(Kirjoitus on julkaistu Uusi tie ja Ristin voitto -lehtien mielipidepalstoilla 19.11.2009)

Uutinen Britaniasta kertoi, että kristityt hotellinomistajat saivat syytteen ”uskonnollisesti loukkaavasta” järjestysrikkomuksesta puolustaessaan uskoaan asiakkaalleen ja kritisoidessaan islamia. Mielestäni tämä on hälyttävä esimerkki siitä, mihin voidaan  ajautua.

Monikulttuurisessa maailmassa on väistämätöntä, että eri uskontoihin ja kulttuureihin kuuluvien mielipiteet aika-ajoin eroavat toisistaan. Joskus toisen omasta mielipiteestäni olennaisesti poikkeava kanta saattaa jopa häiritä. Viime viikkoina on keskusteltu tästä rajanvedosta, kun suomalainen Italiassa asuva maahanmuuttaja on käräjöinyt saadakseen krusifiksit pois italialaisten koululuokkien seiniltä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin kehotti Italiaa poistamaan kouluista krusifiksit. Ratkaisu on kuitenkin erikoinen ns. positiivisen uskonnonvapauden näkäkulmasta. Jos valtaosa luokasta koostuu katolisista oppilaista, joille krusifiksi on tärkeä symboli, miksi heidän uskonnonvapausoikeuksistaan ei kanneta huolta? Länsimaista kulttuuria, sivistystä ja yhteiskuntaelämää on mahdotonta ymmärtää ilman ymmärrystä kristinuskosta. Tässäkin  mielessä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisu on huolestuttava ja heijastaa pyrkimystä kieltää kristillinen kulttuuritausta osana maanosamme perinteitä.Uskonnonvapauden periaatteet eivät saa koskea vain ateisteja, vaan myös uskovia.

Tämän lisäksi  EU:ssa  parasta aikaa käsittelyssä oleva yhdenvertaisuusdirektiivi saattaisi  sellaisenaan toteutuessaan olennaisesti rajoittaa oikeutta toimia omantunnon mukaisesti mm. kaupallisessa toiminnassa. Kyseistä direktiiviä valmisteltaessa ei ole  edes kuultu kirkkokuntia eikä uskonnollisia järjestöjä.

Olen huolissani siitä, että suvaitsevaisuuden nimissä yhä enenevin määrin pyritään rajoittamaan ihmisten oikeutta toimia omantuntonsa mukaisesti jokapäiväisessä elämässään. Onko liikaa toivottu, että kristitty puuseppä voisi kieltäytyä ottamasta vastaan buddhalaistemppelin rakentamista koskevaa toimeksiantoa? Niille, joille uskonasiat ovat todella tärkeitä, usko  kun  vaikuttaa kaikkiin elämän osa-alueisiin, eikä vain elämän ”hengelliseen sektoriin”.

Sari Essayah Europarlamentaarikko (KD)

Kulissit kaatuvat ennemmin tai myöhemmin. Harvemmin ehkä niin suoralla tavalla, jolla riisuttiin suomalaisen huippumenestyneen pörssiyrityksen johtajalta ruhtinaan viitta. Alta paljastui läheisten vuosikymmenten perhehelvetti alkoholistin ja persoonallisuushäiriöisen ”suurmiehen” taustalla. Tarina on turhankin tuttu suomalaisissa kodeissa. Kova työmies ja perheen elättäjä on saanut yhteiskunnan hyväksynnän, vaikka kotona olisi ollut läheisiään terrorisoiva tyranni. Ilmiö ei ole vieras uskovissakaan perheissä. ”Seurakunnassa enkeli, kotona perkele”- tilitys kertoo tästä karua kieltä. Ulkoisen menestyksen ja loistavan uran merkitys rapisee olemattomaksi kun jäljelle jäävät katkerat lapset ja pahoinvoiva perhe.

Perheessä kuitenkin testataan armeijaa tai pörssiyritystä paremmin jokaisen miehen todellinen johtajuus. Se ei perustu käskytykseen, alistamiseen tai vallan käyttöön, vaan johtajuus ansaitaan palvelevan rakkauden ja vastuunkantamisen kautta. Itsekeskeisen kulttuurin keskellä harva mies, tuskin enää nainenkaan, uskaltaa puhua perheestä tärkeimpänä kutsumuksenaan. Myös koko miehen rooli on ristiriitaisten paineiden ja odotusten alla, tasapainoilua macho- ja pehmomiehen välillä

Yhteiskunta toimii usein irrationaalisesti. Arkadianmäki ei ainakaan tunnu tietävän, onko isällä virkaa vai ei Yhtäältä vaaditaan isän mahdollisuutta kasvatusvastuuseen pidentämällä isyyslomaa ja toisaalta kavennetaan isän rooli pienimmillään sukusolujen luovuttajaksi. Isän puuttuminen on edelleen peruste sekä lopettaa syntymättömän lapsen elämä että aloittaa lapsettomuutta lääkitsevät hedelmöityshoidot. Avioeroissa isät käyvät loppuun saakka katkeria taisteluita lastensa tapaamisoikeudesta ja huoltajuudesta, vaikka adoptioprosessissa isän juridiset oikeudet voidaan siirtää nykyään naiselle.

