaan oma asia miten se järjestää sosiaaliturvansa. Se ei kuulu EU:n toimivaltaan. Myös eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunta ovat pitäneet sosiaaliturva-artiklaa ongelmallisena.

Yritämme saada näkemyksillemme kannatusta muista maista tulevien edustajien parissa, ja tarvitsemme tähän työhön laajaa poliittista taustatukea. Sosiaaliturvan järjestämistavat vaihtelevat Euroopassa. Monilla mailla on käytössään ns. vakuutusperusteinen malli, ja siksi heillä on vaikeuksia ymmärtää, millaisia vaikutuksia direktiivillä tässä muodossaan olisi sosiaaliturvajärjestelmäämme.

Euroopan parlamentissa ihmisoikeuksien julmat loukkaukset ja räjähtämisvaarassa olevat ruutitynnyrialueet eri puolilla maailmaa tuntuvat olevan lähempänä kuin koto-Suomessa.

Jokaisella istuntoviikolla käsitellään aina muutamia kiireellisiä ihmisoikeusvetoomuksia ja toivotaan niiden pohjalta syntyvien yhteisten julkilausumien luovan ainakin moraalista painetta kulloisenkin kriisin ratkaisemiseen. Monet toivovat, että EU:n ääni maailman melskeiden keskellä kaikuisi yhä vahvemmin ja selkeämpänä, vaikka 27 jäsenmaan näkemysten sovittelu ei aina helppoa olekaan.

Yksi kovimmista haasteista EU:lle on jo monien vuosikymmenten tapaan Lähi-itä. Elämme tärkeitä aikoja Israelin ja palestiinalaisten välisen konfliktin osalta. Siihen myös EU:n parlamentti on vähän väliä paneutunut – viimeksi parlamentin käsiteltäväksi esittämäni ihmisoikeuskannanoton muodossa.

Kannanotto koski Hamasin lähes neljä vuotta sitten sieppaamaa nuorta juutalaissotilasta Gilat Shalitia, jota on siitä saakka pidetty tuntemattomassa paikassa Gazassa ilman minkäänlaisia yhteyksiä ulkomaailmaan.

Tavallisesti, kun EU-parlamentti tekee päätöslauselmaa aiheesta, jolla on pienikin yhteys Lähi-idän tilanteeseen, on yhteisen näkemyksen löytyminen äärimmäisen vaikeaa. Tässä tapauksessa kuitenkin eri poliittiset ryhmät näkivät selkeän humanitäärisen rikkomuksen ja saimme aikaan yhteisen julkilausuman, joka vaati Gilat Shalitin välitöntä vapauttamista

Varmasti tässäkin inhimillisen näkökulman löytyminen auttoi poliittisen solmun avaamisessa.

Toinen Lähi-idän jännitepesäke on omaa ydinasetta havitteleva Iran.

Maan nykyhallinto on voinut Kansainvälisen ydinenergiajärjestön IAEA:n kannoista piittaamatta kehittää sotilaallista ydinaseohjelmaansa ja toistuvasti uhkailla Israelin olemassaoloa. Iranin nykyhallinto rikkoo myös räikeästi ihmisoikeuksia ja polkee omien kansalaistensa perusvapauksia. Iranin uhka ei kuitenkaan ulotu vain lähialueille, vaan myös pitkälle Eurooppaan.

Myös meidän suomalaisten on syytä olla kiinnostunut siitä, mihin suuntaan Iranin kehitys jatkuu. Uskon, että yhtenäinen ja päättäväinen, vahvoihin kohdennettuihin talouspakotteisiin tukeutuva politiikka purisi parhaiten sisäpoliittisista ongelmista ja kansalaisten lisääntyvästä tyytymättömyydestä kärsivän Iranin johtoon.

Eurooppalaisille on lyhytnäköistä politiikkaa harjoittaa vilkasta kauppaa Iranin kanssa ja taloudellisiin seikkoihin viitaten sivuuttaa tarve kauppapakotteisiin. Toki aiheellinen huoli on, että esimerkiksi Kiina todennäköisesti mielellään ryhtyy yhä enemmän Iranin kauppakumppaniksi, jos länsimaiset kumppanit joukolla vetäytyvät sieltä.

