Blogi

RSS

Synkkä syksy tulossa?

Kirjoitettu kirjoittajana

Koronan varjossa syyskauttaan aloittava eduskunta saa isoja asioita pöydälleen; EU:n elpymisrahastoesitys ja tulevan vuoden budjetti niistä päällimmäisenä. Yhteisvelkaan vuosikymmeniksi sitovaa ja EU:n omia sääntöjä rikkovaa elpymisvälinettä ei voi kannattaa, ja kotimaankin budjetissa ”huldahuoleton” meno hirvittää. Tuiki tarpeelliset työllisyyspanostukset uupuvat edelleen, mutta rahoja kylvetään sinne tänne hallituksen ideologisiin lempihankkeisiin.

Sen sijaan leikkuri näyttäisi osuvan kylmällä tavalla sote-järjestökenttään, liikuntaan, kulttuuriin ja nuorisotyöhön, joilta ollaan viemässä lähes kolmannes rahoista, ellei budjettiriihessä asiaa paikata. Veikkauksen tuottojen alenemisen korvaaminen järjestökentälle nyt ja tulevaisuudessa on yksi syksyn isoista ratkaisuista. Yhteiskunnan kannalta keskeisiä järjestöjen tuottamia tukipalveluita mm. vammaisille, pitkäaikaissairaille, päihde- ja mielenterveysongelmaisille sekä nuorille ei saa ajaa alas.

Työllisyystoimien puuttumisen lisäksi edes työttömien määrän kasvuun ei olla varauduttu. Syksyn suhteen ollaan vielä aivan alussa, ja lomautusten lopullinen kohtalo ratkeaa tulevien viikkojen aikana. Viime päivien uutisten valossa näyttää tosi pahalta; tuhansien työpaikkojen kohdalla yt-neuvottelut päällä ja Kaipolan paperitehtaalla lappu luukulle.

Seurasin demareiden puoluekokousta sillä silmällä, että perinteinen työn puolue toisi avauksia työllisyyden ja talouskasvun parantamiseen. Kuulimme kuitenkin vain toistona epärealistisen, palkansaajia kosiskelevan vision kuuden tunnin työpäivästä entisellä palkkatasolla. Marin totesi käyvänsä asiasta jatkoneuvotteluja ammattijärjestöjen kanssa, mutta kaipa ne palkat maksetaan edelleen työnantajien ja yritysten toimesta. Toteutuessaan esitys tarkoittaisi kustannusten kasvua ja rajua kilpailukyvyn heikennystä työnantajille tilanteessa, jossa yritysten selviäminen on vaakalaudalla muutenkin.

Julkisen puolen ammateissa mm. vuorotyössä hoiva-alalla esitys edellyttäisi kymmeniä tuhansia uusia työntekijöitä, vaikka työvoimapula rokottaa alaa jo nyt. Marinin visio tarkoittaisi tosiasiassa hyvinvointiyhteiskunnan ja sen palveluiden purkamista, mikä ei voi olla kenenkään etu, sen paremmin palkansaajien kuin työnantajienkaan.

Tuottavuuskasvua ei saada ilman työelämän uudistuksia, ja tuottavuuskasvu puolestaan on ehdoton edellytys palkkojen parantumiseen tai siihen, että työaikaa voitaisiin vaihtoehtoisesti lyhentää. Koko Marinin hallituksessa on se henki, että työelämäuudistuksia ei haluta, mutta sen hedelmät jaettaisiin kernaasti jo etukäteen.

Julkisen puolen menonlisäyksien kautta kansalaisten verotaakkaa ja valtion velkaantumista kasvatetaan, ja samalla asumisen ja liikkumisen kuluja kiristetään ja palkansaajien sosiaaliturvamaksuja nostetaan. Vaikea nähdä, miten tämä olisi yksityispuolen ostovoimaa ja siten kulutuskysyntää parantavaa elvytystä. Veronkevennykset olisivat kotimaan elvytyksessäkin tarpeen, mutta hallitus suuntaa ne EU:n elpymispaketin kautta – Italiaan!

Hallituksen ”huldahuoleton”-meno jatkuu

Kirjoitettu kirjoittajana

Valtiovarainministeri Matti Vanhasen esittelemä ehdotus ensi vuoden talousarvioksi jatkaa hallituksen huoletonta rahakäyttöä. Tuiki tarpeelliset työllisyyspanostukset puuttuvat, mutta sen sijaan rahoja kylvetään sinne tänne omiin ideologisiin lempihankkeisiin.

Yleensä valtiovarainministeriön budjettipohja on tiukka, ja sitten budjettiriihessä ministeriöt tappelevat siihen lisämiljoonansa. Nyt kuitenkin valtiovarainministeri Vanhanen totesi heti alkuun, että kaikki täysin eri olosuhteissa laaditun hallitusohjelman menot toteutetaan sovitusti eikä niistä olla karsimassa.

Lisäksi koko budjetin tulopuolen veropohjaoletus perustuu siihen, että koronaepidemia talttuu ja veronmaksuun lykkäystä hakeneet yritykset suoriutuvat maksuistaan hallituksen vaatimien korkojen kera.

Työllisyystoimien puuttumisen lisäksi edes työttömien määrän kasvuun ei olla varauduttu. Syksyn suhteen ollaan vielä aivan alussa, ja lomautusten lopullinen kohtalo ratkeaa tulevien viikkojen aikana.

