Sote -uudistusta on kohdeltu pitkälti sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnollisena uudistuksena, mutta samalla kyseessä on nykyisen vahvasti itsehallinnollisen ja järjestämisvastuullisen kunnan joutsenlaulu. Uudistuksen myötä monien kuntien budjeteista ja henkilöstöistä yli puolet siirtyy uusille itsehallinnollisille sote -alueille, joiden päättäjät valitaan suorilla vaaleilla. Näiden alueiden lukumäärä ja rahoitus tulisi ratkaista vielä kuluvan kuun aikana hallitusvetoisessa parlamentaarisessa seurantaryhmässä. Sen sijaan ideologiseen keskusteluun tulevaisuuden kunnasta on vasta herätty.

Kuten politiikassa niin usein, alueiden lukumäärästä väännettäessä ei enää kyse olekaan potilaan tai asiakkaan parhaasta, vaan alueellisesta vallanjaosta. Mitä enemmän itsehallintoalueita, sitä varmemmin valta keskittyy muutamalle suurimmalle puolueelle. Demokratiaa vääristävät korkeat piilevät äänikynnykset, joita eduskuntavaalien vaalipiiriuudistuksilla on pyritty madaltamaan, palaavat kuvioihin.

Soten rahoitus tulee merkitsemään myös suurta verouudistusta. Nyt lienee jo selvää, että itsehallintoalueiden rahoitusta ei voi hoitaa epätasaisen kustannusvastuun takia kunnista, vaan vaihtoehtoina ovat lähinnä verojen ohjaaminen valtion kautta tai uusi itsehallintoalueen sote -vero nykyisen yle -veron tapaan.  Terveys- ja sosiaalipalveluyritysten ja kolmannen sektorin tulisi myös löytää paikkansa palveluiden tuottajien joukossa.

Sote –uudistuksen vanavedessä itsehallintoalueille siirtyy maakuntaliittojen, elyjen, palo- ja pelastustoimen tehtävien ohella kenties toisen asteen koulutusta ja työllisyyspalveluja. Monilta osin tämä valtion, itsehallintoalueen ja kuntien välinen työnjako on vielä selvittämättä puhumattakaan esimerkiksi kiinteistöjen ja muun omaisuusmassan huollosta ja hallinnoinnista.

Mitä tulevaisuuden kuntiin sitten jää päätettäväksi? Näillä näkymin varhaiskasvatus, perusopetus, kaavoitus, perusinfra, kulttuuripalvelut, elinkeinopolitiikka ja kuntalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Sote – kustannuksista ”puhdistetun” keskimääräisen kunnan veroprosentiksi on laskeskeltu olevan n. 11 %, jolla edellä lueteltu olisi valtionosuuksien lisäksi hoidettava. Kustannuksilla kunnissa on taipumus kasvaa ja veronmaksajan kukkarolla saatetaan olla sekä itsehallintoalueilta että kunnista.

KD:n visiona on lähipalvelukunta, jossa päätöksentekoon voi vaikuttaa. Julkisen sektorin rinnalla paikalliset yritykset ja yhdistykset luovat vireän kunnan, joka ei ole vain palveluautomaatti, vaan asukkaidensa hyvinvoinnin yhteisö. Olisi syytä kysyä kansalaisilta: millaisen kunnan sinä näkisit tulevaisuudessa?

Valtiovarainministeriön esitys hallintarekistereistä on kuumentanut keskustelun osakeomistuksen avoimuuden hylkäämisestä ja mahdollisuudesta veronkiertoon. Keskustelussa on unohtunut, että ulkomaisten pankkien hallintarekisterien kautta on tähänkin asti voinut sijoittaa suomalaisiin osakkeisiin ja suomalaiset ovat voineet sijoittaa ulkomaisiin osakkeisiin. Tällöin ostajaksi merkitään se pankki, jossa hallintarekisteri on. Verottaja saa tiedon suomalaisten sijoituksista ulkomailla, jos niitä tuloutetaan Suomeen ja silloin, jos on tietojenvaihtosopimus. Nykyäänkin siis omistusten piilottaminen on ollut mahdollista, jos niin on halunnut toimia.