Isän merkitys läsnä olevana kasvattajana on yhtä lailla tärkeää sekä poikien että tyttöjen kehitykselle. Tutkimusten mukaan läheinen isä on tytön paras itsetunnon rakentaja ja pojan kehitykselle samaistumisen kautta tärkein miehisyyden pohja. Äitiydellä ja isyydellä on molemmilla oma erityisarvo, mutta tänä päivänä yhä harvempi lapsi pääsee nauttimaan molemmista vanhemmista. Meillä kasvaa sitten sotavuosien suurin isättömien sukupolvi.

Jumala on antanut isälle vielä erityistehtävän perheen hengellisen hyvinvoinnin huolehtijana. Sanaa harvemmin julistetaan perheen keskellä, vaan evankeliumi pikemminkin eletään todeksi. Läheisimmät näkevät keskeneräisyytemme ja syntisyytemme, anteeksi pyydettävää ja annettavaa perheen keskellä riittää päivittäin.

Maallinen isä on voinut jättää meihin monet arvet tai hän on loistanut poissaolollaan, parhaimmillaankin hän on epätäydellinen. Ehkä juuri siksi Jeesus antoi meille kuvan Jumalasta täydellisesti rakastavana Isänä. Isä, joka tuntee lapsensa perin juurin ja kuitenkin hyväksyy heidät yhteyteensä sellaisenaan. Hän rohkaisee ja kantaa, silloinkin kun omat voimat eivät riitä. Isänpäivän evankeliumi on, että Jumala on jokaisen isänkin Isä, armahtaja ja anteeksiantaja!

(Kirjoitus julkaistu Sana ja Ristin Voitto -lehdissä 6.11.2009.)

(Kirjoitus julkaistu Pohjanmaan Ajan Fakta -lehdessä syyskuussa 2009)

Puhe paljastaa meistä paljon. Murteesta voi päätellä kotipaikan, ammattislangi kertoo työstä ja äänensävystä kuulee mielentilan. Meidän suomalaisten suhde puheeseen ei kuitenkaan ole aivan ongelmaton. Eräässä runossa sanotaankin: ”Suomalainen on sellainen, joka vastaa kun ei kysytä, kysyy kuin ei vastata, ei vastaa kun kysytään…”.

Emme oikein harkitse small talkia ja kielestämme puuttuvat kohteliaat ”please” ja ”bitte” -ilmaisut. ”Kyllä” tarkoittaa meillä kyllä ja ”ei” on ei – yksinkertaista, mutta joskus ulkopuolisten korvissa turhankin suoraa tekstiä. Ja toisaalta olemme kuulemma kansa, joka vaikenee kahdella kielellä.

Sanat eivät tule tyhjästä, vaan ne ilmentävät ajatuksia ja kertovat tunteista. Kielen pistot voivat olla yhtälailla sanottuja kuin sanomatta jätettyjä. Pinnan alla olevat peitetyt tunteet, viha ja aggressiot purkautuvat viiltävinä sanoin, kylmänä äänensävynä tai jäätävänä hiljaisuutena. Suvuissa ja perheissä voi olla asioita, joista ei puhuta, mutta ne roikkuvat raskaana ilmapiirissä. Riidan siemen kylvetään harkitsemattomilla, pikaistuksilla lausutuilla sanoilla tai ilkeillä, totuutta sivuavilla juoruilla. Jokaista on varmaan sanoilla loukattu ja olemme itse pahoittaneet toisen mielen puheillamme.

Jaakob totesikin kirjeessään rehellisesti, että ”kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään”. Täydellistä kommunikointia vailla väärinymmärryksiä ihmisellä lienee ollut vain paratiisissa. Adamin ei tarvinnut arvuutella naisen puheen piilomerkityksiä tai lukea rivivälejä, eikä Eevan tulkita epämääräisiä murahduksia sanomalehden takaa.

Ihmeellisintä kaikista oli kuitenkin suora yhteys Luojaan. Kaikki täydellinen päättyi sitten käärmeen repliikkiin: ”Onko Jumala todella sanonut…”. Ihminen hylkäsi Jumalan ja hänen sanansa elämän perustana. Lankeemus toi puheeseen heti valheita ja syyttelyä, jotka turmelivat kielen puhtauden.

Jumala ei silti lakannut puhumasta ihmisille. Profeetat, papit, tuomarit, kuninkaat ja kansanjohtajat Aabrahamista alkaen kutsuivat ihmisiä laskemaan elämän perustan Jumalan lupausten varaan. Lopulta ”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme”, sovitus avasi jälleen suoran yhteyden Jumalaan. Jeesus kutsuu jokaista rakentamaan elämänsä Hänen ja Hänen sanansa varaan: ”Jokainen, joka tulee minun luokseni ja kuulee minun sanani ja tekee niiden mukaan” on vertauksen

viisaan miehen kaltainen, joka rakensi lujalle pohjalle. Tyynellä säällä auringon paisteessa ei näyttäisi olevan väliä elämän perustamateriaalilla, mutta myrskyn keskellä pohja ratkaisee.

Jumalan lupaukset eivät ole sanahelinää, vaan niissä on voima vapauttaa ihmiset elämään täyttä elämää. Me rikkinäiset ja keskeneräiset kelpaamme, koska mitta on täytetty puolestamme.