Sen sijaan kaikki hallituksen hellimät ”tulevaisuusinvestoinnit”, joista suurin osa on normaalia julkisen sektorin menonlisäystä, ollaan toteuttamassa. Kun niihin ei voida käyttää aiotusti valtion omaisuuden myyntiä, aiotaan EU:n elpymis- ja palautumisvälineen rahat ohjata muunmuassa alle 25-vuotiaiden ilmaisen ehkäisyn kokeiluun.

Kun Suomi käyttää rahojaan näin budjetin paikkailuun, on vaikea kritisoida Espanjaa perustulokokeilusta tai Italiaa arvonlisäveron alennuksesta. Nettomaksajamaana maksamme sitten nämä eri maiden budjettien kokeilut monin verroin takaisin.

Julkisen puolen menonlisäykset kasvattavat velkaantumista, samalla asumisen ja liikkumisen kulut kasvavat ja palkansaajien ostovoimaa nakertavat sosiaaliturvamaksut nousevat. Budjetin vasemmistolainen painotus näkyy juuri siinä, että yksityiskulutusta lisäävän veroelvytyksen sijaan palkansaajien verotus on kiristymässä. Veroelvytystä tarvottaisiin kipeästi kotimaassa, mutta sen sijaan hallitus tekee sen EU-elpymisrahaston kautta välillisesti Italiassa.

Budjettiesitys pitää sisällään myös malliesimerkin lobbauksen tehosta. Vihreiden vaatimuksesta esitetään työsuhdepolkupyörille 750 euron vuotuista verotukea.

Tämä uusi aukko veropohjaan tehdään keskellä talouskriisiä, kun menosäännön jo pitäisi suitsia ylimääräistä kulutusta. Kyseessä on myös aluepoliittinen tuki, koska vähemmän on Tampere-linjan pohjoispuolella mahdollisuuksia talvifillarointiin ja maaseudun pitkiin työmatkoihin pyörällä hupenisi toinen työpäivä.

Pyöräteollisuus on jo ilmoittanut, että laadukkaan sähköpyörän pari vuotiseen leasing-sopimukseen ehdotettu tuki on aivan mitätön, tuplat pitäisi saada. Tällä esityksellä verovaroin hankitaan Etelä-Suomeen hulppeat sähköpyörät kaikille jo muutenkin pyöräileville ja pyörien hinnat nousevat sitten jokaiselle.

Kiitostakin hallitukselle voi antaa jo tässä vaiheessa sähköveron laskusta, jotta yritykset pääsisivät edes sen suhteen samalle viivalle kuin kilpailijamaissa, samoin laiva- ja rahtiliikenteen väylämaksujen puolittamisella vauhditetaan vientiä. Inha tosiasia kuitenkin on, että teollisuuden tilauskannat riippuvat koko maailmantalouden kehityksestä, ei vain omista toimista.

Kuten Vanhanen totesi, Suomella ei ole varaa samanlaisiin menetyksiin kuin keväällä, vaan koronan torjunta on talouspolitiikan ydintä. Siksi koronatoimissa ideologiset syyt eivät saisi enää estää yksityissektorin kapasiteetin käyttöönottoa, johon kevään lisäbudjetissa tehtiin jopa varaus.

Testauskapasiteetin pullonkaulojen purkaminen, kasvomaskien kustantaminen vähävaraisille ja liikennevalomallin mukainen karanteeni ulkomailta palaaville ovat pieni hinta siitä, että yhteiskunnan laajempi sulku tällä kertaa vältettäisiin.

EU-sovusta lihava riita

Kirjoitettu kirjoittajana

EU-maiden johtajien sopima historiallisen suuri 750 miljardin elpymispaketti ja ensimmäistä kertaa osin yhteisvelalla rahoitettu EU-budjetti ovat nyt ns. jälkipelin kohteena. Kuka sai ja kuka hävisi, oltiinko litran mittana ja vietiinkö Suomea kuin kuoriämpäriä Brysselin yössä?

Tosiasia on, että Suomi onnistui pitämään nykyisen tason maatalousrahoissa ja torjumaan niihin esitetyn 400 miljoonan euron leikkauksen sekä säilyttämään Itä- ja Pohjois-Suomen harvanasutuksen tuen ja saamaan siihen 100 miljoonaa euroa. Sekä elpymisrahastossa että monivuotisessa rahoituskehyksessä Suomi on kuitenkin miljardien nettomaksaja; elpymisrahastossa 3,4 mrd. euroa ja budjetissa 5,9 mrd. euroa miinuksella.

Marinin hallituksen neuvottelutaktiikkaa ei voi pitää erityisen onnistuneena, kun jo lähtiessä kerrottiin, että sovun saaminen on keskeisintä ja olemme ”avoimen rakentavia”. Suomi liepeili miljardien jäsenmaksualennukset saanutta niukkaa maanelikkoa, mutta ei itse niitä tohtinut vaatia. Lisäksi hallitus käytti neuvottelupääomaa oikeusvaltioperiaatteen korostamiseen, vaikka tiedossa oli, että muotoilusta tulee lopulta sellainen, jonka kaikki voivat hyväksyä.

Neuvotteluiden suurin asia on kuitenkin EU-budjetin rahoituksen muuttuminen. Nyt ensimmäistä kertaa unionin budjettia rahoitetaan yhteisvelalla, jota käytetään paitsi toimintamenoihin eri politiikkasektoreilla niin myös tulonsiirtoihin jäsenmaille.