EU:n arvopaperimarkkina-asetus käsiteltiin viime kaudella Euroopan parlamentissa ja sain sinne neuvotelluksi silloisen hallituksen linjan mukaisen kirjauksen, joka tarjosi mahdollisuuden Suomelle halutessaan jatkaa pelkkien suorien tilien käyttöä, eli EU-asetuksen pakottavuuteen vetoaminen muutoksen perusteluna on vain osin totta. Sen sijaan Suomi on ollut poikkeus siltä osin, että meillä on tähän asti yhden yrityksen monopolina pidetty asiakkaan suoria tilejä arvopaperikeskuksessa. Tältä osin muutos on paikallaan, ja valtiovarainministeriön esitys hallintarekisterien sallimisesta tarkoittaa käytännössä sitä, että pankeissa voidaan pitää jatkossa tilejä asiakkaiden osake- ja muille arvopaperisijoituksille. Tämä on yleinen tapa muissa EU-jäsenmaissa.

Asian ytimessä ei niinkään ole osakesäilytysten muoto – hallintarekisteri vai suora tiliomistus – vaan avoimuus ja tiedon saanti. Suomessa julkinen, käytännössä toimittajien, tiedonsaanti suomalaisten osake-omistuksista on hoitunut Patentti- ja Rekisterihallituksen tietokoneelta, jossa on voinut käydä tekemässä hakuja. Hakuja on ollut muutama sata vuodessa. Jos uuteen järjestelmään siirrytään, pankit ovat kertoneet luovansa tietojärjestelmän, jossa niiden hallintatilien tiedot saa jopa nykyistä helpommin ja reaaliaikaisesti.

Ulkomaisia hallintarekistereitä ei ole tähänkään asti voitu Suomesta säännellä eikä toisaalta estää suomalaisia sijoittamasta ulkomaisten järjestelmien kautta. Suomessa meidän kannattaa olla edistämässä

EU:ssa laajaa yhteistyötä verotarkastuksissa ja mahdollisimman automaattista tietojenvaihtoa. Ulkomaisiin hallintarekistereihin liittyvä tiedonsaantiongelma on helpottamassa, kun vuodesta 2017 automaattinen tietojenvaihto EU:ssa tulee voimaa. Nyt olisi varmaan paikallaan ottaa asiassa aikalisä ja katsoa, kuinka automaattinen tietojenvaihto lähtee käytännössä toteutumaan ja millaisen avoimuuden varmistavan järjestelmän pankit ovat valmiita luomaan. On turha luoda kiireellä tilannetta, jossa herää huoli siitä, että veronkierto ja salailu helpottuvat.

Sari Essayah

 

 

Pohjois-Savon maaseutunuorten valiokunta tarjosi keväällä jokaiselle alueen kansanedustajalle mahdollisuuden omaan kummitilaan.  Tartuin tilaisuuteen tutustua nuoren maaseutuyrittäjän arkeen ja vaihtaa näkemyksiä puolin ja toisin. Maaninkalaisella kummitilallani rakennetaan parhaillaan1,4 miljoonan robottinavettaa, laajennetaan tilakokoa ja pirtissä pyörii kolme alle kouluikäistä. Kerralla kyllä selvisi, ettei huushollissa tarvitse peukaloita pyöritellä ja pohtia, mitä vapaa-ajallaan tekisi.

Suomalaiset tuottajat ja elintarviketuotanto ovat olleet kohtuuttoman tilanteen edessä kustannuspaineiden ja EU-pakotteiden heijastuessa markkinatilanteeseen. Tuore tilasto kertoo, että tuottajahinta on laskenut maidolla 19 %, sianlihalla 8 %, naudanlihalla 2 % ja rehuohralla 4 % vuoden takaiseen. Syksyn sadosta ei povata hyvää ja monien tilojen maksuvalmius on kovilla.

