Parlamentin talous- ja raha-asioiden sekä työllisyys- ja sosiaaliasioiden valiokunnat ovat parin kuukauden ajan valmistelleet tutkimusraporttia ns. troikan roolista ja toimista euroalueen ongelmamaiden osalta. Kuultavana ovat olleet paitsi troikan keskeiset toimijat Euroopan Keskuspankki (EKP), komissio ja Maailman pankki (IMF) myös euroryhmä, ongelmamaiden viranomais- ja etujärjestötahot sekä lukuisa joukko tutkimuslaitoksia ja asiantuntijoita.

Troikan talouskuriin ja säästöihin painottuneet vaatimukset ovat saaneet osakseen ankaraa arvostelua erityisesti ongelmamaissa mutta myös parlamentin vasemmalla laidalla. Sopeuttamispolitiikkaa ja rakenneuudistuksia on syytetty kaikesta mahdollisesta köyhyyden ja kurjuuden luomisesta ikään kuin kriisimaiden aiemmalla holtittomalla velkaantumisella ja huonolla talouspolitiikalla ei olisi mitään tekemistä nykytilanteen kanssa.

Toisaalta itsekin suhtaudun varuksella siihen, että tarvitaan ylipäätään ulkopuolinen taho kertomaan, mitä maassa pitää tehdä. Troikan demokraattinen legitimiteetti onkin kyseenalaistettu, sillä vaikka sopeutusohjelmat ajettiin läpi kansallisissa parlamenteissa, niin valinnan varaa ei juuri ollut. Ja kuitenkin ilman väliintuloa ja rahoitusmarkkinoita rauhoittaneita sopeutusohjelmia näiden maiden taloudet olisivat romahtaneet totaalisesti.

Troikan toiminta on osoittanut, että kriisissä hätäisesti sorvatut sopeutusohjelmat vaatisivat parempaa vaikutusarviota ja ennen kaikkea talouden elpymiseen tähtäävää suunnitelmaa. Julkisten menojen mm. sosiaalietuuksien reippaat leikkaukset rakenteellisten uudistusten viivästyessä johtivat sisäisen kulutuskysynnän nopeaan heikkenemiseen. Pienyritykset, jotka kamppailivat jo ennestään rahoituksen niukkuudesta, ajautuivat vaikeuksiin ja konkursseihin; mm. Portugalissa investoinnit laskivat 45 % ja taloudellinen toimeliaisuus romahti. Toipuminen on ollut hidasta, koska pk-yritysten katoamisen vaikutukset ovat pitkäkestoisia.

Summa summarum voisi kai todeta, että vaikka välittömältä talousromahdukselta vältyttiin, niin lyhyen tähtäyksen toimet ovat syöneet mahdollisuuksia pitkäntähtäyksen toipumiselta. Osa parlamentista haluaa troikasta jopa pysyvän toimielimen EU:hun. Mielestäni siihen suuntaan ei kannata mennä, sillä se antaisi jälleen läpinäkyvyyden puutteelle lisävaltuuksia EU:ssa. Yhtään lisää erilaisia päätöksentekohäkkyröitä ei EU:ssa kaivata; sitäkin kipeämmin kaivataan aitoa kasvua ja elpymistä

Oscareita kahminutta avaruuselokuvaa ”Gravity” on kehuttu realistisesta painottomuuden kuvauksesta ja monista tieteellisesti tarkoista yksityiskohdista. Kritiikkiä on tullut lähinnä odottamattomien tapahtumien suuresta määrästä, joihin – juonipaljastuksia tekemättä voi kertoa – avaruusromulla on osuutensa. Mutta totta se on: avaruus on täynnä rojua!

Maata kiertävällä radalla on tällä hetkellä yhdestä miljoonasta sataan miljoonaan esinettä, jotka aiheutuvat ihmisen toiminnasta. Noin 20 000 näistä on kooltaan suurempia kuin 5‑10 cm. Määrään sisältyy hajonneiden rakettien ja satelliittien kappaleita, vanhoja ehjiä ja rikkoutuneita satelliitteja ja noin 1 200 vielä toimivaa satelliittia.

Avaruusromusta on paljon haittaa, sillä pienet osat saattavat todella törmätä toimiviin satelliitteihin suurella nopeudella ja aiheuttaa koko satelliitin tuhoutumisen. Sääennusteet, telekommunikaatio ja satelliittipaikannus ovat kaikki uhattuna. Avaruusromu myös vähentää joidenkin kiertoratojen käyttökelpoisuutta. Ongelmaa pahentaa, että joka vuosi lähetetään uusia satelliitteja maata kiertävälle radalle, mikä tuottaa lisää romua satelliitin törmättyä johonkin tai hajottua kappaleiksi.

Paljon pienempi riski ovat satunnaiset satelliittien maahansyöksyt, jotka voidaan avaruussään vaihteluista huolimatta melko tarkasti laskea. Tässä apuna on suomalainen Ilmatieteenlaitoksen avaruussäämalli, joka on Euroopan kärkeä, kun avaruussään vaikutuksia satelliittien kiertoratoihin tai maahansyöksyihin halutaan selvittää.

Avaruusromun vähentäminen vaatisi parempaa kansainvälistä yhteistyötä ja esimerkiksi kaupallisten toimijoiden sitoutumista romun alas tuontiin. Epästabiililta radalta kyllä tullaan alas ”luonnollisesti” energian loputtua, mutta pitäisikö stabiileille radoille asettaa peräti ”kunnossapitomaksu”. Entäs vakoilusatelliitit, joiden sijainnista ei liikoja huudella?

Teollisuuskomissaari Tajani kertoi vastauksessaan kirjalliseen kysymykseeni EU:n olevan mukana useissa kiertoratojen puhdistamiseen tähtäävissä tutkimushankkeissa sekä edistävän kansainvälisten käytännesääntöjen hyväksymistä ulkoavaruuden toimintaan.  Komissio esitti vuosi sitten avaruusromun valvontaa ja seurantaa koskevan ehdotuksen, joka täydentää USA:n törmäyksenestopalveluja.

Esitin kysymyksessäni, että kaikissa jäsenvaltioiden tai EU:n alueella sijaitsevien yritysten lähettämissä raketeissa ja satelliiteissa olisi oltava laitteet, jotka palauttavat ne turvallisesti takaisin maan pinnalle sen jälkeen, kun satelliittia tai avaruusalusta ei enää käytetä. Näin estettäisiin uuden avaruusromun syntyminen. Tässä innovaatiohuippua edustavaa suomalaiskeksintöä sähköpurjetta voisi käyttää satelliittien plasmajarruna.

Tajani kommentoi varovaisesti, että voidakseen ehdottaa tällaisia ratkaisuja komissio tarkastelee tutkimustuloksia, tulevia yhteisiä kansainvälisiä sääntöjä ja esitysten mahdollisia vaikutuksia Euroopan avaruusteollisuuteen. Tutkimusohjelmat jättävät paljon vapautta hakijoille ehdotusten tekemiseen ja valituksi tuleville hakijoille tulosten hyödyntämiseen.

Onnistuessaan suomalaiskeksintö voisi siis olla avaruuden romualan edelläkävijä!