Moni on äimistellyt, miten tämä on mahdollista, kun perussopimusten piti estää budjetin rahoittaminen velalla ja no-bail-out-säännöksen yhteisvelka ylipäätään. Neuvoston oikeuspalvelu joutuikin varmaan venyttämään luovuuden uudelle tasolle perustellessaan, ettei kyseessä ole suora budjetin lainoittaminen, kun rahat kiertävät elpymisvälineen kautta. Ensin lainamiljardit jaetaan parin seuraavan vuoden aikana avustuksena taloutensa heikosti hoitaneille Etelä-Euroopan maille. Sitten pääsemme seuraavan 40 vuoden ajan maksamaan velkaa takaisin kasvaneina jäsenmaksuina ja uusina EU-veroina. EU:n näkökulmasta monivuotinen rahoituskehys siis muuttaa velatkin saataviksi!

Tosin verotusoikeudenkin piti kuulua vain jäsenvaltioille, mutta sen naamioiminen ympäristö- tai ilmastomaksuiksi takaa läpimenon. Suomalainen verokarhu saisi ottaa oppia; miksi maksamme tylsiä tulo- ja pääomaveroja, kun voisimme iloisesti maksaa hankkimisen ja omistamisen taakasta vapauttavia maksuja!

EU-ratkaisun puolustajat ovat halunneet alleviivata päätöksen kertaluonteisuutta. Portti on kuitenkin nyt avattu yhteiselle lainanotolle. Valittu oikeusperusta on sellainen, johon voidaan jatkossakin vedota uuden talouskriisin koetellessa – ennemmin tai myöhemmin.

Hämmentävintä tässä kaikessa on, kuinka helposti korona-kriisin vanavedessä runnottiin läpi yhteinen velka, EU-budjetin paisuttaminen ja EU-verot, jotka kaikki ovat tähän mennessä olleet kauhistus lystin maksaville nettomaksajamaille. Komission nerokas suunnitelma niitata EU-budjetti ja elpymisrahasto samaan pakettiin mahdollisti nuivienkin jäsenmaiden taivuttelun perussopimuksia luovasti tulkitseva esityksen taakse.

On toki tärkeää, että Euroopan talous kykenee elpymään ja sisämarkkinat toimivat. Suomen kaltaiselle viennistä riippuvaiselle maalle se on sanomattakin selvää.

Kriisin varjolla on kuitenkin vastuutonta lähteä mukaan esityksiin, jotka muuttavat unionin perusluonnetta siitä, mihin olemme aikoinaan EU-jäsenyydessä sitoutuneet. Velka-, tulonsiirto – ja verounioni ei vastaa huutoomme toimivista sisämarkkinoista ja turvallisuudesta. Toistuvat ”luovat ratkaisut” perussopimusten rajamailla uhkaavat koko eurooppalaista yhteistyötä ja nakertavat unionin uskottavuutta – jos siitä vielä jotain oli jäljellä.

Elpymisrahasto vie velkaunioniin

Kirjoitettu kirjoittajana

Perjantaina julkistettu EU:n muokattu versio 750 miljardin elpymisrahastosta ja monivuotisista rahoituskehyksistä on kaukana Marinin hallituksen neuvottelutavoitteista. Esitys ei tuo Suomen toivomaa pienennystä elpymisrahaston kokoon ja jättää suorien tukien kahdenkolmasosan suhteen lainamuotoisiin avustuksiin nähden ennalleen. Lisäksi perustuslakivaliokunnankin kritisoimat periaatteelliset budjettisuvereniteetin ongelmat säilyvät.

Yhteinen velka, EU-budjetin paisuttaminen ja EU-verot ovat tähän mennessä olleet kauhistus lystin maksaville nettomaksajamaille. Nyt kuitenkin komission suunnitelma niitata EU-budjetti ja elpymisrahasto neuvotteluissa samaan pakettiin mahdollistaa nuivien jäsenmaiden taivuttelun perussopimuksia luovasti rikkovan esityksen taakse.

Kompromissiesityksessä monivuotista rahoituskehystä eli EU-budjettia on viilattu lähemmäksi nettomaksajamaiden noin prosentin BKT-tavoitetta. Leikkaus on kuitenkin lähinnä kosmeettinen, sillä samojen budjettimomenttien kautta on tarkoitus kanavoida yhteisellä velalla rakennettavan elpymisrahaston tukea. Lisäksi satojen miljoonien jäsenmaksualennukset säilyvät mailla, jotka ovat niitä älynneet vaatia.

Jäsenmaksualennusten säilymisen lisäksi niukaksi nelikoksi itsensä asemoineet Itävalta, Hollanti, Ruotsi ja Tanska vaativat lukuisia muutoksia komission esitykseen. Suomi puuttuu tästä joukosta, sillä olemme neuvotteluissa ”avoimen rakentavia” kuten Marinin hallitus linjasi. Suomelle mm. maataloussaanto on elintärkeä, ja ainakaan tämä esitys ei vielä ole kompensoimassa aiempia momenttileikkauksia. Jos hallituksen taktiikka on luottaa neuvotteluiden viimeisten tuntien iltalypsyyn ns. kirjekuorirahoista, on se melkoista riskin ottamista.

Kokonaispaketissa monivuotista rahoituskehystä suuremmat ongelmat ovat edelleen elpymisrahaston puolella. Velanottomahdollisuuden avaaminen johtaa varsin todennäköisesti siihen, että nyt kertaluonteiseksi todettua velanottoa halutaan lisätä. Samalla velan kasvun myötä tulee luontevaksi lisätä EU-tason veroja velkojen maksamiseksi. Muovi-, digi- ja erilaisia ilmastoveroja jo kaavaillaan, ja Euroopan parlamenttiin perustettiin juuri oma verotukseen keskittyvä alivaliokunta. Rakenteita siis pystytetään, vaikka EU:lla ei ole verotusoikeutta, vaan se on ainakin tähän saakka ollut jäsenmaiden käsissä.