Kummitilani nuoren tuottajapariskunnan päättäväisyys ja tulevaisuuden usko kaiken keskellä tekivät vaikutuksen. Kunpa me lainsäätäjät ja julkinen taho emme sitä innostusta toimillamme kuten ylenmääräisellä byrokratialla sammuttaisi. Kuulostaako ympäristö- ja rakennuslupien kuukausien ruljanssi ja 45 000 euron kustannukset kohtuullisilta? Eivät minustakaan.

Samanaikaisesti suomalaisten tuottajien tulevaisuuspainin kanssa kunnat ja monet muut julkisia hankintoja tekevät tahot ovat päätyneet ostamaan heikkolaatuisia ulkomaisia elintarvikkeita paikalliset maataloustuottajat sivuuttaen. Syynä on usein puutteellisesti valmistellut kilpailutukset, joissa laatukriteerit ovat unohtuneet ja jäljelle on jäänyt halvin hinta. Sitten ihmetellään koulu- ja laitoskeittiöissä puolalaisia kumiperunoita ja thaimaalaista broileria. Syksyllä eduskuntaan saapuvan hankintalain uudistuksen yhteydessä tähän on saatava muutos.

Mallia voidaan hakea vaikkapa Ruotsista, jossa sikäläisten tuottajien kritiikki kuntien ulkomaisia tuotteita suosivalle linjalle johti lain muutokseen. Pelkkä kotimaisuus ei sinällään ole sallittu kriteeri julkisissa hankinnoissa, joten uusi lakiehdotus antaa viranomaisille vahvan suosituksen hankkia vain tuotteita, jotka on tuotettu Ruotsin eläinsuojelulakia noudattaen. Ruotsin maataloustuottajien järjestö LRF ja ruotsalaisen lihan puolesta puhuva Svensk kött -järjestö ovat kilvan kiitelleet uudistusta.

Pohjoismaisilta tuottajilta vaaditaan tiukkaa tuotantoeläinten hyvinvoinnin turvaavaa eläinsuojelulainsäädännön noudattamista.  Julkisissa hankinnoissa tälle ei kuitenkaan ole annettu minkäänlaista painoarvoa, mikä on tosi kummallista. Yhteisillä verovaroilla tehtävillä hankinnoilla kannattaa mieluummin tukea paikallista kuin ulkolaista tuotantoa. Hankintalain uudistus on yksi eniten kansalaisten arkeen vaikuttavista hankkeista ja viimeksi siitä säädettiin direktiiviä kireämpi. Jätetään nyt mallioppilasleikit ja hyödynnetään joustot mm. kokonaisedullisuudesta, sosiaalisista ja elinkaarikustannuskriteereistä täysimääräisesti.

Tänään sitten vihdoin viimein saatiin julki hallituksen kanta Kreikan rahoitustukineuvottelujen aloittamiseen. Perussuomalaiset, keskusta ja kokoomus tukivat Suuressa valiokunnassa ns. Kreikka III:n ohjelmaneuvotteluiden aloittamista Euroopan vakausmekanismista eli EVM:stä sekä ns. siltarahoitusta eli ERVM:stä myönnettävää hätälainaa. Edellinen tarkoittaa julkisuudessa olleiden arvioiden mukaan yli 80 mrd:n euron uutta tukipakettia seuraavan kolmen vuoden ajalle ja jälkimmäinen 7 mrd:n euron tukea, jonka vakuutena on EU:n budjetti eli välillisesti myös ei-euromaat ovat sen takana. Esitin kokouksessa lausumaa, jolla Suomen hallitus velvoitetaan vastustamaan rahoitusohjelman neuvotteluiden aloittamista, estämään entisten lainojen leikkaukset ja esitin vaihtoehdon IMF:n lainaohjelman jatkamiseksi.