Ihmisoikeuksiin ei saisi soveltaa rajahyötyajattelua, jossa niiden kunnioittamista vaaditaan vain, jos omat taloudelliset edut eivät kärsi. Valitettavan useinhan me juuri näin menettelemme.

Joskus tuntuu, että maailman tuskan ja räikeiden ihmisoikeusloukkausten vastaan kävellessä yhden ihmisen panos on pieni, mutta yritän aina muistuttaa itseäni vanhalla viisaudella: ”Ongelma ei ole niinkään pahan paljous vaan hyvän hiljaisuus”.

(Kolumni julkaistu 17.3. Savon Sanomissa)

Pari viikkoa sittenolin mukana EU:n Israel-valtuuskunnan matkalla Tel Avivissa ja Jerusalemissa. Meitä oli reissussa kymmenkunta meppiä ja nelipäiväisen tiiviin vierailuohjelman aikana tapasimme varsin erilaisia tahoja huippupolitikoista it-yrittäjiin ja kiertelimme eri puolilla maata.

Koskettavin tapaaminen oli Gilad Shalitin isän, Noam Shalitin kanssa.

Hamas sieppasi 19-vuotiaan juutalaisen korpraalin Gilad Shalitin kesäkuussa 2006 Israelissa. Hän on ollut vankina täysin eristyksissä siitä saakka tuntemattomassa paikassa Gazassa.

Hamas on kieltänyt mm. Punaisen Ristin edustajia tapaamasta Shalitia. Monet ihmisoikeusjärjestöt ovat jyrkästi tuominneet tämän pidättämisen olevan vastoin kaikkia humanitäärisiä sääntöjä. Sotilaana hänelle kuuluisisotavangin asema ja sen mukana tulevat kansainväliset oikeudet. Kuitenkin häneltä on riistetty kaikki nämä perusoikeudet, emmekä voi tietää, miten häntä päivittäin kohdellaan, mahdollisesti kidutetaan tai alistetaan. Joitakin kertoja Hamas on julkistanut hänen vetoomusnauhojaan todisteena siitä, että poika olisi elossa. Nauhojen vastineeksi Hamas on aina vaatinut useiden terroristivankien

vapauttamista Israelin vankiloista.

Gilad Shalitin vapauttamisesta on neuvoteltu monia kertoja, mutta aina Hamas on vaatinut vapauttamisen vastineeksi yhä enemmän palestiinalaisia vankeja. Viimeksi vaadittujen vapautettavien määrä oli jo 1000 palestiinalaista, joiden joukossa mukana monia veristen terroristihyökkäysten toteuttajia.

Gilad Shalit on sekä Israelin että Ranskan kansalainen. Ranskan ja EU-maiden vetoomukset ovat ainakin tähän saakka kaikuneet Gazassa valtaa pitävän terroristijärjestön, Hamasin, kuuroille korville. Shalit on heille niin kovin arvokas kaupankäynnin väline. Mikäli Israel vapauttaisi vastineeksi hänestä vaaditut tuhat vankia, olisi se varmaankin terroristiliikkeen suurin voitto kautta historian.

Nyt jo 23-vuotias Gilad ei kuitenkaan ole mikään kauppatavara, eikä hän ole siepattuna ja vangittuna tekemiensä rikosten vuoksi. Lupasimme Giladin isälle, että teemme parhaamme, jotta Euroopan parlamentti tekee osansa Giladin vapauttamiseksi ja hänen humanitääristen oikeuksiensa turvaamiseksi.

Esitin omalle poliittiselle ryhmälleni EPP:lle Gilad Shalitin tapauksesta ns.

päätöslauselmaesityksen (urgency resolution), jollaisia Euroopan parlamentti tekee ihmisoikeuksien sekä demokratian ja oikeusvaltion periaatteiden loukkauksia koskevista tapauksista työjärjestyksen 122 artiklan mukaisesti. EPP hyväksyi luonnoksen ja esitti sitä edelleen ensi viikon täysistuntokäsittelyyn.