Elpymisrahaston jakokriteerit pienellä viilauksellakin painottavat koronakriisin sijaan enemmän finanssipoliittisen elvytyksen tarvetta maissa, jotka eivät siihen kehnon taloutensa takia itse pysty. Valitettavasti markkinakuri jäsenvaltioiden talouden tervehdyttämiseksi heikentyy edelleen, kun Italian ja Espanjan veronalennukset ja perustulomallit rahoitetaan muilla mailla.

Marinin hallituksella tulisi olla rohkeutta vaatia EU-budjetin ja kriisitoimien pitämistä erillään, ja jälkimmäisen rajaamista siihen halukkaille – niin maksajille kuin saajille. Viime kädessä kyse on siitä, haluammeko tehdä itsenäistä budjettipolitiikkaa vai olla komission vasalleja.

Hei, me muutetaan historia!

Kirjoitettu kirjoittajana

Koronakriisin hellittämisen on voinut päätellä paitsi THL:n tilastoista, myös uutisotsikoista. Kuolemanvaaran väistyessä keskiössä ovat Eskimo-puikot, Uncle Ben´sit, sukupuolittuneet ammattinimikkeet ja onnettomasti siteeratut kirjallisuusviitteet seitsemänkymmenen vuoden takaa.

Joidenkin mielestä loukkaamattomuuden ajan hengen nimissä kaikista sukupuolittuneista sanoista kuten tyttö, poika, mies, nainen, äiti ja isä tulisi luopua ja puhua vain henkilöistä ja vanhemmista.

Vihapuhekäräjiä viritellään Raamattu-siteerauksista ja Mannerheimin patsasta vaaditaan syrjään ”tiedostavimman” nuorison taholta.

Lieneekö sitten ollut enemmän vai vähemmän tiedostavaa nuorisoa, joka katsoi asiakseen väkivallan ja kivien heittelyn suomalaista poliisia kohti purkaakseen kiukkua amerikkalaisen poliisin väärinkäytöksistä. Siinä taisi myös mennä sivullisten omaisuutta paloiksi samassa rytäkässä.

Joissakin maissa patsaita on kaadettu ja elokuviin ja kirjoihin laitettu varoitustekstejä sisällön sopimattomuudesta tämän päivän normeihin.

Eipä ihme, että monella on tullut mieleen orwellilainen dystopia-yhteiskunta, jossa ”jokainen kirja on kirjoitettu uudestaan, jokainen taulu maalattu uudestaan, jokainen patsas, katu ja rakennus nimetty uudestaan, jokainen ajankohta muutettu toiseksi. Historia on pysähtynyt”

Ihmiskunnan historia on täynnä käsittämättömiä raakuuksia ja julmuuksia, orjuutta ja hyväksikäyttöä, sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan. Häviävätkö ne, jos alamme sensuroimaan tämän päivän normistolla tapahtunutta? Eikö juuri historian säilyttäminen ja tunteminen ole paras tapa edes yrittää estää sitä toistamasta itseään?

Onko nykyihminen niin sivistymätön, että hän ei ilman varoitustekstejä ymmärrä Tuulen viemää -elokuvan kertovan Yhdysvaltojen sisällissodasta ja sen ajan orjuudesta juurikin menneen ajan ihmisten mielenmaisemaa kuvaten?

Ikinä ei ainakaan omaan päähäni pälkähtänyt Pieni talo preerialla- tai Tarzan-kirjoja lapsena lukiessa, että kirjojen ”villit” olisivat oma näkemykseni alkuperäiskansoista.

Lapsikin ymmärtää, että historiallisten teosten tenho on juuri siinä, että ne kuvaavat menneen maailman maailmankuvaa.
Entäs patsaat sitten? Osoittaako aikoinaan pystytetty patsas tämän ajan näkemystä vai kertooko se, että tällainenkin ihminen on joskus ollut keskeinen henkilö historian kulussa? Entä saako merkkihenkilöistä olla erilaisia näkemyksiä vai onko vain yksi oikea totuus?

Kun tähän päälle lisätään se, että some-pöyristykset voivat viedä maineen lisäksi työpaikan ja puolison, ei pian ole mielipiteiden kirjoa, vaan itsesensuurin maailma.

Tällä en puolusta minkäänlaista solvaamista, kunnianloukkauksia tai valehtelua – niitä varten meillä on rikoslaissa pykälänsä. Myrskyn silmään voi kuitenkin joutua melkein millä vain aiheella terveyssiteiden ostamatta jättämisestä lähtien, ja sitä pitää miehen sitten pyytää anteeksi muiltakin kuin omalta vaimoltaan.

Historiassa ja nykypäivässä on paljon sellaista, jonka joku voi aina kokea häiritsevänä, loukkaavana ja vääryytenä.
Olen saanut kasvatuksen, jossa suvaitsevaisuus tarkoittaa erilaisten näkemysten, mielipiteiden ja maailmankatsomusten olemassa olon hyväksymistä vaikkakaan ei tarvetta niiden jakamiseen.