Pääministeri Tsipras on viimeksi eilen ilmoittanut, ettei hän usko tuen ehtona olevaan talousuudistusohjelmaan, ja se saatiinkin läpi parlamentissa opposition turvin, eli maan ns. poliittinen riski on vielä kasvanut aiemmasta. Jos Kreikkaa tässä tilanteessa edelleen lainoitetaan ja taustalla ovat vahvat spekulaatiot myös lainojen uudelleen järjestelystä sekä velkaleikkauksista, se ruokkii moraalikatoa koko euro- ja EU-alueella. Lisäksi on huomattava, että Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on esittänyt vahvoja epäilyjä ohjelman uskottavuudesta ja esittänyt joko Kreikan velkojen leikkauksia ja velkaohjelmien venyttämistä entisestään. Suomen hallitus tukee siis neuvottelujen aloittamista ohjelmasta, johon Kreikka ei sitoudu ja IMF ei usko.

IMF:n spekulaatiot ovat nostaneet velkaleikkaukset myös mahdolliselle toimenpidelistalle. Suomen hallituksen linja ”suhtautua varauksellisesti” nykyisten lainaohjelmien uudelleenjärjestelyihin on aivan liian löysä. Suomen tulee vastustaa Kreikan ensimmäisen ja toisen lainaohjelman velkojen nimellisarvon leikkaamista, koska muutoin Suomi vaarantaa omat vakuusjärjestelyt.

Toistin kokouksessa kantani, että Suomen tulisi tukea toimenpiteitä, joilla jo olemassa oleva IMF:n lainaohjelma saadaan vapautetuksi ja akuutti rahoituskriisi hoidetuksi. Kreikalle kuuluvilla 1.8 mrd:n SMP-tuotoilla voitaisiin maksaa pois IMF:n erääntynyt maksurästi 1,6 mrd., joka on ollut esteenä jo myönnetyn 17 mrd:n lainaohjelman maksamiselle. Samoin muut kertyneet SMP/ANFA -tuottojen palautukset n. 7 mrd. euroa olisi käytettävissä akuutin kriisin hoitamiseen, erityisesti lääkejakelun ja elintarvikehuollon varmistamiseen. Näin saataisiin kaivattua lisäaikaa tarkastella, onko Kreikan hallitus uudistuksissaan tälläkään kertaa tosissaan.

Lisäksi on tiedossa komission esitys EU-budjetista rakenne- ja maatalousrahastoista ohjattavista 35 mrd:n euron suunnitelmista. Maanantai-iltana EU-huippukokous julkilausumassaan totesi asian ikään kuin pienenä sivujuonteena, vaikka kysymys on EU:n eri ohjelmien rahastoista tehtävistä lupauksista suoraan Kreikalle. Jälkikäteen on selvinnyt, että kohteena ovat rakenne- ja maatalousohjelmat. Tarkoittaako tämä sitä, että muut maat vastaavasti tinkivät omista ohjelmarahoistaan? Maaseudun kehittämisrahat ovat olleet niitä harvoja EU-ohjelmia, joista Suomi on ns. netonnut eli saanut enemmän kuin laittanut sisään. Komissio esitti poikkeustoimenpiteenä myös ennakkorahoituksen lisäämistä yhdellä miljardilla eurolla edistääkseen välittömästi investointeja ja toteaa, että siitä on sovittava EU:n lainsäätäjien kassa eli Euroopan Parlamentin ja neuvoston kanssa, mutta sitä koskevaa esitystä ei ainakaan vielä ole silmiini tullut. Lisäksi julkilausumassa todetaan, että myös Euroopan investointisuunnitelma tarjoaa Kreikalle rahoitusmahdollisuuksia. Pian sitten uutisointiin, että se tarkoittaa 500 milj. euroa Kreikalle, vaikka Suomi on aiemmin kannattanut linjausta, joissa näitä ns. ESIR -hankkeita arvioidaan laadun perusteella eikä suinkaan tehdä maakohtaisia jyvityksiä eli tässäkin asiassa edellisellä linjauksella pyyhitään pöytää.