Tukea ehdotukselle löytyi niin paljon myös muista ryhmistä, että aihe on nyt tänään virallisesti otettu ensi torstaina Strasbourgin täysistunnossa käsiteltäväksi. Toivon hartaasti, että mahdollisimman monet ryhmät ja yksittäiset edustajat lähtisivät kannanottoa tukemaan.

Odotamme Giladin isää myös vierailulle Strasbourgiin, jotta hän voi kertoa yhä useammalle eurooppalaiselle poliitikolle hätähuutonsa ja saada siihen myös vastakaikua.

Israelissa tavatessamme Noam Shalit antoi omistuskirjoituksen tyttäreni kirjaan. Tämä lastenkirja on pienen Giladin käsialaa, ja perustuu hänen lastentarhan aikaiseen kertomukseen ilkeästä kalasta, joka kiusaa ja uhkaa pientä kalaa. Noam-isä kirjoitti kirjaan tyttärelleni: ”Kun luet tätä, muista minun poikaani Giladia”. Samoin minäkin haluan vedota: Muista sinäkin Giladia ja hänen perhettään!

Helmikuun täysistuntoviikolla Euroopan parlamentissa keskusteltiin naisten ja miesten välisen tasa-arvon toteutumisesta parlamentin jäsenen laatiman tasa-arvoraportin ja komission tasa-arvokatsauksen pohjalta. Olen vankasti sitä mieltä, että naisten ja miesten yhdenvertainen kohtelu elämän eri osa-alueilla on ensiarvoisen tärkeätä. Eräät kohdat näissä asiakirjoissa aiheuttivat kuitenkin hämmennystä.

Kristillisdemokraattina koen kiusallisena, kuinka Euroopan parlamentissa sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen liittyviin mietintöihin lähes poikkeuksetta liitetään sellaisia sanamuotoja lisääntymisoikeuksien edistämisestä, jotka tosiasiallisesti tarkoittavat sitä, että syntymättömän lapsen oikeus elämään kielletään. Tämä oli valitettavasti myös viimeisimmän tasa-arvoraportin laita.

Nämä sanamuodot ovat ongelmallisia myös toimivaltakysymysten valossa. On muistettava, että aborttilainsäädäntö ei edes kuulu Unionin toimivaltaan, vaan jäsenvaltioille. Niinpä EPP-ryhmämme suositti koko raportin hylkäämistä äänestyksessä, vaikka tiesimme, että poliittiset vastustajat kääntävät sen tasa-arvon vastustamiseksi.

Kaikkein harmillisintahan tässä oli se, että itse asia – tasa-arvon edistäminen – kärsi eniten. Äänestystulosta kun voi halutessaan väännellä juuri niin, että yli kolmannes parlamentista ei tue tasa-arvoponnisteluja. Niinpä itselläkin oli mennä aamukahvi väärään kurkkuun viime sunnuntain Hesaria lukiessa, kun lehden kokenut, EU-asioita tunteva toimittaja Annamari Sipilä oli antautunut juuri tällaisen tarkoitushakuisen leimapolitiikan käsikassaraksi.

Kolumnissaan ”EU ja naisen ruumis” jokainen suomalaismeppi, joka ei tukenut tasa-arvomietinnön sanamuotoja abortista osana ”lisääntymisterveyspalveluja” sai otsaansa tasa-arvon vastustajan leiman. Tuli mieleeni, että osuvampi otsikko kolumnille olisi ollut ”EU ja lapsen ruumis”, koska heikoimmassa asemassa olevan syntymättömän lapsen oikeudet sivuutetaan aina näissä painotuksissa tyystin. Kristillisdemokraattinen lähtökohta tasa-arvon edistämiseen taas on jokaisen ihmisen korvaamaton ihmisarvo Jumalan luomana ja ainutlaatuisena yksilönä ja siitä arvopohjasta pidän kiinni.