Tänä päivänä monelle itseään liberaalina pitävälle ihmiselle tuntuu kuitenkin olevan vaikeaa hyväksyä oman ”suvaitsevaisuuden” ulkopuolelle meneviä näkemyksiä. Some- ja vihapuhejahdeissa syyllistytään usein juuri siihen, mistä toista syytetään – halveksuntaan ja maalittamiseen.

Tähän aikaan kai sopisi ohjeeksi Eino Leinon Hymyilevän apollon sana: ”Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää, niin ette niin kovat oisi” – toimii näin sadankin vuoden päästä.

Kansalaiskeskustelu unionin suunnasta

Kirjoitettu kirjoittajana

EU-komission esitys uudesta 750 miljardin euron elpymisrahastosta on jälleen uusi askel kohti syvenevää integraatiota ja tulonsiirtounionia. EU ottaisi elpymisrahastoa varten ensimmäistä kertaa historiassaan merkittävän suuruisen lainan, jonka EU-maat maksaisivat takaisin jäsenmaksujen muodossa seuraavalla v. 2028 alkavalla rahoituskaudella.

Lainan takaisinmaksusta osa hankittaisiin nostamalla EU:n omia varoja 2 %:iin suhteessa bkt:hen sekä kasvattamalla unionin budjettia. Yhtenä elementtinä omiin varoihin on väläytetty veronkanto-oikeutta unionille. Uuden rahaston nimi ”Next Generation EU” on siinä mielessä osuva, että sen maksajiksi joutuvat todellakin seuraavat sukupolvet.

Toki on ollut tiedossa, että federalistit eivät koskaan jätä hyvää kriisiä käyttämättä edistääkseen liittovaltiokehitystä EU:ssa, mutta näin vauhdikasta fiskaaliunionin rakentamista harva ennakoi. Elpymisrahasto on tarkoitus kytkeä monivuotiseen EU-budjettiin, jolloin sitä päästään paisuttamaan aivan toisiin mittaluokkiin, laajentamaan sen käyttökohteita ja mahdollistamaan velanotto ja verotus.

Elvytyspaketissa on ennennäkemätöntä se, että suurin osa tuesta ei olisi lainamuotoista – vaan jaettaisiin avustuksina. Poissa olisi siis niskaan hengittävä Troikka vaatimassa julkistalouden sopeuttamista, palkkakuria ja tehokkaampaa veronkantoa kuten EVM:n eurokriisilainoissa. Jatkossa on siis tarjolla yhä enemmän löysää rahaa, joka on altista väärinkäytöksille.

Leijonanosa tuesta, yhteensä yli 300 miljardia euroa, on menossa Italialle ja Espanjalle, muut isot saajat olisivat Ranska ja Kreikka. Ennusteiden mukaan Italian julkisen velan bkt:n suhde on nousemassa 155 prosenttiin ja Ranskan ja Espanjan noin 115 prosenttiin, ja Kreikkahan on näissä tukipakettikuvioissa vanha tuttu. Lisäksi ranskalaiset pankit ovat rahoittaneet runsaasti Italiaa. Jokainen voi päätellä tahollaan, hoidetaanko tässä koronaviruskriisiä vai jotain ihan muuta.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Suomi on puhunut EU-pöydissä lainaperusteisuuden puolesta, mutta elpymisrahaston yhteisvastuullisuutta vastustavassa Itävallan, Hollannin, Tanskan ja Ruotsin kannanotossa Suomi ei ollut mukana. Sen sijaan Marinin hallituksen kanta on ollut EU:n keskeisimpiä periaatteita ja sopimuksia rikkovalle esitykselle ”avoin”. Ruotsissa puoluekenttä vaatii esitykseen muutoksia. ”EU:n ei pidä verottaa Ruotsin kansaa!” kajahtaa naapurista EU- myönteisempienkin suusta.

Suomen saama osuus avustuksista olisi 0,7 prosenttia ja koko elpymisrahastosta 0,5 prosenttia. Sen sijaan esitys toisi Suomelle yli 10 miljardin euron vastuut muiden koronatoimista lankeavien vastuiden päälle. Elvytysrahasto nostaisi Suomen jäsenmaksuosuutta entisestään, ja avaisi unionille omien varojen kautta veropiikin puuttua jäsenmaiden budjettisuvereeniteettiin. Perustuslain vaatima vastuiden tarkkarajaisuuskaan ei toteudu hamaan tulevaisuuteen siirtyvillä maksuosuuksilla ja – tavoilla.

Vaikka ei olisi kiinnostunut tarkastelemaan asiaa perussopimusten ja perustuslain näkökulmasta, voi pohtia auttavatko ilman ehtoja heitellyt miljardit Euroopan taloutta nousuun. Kasvua ja innovaatioita on ennenkin toivottu, mutta saatu Etelä-Eurooppaan hukkainvestointeina tyhjiä satamia, lentokenttiä ja tien pätkiä. Sitä paitsi, jos lisävelkaantuminen on tie nousuun, niin talousihmeethän olisivat jo tapahtuneet mm. Argentiinan ja Libanonin kaltaisissa maissa.

Esitys elpymisrahastosta viitoittaa tietä hyvin erilaiselle unionille, johon olemme aikoinaan liittyneet. Nyt jos koskaan on aika käydä perusteellinen keskustelu EU:n ja euroalueen tulevaisuudesta ja antaa kansalaisille mahdollisuus kertoa mielipiteensä eikä kiireellä runnoa päätöksiä eteenpäin.