Kaiken tämän miljardien pyörityksen keskellä, ihmettelen, miksi vaihtoehtojen joukossa ei ole ollut kunnollisia laskelmia Kreikan mahdollisuudesta myös erota euroalueesta. Poliittinen tahto euron ja EU:n pönkittämisestä on jyrännyt talouden tosiasiat jo aikoja sitten.  Federalistit taputtavat käsiään, sillä mitkään solidaarisuuslausekkeet ja kauniit sanat eivät sido niin tiukasti yhteen kuin valtava yhteinen velka.

Eduskunnan Suuri valiokunta käsitteli viikonloppuna hallituksen kantaa ns. Kreikka III:n ohjelman aloittamiseksi Euroopan vakausmekanismista eli EVM:stä, joka tarkoittaisi julkisuudessa olleiden arvioiden mukaan jopa 80 mrd:n euron uutta tukipakettia seuraavan kolmen vuoden ajalle. Esitin kokouksessa lausumaa, jolla Suomen hallitus velvoitetaan päämieskokouksessa vastustamaan rahoitusohjelman aloittamista ja esitin vaihtoehdon IMF:n lainaohjelman jatkamiseksi.

Viimeisetkin luottamuksen rippeet menivät, kun Kreikan hallitus kesäkuussa irtaantui ERVV -lainaohjelman ehdoista ja laiminlöi rahoitustuen vastineeksi sovitut toimet. Kansanäänestyksen järjestäminen lainaehdoista, ja sitten suurin piirtein saman ohjelman hyväksyminen viikkoa myöhemmin parlamentissa on ollut surullinen – ja ikävä kyllä kallis – näytelmä vailla vertaa.

Kreikan hallituksen halu ja kyky toteuttaa talousuudistuksia ja selvitä veloistaan on kyseenalainen. Jos Kreikkaa tässä tilanteessa edelleen lainoitetaan ja taustalla ovat spekulaatiot myös lainojen uudelleen järjestelystä, se ruokkii moraalikatoa koko euro- ja EU-alueella. Kristillisdemokraatit olisivat olleet valmiit saattamaan alkuperäisen ERVV – lainaohjelman viimeisen erän sovitun mukaisesti päätökseen, mutta tällaista teatteria emme voi tukea.

Tällaisessa tilanteessa myös Suomen riskit kasvavat, mikä voi johtaa myös Suomen vastuiden kasvamiseen, mikäli EVM:n nykyinen kapasiteetti ei riitä kasvaneen lainanannon ja/tai tappioiden takia. Erityisen huolestuneita tulisi olla pääministeri Tsiprasin puheista parlamentissa, joissa hän viittasi lainojen uudelleenjärjestelyyn, jolle myös Ranskan presidentti Hollande on näyttänyt myötämielisyyttä. Ongelman pihvi lienee se, että onko Kreikan taloudessa mitään kerryttävää ylijäämää, sillä nythän lisälainoilla maksetaan osin entisiä lainoja ja korkoja sekä pidetään pankkeja pystyssä; yksityistalouden puolella tämä olisi tuhoon tuomittu ”pikavippikierre”. Jos syö enemmän kuin tienaa, niin ei siinä enää lainoja lyhennellä.

Euroerolle myös vaihtoehto

Ainoana vaihtoehtona lisälainoitukselle on esitetty Kreikan euroeroa eli ns. grexitiä, ja perusteluina Kreikka III:lle on juuri nähty euroeroon liittyvä epävarmuus ja kustannukset koko euroalueelle. Mielestäni asiassa voidaan kuitenkin edetä toisin.

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n 17 mrd. lainaohjelma on edelleen voimassa, mutta sitä ei ole voitu jatkaa, koska Kreikka laiminlöi kesäkuussa erääntyneen 1,6 mrd. lyhennyksen. Euromaat maksoivat kuitenkin vuonna 2014 yhteensä noin 1,8 mrd. euroa Kreikalle kuuluvia SMP-tuottoja EVM:n hallinnassa olevalle tilille, joita ei kuitenkaan ole maksettu Kreikalle.  Tällä rahalla voitaisiin vapauttaa IMF:n lainaohjelma ja välttää välitön rahoituskriisi, samoin muut kertyneet SMP/ANFA -tuottojen palautukset n. 7 mrd. euroa olisi käytettävissä akuutin kriisin hoitamiseen, erityisesti lääkejakelun ja elintarvikehuollon varmistamiseen. Näin saataisiin samalla lisäaikaa tarkastella, onko Kreikan hallitus uudistuksissaan tälläkään kertaa tosissaan. Jatkoprosessissa voidaan sitten tarkastella eri etenemisvaihtoehtoja.

Suuri valiokunta käsitteli tunteita herättänyttä turvapaikanhakijoiden taakanjakoa ja sisäistä siirtoa EU-maiden kesken. Suomen hallitus on asettumassa tukemaan komission esitystä Italian ja Kreikan hyväksi toteutettavien 40 000 turvapaikanhakijan hajauttamisesta ympäri Eurooppaa, Suomen osuus tästä on 800.

Tilanne Välimerellä on vakava, mutta EU:n lääke turvapaikanhakijoiden sisäisistä siirroista väärä. Turvapaikanhakijoiden siirtäminen EU-maasta toiseen lisää entisestään vakavaa rikollisuutta, kuten ihmiskauppaa ja ihmissalakuljetusta.

Tähän asti Suomi on pitänyt kiinni siitä peruslähtökohdasta, että jokainen valtio vastaa omalle alueelleen tulevista turvapaikanhakijoista ja saa tarvittaessa tukea EU:n rahastojen ja virastojen asiantuntija-avun kautta. Kristillisdemokraatit ministeri Räsäsen johdolla puolusti tätä linjaa menestyksekkäästi viime hallituskaudella, mutta tuskin on muste Sipilän hallitusohjelmasta kuivunut, kun Suomen linja muuttui.

Suomi on aiemmin tukenut alueen tukalaa tilannetta kiintiöpakolaisjärjestelmän kautta, joka kohdistaa avun kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin ja jo pakolaisstatuksen saaneisiin, kuten Syyrian sodan pakolaisten kohdalla tehtiin. Kiintiöpakolaisjärjestelmän kehittäminen on taloudellisesti ja inhimillisesti järkevämpää kuin ottaa lisää turvapaikanhakijoita vastaanottokeskuksiin useiden kuukausien, jopa vuoden ylittäviin turvapaikkaselvityksiin.

Suomi siis nyt suuntaa apunsa kaikkein hädänalaisimmista niille, joiden joukossa on monenlaisella motiivilla Eurooppaan pyrkiviä. Tarvittaisiin lisäksi humanitäärisen avun ja kehitysyhteistyön kohdentamista lähtömaihin, jotta tarve epätoivoiselle turvapaikanhakemiselle Euroopasta vähenisi, mutta juuri näistä määrärahoista hallitus leikkaa.

Komissio toi esityksensä ns. hätätilamekanismin kautta, joka edellyttää poikkeuksellisia ja äkillisiä maahantulijoiden määriä. Pohjois-Afrikan tilanteesta johtuva turvapaikanhakijoiden tulva Eurooppaan on kuitenkin jatkunut jo pitkään eikä loppua ole näkyvissä, joten vastaisuudessa on yhä vaikeampi vastustaa tätä ns. taakanjakoa. Koko hätätilamekanismin soveltamisen oikeusperusta on siten kyseenalainen, koska soveltamiskriteerien täyttyminen sekä toimenpiteiden oikeasuhtaisuus ovat epävarmoja.

On harmillista, että Suomen hallitus lähtee tielle, joka avaa mahdollisuuden siirtää maahanmuuttopolitiikan päätösvaltaa komissiolle, ja tukee keinoja, joilla vakavaa ongelmaa ei ratkaista, vaan saatetaan jopa pahentaa.