Piikki auki koronalla

Kirjoitettu kirjoittajana

Pääsiäispyhien ajan median uutisointia hallitsi huoltovarmuuskeskuksen sekoilu suojavarustehankinnoissa. Hyvin mahdollista, että valtion ”Tiinalle ja Tapelle” maksamasta 5-10 miljoonasta ainakin osa jää sille tielleen. Sen sijaan vähemmälle huomiolle jäi viikonloppuna EU-pöydissä tehdyt päätökset, joissa Suomen uudet takausvastuut nousivat miljardiluokkaan.

Euroalueen valtiovarainministereiden sopimaan 500 miljardin kriisipaketin kokonaisuuteen kuuluvat kriisirahasto EVM:n käyttö löysennetyillä kriteereillä, Euroopan investointipankin takausvaltuuksien nosto ja uusi 100 miljardin työttömyysrahasto.

Suomessa keskityttiin lähinnä siihen, ettei yhteistä velkaa tullut ns. korona-bondien eli yhteisten joukkovelkakirjojen muodossa. EVM:n osaltakaan uudet lainat eivät kasvata pääoman tarvetta eivätkä siten Suomen jo olemassa olevia noin 11 miljardin takausvastuita. Sen sijaan Suomen hyväksymä työttömyysrahaston takaus on yhteisvelallista eli yhden tai useamman jäsenmaan maksukyvyn pettäessä takausvastuut lankeavat muiden harteille.

Valtiovarainministeriön oman arvion mukaan Suomen enimmäistakausvastuut voidaan arvioida olevan pikemminkin miljardiluokassa uutisissakin vilahdelleen 470 miljoonan euron vähimmäismäärän sijaan. Tämän lisäksi hallitus antoi 370 miljoonan euron takauksen takuurahastoon, jonka lainoitusta Valtiovarainministeriö niin ikään luonnehtii korkeariskiseksi.

Selvää on, että maailman laajuiset kriisit lisäävät velan määrää kaikkialla; Suomenkin omaksi velanotoksi arvioidaan 15-20 miljardia. Kuitenkin euroalueella kriisin varjolla pyritään samalla kasvattamaan yhteisvastuuta velasta, ja luomaan uusia työttömyysrahaston kaltaisia esityksiä, jotka eivät kuulu EU:n toimivaltaan ja ovat ongelmallisia budjettisuvereniteetin näkökulmasta.

Pankkiunionissa puolestaan jäsenmaiden pankit keräävät rahaa kriisirahastoon. KD on vastustanut kriisimekanismin aikaistettua käyttöönottoa, sillä pankkiemme kautta pääsemme vielä maksamaan Etelä-Euroopan kaatuvat pankit.

Kriisi ei ole syy avata jälleen yhteistä velkapiikkiä, Akuuttia kriisiä tulisi hoitaa ennen kaikkea EKP:n löysemmällä rahapolitiikalla ja muuttamalla EU-budjetin nykyisten rahastojen, kuten solidaarisuus- ja aluekehitysrahastojen käyttötarkoitusta koronakriisin torjuntaan. Suomen omassakin velanotossa on tuleville vuosille hoitamista ilman lisäriskejä muiden maiden veloista.

Kriisi palauttaa perusasioihin

Kirjoitettu kirjoittajana

Kerrotaan kirkkoherrasta, joka ei sanonut pahaa sanaa kenestäkään. ”No pirusta et varmaan löydä mitään hyvää”, sanottiin kirkkoherralle. ”On se ainakin ahkera”, vastasi siihen kirkonmies.

Vanha kasku tuli mieleeni, kun pohdin koronakirousta. Kun hengissä selvitään, niin voiko tästä kriisistä poikia mitään hyvää? Ainakin sen huomion olen tehnyt, että kriisi on palauttanut monen perusasian arvostuksen, ja haastaa totuutena pidetyt ”vääjäämättömät” kehityskulut.

Esimerkiksi omavaraisuuden ja kotimaisen toimivan elintarvikeketjun arvostus on vihdoin huomattu. Vaikea uskoa, että siitä on vain muutama viikko, kun suomalaista maanviljelijää istutettiin niin ilmastosyyllisten kuin tukielättien penkillä. Poissa on myös narina vanhanaikaiseksi koetusta huoltovarmuusjärjestelmästä ja sen ylläpidon kustannuksista.

Toisaalta on huolestuttavaa huomata, että maatalouden kausityössä on oltu lähes ulkomaisen työvoiman varassa. Nyt on kaikki kivet käännettävä, jotta sato saadaan maahan ja aikanaan korjuuseen. Pellolle pitää saada niin koululaiset, opiskelijat, työttömät, turvapaikanhakijat kuin viime kädessä varusmiehet. Kun tästä päästään, niin maatalouden kannattavuusongelmat on ratkottava ja sosiaali- ja työttömyysturvan kannustinloukut purettava.

Otetaanpa myös globalisaatio tarkasteluun. Suomi vientivetoisena maana on varmasti hyötynyt avoimesta maailmankaupasta, jos vain pelisäännöt ovat olleet kaikille kutakuinkin samat. Onko kuitenkaan ollut yrityksille fiksua hajauttaa tuotantoketjun kannalta kriittinenkin komponenttivalmistus ympäri maailmaa? Yleensä tämä on tehty minkäpä muunkaan nimissä kuin halvemman hinnan, mistä nyt sitten maksetaan kallista laskua.

Osaamista ei pidä myöskään ulkoistaa. Terveysteknologia on kriisissä osoittautunut kriittiseksi alaksi, jonka digitaalisia palveluja, mallintamista, asiantuntijapalveluja ja laitevalmistusta nyt kaivataan. Suurin puute on tällä hetkellä koodareista, joita on nyt turha Intian Keralasta odotella.