Vaalityö on nyt tehty. Koko alkuvuosi on ollut kiertämistä ympäri Savo-Karjalan vaalipiiriä. Lukemattomia tilaisuuksia ja tuhansittain kohtaamisia toreilla ja turuilla. Kd-teltoilla on riittänyt kävijöitä jonoksi asti ja paljon on ollut niitä, jotka kertovat äänestäneensä aiemmasta poiketen kristillisdemokraatteja.

Erityisesti olen iloinnut tässä kampanjassa Savo-Karjalan ehdokkaiden hyvästä yhteistyöstä. Se on auttanut niin käytännön asioissa, kuten vaalimateriaalin jakamisessa ja erityisesti hyvän kampanjahengen ja tsempin ylläpitämisessä.

Haluan rohkaista Sinua, joka vielä pohdit, lähteäkö uurnille ylipäätään. Käytä ääntäsi, yksikään annettu ääni ei ole turha, mutta nukuttu ääni on auttamattomasti hukkaääni. Silloin annat toisten päättää puolestasi ja sinun äänesi ei kuulu.

Tässä kiteytetysti tärkeitä asioita, joiden puolesta haluan kansanedustajana työskennellä, jos saan siihen teiltä Savo-Karjalan äänestäjiltä valtakirjan.

• Vastuullista talous- ja työllisyyspolitiikkaa
  Verotuksen rakenteella on tuettava hyvinvointia, peruspalveluja ja työllistämisedellytyksiä. Valtion ja kuntien ylivelkaantuminen on lopetettava ja julkista taloutta tehostettava. Pienet ja mikroyritykset tarvitsevat rahoituksen turvaamista ja innovaatiotukea kasvun vauhdittamiseksi.
• Perheen parhaaksi
  Koko yhteiskunnan hyvinvoinnin lähtökohtana on, että perheissä voidaan hyvin. Palveluja tarvitaan perheiden kasvatustyön tukemiseen ja valinnanvapaus on säilytettävä, miten lastenhoidon tuet jaetaan vanhempien kesken. Kouluopetuksen laatu ja alueellinen saatavuus on turvattava.
• Huolehtimista heikoimmista
  Kaikkein heikommista – lapsista, sairaista, vammaisista ja vanhuksista – on huolehdittava hyvin kaikissa olosuhteissa. Sote-uudistuksesta ei saa tulla hallintohimmeli, vaan laadukas, oikea-aikainen terveydenhuolto on turvattava ja ennaltaehkäisevään toimintaan, erityisesti sosiaalityössä, tarvitaan lisäresursseja. Lähipalvelut on turvattava myös haja-asutusalueilla. Monet eläkeläiset sinnittelevät toimeentulon rajoilla – indeksikorotukset turvattava, kotipalvelut ja omaishoito kuntoon.
• Globaalit haasteet
  Suomen asioiden hoito Arkadianmäen ohella Brysselissä on hallituksen ja eduskunnan käsissä. EU-yhteistyö ei saa olla elämistä toisten kustannuksella, vaan jäsenmaissa on tehtävä rakenteellisia uudistuksia. Liittovaltiokehitys on torjuttava ja keskityttävä ympäristöongelmien, kansainvälisen rikollisuuden estämiseen, tutkimuksen, koulutuksen, oikeudenmukaisen kauppapolitiikan ja ihmisoikeuksien edistämiseen.
• Savo-Karjalan asialla
  Vireä elinkeinoelämä on maakunnan hyvinvoinnin perusta. Savo-Karjalan vahvuuksia ovat metsä-, bio- ja metalliteollisuus, maatalous ja elintarviketuotanto sekä matkailu. Itä-Suomen yliopisto sykkii elinvoimaa koko alueelle.  Alueen valtaväylä 5-tie on rakennettava loppuun ja biotalouden kehityshankkeet on turvattava. Laajakaista kaikille on myös pk-yritysten elinehto.