Opetus lienee se, että vastaisuudessa on syytä huolehtia, että kotimaassakin löytyy alihankintaketjua ja tarvittavaa osaamista, johon tukeutua.

Entäs sitten kaupungistuminen ja keskittäminen? Korona ja vastaavan kaltaiset infektiotaudit leviävät erityisen tehokkaasti väkirikkaissa ja tiheään asutuissa kaupungeissa. Moni haikailee nyt maaseudun mökille pois epidemiakeskuksista. Maakunnissa ei ole kuitenkaan ylimääräistä tehohoitokapasiteettia, hyvä kun omille riittää, kuten Lapissa, joten pysytään kotona. Onneksi pahimmassa keskittämisvimmassa meiltä ei ole ehditty ajaa alas maakuntien yliopistoja, lukioita ja ammatillisia kouluja eikä kaikkia sairaaloitakaan. Toivottavasti nyt viimeisilläkin lamppu syttyy, miksi hajautettua palvelurakennetta sittenkin tarvitaan.

Etätyö sujuu osassa ammateista maakunnista käsin varsin mainiosti. Onko todellakaan välttämätöntä jatkossakaan ängetä kehäteiden aamuruuhkiin joka ikinen päivä, vai voisiko työpiste olla jatkossa metropolialueen ulkopuolella? Ilmastokin kiittäisi.
Mitenkäs sitten ajankäyttö ja perhe-elämä? Neulominen ja leipominen on hurjassa nousussa, kotikokit loihtivat parasta pöytään ja nikkarointi elättää rautakauppoja. Mummolle ja vaarille on soitettu tiheämpään kuin juhlapyhinä, naapuriapu kukoistaa.

Monessa perheessä on huomattu, että saman katon alla asuu ihan siedettävää porukkaa, johon tutustuminen on jäänyt vähemmälle mm. harrastusrumbaa pyörittäessä. Markkinatalous tarvitsee toki euronsa, mutta moni perhe on rajoitusten kautta huomannut yhteiset lautapelit ja pihanlaitot shoppailureissuja antoisimmiksi. Kriisi alleviivaa perheiden ja lähiyhteisöjen merkitystä. Kääntöpuoli on perhekriisien kärjistyminen. Ei unohdeta, että alkoholi ja perheväkivalta tappavat tänäkin vuonna enemmän kuin korona kovimmissakaan skenaarioissa.

Onko maaseudun näivettyminen luonnonlaki?

Kirjoitettu kirjoittajana

Alueiden tasapuolinen kehittäminen ja elinvoimaisen maaseudun turvaaminen on yksi tärkeimmistä tulevaisuuskysymyksistä Suomessa. Monet alueet ja kunnat ovat huolissaan alati etenevästä väestökadosta sekä voimistuvasta kaupungistumisesta ja alueiden eriytymisestä. Kasvukeskuksissa asuntojen hinnat karkaavat nuorten perheiden ulottumattomiin ja muualla hinnat ovat romahtaneet.

Muuttotappio ja alhainen syntyvyys aiheuttavat puolestaan palveluiden kuten lähikouluverkon ja terveysasemien karsimista, kauppojen ja postipalveluiden katoamista sekä viranomaispalveluiden keskittymistä entisestään. Lisäksi kunnallisverotuksen verotaakka on keikahtanut aivan ympäri. Ne kunnat nostavat eniten veroja, joissa väki vähenee ja ikääntyy ja verotulot pienenevät. Näin terveys- ja koulutus- ja tuloerot kasvavat. Suomi on jakaantumassa menestyviin ja menehtyviin muuttovoitto ja -tappioalueisiin.

Onko tämä näivettymisen kierre joku luonnonlaki? Eikö politikka mahda mitään? Istuva hallitus ei ainakaan ole ottanut tätä kehityksen kääntämistä kärkihankkeekseen. Hallitusohjelmassa puhutaan kauniita elinvoiman ja toimintakyvyn vaalimisesta koko Suomessa, mutta konkreettiset toimet ovat yksittäisiä ja vaatimattomia. Lisäksi tiukat ilmastotavoitteet maksatetaan lämmitys- ja liikennepolttoaineiden hinnankorotuksilla, jotka iskevät haja-asutusalueiden ihmisiin, yrityksiin ja elinvoimaan.

Alueellisen eriarvoistumisen tulee puuttua ja katsoa, mitä esimerkiksi muissa Pohjoismaissa on tehty. Naapurimaassamme Norjassa on luotu järjestelmä, jonka keinoin koko maa kyetään pitämään asuttuna ja syrjäisimmillä seuduilla on tarjolla palveluilta.

Siellä esimerkiksi vastavalmistunut voi saada opintovelkaansa anteeksi 2 600 euron arvosta vuosittain, jos hän muuttaa työskentelemään tietyille harvaan asutun maaseudun alueille. Sen lisäksi valtio myös maksaa kustannukset, jotka syntyvät uuteen asuinpaikkaan muuttamisesta. Vaihtoehdon houkuttelevuutta lisää myös se, että osassa Pohjois-Norjan alueista on matalampi veroprosentti ja sähkövero. Nämä kaksi porkkanaa ovat myös Ruotsissa käytössä. Norjassa yrityksiä lisäksi houkutellaan poistamalla näillä alueilla uusilta yrityksiltä työnantajamaksuja.

Suomessakin on luotava veto- ja pitovoimaa. Maaseutualueilla sijaitsee noin 30 prosenttia kaikista Manner-Suomen yrityksistä ja pk-yrityksistä. Kasvupotentiaalia on, mutta mm. sopivan työvoiman saatavuus rajoittaa monen yrityksen kasvua. Joten luodaan verohuojennusjärjestelmä harvaan asutulle alueelle työn perässä muuttavalle. Tämä ”syrjäseutuvähennys”, kuten muutkin verovähennykset, tulisi uudistaa valtion varoista maksettavaksi, sillä nykyisellään kunnat kärsivät vähennyksistä verotulojen pienentymisenä.

Entä ”syrjäseutulisä” helpottamaan julkisen puolen rekrytointia? Alueellistamista koskevaan lainsäädäntöön tulee ainakin kirjata tavoitteita, jotka edistävät niin paikkariippumattoman kuin monipaikkaisen työn kehittämistä. Tällä hetkellä ei ole nähtävissä hallitukselta strategista näkemystä ja tahtotilaa valtion alueellisesta toiminnasta. Jos joku valtion toiminto maakuntaan siirretäänkin, niin henkilöstön vastustukseen se toimivat komentoketjut omaavaa armeijaa lukuun ottamatta tuntuu kaatuvan.

Lisäksi tarvitaan nykyisten keinojen tehostamista kuten hyviä liikenneyhteyksiä, monipuolista alueellista koulutustarjontaa ja yritysten investointien tukemista ja takaamista.

Kaupungistuminen nähdään usein väistämättömänä kehityskulkuna, johon Suomenkin on lopulta alistuttava. Näin ei ole, vaan suunta on käännettävissä, jos poliittista tahtoa löytyy.

Mistä rahat?

Kirjoitettu kirjoittajana

Vaalikauden aluksi saatiin hallitukselta suuntaviivat kaivattuihin perhevapaauudistukseen ja vanhuspalvelulain hoitajamitoitukseen. Molemmat ovat tarpeellisia vauvapulasta kärsivässä ikääntyvässä Suomessa. Hallitukselle on annettava tunnustusta, että kotihoidontukeen ei koskettu. Lopullisessa lakiesityksessä on pidettävä vielä huoli siitä, että joustot säilyvät ja isä ja äiti löytyvät sanoinakin lainsäädännöstä.

Esitysten rahoitus on vain herättänyt kysymyksiä. Yrittäjien huoleen perhevapaiden kustannusjaosta vastattaisiin mielestäni parhaiten mallilla, jossa koko yhteiskunta kantaa vastuuta tulevista sukupolvista. Esimerkiksi Ruotsissa sellainen on toteutettu vakuutusrahastopohjalta.

Sitovan 0,7 hoitajamitoituksen kohdalla hallitus on esittänyt, että rahoitusta haetaan yksityisen hoidon kela-korvausten leikkaamisesta, lääkehuollosta ja digitalisaatiosta. Kela-korvausten leikkaaminen iskisi kipeästi niihin pieni- ja keskituloisiin, jotka joutuvat hakemaan sairauksiinsa erikoislääkäripalveluja yksityiseltä puolelta.

Vanhustenhoitoa on kehitettävä kokonaisuutena eli on myös huolehdittava hoitajien riittävyydestä kotihoidossa, ja parannettava omaishoidon tukea ja palveluita. Hoitohenkilökunnan saatavuus edellyttää työn kuvan kehittämistä ja parempaa johtajuutta, muuten kehnot mielikuvat estävät alalle hakeutumista.

Kuntien on talouskurimuksessaan mahdoton löytää yksin lisärahoja palkkaukseen semminkin, kun osassa kunnista on jo nyt sote-henkilöstön yt-neuvottelut päällä. Kilpailukykysopimukseen liittyvät kustannushyödyt on syöty pois ja kustannukset kasvavat tällä hetkellä keskimääräistä nopeammin. Lukuisat kunnat joutuivat tällekin vuodelle nostamaan veroprosenttiaan, mikä entisestään heikentää talouskasvua ja pienituloisten ihmisten mahdollisuutta selvitä arjesta.

Yksi keskeisimpiä uudistuksia, joilla voitaisiin parantaa julkisen talouden kestävyyttä, on aidosti toimiva sote-uudistus ilman poliittisia kytkykauppoja tehottomiin maakuntarakenteisiin.

Talouden kokonaiskuva on huolestuttava, vaikka ei edes huomioisi korona – viruksen tms. yllätyksen vaikutuksia globaalitalouteen. Suomen Pankin arvion mukaan julkinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen kasvaa tällä vaalikaudella 60 prosenttiin, kun valtion ja paikallishallinnon menot kasvavat tuloja enemmän. Tunnettu ruotsalainen ekonomisti Lars Calmfors ennusti, että velan BKT-suhteen määrän ennakoidaan nousevan jopa 80 prosenttiin seuraavan 15 vuoden aikana. Korkotason noustessa tilanne tulee olemaan kestämätön. Ei ihme, että talouspolitiikan arviointineuvosto antoi hyvin selkeäsanaisen varoituksen hallituksen talouspolitiikan suunnasta kuten lukuisat tahot jo aiemmin.

Hallituksen sinällään kannatettavat uudistukset ovat vaarassa kaatua huonoon talouspolitiikkaa, josta puuttuu kokonaiskuva. Kun menoja lisätään ilman vastuullista suunnitelmaa maksajista, hyvätkin hankkeet uhkaavat vesittyä.